Seinäjoki

Viimeisimmät vastaukset

886 osumaa haulle. Näytetään tulokset 341–360.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Lapuan patruunatehtaan entiset johtajat 1643 Toimitusjohtaja  Diplomi-insinööri A Hakola 1.1.1955- ainakin vuoteen 1963 saakka Teknilliset johtajat: V Palomäki 1924-1925 U Tikkanen 1925-1927 K Veltheim  1927-1929 V Asplund   1929-1932 O Leppänen 1932-1945 A Hakola 1945-1954 Lähde Terä, Martti V. Lapuan patruunatehdas 1923-1963, Helsinki 1963
Nurmon hautausmaalla on vakaumuksensa puolesta henkensä antaneiden muistomerkki ja Paukanevalla teloitettujen muistomerkki. Milloin nämä on pystytetty… 444 Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkki ja yhteishauta sijaitsee Nurmon hautausmaalla VI-osaston keskivaiheilla. Haudassa lepäävät vainajat siirrettiin vuonna 1944 Paukanevalta, joihin heidät oli vuonna 1918 haudattu kahteen merkitsemättömään yhteishautaan. Hautamuistomerkkinä on punagraniittinen vaakakivi. Kiveen on piirretty kahteen riviin  21 hopeista ristiä, joista kukin merkitsee yhtä haudassa lepäävää tunnistamatonta vainajaa. Kiven sivuihin on kuvattu soihtua pitelevä käsi sekä säteilevä aurinko. (Johanna Miedon tekemä kartoitus 2009) Nurmon joululehdessä (1995, s. 68-69) on artikkeli Paukanevan muistomerkistä.  Kuvatekstissä on mainittu muistomerkin pystytysvuodeksi 1978, tietoa suunnittelijasta ei ole...
Kuinka lainaan pikalainoja? Koska niitä saatavilla. Voiko varata esim.heti. 284 Seinöjoen pääkirjastossa pikalainoja ei voi varata, paikalla olevat lainattavat pikalainat löytyvät asiakaspalvelusta. 
Mitä tarkoittaa uloslainaus käytännössä... miten se tapahtuu? miten toimitaan? 218 Kirjastoissa on mahdollista, pääosin itsepalveluna, noutaa varattua aineistoa ja lainata esille tuotua aineistoa.     
Etelä-Pohjanmaan kotiseutu- ja museoyhdistys on aikoinaan, ehkä 1980-luvulla, lahjoittanut jokaiseen eteläpohjalaiseen kirjastoon kunkin paikkakunnan… 580 Seinäjoen kirjaston kotiseutukokoelmasta löytyy Jurvan kotiteollisuuskoulun kudontaohjekansio, jossa on ohjeet ja kudottu malli naisen hamekankaasta. Raja, Pirkko. Suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan naisten kansallispukukankaiden kudontaohjekansio  [Jurva] : Jurvan kotiteollisuuskoulu, 1980. Sis.kudontaohjeet kangas- ja lankanäytteineen.  
Kuka piti Seinäjoella osto- ja myyntiliikettä ensin Kauppakadulla sitten Koulukadulla Ilkan vieressä 1950-luvulta 1970-luvulle asti. Hän oli jo silloin… 438 Seinäjoen Osto- ja myyntiliikettä piti Arvi/Arvid Sjögren. Liike sijaitsi puutalossa osoitteessa Kauppakatu 15, talo purettiin 1960-luvulla. Mäki, Aki,  Kauppa kävi jotta pirellä piti : Seinäjoen liiketoiminnan varhaishistoriaa, 1988  
Mitkä ovat Ruokolahden eukot -maalauksessa esiintyvien naisten nimet? 1448 Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä -maalauksen henkilöistä löytyy artikkeli Finna-palvelusta: https://finna.fi/Record/arto.1259608. Tässä artikkelissa on avattu maalauksen henkilöitä enemmän. Useimmissa teoksissa näyttää olevan maininta Elli Jäppisestä, mutta muita henkilöitä ei mainita. Finna-palvelusta löytyy aiheesta myös muita artikkeleita ja kuvia (esimerkkihaku). Ruokolahden eukoista löytyy myös tietoa kirjoista: Kaipainen/ Albert Edelfelt, Kuihtumaton ruusutarha / Watti-kust. 1983 ja Kallio,Rakel/ Albert Edelfelt: 1854-1905/Douglas Productions/ Gummerus, 2004.  Ruokolahtelainen-lehden nettisivulta löytyy myös tietoa: http://www.ruokolahtelainen.com/index.php/arkisto/588-ruokolahden-eukkoja-kirkonmaella-maalaus-valmistui-...
Mikä elokuva on kyseessä? Nuori tyttö ja poika pelastavat eläimiä tulvalta ja joukossa on sairastunut kilpikonna joka lopulta selviää teeskennelleeksi… 1164 Kyseessä voisi olla ranskalainen elokuva: Sammakoiden ennustus, jonka on ohjannut Jacques-Rémy Girerdin (v. 2004). Tarkempi kuvaus löytyy Koulukinon sivulta.
