Helsinki

Viimeisimmät vastaukset

26463 osumaa haulle. Näytetään tulokset 13181–13200.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Onko tehty mitään tutkimusta siitä, mitä asioita käsiteltiin v. 1809 Porvoon valtiopäivillä tai maapäivillä, jos haluatte. Porvoon valtiopäivien juhlamenoista… 612 Erillistä teosta Porvoon valtionpäivistä ei näytä löytyvän. Kuitenkin esimerkiksi Päiviö Tommilan teos Suomen autonomian synty 1808-1819 (Valtion painatuskeskus, 1984) käsittelee aihetta laajemminkin. Porvoon valtiopäiviä käsitellään myös seuraavissa teoksissa: Taistelu autonomiasta : perustuslait vai itsevaltius? (toim. Timo Soikkanen, Edita, 2009) Jussila, Osmo: Suomen perustuslait : venäläisten ja suomalaisten tulkintojen mukaan 1808-1863 (Suomen historiallinen seura, 1969) Suomen kansanedustuslaitoksen historia. 1, Suomen kansanedustuksen vaiheet 1850-luvun puoliväliin (toim. Eduskunnan historiakomitea: Olavi Salervo, puheenjohtaja, Valtion julkaisutoimisto, 1962) Castrén, Robert: Porvoon valtiopäivät vuonna 1809 (Edlund, 1882)...
Mökillä kulkee tontin halki vesisoni tms. Maan pinta on painunut ja mikään ei kasva siinä kohtaa. Ruoho vain. Kaikki istutukset ja puut kuolevat. Mitä voi… 418 Suosittelen, että käännyt kysymyksesi kanssa Puutarha.net-vastauspalvelun puoleen. Sieltä saa ammattitaitoisen vastauksen kysymykseesi. http://puutarha.net/indexfr.aspx?s=/vastauspalvelu/
Löytyykö teiltä Juha Vuorisen tuotantoa äänikirjoina? Erityisesti Dikdek sarjan kolmatta osaa "kakkonen" olen etsinyt. 1058 Ilmajoen kirjastosta löytyy äänikirjana Juha Vuorisen Painajainen piparitalossa, Helsinki : WSOY, 2011 Seinäjoelta löytyy The sound of juoppohullu. Diktaattori, 2010, Ylen radioteatterin esitys vuodelta 2009. Kakkosta ei vielä löytynyt äänikirjana kirjaston kokoelmista. Katselin myös Kirjasto kaikille -kampanjan sivulta, että Seinäjoen kaupunginkirjasto on mukana kokeilussa, jossa tarjotaan Celia-kirjaston kokoelmaa lukemisesteisille, http://www.kirjastokaikille.fi/. Seinäjoki lienee lähin kirjasto, josta löytyy muutenkin enemmän äänikirjoja. Seinäjoen kirjaston sivuilla voi selailla äänikirjakokoelmia, https://kirjasto.seinajoki.fi/kokoelmat/aanikirjat/.
Missä Helsingissä voi skannata tekstiä rtf-muotoon? KIIRE! 615 Missä tahansa Helsingin kaupunginkirjastossa voi kirjoittaa ja tallentaa tekstiä .rtf-muotoon. Tämä on mahdollista Word-tekstinkäsittelyohjelmassa ja se on valmiina asiakastietokoneissamme.
Opinko (omatoimisesti) jostain lukemaan nuotit ja soinnut? 922 Nuottien lukemista voi opiskella omatoimisestakin, mutta hyvän opettajan kanssa se sujuu varmasti helpommin. Yksi nuotinlukemisen itseopiskeluunkin sopiva kirjasarja on Anne Vallin Perusaste 1-3: musiikin teorian ja säveltapailun oppijakso. Kirjat saa lainaan pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista: http://luettelo.helmet.fi/search~S9*fin/?searchtype=X&searcharg=perusas… Tampereen kaupunginkirjasto on koonnut yhteen myös muita itseopiskelun lähteitä: https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/musiikinteoria1
Vietämme päiväkodissa YK-viikkoa. Löytyisikö teiltä australialaista musiikkia eli sitä jollakin torvella soitettua tms.?Jos löytyy, voisimme hakea sen… 354 Itäkeskuksen kirjaston musiikkiosastolta näyttäisi löytyvän tällä hetkellä parikin levyä, joilla on australialaista didgerido-soittimella soitettua alkuperäiskansojen musiikkia. Tässä levyjen nimet. Didjeridoo : Musique aborigene d'Australie = The Australian aboriginal music Jowandi: Bugarrigarra White Cockatoo: White Cockatoo : featuring didjeridu legend David Blanasi Peris, Phillip: Phillip Peris Ennen kuin lähdette hakemaan levyjä, voitte pirauttaa musiikkiosastolle ja pyytää etsimään ja varaamaan levyt teille. Puhelinnumero on 09 310 85790. http://www.helmet.fi/fi-FI
