Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mistä tulee sanonta meikämanne? 1058 Meikämanne on kaiketi muunnos 'meikäläisestä'. Vastaavia varhaisempia väännöksiä ovat esimerkiksi meikämauno, meikka, meikki, meikku, meikkis ja meikkapoika; samanaikaisia meikkämanne, meikä, meikämanni, meikäpoika ja meitsi (Heikki Paunonen & Jeongdo Kim, Nyt mä bonjaan : stuomi-stadi-sanakirja).  
Mitä kohtuullisin kustannuksin saatavissa olevia julkaisuja (aikakauslehtiä ja tutkimusjulkaisuja) Pirkanmaalta löytyy aiheesta teknologiakasvatus… 1058 Kyseisestä aiheesta ei ihan helposti löydy runsaasti materiaalia. Parasta olisi mennä Tampereen kaupunginkirjastoon tai Tampereen yliopiston kirjastoon tutkimaan eri tietokantoja ja lähteitä. Kirjastonhoitajilta saa siihen apua. Muista kirjastoista voi sitten tarpeen tullen tehdä kaukopalvelutilauksia. Yliopistokirjastoista esim. Jyväskylästä löytyy kyseisestä aiheesta enemmän aineistoa. Kaukopalvelutilaukset maksavat korkeintaan muutamia kymmeniä markkoja. Tampereen kaupunginkirjastosta löytyy kuitenkin teos Teknologiakompetenssi: teknologiakasvatuksen uudistamishankkeita peruskoulussa ja lukiossa. Tekijä on Matti Parikka. Toinen teos, josta voisi olla hyötyä on Teknologiakasvatuksen tulevaisuuden näköaloja, julkaisija Jyväskylän...
Onko Suomessa kauhukirjailijaa?? 1058 Suomenkielisen sf-, fantasia- ja kauhukirjallisuuden bibliografia löytyy nettisoitteesta http://www.cc.jyu.fi/~jtv/bib/ Sähköinen scifi-, kauhu ja fantasialehti löytyy osoitteesta http://www.iwn.fi/kalaksikukko Tänä vuonna on ilmestynyt Btj Kirjastopalvelun julkaisema teos: Bengtsson, Niklas: Kauhua ja kirmailevia kummituksia: kotimaisen kauhun varhaisia vaiheita ja 90-luvun kauhukirjallisuutta. ISBN: 951-692-497-2. Teosta voi tiedustella lähimmästä kirjastosta.
Voiko vuokranantaja tai asunto-osakeyhtiö kieltää asukasta asentamasta ja käyttämästä turvalukkoa? 1058 Huoneenvuokralainsäädäntöä ja vuokrasopimuksia käsitellään mm. teoksissa Kasso, Matti; Huoneenvuokrasopimukset, 2001, Lakimiesliiton kustannus ja Kanerva, Ari; Vuokrasopimus - opas vuokranantajalle ja vuokralaiselle, 1997, Kiinteistöalan kustannus. Suomen kiinteistöliiton julkaisema Isännöitsijän käsikirja (uusin painos 2001)sisältää yksityiskohtaista tietoa asunto-osakeyhtiöasioista ja laajan asiahakemiston. Kuluttajaviraston internetsivustoilla osoitteessa http://www.kuluttajavirasto.fi/tietoa/asuminen/kunnossa.html on tietoa mm. osakkaan oikeudesta huoneiston muutostöihin. Samalta sivulta löytyy Asukasliiton maksullisen neuvontapuhelimen numero. Vuokralaisten keskusliiton sivusto löytyy osoitteesta http://www.vuokralaistenkeskusliitto....
