| Olen jo pitkään kaipaillut suositun venäläiskirjailija Aleksandra Marininan dekkarisuomennoksia, joita on saatavilla vain muutama. Kouvolan kirjastosta löysin… |
703 |
|
|
|
Kyllähän Kouvolan pääkirjastosta löytyy useampia Alexandra Marininan dekkarikäännöksiä:
Murhaaja vastoin tahtoaan / Alexandra Marinina
Kuolema ja vähän rakkautta / Alexandra Marinina
Kaikesta täytyy maksaa / Alexandra Marinina
Kaksoiselämää / Alexandra Marinina
Seitsemäs uhri / Alexandra Marinina
Kuoleman käsikirjoitus / Alexandra Marinina
Varastettu uni / Alexandra Marinina
Otava on julkaissut Marininaa, joten ehkä yhteydenotto kustantajaan kannattaisi. Marinina on julkaissut kuitenkin venäjäksi 25 teosta. |
| Kuinka paljon mahtaa senteissä ansaita legendaarisen 80-luvulta asti soitetutun kappaleen tekijä(t) per yksi radiosoitto? Jaetaanko tulo säveltäjän,… |
1274 |
|
|
|
Suomalaisten säveltäjien ja sanoittajien edunvalvontajärjestö Teosto huolehtii siitä, että radiossa ja televisiossa soivista kappaleista maksetaan korvaus niiden tekijöille. Teoston viestintäpäällikkö Mika Kauhasen mukaan Teosto-korvaukset muodostuvat näin:
- Valtakunnallisella kanavalla soineesta kappaleesta tilitetään keskimäärin 4-10 euroa minuutilta ja tämä jaetaan kaikkien tekijöiden kesken. Korvaukset vaihtelevat sen mukaan kuinka suuri kanava on kyseessä ja soiko kappale prime time -aikaan vai esimerkiksi yöllä.
Kaupallisten radioiden osalta korvaus muodostuu siten, että kanavat maksavat musiikinkäytöstä Teostolle tietyn osuuden liikevaihdostaan, mikä on keskimäärin noin seitsemän prosenttia.
Kanavat lähettävät Teostolle... |
| Onko saatavissa Joka Poika-lehden vuosikerrat 1953-1957 ? Voiko tilata muualta jos Kouvolassa ei ole ? |
184 |
|
|
|
Kyyti-kirjastoissa ei valitettavasti ole Joka Poika -lehden vuosikertoja.
Haluamanne vuosikerrat voidaan tilata teille kaukolainaksi. Lisätietoa kaukolainapalvelusta Kouvolassa: https://www.kyyti.fi/palvelut/kaukolainaus. |
| WSOY Julkaisi yrityksien perustietoja aikoinaan Sinisessä kirjassa. Mistä löytyy mahdollisesti lainattavia vuosiketroja näistä kirjoista? |
150 |
|
|
|
Sininen kirja -vuosikirjoja löytyy kattavimmin Varastokirjastosta, josta niitä voi tilata kaukolainaksi omaan kirjastoon. Lisätietoa kaukopalvelusta löytyy Kouvolan kirjastossa löytyy osoitteesta : https://www.kyyti.fi/palvelut/kaukolainaus.
|
| Saisinko salasanan eli pinkoodin? |
191 |
|
|
|
Pinkoodin Kyyti-kirjastokorttiin voitte saada vain käymällä paikan päällä jossakin Kymenlaakson kirjastossa asiakaspalveluaikana. Pinkoodia ei voi saada puhelimitse tai sähköpostilla asioimalla.
Kyyti-kirjastojen yhteystiedot löydätte täältä: https://www.kyyti.fi/kirjastot |
| Miten kannattaisi toimia, kun olen alle 15-vuotias. Korttini joutui lainauskieltoon n. 2vuotta sitten maksamattomista laskuista (oli tosi pieni summa josta en… |
578 |
|
|
|
Sinun pitää maksaa maksusi ennen kuin voit saada uutta kirjastokorttia ja alle 15-vuotiaana tarvitset huoltajasi suostumuksen saadaksesi uuden kirjastokortin, joten olisi hyvä että huoltajasi on mukana ja sinulla itselläsi olisi mukana joku henkilöllisyyskortti. |
| Olemme muuttamassa paikkakunnalta toiselle, ja etsin leikki-ikäiselle lapsellemme kirjoja tai lastenohjelmia, joissa muutetaan, jotta voisin käsitellä asiaa… |
479 |
|
|
|
Aineistoa aiheesta kyllä löytyy. Laitan tähän listan uusimmasta muuttamista käsittelevästä lastenkirjoista.