Luin muistaakseni 60-luvulla eräänlaisen matkakertomuksen kolmesta suomalaisesta, jotka kävelivät Alaskan halki. En valitettavasti muista siitä muuta kuin,… 1174 Olisikohan kyseessä Matti Laineman ja Taisto Talasmaan teos Erätulilla Alaskassa vuodelta 1978? Ajankohta on hiukan myöhempi kuin muistamanne, mutta kuvaus kirjasta täsmää. Vaellus Alaskan halksi tehtiin 1.6. - 11.8.1976. Matkalle osallistui Laineman ja Talasmaan lisäksi kolmaskin, Tarmo-niminen mies, jonka sukunimi ei käy ilmi kirjan takakansitekstistä eikä kirjan sisältöä silmäillessä. https://finna.fi Lainema, Matti: Erätulilla Alaskassa (Otava, 1978)
Miten Jim Collinsin kirjassa Built to Last (Pysy parhaana) käytetty termi BHAG, Big Hairy Audacious Goal, on suomennettu? 771 Ilmaus on käännetty suomeksi käyttäen ilmausta "haasteellinen ja uskalias tavoite". Suomenkielinen kirja Pysy parhaana on varattavissa Helmet-tietokannan kautta ja lainattavissa kirmuotoisena. Englanninkielinen teos taas lainattavissa sählöisesti Overdrive -palvelun kautta. www.helmet.fi http://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Kirjat/Kirjaudu_ekirjapalveluihin(…
Mihin asti Uudet käsityöt -lehti ilmestyi? 957 Bonnier-julkaisujen kustantama Uudet käsityöt -lehti ilmestyi vuosina 1989 - 2001. Viimeinen ilmestynyt numero oli 6/2001. Sen jälkeen lehti sulautui julkaisuun Novita-neuleet. https://finna.fi
Missä voisi kuunnella tai digitoida kelanauhoja? Onko jossain kirjastoissa pääkaupunkiseudulla tällaista mahdollisuutta? Mulla on pari kolme kapeaa isoisän… 556 Musiikkiarkisto JAPAn Digitoimistossa myös kelanauhojen digitointi oli aikaisemmin mahdollista. Digitoimisto on nyt suljettu, mutta toimisto vastaa myös digiointia koskeviin kysymyksiin. Yhteystiedot: http://www.musiikkiarkisto.fi/yhteystiedot.php
Kysyisin että onko jossain Helsingin kirjastossa huonetta, jossa voi harjoitella soittamista omalla instrumentilla (puhallin)? Entä jos toivoo kirjahankintoja… 899 Helsingin kirjastoista Kirjasto 10:ssä on varattava soittohuone. Huoneen voi varata puhelimitse tai "Varaa tietokone" -palvelusta Kirjasto 10:n työtila nro 41. Kirjasto 10 : yhteystiedot: http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kirjasto_10/Yhteystied… Todennäköisyyttä ehdotettujen kirjojen hankinnalle on vaikea antaa. Kirjastot tekevät hankintapäätöksensä itsenäisesti. Periaatteena on, että kirjastoihin hankitaan nimenomaan yleisiin kirjastoihin sopivaa aineistoa. Siis sellaista, jolla on yleistä kiinnostavuutta. Kurssikirjojen hankinta on ensisijaisesti kurssikirjastojen tehtävä. Ehdotuksia kannattaa silti tehdä. Varsinkin suomenkielisistä kurssikirjoista suuri osa hankitaan joka tapauksessa. Helmet: usein kysyttyä aineistot...
Kumpi on terveellisempi vaihtoehto leivän päälle? 1) yksi valmisviipale normaalirasvaista 28 pros. juustoa 2) kaksi valmisviipaletta 17 pros. juustoa Kyseessä… 1761 Kahdessa vähempiraasvaisessa viipaleessa on yhteensä hiukan enemmän rasvaa kuin yhdessä runsasrasvaisemmassa (jos oletamme viipaleen painoksi 5 gr, rasvämäärät ovat 1,7 ja 1,4 gr). Kysymys vaihtoehtojen terveellisyydestä riippuu taas monesta muustakin asiasta kuin rasvan määrästä. Tärkeintä lienee se, mistä rasvasta juustoissa on kyse ja kuinka paljon tällaisia juustoviipaleita ylipäätään syö suhteessa muuhun ravintoon. Terveellisyys on harvoin määritettävissä yhden ruoka-aineen suhteen, kysymys on enemmän kokonaisuudesta. Jos juustot sisältävät tavanomaista maitoperäistä eläinrasvaa, on ihan määrän perusteella terveellisempää syödä yksi rasvaisempi kuin kaksi vähempirasvaista viipaletta. Jos juustojen rasva on kasvisperäistä, näin...
