| Olisin tarvinnut tällaisen virren suomenkieliset sanat. There is a green hill faraway, outside a city wall. Mistä saisin ne? Kiitos! |
633 |
|
|
|
Kyseinen virsi on virsikirjassa numero 78, Vieraalla maalla kaukana. Sanat saat virsikirjasta tai virsikirjan nettiversiosta sivulta http://evl.fi/virsikirja.nsf/pudotusvalikko/078?OpenDocument.
Lisätietoja virrestä ja sen sanoittajasta on sivulla http://evl.fi/virsikirja.nsf/63fe9e50813fe1d6c2256e570039fa80/69650cb2d….
|
| Tahtoisin tietää Vihlman nimestä. Sitä esiintyy ainakin Satakunnassa. |
516 |
|
|
|
Vihlman on Suomessa esiintyvä melko harvinainen sukunimi.Vihlman-nimisten lukumäärä oli Väestörekisterin mukaan vuonna 2014 yhteensä 101.
Nimen alkuperää on kysytty aikaisemmin Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa, tässä vastaus vuodelta 2013:
"Käytettävissä olevista lähteistämme ei löytynyt Vihlman-nimen alkuperää tai merkitystä. Pirjo Mikkosen Sukunimet-kirjassa mainitaan, että Vihlman-nimeä on suomalaistettu vuoden 1906 tienoilla. Uusiksi sukunimiksi on otettu mm. nimiä Vilja, Venho, Oras ja Vuolukka. Lisätietoa voisi löytyä Suomen Sukututkimusseurasta http://www.genealogia.fi/"
|
| Mikä on Anna-Leena Härkösen kirjoittaman Loppuunkäsitelty-kirjan juoni? |
788 |
|
|
|
Kirjan juonella tarkoitetaan teoksen tapahtumien kulkua. Loppuunkäsitelty-kirja kertoo itsemurhan tehneestä henkilöstä ja hänen läheisistään ja heidän suhtautmisestaan hänen kuolemaansa. Kirjan lukemalla saat tietää tapahtumat tarkemmin :)
|
| Minulla on Samsung Galaxy tab3 taulutietokone ja OTG-kaapeli jolla voi yhdistää muistitikun tablettiin. Pystyykö tabletilta siirtämään tekstitiedostoja… |
917 |
|
|
|
Näyttäisi siltä, että isomman kokoisilla Tab3-laitteilla tiedostonsiirron pitäisi onnistua. 7 tuuman mallissa se taas ei ole mahdollista. Tällä ohjelmalla asian voi kuitenkin halutessaan varmistaa https://play.google.com/store/apps/details?id=eu.chainfire.usbhostdiagn…. Liitä tikku kiinni tablettiin ja paina ohjelmassa kohtaa ”Start diagnostics”.
Jos laite tukee OTG:ta, tiedoston siirtäminen on mahdollista. Siirtoon tarvitsee tiedostonhallintaohjelman. Samsungin oma tiedostot-ohjelma kelpaa, mutta tässä tapauksessa ES-resurssinhallinta (https://play.google.com/store/apps/details?id=com.estrongs.android.pop) voi olla selkeämpi. Paikanna siirrettävä tiedosto, paina pitkään tiedostosta ja esiin tulee valikko. Paina ”Kopioi”. Paikanna tämän... |
| Voiko Seinäjoen maakuntakirjastossa tai jossakin muualla digitoida mini dv videotallenteita esim. muistitikulle. Itselläni hajosi vanha videokamera ja nyt en… |
724 |
|
|
|
Hei!
Valitettavasti mini dv:n digitointi onnistuu vain, jos mukana on toimiva videokamera ja piuhat, joilla se yhdistetään laitteeseen. Tietojemme mukaan Etelä-Pohjanmaan muissakaan kirjastoissa ei tällaista mahdollisuutta ole.