Missä meidän koti on, Isäkarhu? / teksti ja kuvitus: Nicola O'Byrne.
Ystäviä nyt ja aina / teksti ja kuvitus: Günther Jakobs.
Aatos ja Sofian sorsapuisto / Riitta Jalonen.
Tuulentaittaja / [teksti ja kuvat:] Lauri Hirvonen.
Talo kulman takana / Jenni Erkintalo, Réka Király.
Sopu sijaa antaa! / kirjoittanut Tracey Corderoy ; kuvittanut Jane Chapman.
Nämä kaikki ylläolevat ovat aika uusia kuvakirjoja. Laitan mukaan myös pari helppolukuista uutta lastenromaania aiheesta.
Kirppu ja Rami Rautasen räpylä / Tarja Leinonen ; kuvitus: Johanna Taskinen.
Opossumi repussa / Johanna Venho ; kuvittanut Emmi Jormalainen.
|
| Voiko Kouvolasta lainatun kirjan palauttaa postitse, jos ei sitä enää tarvitse, mutta on toistaiseksi satojen kilometrien päässä? Miten ja mihin osoitteeseen? |
434 |
|
|
|
Kyllä kirjan voi palauttaa postin mukana. Osoite on Kouvolan pääkirjasto Salpausselänkatu 33 45100 KOUVOLA. Vaikka olisit lainannut kirjan jostain toisesta toimipisteestä se kyllä palautuu pääkirjaston kautta. |
| Minä luotin siihen, että saan puhelimeeni viestin, kun lainausta pitää jatkaa. kirjani ovat tenttikirjoja ja niissä oli vielä neljä lainauskertaa jäljellä. Nyt… |
646 |
|
|
|
Asiakashan on itse vastuussa siitä, että uusii tai palauttaa lainansa ajoissa. Olette kirjastokortin ottaessanne hyväksyneet kirjaston käyttösäännöt, joissa lukee näin: Eräpäivän jälkeen palautetusta tai uusitusta aineistosta peritään myöhästymismaksu ja palautuskehotuksista sekä perintätoimenpiteistä aiheutuvat kulut. Myöhästymismaksu peritään myös siinä tapauksessa, että lainojen uusiminen ei ole onnistunut verkkokirjastossa tai eräpäivämuistutus ei ole mennyt perille käyttökatkoksen tai muun teknisen häiriön takia. Halutessanne saatte eräpäivämuistuksen sähköpostiinne. |
| Voiko alaikäinen lainata varauksen ilman kirjastokorttia. Jos voi niin miten? |
669 |
|
|
|
Jos alaikäisellä on kuvallinen henkilöllisyystodistus niin kyllä voi. Omatoimiaikana tarvitsee kirjastokortin lainaukseen. Huomaa ettei lainaaminen ole mahdollista Kouvolan kirjastoissa 5-8.3.2018. kirjastojärjestelmän päivityksen vuoksi. |
| Voinko hakea varauksen ilman kirjastokorttia. |
1872 |
|
|
|
Kuvallisella henkilöllisyystodistuksella on mahdollista lainata varaus jos kirjastokortti on unohtunut jonnekin. Uusi kirjastokortti maksaa 2.10€ jos vanha kirjastokortti on kadonnut. Nyt on huomattava ettei varausten nouto ole mahdollista 5 - 8.3.2018 kirjastojärjestelmän päivityksen vuoksi. Tänään olemme auki 9-20 ja huomenna 9-15. Omatoimiaikana tarvitsee kirjastokortin lainaamiseen. |
| Onko kirjastossa palvelua muuttaa dvd cd:ksi ja mitä maksaa |
204 |
|
|
|
Kouvolan pääkirjaston Mediamajassa on mahdollista muuttaa DVD CD muotoon. Teidän kannattaa ottaa Mediamajaan yhteyttä ja sopia asiasta suoraan Mediamajan henkilökunnan kanssa. Palvelu on ilmainen mutta jos tarvitsette tyhjän CD-levyn niin ne maksavat 1.80 € kappale. |
| Minulla on HelMet-kirjastokortti (päiväys 18.9.13) mutta en muista tunnusta. Onko mitenkään mahdollista aktivoida tiliä sähköisesti esim. pankkitunnistuksella? |
422 |
|
|
|
Helmet-kirjastojen sivulta löytyivät tällaiset ohjeet tunnusluvun palauttamiseksi:
Tunnusluku ja omat asiakastiedot
Tunnusluku on kirjastokorttiin liittyvä nelinumeroinen salasana. Tunnusluvun avulla voit käyttää lainausautomaattia, katsoa omia lainojasi, uusia niitä tai varata aineistoa Helmet.fi-sivuilla. Tunnusluku tarvitaan myös joitakin muita verkkopalveluita varten sekä asiakastietokoneiden käyttöön. Tunnusluvun saat henkilökohtaisesti kirjastosta tai kirjastoautosta.