Onko jokin Helsingin kirjastoista erikoistunut matkailualan kirjoihin? 1058 Hei! Helsingissä on kaksi matkailuun erikoistunutta kirjastoa: Haaga Instituutin kirjasto Pajuniitynt. 11 A PL 8 00321 Helsinki 09-58078185 kirjasto@haaga.fi Ma-to 9-17, pe 9-16 (kesäajat Internet-sivuilla) http://www.hiamk.fi/lib/ Matkailun Edistämiskeskuksen kirjasto Töölönk. 11, 1. krs PL 625 00101 Helsinki 09-4176911 kirjasto@mek.fi Avoinna sop. muk. http://www.mek.fi/web/mekfi.nsf/(pages)/Kirjasto?OpenDocument Lisäksi sinun kannattaa käydä Helsingin kauppakorkeakoulun kirjastossa, yhteystiedot http://helecon.hkkk.fi/kirjasto/ Voit aloittaa tutkimuksesi teon myös Helsingin kaupunginkirjastosta - asiakastyöasemilla pääset selailemaan artikkelitietokantoja sekä kirjastojen aineistoluetteloita.
Onko kiinteistöhoidon palvelutason kuvauksesta kirjoitettu kirjaa tai artikkeleja? Miten voidaan määritellä haluttu palvelutaso esim. siivouksen, LVI… 1058 Rakennustietosäätiö ylläpitää kiinteistönhoitotiedostoa, joka on julkaistu ns. KH-kortteina. Näissä on ohjeistuksia kaikkeen kiinteistönhoitoon liittyvään. Tietoja KH-korteista saa osoitteesta http://www.rakennustieto.fi/KH/index.htm . KH-kortisto on asiakkaiden käytössä mm. Helsingin pääkirjastossa ja Itäkeskuksen kirjastossa. Suomen toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry. on julkaissut internetissä asiakirjan, jossa selvitetään esimerkin avulla kiinteistönhoidon palvelutuotteita ja vastuurajoja (http://www.rakli.fi/Hkirja/osac.pdf ). Ympäristöministeriön Asunto- ja rakennusosaston julkaisemassa Suomen rakentamismääräyskokoelmassa on Rakennuksen käyttö- ja huolto-ohje, määräykset ja ohjeet 2000 (http://www.finlex.fi/pdf/normit/6022-A4...
Voiko CD-levyjä kaukolainata toisen kaupungin kirjastosta? 1058 CD-levyjä, samoin kuin kirjoja ja muuta kirjastoaineistoa, voi tilata kaukolainaksi. LP-levyjä ei aina ole haluttu lähettää, koska ne voivat vahingoittua kuljetuksessa. Tilaamme kaukolainoja lähinnä toisista maakuntakirjastoista. Musiikkiaineistoa tilattaessa on tultava Musiikikirjastoon täyttämään tilauslomake. Tilausmaksu on 4 euroa, minkä lisäksi lähettävä kirjasto saattaa joskus ottaa vielä oman maksun : esim. Sibelius-Akatemian kirjasto veloittaa 6 euroa. Maakuntakirjastot eivät yleensä peri maksua.
Mistä lähteistä löytäisin tarinatutkimuksen lähteitä? 1058 Yleisten kirjastojen monihakuun pääset sivulta: http://www.kirjastot.fi/page.asp?_item_id=856 Voit hakea asiasanalla: "tarinat", mutta viitteitä tulee lähinnä liittyen kansantarinoihin ja kirjallisuuteen. Jos tarkoitat tarinankerrontaa pedagogisena tai psykologisena metodina, asiasanaksi kannattaa laittaa: "kerronta" tai "narratiivisuus". Jos haluat hakea pelkästään Joensuun kaupunginkirjaston aineistosta, hakuun pääset kirjaston kotisivulta: http://www.jns.fi/palvelut/kirjasto/index.html . Myös asiasanalla "kirjallisuusterapia" saattaa tulla sopivia julkaisuja. Tieteellisten kirjastojen aineistotietokanta Lindaan pääset kirjastossa tai kirjastonhoitaja voi tehdä sieltä haun pyynnöstäsi.