Lisätietoja Seinäjoen kaupunginkirjaston digitointitilan laitteista saat sivulta http://www2.seinajoki.fi/kirjasto/digitointi.html.
|
| Saako Tarzan-kirjoja lainettua kirjastosta jossa Tarzani on aikuinen? |
365 |
|
|
|
Tarzan on aikuinen jo sarjan toisessa osassa, nimeltään Tarzanin paluu. Lakia-kirjastoista löytyy tämä ja monta muuta Tarzan-kirjaa. Teosten järjestyksen löydät osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Tarzan
|
| Maija Hapuoja, Yhteinen joulupuu. |
973 |
|
|
|
Kysymäsi kappale löytyy kaseteilta Kotikirkkoni joulun kellot ja Valkeaa joulua. Kappaleen ovat tehneet Kelavirta, Pentti (sävellys, sanoitus) ja Hulkkonen, Jaakko (sovitus).
|
| Haluaisin ostaa/lainata Suomen lintujen ääniä -cd:n, jolla olisi myös kerrottu lyhyesti mikä lintu, missä esiintyvä kyseessä (ei välttämättä tarvittaisi kirjaa… |
676 |
|
|
|
Hei!
Tätä asiaa on aikaisemminkin kysytty tällä palstalla ja arkistosta löytyy esim. nämä:
http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=517cc620-dda1-45a…
http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=681fae8f-b00b-454…
Seitti-verkkopalvelusta löytyi asiasanahaulla (linnut suomi äänet) nämä: https://seitti.seinajoki.fi/web/arena/search?p_p_state=normal&p_p_lifec…
Suomen luonto lehden -sivuilta löytyy lintujen ääniä, joita voi kuunnella suoraan verkossa: http://www.suomenluonto.fi/
Suomen lintuvarusteen sivuilta löytyy ostettavia tuotteita:
http://www.birdlife.fi/julkaisut/index.shtml
|
| Olen ryhtynyt lukemaan Ilkka Remeksen romaaneja ensimmäisestä alkaen, koska haluaisin huomata miten tarinoiden henkilöt ja heidän tarinansa kehittyvät. Mihin… |
1647 |
|
|
|
Ilkka Remeksen nuorille kirjoitetut kirjat eivät kuulemma ole yhteydessä aikuisille kirjoitettuihin. Välillä Aaron isä mainitaan, mutta ovat kuitenkin sikäli itsenäisiä kirjoja, että yhteyttä ei ole Antti Korven seikkailuihin. Aaro näyttää myös pysyvän saman ikäisenä kaikkien kirjojen ajan. Aaro-kirjat kannattaa kuitenkin lukea julkaisujärjestyksessä eli
Piraatit. Helsinki: WSOY, 2003.
Musta kobra. Helsinki: WSOY, 2004.
Pimeän pyöveli. Helsinki: WSOY, 2005.
Kirottu koodi. Helsinki: WSOY, 2006.
Hermes. Helsinki: WSOY, 2007.
Draculan ratsu. Helsinki: WSOY, 2008.
Operaatio Solaris. WSOY, 2009.
Riskiraja. WSOY, 2010.
Lisätietoa kirjojen taustoista osoitteesta http://ilkkaremes.wordpress.com/
|
| Mitä Jim Cymbalan kirjoja on suomennettu? |
487 |
|
|
|
Kun Jumala valtaa sinut : löydä Pyhän Hengen voima, 2014 (Spirit rising, tapping into the power of Holy Spirit)
Muurit murtava rukous, 2005 (Breakthrough prayer)
Voimalataus, 2002 (Fresh power)
Tapahtui 11. syyskuuta, 2002 (God's grace from ground zero)
Toivon lauluja, 2000 (Fresh faith)
Lailla tulen, lailla tuulen : kertomus Brooklyn Tabernacle -seurakunnan ihmeestä, 1999 (Fresh wind, fresh fire)
|
| Kuka on Valion Aurajuusto mainoksen nainen? |
2001 |
|
|
|
Kysyin asiaa Valion kuluttajapalvelusta ja sieltä vastattiin, että näyttelijän nimi on Hennariikka Laaksola.
|
| Mistä löytyisi tietoa Sipoon pääkirjaston historiasta? Mahdollisesti myös Söderkullan kirjaston historiasta. |
814 |
|
|
|
Sipoon kirjastolaitoksen historiaa on käsitelty teoksessa
WIKSTRÖM, Verna: En kort beskrivning av bibliotekets i Sibbo hundraåriga verksamhet ajanjaksolla 1861-1961. Se on lainattavissa Seinäjoen pääkirjastosta. Söderkullan kirjasto on avattu vasta 2009, joten siitä tässä teoksessa ei tietenkään ole tietoa.