Jos olet antanut meille sähköpostiosoitteesi, voit käyttää kirjautumissivulta löytyvää tunnusluvun palautustoimintoa.
Palauta tunnuslukusi
Jos meillä ei ole sähköpostiosoitettasi, muutamme tunnusluvun kirjastossa. Ota henkilötodistus mukaan. |
| Minulla on kaukolainana teiltä Luumäen kirjastosta noudettu kirja nimeltä Terapiasuhteessa olemisen taito. ikävä kyllä, koiranpentu sai sen hampaisiinsa… |
483 |
|
|
|
Meille kätevintä olisi, että ostat vastaavan kirjan ja palautat sen Luumäen kirjastoon. Selitä mitä on tapahtunut ja pyydä heitä lähettämään kirja meille (ja sen korvattavan kirjan tarran numero jos mahdollista). Korvattavan kirjan voit pitää itse. |
| Opiskelen ict-asentajaksi mistä voisin hakea työharjoittelupaikan? |
464 |
|
|
|
Oletko kysellyt Kymijoen ICT:ltä? Muita Kouvolan seudulla toimivia alan yrityksiä löydät vaikka googlaamalla.Sen ottavatko he harjoittelijoita saat parhaiten selville kysymällä suoraan yrityksistä. |
| Milloin kirjastoauto tulikaan Tornionmäen koulun pihaan? |
172 |
|
|
|
Kirjastoauto Regina pysähtyy parillisen viikon torstaisin klo 16.15 - 16.45 Tornionmäessä. Pysäkki on nimeltään Nevantien-Sydänmaantien tienhaara.
Kirjastoauto Reginan ajantasainen aikataulu löytyy kirjaston verkkosivulta: https://www.kyyti.fi/kirjastot/kirjastoauto-regina.
|
| Kuinka kauan lehtiä säilytetään kirjastossa? Onko mahdollista lainata esim. vuoden 1999 lehti? En löytänyt tähän vastausta nettisivuiltanne |
1560 |
|
|
|
Kouvolan kirjastoissa lehtien säilytysajat vaihtelevat eri tyyppisillä lehdillä. Kouvolan pääkirjastossa lehtien säilytysajat on jaettu neljään eri kategoriaan: kuluva+ 1 vuosi, kuluva + 5 vuotta, kuluva vuosi + 10 vuotta sekä ikuisesti säilytettävät lehdet. Noita pidempään säilytettäviä ovat erilaiset harrastelehdet, joiden sisältö ei vanhene niin nopeasti kuin yleisaikakauslehtien sisältö. Eli jos tuo 1999 lehti on joku harrastelehti sen lainaaminen on hyvinkin mahdollista mutta naistenlehtiä ja yleisaikakauslehtiä Suomen Kuvalehteä lukuunottamatta ei vuodelta 1999 ole enää säilytyksessä. Sanomalehtiähän kirjastosta ei lainata mutta paikallislehdet ovat luettavissa mikrofilmeiltä.
|
| Lainasin äsken Elimäen kirjastosta äänikirjan. Miten löydän sen puhelimestani kuunneltavaksi? |
439 |
|
|
|
E-äänikirjat ovat kuultavissa puhelimenne selainohjelmalla. Jos olette tulleet pois Kyyti.fi-sivulta teidän pitää kirjautua takaisin www.kyyti.fi sivulle kirjastokorttinne 286- alkuisella tunnuksella ja sen jälkeen täyttää salasana nelinumeroisella pin-koodillanne. Sen jälkeen lainaamanne e-äänikirja pitäisi löytyä. |
| Miksi dvd sarjojen liana aika on vain 1VIIKKO ei millään kerkeä katsomaan kun seuraava jo varannut. Seuraavan kerran sen.saa.ehkä vasta kuukauden.päästä. |
545 |
|
|
|
Kirjastojärjestelmämme ei anna mahdollisuutta nidekohtaisiin laina-aikoihin, joten kaikille DVD-bokseille tuli tuo yksittäisen DVD:n laina-aika. Henkilökunta kyllä tiedostaa ongelman mutta tällä hetkellä asialle ei voi mitään. Aineistonhan voi aina uusia jos varauksia ei ole.
|
| Minä olen lainannut dvd-levyn ja joku muu on varannut sen. Monta kertaa voin uusia sen? |
401 |
|
|
|
Varattuna olevaa aineistoa ei voi uusia.
|