Haluaisin löytää tietoja erilaisista työkaluista projektin hallintaan ja johtamiseen? 1058 Toivon mukaan projektihallinnan kirjoissa on myös hallinnan työkaluista. Oulun kaupunginkirjaston kokoelmista voi hakea projektin hallintaa ja johtamista seuraavalla tavalla: hakulomakkeelle http://oukasrv6.ouka.fi:8001/?formid=find2 asetetaan hakuehdoksi kaikkiin kolmeen kohtaan Asiasana, yhdistetään asiasana ’hallinta’ asiasanaan ’johtaminen’ tai-ehdolla ja asiasana ’projektit’ ja-ehdolla. Näin saadaan useita viitteitä, joista uusimpia on esimerkiksi 1) Ruuska, Kai : Pidä projekti hallinnassa, 2005 2) Pelin, Risto : Projektihallinnan käsikirja, 2004 3) Littke, Hans-Dieter : Projektinhallinta, 2004 jne. Eräs projektinhallinnan työkalu on Microsoft Project, josta uusin kirja on 4) Pelin, Risto : Microsoft Project 2000...
Mistä löydän juhlavan leivonnaisen ohjeen henkilölle, joka ei voi käyttää lainkaan kananmunaa eikä maitotuotteita? Kirjaston sanahaulla en saa mitään… 1058 Ohjeita ruoka-aineallergikoille on mm. näissä kirjoissa: - Räsänen, Leivonnaisia allergikoille - Paganus ja Voutilainen, Allergia ja keliakia: ruoka- ja keittokirja Helmet-aineistohausta saat muitakin kirjoja kirjoittamalla sanahakuun sanat allergia ruokaohjeet. Allergia & astma -lehdessä on usein myös sopivia ohjeita. Esimerkiksi vuoden 2003 lehdessä (nro 6, s. 6-10) on artikkeli nimeltä Ruoka-allergisen joulu.
Löytyykö mistään kirjaa tai muuta julkaisua, missä on malleja erilaisista ornamenteista ja erityisesti suomalaisista vanhoista ja uusista ornamenteista? 1058 Pääkaupunkiseudun www.helmet.fi -haku antoi kohdasta SANAHAKU (kirjoita sanahakuun ORNAMENTIIKKA) valitse materiaaliksi KIRJA ja kieleksi SUOMI, niin saa alkuun aika mukavannäköisen tuloksen mm. Lindberg, Carolus: Koristetaide, 420 kuvaa ja liitettä. -2 värikuvaa (WSOY, Porvoo, 1927) - Karijärvi, Päivi: Koristemaalaus - Havia, Pentti K: Ornamentit, 1986, Kansanomaisia ornamenttiaiheita työpiirustuksina sekä diakuvina valmiista esineistä. Sittenhän voi jatkaa hakua vaikkapa niin, ettei rajaa kieltä, mutta jos hakee juuri suomalaisia aiheita löytää parhaiten rajaamalla suomen kieleen.
Onko hämeenlinnan pääkirjastossa mitään kirjaa missä kerrotaan liikennemerkit ja moottori pyörällä ajosta lähinna skootterilla ja derbillä. 1058 Kirjastosta löytyy esim. Tieliikennekirja (uusin painos ilmestynyt tänä vuonna), josta saat aivan tuoreinta tietoa liikennemerkeistä ja liikennesäännöistä. Meiltä löytyy myös cd-rom-levyjä, joiden avulla voit harjoitella liikennesääntöjä ja liikennemerkkejä, esim. Oulun Nettinikkareiden liikennekoulu. Kirjastosta voit lainata myös moottoripyörän tai skootterimopon huolto- ja korjausoppaita. Voit varata näitä netin kautta, jos sinulla on käytössäsi nelinumeroinen tunnusluku, tai voit tehdä varauksen puhelimitse tai käydessäsi kirjastossa.