Mitä se tarkoittaa että Jeesus herättää viimeisenä päivänä kuoleesta, Mikä on viimeinen päivä? 1386 Kysyjä viittaa todennäköisesti siihen, että Raamatun mukaan maanpäällisen maailman tuhoutuessa Jumala (tai Jeesus) pelastaa uskovat taivaaseen. Ilmaisu "viimeinen päivä" viittaa siis maailmanloppuun. Heikki Poroila
Kuka kirjailija käytti inspiraation lähteenään tai tunnelman luojana kirjoittaessaan mätänevien omenoiden tuoksua? Pitäisi tietää, mutta en vain saa mieleeni. 1178 Kerrotaan, että saksalaisella runoilija Friedrich Schillerillä (1759 - 1805) piti aina olla kirjoituspöytänsä laatikossa mätiä omenia voidakseen kirjoittaa ja tehdä töitä. Saksalainen kirjailija Johann Peter Eckermann on kertonut tästä Shillerin erikoisesta piirteestä teoksessaan "Gespräche mit Goethe in den letzten Jahren seines Lebens". http://www.buchbesprechung.de/schiller-oder-der-berauschende-duft-faule… http://cbuecherkiste.de/schillers-faule-apfel http://gutenberg.spiegel.de/buch/-1912/277 http://www.friedrich-von-schiller.de/
Kuinka suuri osa nykyisen Eestin alueen väestöstä kuoli 1600-luvun lopun nälänhädässä? 1452 Arvio uhreista on noin 70 000 - 75 000 henkeä. Vuoden 1695 asukasmaaräksi on arvioitu noin 400 000, joten kuolleiden osuus lienee ollut vajaa viidennes. Jossain määrin epäselvää on, minkä alueen väestömäärä tuo 400 000 oli. Kuolleiden suhteellinen osuus varmaankin on ollut samaa luokkaa nyky-Viron alueella. http://www.estonica.org/en/History/1558-1710_Estonia_under_Swedish_rule… http://www.kirjandusarhiiv.net/?p=1489http://www.kirjandusarhiiv.net/?p…
Suomennan romaania, jossa kuvataan brittien pommituslentoja toisen maailmansodan aikana. Koska aihepiiri on minulle melko tuntematon, etsin siihen liittyvää… 336 Pahoittelen, että vastaus on viipynyt. Tässä joitakin mahdollisia romaaneja ja muistelmia, jotka liittyvät aihepiiriisi. Bloemertz, Günther : Taivasta lähinnä. 1953. Saksalaisista lentäjistä toisen maailmansodan aikana kertova romaani. Dunmore, Spencer : Pommituslento. 1971 Kuvaa aluksi 2. maailmansodan ajan brittien lentotukikohtaa ja sieltä ennen lomittamista viimeiselle lennolleen valmistuvan pommikoneen miehistön lähtötunnelmia. Myöhemmin kirjassa kuvataan takaa-ajotilannetta vuoroin brittien, vuoroin saksalaisten näkökulmasta. Follett, Ken : Haamulento.2004. Toisen maailmansodan alussa saksalaiset pudottavat brittien lentokoneita taivaalta. Samaan aikaan tanskalainen poika löytää saksalaisten salaiset lentokonesuunnitelmat. Higgins,...
Olisin kiinnostunut Aimo Kinnusen kirjasta vuodelta 1973 , He olivat toista mieltä. onko enää missään?? 869 Satakirjastoissa, joihin mm. Rauma kuuluu, tätä kirjaa ei enää ole, mutta joistakin kirjastoista muualta Suomesta se löytyy. Kysy kaukolainamahdollisuutta omasta lähikirjastostasi.
Olisiko mahdollista että lehmät lyspsävät tulevaisuudessa laktoositonta maitoa? 646 Ylen sivuilla on ollut aiheesta vastikään artikkeli. Artikkelissa asiasta on kysytty kotieläinbiotekniikkaan erikoistuneelta yliopistonlehtori Kari Elolta Helsingin yliopiston Maataloustieteiden laitokselta. Hänen mukaansa ajatus ei ole mahdoton, mutta sisältää vielä monia mutkia. Uutinen on luettavissa Ylen sivuilta: http://yle.fi/uutiset/laktoosittomuus_ei_ole_itsestaanselvyys__ratkaisu…
Tour de Francessa oli hurjia ylämäkiä. Vertailun vuoksi olisi kiva tietää monenko prosentin nousu on Porthaninkatu? 641 Helsingin kaupungin katuosastolla tunnetaan Helsingin katujen nousut ja laskut. Sieltä vastattiin, että Porthaninkadun kaltevuusprosentti vaihtelee 5,5 % – 6,3% välillä. Kaupunkikaduissa on hyvin harvoin yli 10 % nousuja.
Olen lähdössä juuri 18 vuotta täyttäneen poikani kanssa viikonlopun viettoon saareen. Siellä olisi hyvää aikaa lukea kirjaa, mutta kaipaisin neuvoa minkälaisen… 699 Helmet-kirjastojen sivuilla on kouluille tarkoitettuja lukudiplomeja, eli lukusuosituksia ja -ehdotuksia eri ikäisille lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille. Toisen asteen diplomista löytyy suosituksia lukioikäisille. Ne on jaoteltu ryhmiin aiheen tai teeman mukaan. Täältä voisi löytyä kiinnostavaa luettavaa. Kirjat saa lainaan kirjastoista: http://kirjasto.vantaa.fi/lukudiplomi/index.php?dipl=12