| Millä levyllä on turkulaisen Boycott- yhtyeen laulu 'Via Dolorosa' englanninkielisenä? |
1211 |
|
|
|
Tutkittuani joitakin tietokantoja käsitykseni on, ettei kappaletta ole äänitetty millekään levylle englannin kielellä. Löysin vain suomenkielisiä.
Tämä kappale ei ole Boycott-yhtyeen, vaan Tommi Läntinen teki kappaleen vasta oltuaan jo soolo-uralla.
|
| Miten saa herneen kasvamaan kukkaruukussa kahdessa viikossa mahdollisimman pitkäksi? Mullan PH? Lannoitus YM? (herneenkasvatuskilpailu) |
1700 |
|
|
|
Seuraavassa muutama lähinnä Internetistä löydetty herneenkasvatusvinkki:
Ennen istutusta herneen siemeniä on syytä liottaa vedessä yön yli, tai jos käyttää kuivaherneitä, niin kauan että alkeisjuuri alkaa pilkottaa. Siemenet istutetaan kosteaan multaan, jota kastellaan tarpeen mukaan (ei liian kosteaksi). Taimet on syytä tukea kukkakepeillä. Herneen kasvulle suositeltava mullan pH on yli 6 (6,5-7,5). Jos haluaa edistää pituuskasvua, kannattaisi käyttää typpirikasta lannoitetta, koska korkea typpitaso saa herneen kasvamaan vartta ja palkojen kehitys viivästyy.
|
| Löytyykö kirjastosta sellaista materiaalia, joka on tarkoitettu opettajille uusien numeroiden opettamista varten? Eli kaaviokuvia uusista numeroista (0-9). |
936 |
|
|
|
Uudet kirjaimet ja numerot ovat Internetissä Opetushallituksen sivuilla havainnollisesti opettajille esiteltyinä http://www.edu.fi/pageLast.asp?path=498,1329,1393,4632,25115 .
|
| Etsin lastenkirjaa jonka luin pienenä n.-70-luvulla. Kirjan päähenkilö on tyttö joka kylpiessään kylpyammeessa vetää korkin pois ja joutuu veden imun mukana… |
1069 |
|
|
|
Ei tarkasti mutta jotain samankaltaista on Camilla Mickwitzin kuvakirjassa Emilia ja kaksoset(ilm. 1981). Siinä on Emilian ja isän kertomus kaksospojista, jotka veneilevät lammeksi muuttuneessa kylpyammeessa - joten likaantunut vesi voidaan poistaa viemäriin. Uudessa puhtaassa vedessä voi lammen runsas eläimistö elää onnellisena.
Voisiko kyse olla tästä kirjasta?
|
| Onko suomenkielistä tekstiä lauluun "Byssan lull kokar kittelen full Det komma tre vandringsmän på vägen Den ene han är blins Den andre han är halt Den tredje… |
3707 |
|
|
|
Nuottikokoelmasta Merimies merta rakastaa 1.1 : Merellisiä lauluja (1978) löytyy Byssan lull -kappaleen suomennos nimellä "Hoplallaa, pata kiehua saa". Uudempi käännös löytyy Tarujen saari -yhtyeen levyn Sota kirottu! tekstiliitteestä. Molempia on pääkaupunkiseudun kirjastoissa. Sijainti- ja saatavuustiedot Helmet -tietokannasta http://www.helmet.fi/
|
| 1988 on ehkä levytetty joku tribuutti Woody Guthrielle. Esiintyjiä Dylan, Springsteen ja Wood? |
555 |
|
|
|
Levyn nimi on Folkways: A vision shared : A tribute to Woody Guthrie and Leadbelly. Levyllä on useita eri esiintyjiä. Tarkemmat teostiedot löydät HelMet-aineistohausta http://www.helmet.fi/search*fin/ .
|
| Onko Töölön kirjastossa (tai muualla) lakimiehen vapaaehtoispalveluja tarjolla? |
1887 |
|
|
|
Töölön kirjastossa on todellakin tarjolla maksutonta lakineuvontaa maanantaisin klo 17-20 4.kerroksessa Kokoushuoneessa. Asiakirjoja ja muita toimeksiantoja ei kuitenkaan näissä tilaisuuksissa laadita. Asianajopäivystys on varsin suosittua, ja siihen jonotetaan. Kannattaa tulla ajoissa, jotta saa asiansa käsiteltyä yhden illan aikana. Jonotusnumeron saa paikan päältä.
|
| Olen lähdössä joulukuussa Egyptiin. Pitääkö minun hankkia joitakuita rokotteita? Entä mitä muuta minun pitäisi ottaa huomioon terveyteni kannalta? |
1038 |
|
|
|
Tässä muutama linkki asiaan liittyen:
http://www.rokote.fi/ http://www.ktl.fi/portal/suomi/osiot/tietoa_terveydesta/matkailijan_ter…
http://www.rokotus.fi/ http://www.travelia.net/ http://www.rokotusinfo.fi/
|
| Onko olemassa kirjaa joka kertoo kaiken eu:sta 80-luvulla? mm. sen laajentumisesta? |
1010 |
|
|
|
Klaus-Dieter Borchardtin kirja ”Euroopan yhdentyminen: Europpan yhtiesön synty ja kehitys” käsittelee aihetta. Kirjan saatavuus tiedot pääkaupunkiseudun kirjastoista voit tarkistaa osoitteesta: www. helmet.fi
Muita aihetta sivuavia kirjoja ovat Sami Moision ”Geopoliittinen kamppailu Suomen EU-jäsenyydestä”.Jyrki Karvisen kirja ”Euroshakki: kylmästä sodasta itälaajentumiseen”. Katariina Koivumaan "EU tänään ja tulevaisuudessa" sekä ”Suomi ja kriisit: vaaranvuosista terrori-iskuihin” Toimittanut Tomas Forsberg.
