Valmistelen konserttiohjelmaa, johon tulee Elias Kyanderin laulu Tyyni on ilta jääpuvussaan (nuotti on Fazerin julkaisema vuodelta 1926). Tekstittäjäksi tähän…

Kysytty
7.4.2023

Hei!

Valmistelen konserttiohjelmaa, johon tulee Elias Kyanderin laulu Tyyni on ilta jääpuvussaan (nuotti on Fazerin julkaisema vuodelta 1926).

Tekstittäjäksi tähän on merkitty "Auk. Simelius" (eli Aukusti Simojoki, ent. Simelius). Mutta olen huomannut, että sama teksti on monissa lähteissä merkitty Aapo Kohosen nimiin. Esim. Otto Kotilaisen Jouluyö-laulussa on nähdäkseni sama teksti, ja sen yhteydessä tekstin kirjoittajaksi on merkitty Aapo Kohonen. Ilmeisesti Kohonen ja Simelius eivät ole kuitenkaan sama henkilö.

Kuka tämän tekstin on kirjoittanut? Onko Fazerin julkaisemassa Kyanderin nuotissa väärä nimi?

Vastaus

Vastattu
17.4.2023

On epäselvää, kumpi on tämän suomenkielisen tekstin kirjoittaja: Aapo Kohonen vai Aukusti Simelius. Lisäksi joissakin lähteissä sanoittajaksi nimetään Aapo Korhonen, esimerkiksi "Suuren toivelaulukirjan" osassa 15. Esimerkiksi Kansalliskirjaston hakupalvelussa joissakin Otto Kotilaisen "Jouluyön" tietueissa on maininta: "Säveltäjä ja sanoittaja epävarmoja. Katso myös Elias Kiianmies (säv.), Auk. Simelius (san.): Tyyni on ilta jääpuvussaan, op9, nro 1, jossa on lähes sama teksti ja osin samankaltainen nuottikuva. Kiianmiehen sävellys kuitenkin todennäköisesti myöhäisempi kuin Kotilaisen." (Elias Kiianmies oli Elias Kyander vuoteen 1934 asti.) Kohonen ja Simelius ovat eri henkilöitä.

Vanhin nuotti, josta löysin Otto Kotilaisen "Jouluyön", on Karl Flodinin toimittama "Det sjungande Finland = Suomen sävelistö. 4" (Holm, 1907). Sanoittajaksi on merkitty "A. K.". Teksti on täsmälleen sama kuin Kiianmiehen nuotissa. Myös "Valistuksen laulukirjassa" (Valistus, 1917) teksti on täsmälleen sama ja sanoittajaksi on merkitty "A. K:nen". Otto Kotilaisen toimittamassa nuotissa "Koululauluja" (WSOY, 1924) on myös sama teksti ja sanoittajaksi on merkitty "Aapo Kohonen".

"Merimiehen ystäwä" -lehdestä (01.12.1925) löytyy sama teksti nimellä "Jouluilta". Sen kirjoittajaksi on merkitty "Auk. Simelius". Samana vuonna on ilmestynyt myös julkaisu "Joulu ulapoilla ja kotona", jossa on nuotti Elias Kyanderin lauluun "Tyyni on ilta jääpuvussaan". Sanoittajaksi on merkitty A. Simelius.

 

Lähteitä:

Kanto - kansalliset toimijatiedot:

https://finto.fi/finaf/fi/

Kansalliskirjaston hakupalvelu:

https://kansalliskirjasto.finna.fi/

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot:

https://digi.kansalliskirjasto.fi/etusivu

Auk. Simelius: Jouluilta Digi.kansalliskirjasto.fi, Merimiehen ystäwä, 01.12.1925. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot:

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/992100?page=10

Elias Kyander: Tyyni on ilta jääpuvussaan Digi.kansalliskirjasto.fi, Joulu ulapoilla ja kotona, 01.12.1925. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot:

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1354198?page=10

 

 

 

 

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.