Puolen yön mietintätuokio kysyy: kissan pesä luonnossa? Onko kissan kotialueilla kissat menneet kiepille erityisesti tietynlaisiin paikkoihin? Onko kissa… 523 Lähes kaikilla mantereilla on kehittynyt luonnonvaraisia kissalajeja. Kesykissa (Felis catus) muistuttaa muita kissaeläinten heimon lajeja ulkonäöltään. Myös käytöksessä on paljon yhtäläisyyksiä, villikissan perhe-elämä on varsin samanlaista kuin kesykissan. Afrikanvillikissa ja euroopanvillikissa ovat kaksi erillistä metsäkissan (Felis silvetris) kantaa. Villikissa ja kesykissa kuuluvat samaan lajiin, mutta kesykissa ei nykyisen käsityksen mukaan polveudu eurooppalaisista, vaan pohjoisafrikkalaisista villikissoista. Metsäkissa voi loikoilla korkean puun oksalla päiväsaikaan, mutta pesänsä se rakentaa johonkin sopivaan koloon, esimerkiksi hylättyyn ketunpesään, onttoon puuhun tai kallionkoloon. Alderton, David: Opi tuntemaan...
Vanhat kovakantiset Aku Ankat 502 Tiedustelin kirjastotyössä pidempään olleilta kysymystäsi. He muistelivat, että kirjastot ovat saaneet esimerkiksi Aku Ankan taskukirjoja kovakantisina versioina Kirjastopalvelun kautta. Tämä tieto vahvistettiin myös Kirjastopalvelusta. Sieltä kerrottiin, että Kirjastopalvelu osti ennen Aku Ankan taskukirjat arkkeina ja sitoivat ne Vippulan varastolla kirjasidoksiksi. Tätä on heidän mukaansa tehty aina 1990-luvun loppupuolelle saakka. 
Miten saan kirjastokorttiini uuden salasana tai pin-tunnuksen? 96 Pin-koodin saa ottamalla yhteyttä kirjastoon.
Tuoreita Kirjoja ja tutkimuksia naisjohtajuudesta ja urakehityksestä 331 Tässä on aiheeseen liittyviä kirjoja, muutama verkkojulkaisu ja artikkeliviitteitä. Kirjoja ja lehtiä voit varata Eepos-verkkokirjastossa. Kirjastot ovat suljettuna Koronatilanteen takia tällä tietoa 13.5.2020 asti. Eepos-verkkokirjastosta löytyy seuraavia teoksia: Kastikainen, Helena: Pikkupomosta johtajaksi Kuistiala, Anu: Johtajanaiset Lindroos, Pia: Naisen 9 työelämää Sandberg, Sheryl: Lean in Tukiainen, Maaretta: Huippunaiset Verkkojulkaisut: Hyvärinen Sanna: Monta polkua johtajuuteen, Lämsä, A-M: Naisten johtamisuriin kohdistuvat stereotypiat (Elektran artikkeli) Naisten osuus ylimmässä johdossa kehittyy hitaasti, s. 48- (Elektran artikkeli) Elektran artikkeleihin pääsee tutkimaan kirjastossa.   Lehtiartikkelit (...
Paljonko Italiassa ja Espanjassa kuolee ihmisiä normaaliolosuhteissa? 891 YK:lta ilmestyy vuosittain tammikuussa Population and vital statistic report -julkaisu. Julkaisussa on kattavat maittain kootut tilastot mm. kuolleisuusluvuista. Vuoden 2019 julkaisun mukaan Italiassa kuoli  vuonna 2017 649 061 ihmistä ja Espanjassa 421 269 ihmistä ja vuoden 2018 julkaisun mukaan Italiassa kuoli vuonna 2016 615 261 ihmistä sekä Espanjassa 406 815 ihmistä. Päivittäisen kuolleisuuden voi laskea jakamalla kuolleet vuodessa olevien päivien määrällä. Tällöin päivittäiset kuolleisuusluvut olisivat seuraavat: Maa 2016 2017 Italia 1 685,65 1 778 Espanja 1 114,56 1 154,16 Yllä oleva on tietenkin suuntaa antava tieto ja perustuu vain muutamaan...
Kysyn silppurin kytöstä. Minulla on paljon silputtavaa ja yksi toimimaton silppuri kotona. Olin ajatellut silputa kirjastossa suuria määriä. Voiko sen jotenkin… 284 Kirjastoissa noudatetaan hallituksen linjauksia koronavirusepidemian vuoksi. Valitettavasti  poikkeusaikana asiakkaat eivät voi tulla kirjaston tiloihin lainkaan.