Haluaisin tietää löytyykö mistään kirjastosta Orson Wellesin vuonna 1948 ohjaamaa mustavalkoista "Macbeth"-elokuvaa lainattavaksi . Sekä DVD- että vhs… 1058 Wellesin Machbetiä ei näytä löytyvän suomalaisista kirjastoista tai nettikaupoista. ks. esim. Frank-monihaku http://monihaku.kirjastot.fi/maakuntakirjastot Wellesin Macbetilla ei välttämättä ole kirjasto-oikeuksia, jotta kirjastot voisivat sen ostaa. Sen hankkiminen muulla tavoin on mahdollista. Macbeth on saatavilla Brittein saarilla DVD:nä. ks. esim. http://www.amazon.co.uk/gp/product/B00004U400/imdb-uk/ Jos ei halua käyttää nettikauppaa niin jokin suomalainen erikoisliike saattaisi sen voida välittää. Esim. Filmifriikki. www.filmifriikki.fi Huom. tällöin elokuvassa ei ole suomenkielisiä tekstejä. "Orson Wellesin Macbethia on saatavilla Elokuvien erikoisliike Videodivarista www.videodivari.fi , ilman suomenkielistä tekstitystä ja kovaan...
Intialaisesta sisustamisesta ja intialaisesta feng-shuista kaipaisin kirjallisuutta? 1058 Intialaisesta sisustamisesta löytyy joitakin kirjoja, joita voi kaukolainata omaan kirjastoon. Esim. 1. Bharadwaj, Monisha Inside India : quintessential Indian style 2. Wilson, Henry India : decoration, interiors, design 3. Schaewen, Deidi von Indian Interiors : Intérieurs de l'Inde 4. Slesin, Suzanne Indian style Seuraava teos löytyy Jyväskylästä 5.INNES, Miranda Ethnic style : from Mexico to the Mediterranean Hakusanayhdistelmällä fengshui JA intia ei kirjoja näytä kirjastosta löytyvän. Kannattaisi ehkä tutustua kirjaston sisustuksen hyllystä 68.4 fengshui-oppaista makuuhuoneen sisustuksen periaatteisiin. Voisiko niitä soveltaa sitten intialaiseen sisustukseen? Fengshui-oppaita: 1. BANKS, Anja Fengshui-aapinen 2. LAM, Kam Chuen Fengshui...
Kävin HELMET-verkkokirjastossa etsimässä pääkaupunkiseudun kirjastoista Luis Bunuelin elokuvia DVD-versioina ja totesin ettei niitä ole ko. muodossa… 1058 Kirjastojen elokuvilla on oltava lainasuoikeudet, ennen kuin niitä voi kokoelmiin hankkia. Ne on hankittava jokaiselle elokuvalle erikseen, eikä niitä automaattisesti saa. Se on ehkä tavallisin syy siihen, että kirjastojen kokoelmista puuttuu monia merkittäviäkin elokuvia. Lähetän viestisi eteenpäin Helsingin kaupunginkirjaston hankintaosastolle, toivottavasti Luis Bunuelin elokuvia saadaan kirjastoihin myös DVD-muodossa. Helsingin kaupunginkirjastolle voi tehdä hankintaehdotuksia myös lomakkeella, joka löytyy täältä: http://www.lib.hel.fi/fi-FI/forms/hankintaehdotus.asp
Muutin Tampereelle ja minulla jäi eräs kirja palauttamatta Vantaan kirjastoon. Voiko tuon kirjan palauttaa postitse? 1058 Voit toki palauttaa kirjan Vantaan kaupunginkirjastoon postitse, mikäli paikanpäällä käyminen ei ole mahdollista.