Sipoon historiaa yleensä käsittelevissä teoksissa saattaa olla tietoa myös kirjastosta mutta alla olevaa teosta ei ole meillä täällä Seinäjoella joten en voi tarkistaa asiaa.
ENBOM, Sten: Sipoon historian vaiheita : entisajoista nykypäivään
Uudempaa aikaa käsittelevää tietoa kannattaa ehkä kysyä suoraan Sipoon kirjastosta, jos heillä vaikka olisi siellä toimintakertomuksia tai muuta vastaavaa josta tietoa voisi poimia.
|
| Onko olemassa jokin määritelmä sille, miten tunnistaa onko jokin eloton vai elollinen, jos esimerkiksi kiven sanotaan olevan eloton, mutta kivellä kasvavan… |
3368 |
|
|
|
Sekä eloton että elollinen aines muodostuvat atomeista ja vain niiden järjestäytymistapa määrittää sen kumpaa lajia kohde on. Siksi eron tekeminen voi joskus olla vaikeaa. Alla kuitenkin muutamia määritelmiä.
Elävä aines elää muutoksessa. Se syntyy, kasvaa, lisääntyy ja kuolee. Elollinen syntyy toisesta saman lajin yksilöstä. Jos taas ajatellaan elottomia mineraaleja niin ne pysyvät muuttumattomina ellei niitä käsitellä (esim. hajoteta tai kuummenneta).
Eloton tarkoittaa sellaista ympäristön kohdetta, joka ei koskaan ole elänyt. Elollinen sen sijaan on sellaista, joka elää tai on joskus elänyt.
Elolliset organismit reagoivat ympäristön muutoksiin (esim. lintujen syysmuutto), jonka avulla ne sopeutuvat ja pysyvät hengissä. Elottomilla... |
| Onko atomi elollinen vai eloton hiukkanen? |
1299 |
|
|
|
Kaikki eliöt (eli elävät organismit) koostuvat yhdestä tai useammasta solusta ja solu on eliöiden pienin elollinen rakenneyksikkö. Solun elottomia rakenneosia ovat atomit ja niiden muodostamat molekyylit. Näin ollen elollistenkin soluissa olevat atomit ovat elottomia.
Lähteet:
Opetushallituksen Etälukio: Biologia: Solu ja perinnöllisyys http://www02.oph.fi/etalukio/biologia/kurssi2/rakenne.html
Hiekka, Sina: Abi biologia, 2012
|
| Saako marsulle antaa auringonkukan siemeniä? |
2746 |
|
|
|
Kyllä siemeniä voi antaa vähän. Auringonkukan siemenissä on paljon e-vitamiinia, mutta myös paljon energiaa. Jos niitä antaa niin ne pitää ehdottomasti kuoria, jotta kuoret eivät jää kurkkuun tai ruuansulatuskanavaan kiinni. Annosten pitää myös olla pieniä, ettei marsu liho. Siemenet eivät ole marsun luontaista ravintoa, joten se ei välttämättä tarvitse niitä.
Lähteet:
Linnavuori, Arja: Marsunomistajan opas, 2003
Linnavuori, Arja: Marsu lemmikkinä : marsutietoa kaikille, 2009
Behrend, Katrin: Marsu, 1998
|
| Mistä sukunimi Strömberg tulee? |
1012 |
|
|
|
Tietoa vierasperäisten sukunimien alkuperästä löydät ainakin seuraavista kirjoista:
Pirjo Mikkonen ja Sirkka Paikkala: Sukunimet
Marianne Blomqvist: Vad heter finlandssvenskarna?