Mikä runo, mistä kirjasta: ...Aamu koittaa ankea, jano pennun valtaa. Askel ei oo kankea lähestyä rantaa... Herra Leo Leijona oli turhamainen..(jatkossa… 419 Valitettavasti tätä runoa ei löydy. Lastenkirjainstituutin kokoelmista löytyy  Georges Juilletin lasten kuvakirja Leo Leijona, suomeksi julkaistuna vuodelta 1954. Tämä kuvakirja ei ole runomuodossa, eikä siitä löydy kuvailtua tekstinpätkää.
Yritin kirjoittautua omalla kirjastokortilla järjestelmäänne, mutta se ei toiminut. Omaan kirjastoon pääsen kortilla, mutten teidän. Missä vika? Olisin lukenut… 271 Eepos-kirjastoissa ePressin ja eMagzin lehdet ovat luettavissa vain kirjastoissa, tällöin palveluun ei tarvitse kirjautua.  Lehtiä ei voi lukea etäyhteydellä edes näin poikkeustilanteessa kirjastojen ollessa suljettuina. Eepos-kirjastojen tunnuksilla ei voi kirjautua näihin palveluihin..  
Mun mielestä siinä oli kukko karttakeppi käres ja toinen puoli punaanen, toinen sininen. Oon kans kattellu tätä aapista, huonoon tuloksin 226 Aivan täysin näihin kriteereihin täsmääviä aapisia en löytänyt, vaikka meillä niitä aika iso kokoelma onkin. Laitan tähän alle linkkejä kuviin, joissa on ainakin osittain sopivia kansia. Aarni Penttilä: Aapiskukko https://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/vanha-aapiskukko-herattaa-loytajassa-tunteita/279402/ Aukusti Salo: Uusi Aapinen https://www.antikvariaatti.net/tuotteet/748472 Haavio: Kultainen aapinen https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1927000?page=1 Tätä kannattaa myös selata, jos sieltä löytyisi tutun näköinen: Suomalaisia aapisia Agricolasta nykyaikaan https://lastenkirjainstituutti.fi/2016/wp-content/uploads/2016/08/Suomalaisia-aapisia-Agricolasta-nykyaikaan.pdf Tässä osoitteessa on digitoituja aapisia, joita...
Gerontologinen sosiaalityöhön liittyvää kirjallisuutta etsin jossa sisältönä olisi vanhusten huoli-ilmoituksiin liittyvää tietoa vähän vastaavanlaista kuin… 186 Pelkästään huoli-ilmoitusta käsittelevää kirjaa tai edes siihen keskittyvää en löytänyt, mutta alla on aiheeseen liittyviä lähteitä ja artikkeleita, sekä linkit gerontologista sosiaalityötä käsitteleviin teoksiin, joita selaamalla voit löytää tähän liittyvää tietoa. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Muistio lain toimeenpanon ja tulkinnan tueksi s. 26 ILMOITTAMINEN IÄKKÄÄN HENKILÖN PALVELUNTARPEESTA (25 §) https://www.kuntaliitto.fi/sites/default/files/media/file/STM_Kuntaliit… Kaukonen, Niina: Huoli-ilmoituksen avulla epäily iäkkään selviytymisestä selvittelyyn, lehdessä Vanhustyö 3/2017, s. 7-9 Ikääntyvien huoli-ilmoitusten määrä kasvaa: "Huolestunut vihje voi tulla...
Minkälaisia aisteja on hyönteisellä? 647 Hyönteiset (Insecta) kuuluvat niveljalkaisten (Arthropoda) pääjaksoon, ja muodostavat siinä suurimman luokan. Hyönteisiä tunnetaan yli miljoona lajia, ja ne kattavat yli puolet kaikista tunnetuista eliölajeista. Useimmilla hyönteisillä on verkkosilmä. Verkkosilmä koostuu useasta osasilmästä, joita joillakin lajeilla voi olla jopa tuhansia. Jokainen osasilmä välittää kuvaa ympäristöstä, ja jokainen osasilmä on yhteydessä aivoihin, missä näistä monista kuvista koostuu yksi kuva. Hyönteiset kykenevät yleensä näkemään sinisen, vihreän ja ultravioletin. Värejä ja muotoja syntyy vasta tajunnassa. Yksikään ihminen ei ole katsellut hyönteisen silmin, mutta verkkosilmän fysiologian ja hyönteisten käyttäytymisen perusteella hyönteisilläkin on...
Onko vielä kirjastossa kesätöitä kirjastoalanopiskelijalle jossain päin Suomea? 410 Tarkista vapaat paikat TE-palveluiden hausta, Oikotie.fi:stä tai Duunitori.fi:stä. TE-palvelujen haussa näytti vielä löytyvän paikkoja Porissa, Savonlinnassa ja Siilinjärvellä. https://www.te-palvelut.fi/te/fi/ https://tyopaikat.oikotie.fi duunitori.fi