Miten pääsisin helpoiten käsiksi Nykypäivän, Suomenmaan ja Demarin aikaisempiin vuosikertoihin, ja missä? Voiko näitä lehtiä tilata kotiin, vai onnistuuko… 1058 Turun kaupunginkirjastossa Nykypäivä-lehteä ja Suomenmaa-lehteä säilytetään kuusi kuukautta ja kuluva kuukausi. Uutispäivä Demaria (Yhdistynyt julkaisuista: Demari ja Turun päivälehti 1.2.2001) säilytetään yksi vuosi ja kuluva kuukausi. Demaria ja sen seuraajaa Uutispäivä Demaria löytyy myös mikrofilmeinä. Lehtiä ei valitettavasti voi lainata, mutta niitä voi lukea kirjastossa Uutistorilla ja artikkeleista voi ottaa kopioita. Luettavat mikrofilmit pitää tilata edellisenä päivänä Uutistorilta. Turun yliopiston kirjastosta löytyy kyseisten lehtien vanhempia vuosikertoja, osa lehtiversioina ja osa mikrofilmeinä. Tarkemmat saatavuustiedot löytyvät Turun yliopiston kirjaston Volter-tietokannasta https://finna.fi
Olen lainanut perjantaina Espoon keskuksen kirjastosta DVD:n SERENITY. Kun olen avanut kotelon, käy ilmi, että kotelo oli tyhjä! 1058 Asiasta kannattaísi kysellä suoraan Keski-Espoon kirjastosta. Välitän tämän viestin samalla myös heille tiedoksi. Keski-Espoon kirjaston verkkosivut ja yhteystiedot: http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;17273;17362;104382 DVD:n omistajakirjastolla on parhaat mahdollisuudet tutkia asiaa tarkemmin. On mahdollista, että kotelo on jäänyt tarkistamatta kunnolla edellisellä palautuskerralla, ja DVD jäänyt edelliselle asiakkaalle.
Onko teillä valikoimissa ulkolaisia tv-sarjoja (dvd)? 1058 HelMet-kirjastojen valikoimissa on jonkin verran myös ulkomaalaisia tv-sarjoja. Löydät valikoiman HelMet-haulla osoitteesta http://www.helmet.fi, kun klikkaat välilehden ”Muut hakutavat” ja otat valintalaatikosta hakutavaksi ”Asiasana”. Kirjoita sitten asiasanaksi ”sarjaohjelmat” ja rajaa vaikka valintalaatikosta ”Koko aineisto” hakutulokset vaikkapa vain aikuisten kokoelmaan, jollet halua mukaan myös lapsille suunnattuja tv-sarjoja. Paina ”Hae” ja siirry hakutuloksiin. Sen jälkeen kannattaa vielä rajata hakutulosta klikkaamalla ylhäällä olevaa nappia ”Rajaa/Järjestä hakua”. Voit ottaa aineistoksi ”DVD-levy” ja painaa jatka. Silloin pitäisi tulla lista DVD:nä tarjolla olevista aikuisten sarjoista. Mukana on tosin myös kotimaisia sarjoja,...
Mikä kieli on yleisin käsi- ja taideteollisuusalan kirjallisuuden aineistossa ja onko teillä muuta aineistoa alasta kuin kirjoja? Esitelläänkö alan uutuudet… 1058 Hei Suurin osa kirjastomme käsi- ja taideteollisuusaineistoa on suomeksi joko kirjoina (suurin osa) tai lehtinä (pienempi osa). Voit tehdä hakuja kotisivullamme: http://kirjasto.kuopio.fi// Sinun kannattaa valita Tarkennettu haku, jossa voit tehdä erilaisia tarkennuksia haullesi. Valitse asiasanoiksi käsiteollisuus tai taideteollisuus ja voit valita myös kielen ja/tai aineistolajin. Kutakin hakutulosta voit muokata vielä klikkaamalla kohtaa Valitse lajittelulaji ja painamalla Hae. Esim. valitsemalla siihen julkaisuvuosi, saat uusimman aineiston näkymään listan alkuun, vanhimmat loppuun. Sinua kiinnostavia uusia tietokirjoja löydät kotisivultamme, klikkaamalla kohtaa Vinkkitori (punaiset palkit) ja sitten vasemmalta kohtaa Uutuudet -...