Mikkosen ja Paikkalan mukaan 1600-luvulta lähtien alkoi ilmestyä uudentyyppisiä porvaris- ja käsityöläisnimiä, jotka muistuttivat kaksiosaisia paikannimiä (esim. Lundberg, Blomstrand, Björklund). Ruotsalaisesta nimestä tuli vähitellen arvostuskysymys.
Sukunimen alkuperää kannattaa selvittää myös Suomen sukututkimusseuran kautta linkistä http://www.genealogia.fi/ . Sieltä löytyy muun muassa runsas määrä sukunimiä käsitteleviä artikkeleita: http://www.genealogia.fi/nimet/
|
| Haluaisin tietää voimaeläimistä. Oma voimaeläimeni on perhonen. Varsinkin siitä haluaisin lisätietoa,kiitos etukäteen. |
1257 |
|
|
|
Voimaeläimistä löydät tietoa mm. seuraavista kirjoista:
Backman, Markku: Voimaeläimet 1-2 (2008-2010) ja Voimaeläimet: syvä yhteys (2013)
Vuori, Kanerva: Voimaeläimet oppainasi (2011)
Gauding, Madonna: Personal power animals: for guidance, protection and healing (2006)
Noita kirjoja voit tiedustella omasta kirjastostasi, ja jollei niitä ole siellä, voit pyytää niitä kaukolainaksi.
Lehto – Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry:n Seita- lehden numerossa 2/2005 on artikkeli aiheesta. Sen löydät myös verkosta linkistä http://www.thuleia.com/voimael.html
Verkosta löytyy tietoa myös esim. osoitteista: http://www.energiakeskus.com/energiasivut/intiaanit/voimaelaimet-p-v ,
http://www.kuudesaisti.net/voimaelaimet
http://anandaseva.fi/artikkelit/... |
| Koska Fennia-viinaa on valmistettu ja myyty Suomessa? Ehkä jo ennen kieltolakia? |
1334 |
|
|
|
Kyllä, tätä viinaa on tehty ja myyty jo ennen kieltolakia. Kysyin asiaa Alkon tietopalvelusta ja sieltä saatiin alla oleva vastaus:
"Fennia-viina on ollut ensimmäisen kerran Alkon hinnastossa 30.5.1932 ja viimeisen kerran 1.3.1934. Eli vain vajaan kahden vuoden ajan.
Kyseessä on kirkas maustamaton viina, hinta on ollut 1 litran pullolla 36 markkaa. Alkon tuotenumero sille oli 23.
Hotelli- ja ravintolamuseo voisi auttaa sinua saamaan lisätietoja Fennia-viinasta:
http://www.hotellijaravintolamuseo.fi/
Heidän arkistoissaan on mm. Fenniaviinan kuljetusluvat 21.8.1907 ja 28.9.1907
http://files.kotisivukone.com/hrmuusi.kotisivukone.com/alkon_myymalamus… "
Jos haluat vielä tarkempia tietoja, niin kannattaa tosiaan ottaa yhteyttä tuonne... |
| Mahtaako Spoon Riven Antologian ensimmäisessä painoksessa alunperin ollut kansipapereita? |
804 |
|
|
|
Spoon River Antologian on kustantanut Kustannusosakeyhtiö Tammi. Kannattaa kysyä sieltä. Täältä löytyvät yhteystiedot:
http://www.tammi.fi/kustannusosakeyhtio-tammi
|
| Millainen kansi on Spoon Riven Antologian ensimmäisessä painoksessa, olen sitä yrittänyt metsästää mutta en ole löytänyt? |
848 |
|
|
|
Edgar Lee Mastersin Spoon River Antologian ensimmäinen painos ilmestyi suomeksi v. 1947.
Googlettamalla löytyy verkkokauppojen ja antikvariaattien sivuilta mm. nämä kaksi:
http://kuvat2.huuto.net/5/ba/009322d4b84c412e1052d72ac59ea-orig.jpg
http://www.keltainenporssi.fi/search/harrastukset-ja-vapaa-aika/kirjat-…
|