Kuinka paljon mahtaa senteissä ansaita legendaarisen 80-luvulta asti soitetutun kappaleen tekijä(t) per yksi radiosoitto? Jaetaanko tulo säveltäjän,…

Kysytty
8.5.2018

Kuinka paljon mahtaa senteissä ansaita legendaarisen 80-luvulta asti soitetutun kappaleen tekijä(t) per yksi radiosoitto? Jaetaanko tulo säveltäjän, sanoittajan ja sovittajan kesken?

Vastaus

Vastattu
8.5.2018
Päivitetty
8.5.2018

Suomalaisten säveltäjien ja sanoittajien edunvalvontajärjestö Teosto huolehtii siitä, että radiossa ja televisiossa soivista kappaleista maksetaan korvaus niiden tekijöille. Teoston viestintäpäällikkö Mika Kauhasen mukaan  Teosto-korvaukset muodostuvat näin:

- Valtakunnallisella kanavalla soineesta kappaleesta tilitetään keskimäärin 4-10 euroa minuutilta ja tämä jaetaan kaikkien tekijöiden kesken. Korvaukset vaihtelevat sen mukaan kuinka suuri kanava on kyseessä ja soiko kappale prime time -aikaan vai esimerkiksi yöllä.

Kaupallisten radioiden osalta korvaus muodostuu siten, että kanavat maksavat musiikinkäytöstä Teostolle tietyn osuuden liikevaihdostaan, mikä on keskimäärin noin seitsemän prosenttia.

Kanavat lähettävät Teostolle tiedon siitä, mitä kappaleita on soitettu ja tilitys tapahtuu tämän mukaan. Vaikka viime vuonna tekijät saivat musiikin radio- ja tv-käytöstä yhteensä noin 23 miljoonaa euroa, pelkillä Teosto-korvauksilla ei Suomessa kuitenkaan kovin moni pääse leveätä leipää tienaamaan.

Teostoon kuuluu noin 25 000 oikeudenomistajaa ja yli 20 000 euroa vuodessa tienaa noin 200 henkilöä. Biisintekijöiden lisäksi Teosto tilittää rahaa myös musiikkikustantajalle silloin kun kappaleella sellainen on.

On toki myös muistettava, ettei Teosto ole ainut artistille korvauksia radiosoitosta maksava taho. Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry:n tehtävänä on vuorostaan valvoa ja edistää äänitteillä esiintyvien taiteilijoiden sekä äänitteiden tuottajien oikeuksia ja Gramex hallinnoi esimerkiksi cd-levyjen ja musiikkivideoiden korvauksia. Gramex edustaa yli 45 000 kotimaista muusikkoa ja äänitetuottajaa.

Jos yhtyeen levy siis soi radiossa, Gramex maksaa korvauksia myös muusikolle, vaikka hän ei olisikaan kappaleen säveltäjä, sanoittaja tai tuottaja. Gramex-korvaukset määräytyvät myös Teosto-korvauksien tapaan radioiden liikevaihdon mukaan.

Puolet Gramex-korvauksista tilitetään artistille ja puolet taas tuottajapuolelle, joka yleensä on levy-yhtiö. Vuonna 2009 Gramex maksoi korvauksia yhteensä 12,8 miljoonaa euroa, mistä 9,3 miljoonaa meni kotimaisille artisteille sekä tuottajille ja korvauksia sai liki 11 000 taiteilijaa ja tuottajaa.

Gramexin apulaisjohtaja Lauri Kaira sanoo, että on mahdotonta sanoa, millaisen summan esimerkiksi yhtyeen yksi jäsen saa jos kappale soi vaikkapa radiossa.

- Radion maksama minuuttihinta riippuu radion koosta ja sitten muusikko-osuus vielä jaetaan bändiläisten kesken. Kun sekä radiot että bändit ovat eri kokoisia, yleispätevää muusikon minuuttikorvausta ei pysty määrittelemään. Se on sama kuin kysyisi, mitä yksi auton etupenkki autokaupassa maksaa, ilman että edes automerkistä puhutaan. Gramexin vuosittaisten maksamien taiteilijakorvausten  vuosittainen keskiarvo on ollut jo pidemmän aikaan reilut 500 euroa. 65 taiteilijaa ylsi viime vuonna 10 000 euron paremmalle puolelle. Pitää muistaa, että monet saavat kuitenkin vähemmän, sillä korvaus riippuu siitä miten paljon kappaleet soivat esimerkiksi radiokanavilla.

Ei ole siis lainkaan yksinkertaista määritellä sitä, miten biisintekijän ja artistin tilipussiin kertyy korvauksia. On toki muistettava, että merkittävin osuus artistin musiikista saamista tuloista koostuu useimmiten keikoista, mutta mikäli haaveilee oman kappaleen radiosoiton myötä saatavasta pulleasta tilipussista, kannattaa laskeskella tarkkaan millaisilla summilla omaa arkeaan pystyy pyörittämään.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä kysymyksesi täältä.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Mikä on tuttu lemmikkieläin, joka syö hiiriä?