Mitä tietoteknisiä taitoja kirjastoalan työssä vaaditaan?

Kysytty
12.6.2020

Hei! Usein alan työpaikoissa vaaditaan tietoteknisiä taitoja. Varmasti tulee hallita kirjastojärjestelmien käyttöä ja perus- MS Officen käyttö, mutta mitä kaikkea tuolla yleensä tarkoitetaan? Onko jotain tiettyjä ohjelmistoja, joiden käyttö tulee hallita?

Vastaus

Vastattu
18.6.2020

Asia vaihtelee suuresti kirjastoittain sen mukaan, mitä järjestelmiä kukin kirjasto käyttää. Esimerkiksi Helsingin kaupunginkirjastossa käytetään kirjastojärjestelmän lisäksi monia muitakin järjestelmiä esimerkiksi tietokoneiden hallintaan, mutta niiden oppiminen on melko helppoa. Toki ohjelmien tarve riippuu myös työtehtävistä: jos tehtäviin kuuluu kirjaston mainoksien tekeminen, saattaa kuvankäsittelyohjelmien hallinnasta olla apua. Mutta tosiaan käytettävät ohjelmat vaihtelevat kirjastoittain, ja usein samantyyppisen ohjelman osaaminen auttaa oppimaan toisenkin ohjelman helpommin.

Erityisen tärkeää lienee olla yleinen tietotekninen tuntuma erilaisiin asioihin ja sellaisten asioiden osaaminen, joissa etenkin yleisissä kirjastoissa täytyy neuvoa asiakkaita. Esimerkiksi sähköpostin liitetiedoston lisääminen on kirjastotyössä usein vastaan tuleva ongelma, jossa asiakkaat tarvitsevat apua. Toisaalta asiakkaat kysyvät neuvoja myös vanhanaikaisemmassa tekniikassa eli kopiokoneen säädöissä. Kovin tyhjentävästi asioita ei voi kuitenkaan luetella.

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Kiitos kattavasta vastauksesta! :)

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.