Lisäaineistoa kannattaa tiedustella myös Eurooppa-tiedotuksesta:
http://www.eurooppa-tiedotus.fi/fi/
|
| Tarvitsisin opinnäytetyötä varten saksan- tai englanninkielistä materiaalia Suomen sosiaalipsykiatriasta (myös historiasta) eli psyykkisesti sairaiden hoidosta… |
761 |
|
|
|
HelMet-aineistohausta http://www.helmet.fi/ löytyy runsaasti suomenkielistä materiaalia - englannin- ja saksankielinen aineisto puuttuu lähes täysin. Suomen ja Pohjoismaiden sosiaaliturvaa käsittelevä viime vuonna painettu teos Social Protection in the Nordic Countries 2001 sisältää jonkin verran aihetta sivuavaa tietoa. Uusimmasta päästä on myös Maila Upanteen väitöskirja Professional Paradigms of Suicide Prevention. Suomalaisen psykoanalyytikko Veikko Tähkän The Patient-doctor relationship vuodelta 1984 liikkuu aika yleisellä potilas-lääkärisuhdetasolla. Hänen teoksensa The alcoholic personality vuodelta 1966 liittyy jonkin verran aiheeseen. - Uusista kirjoista maininnan ansaitsee etenkin Highlights of modern psychiatry, jonka ovat... |
| Mitä kirjoja löytyy aiheesta kaupunkisuunnittelu 1800-luvulla? Haen kirjallisuutta lisensiaattityöhöni: Setterbergin Vaasan asemakaava 1855. |
1220 |
|
|
|
Aiheesta kaupunkisuunnittelu 1800-luvulla löytyy kirjallisuutta hyvinkin erilaisista kirjastoista ja kokoelmista. Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten yleisten kirjastojen aineistohausta HelMetistä http://www.helmet.fi/ ei kovinkaan paljon, mikä johtuu osittain siitä, että Helsingin keskusvaraston tietokirjallisuus ei ole vielä kokonaan rekisterissä. Varaston aarteita ovat esimerkiksi Mirjam Lehtikannon teos vuodelta 1943: C.A.Setterberg uusgoottilaisen tyylin edustajana ja hänen toimintansa Vaasan läänin arkkitehtina vuosina 1853-1871. Siellä on myös Erkki Kantolan vuonna 1976 toimittama kirja Vaasan hovioikeus 1776-1976 - Vasa hovrätt, jossa on runsaasti tietoa rakennuksen arkkitehtuurista. Talohan on Setterbergin suunnittelema.... |
| Etsin biotekniikan sanastoa suomi - ruotsi -englanti - saksa. Myös ympäristötekniikkaan liittyvää sanastoa (esim. biologinen jätevedenpuhdistus), ei yksinomaan… |
1596 |
|
|
|
Terveystieteiden keskuskirjaston, Terkon, sivuille on koottu internetin kautta vapaasti käytettäviä asiasanastoja ja sanakirjoja osoitteessa:
http://www.terkko.helsinki.fi/SearchNet/#San
Sieltä löytyy esimerkiksi biotekniikan sanasto:
http://www.finbio.net/sanasto/
Täältä löytyy myös luonnontieteiden kohdalta ympäristönsuojeluun liittyviä termejä. (Kaikki linkit eivät kuitenkaan toimineet): http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/sanastot.html
Pääkaupunkiseudun kirjastoista löytyvät esimerkiksi seuraavat alaan liittyvät sanakirjat:
Biotekniikan sanasto / (suomi-englanti)
Julktiedot: Helsinki : Suomen Kemian Seura, 1994
Biologian sanakirja / Rauno Tirri..[et al.]
Julktiedot: Helsingissä : Otava, 2001
A dictionary of biology
Julktiedot: Oxford :... |
| Hamara-lehti on ilmestynyt Rumban liitteenä ennen kuin siitä tuli itsenäinen lehti. Milloin ilmestyi (minkä rumban liitteenä) ensimmäinen Hamara? |
657 |
|
|
|
Hamara-liite ilmestyi ensimmäisen kerran Rumbassa 3/2002, sen jälkeen vielä Rumban numeroissa 13-14/2002 ja 22/2002. Vuonna 2003 Hamara alkoi ilmestyä itsenäisenä lehtenä.
|
| Meillä palomuuri estää tällä hetkellä pääsyn hakuun joten tiedustelisin nyt tälläistä: - Löytyykö Diana Gabaldonilta suomennettuna mitä romaaneja? Olen saanut… |
737 |
|
|
|
Tähän mennessä Diana Gabaldonilta on suomennettu mainitsemasi Muukalainen ja Sudenkorento. Syyskuussa 2004 ilmestyy Matkantekijä (Voyager). Tässä linkki kustantajan sivuille:
http://www.gummerus.fi/default.asp?init=true&initID=36;107
|
| Mistä löytäisin seuraavan standardin "ISO 6053:1979" ja siinä olevat yksityiskohdat ?Em. standardi liittyy kameran lankalaukaisimeen ja sen yksityiskohtiin. |
684 |
|
|
|
Standardisoimisliiton kirjasto toimii alan julkisena erikoiskirjastona, joten etsimääsi standardia kannattaa kysyä sieltä. Osoite: Maistraatinportti 2
00240 HELSINKI, avoinna ma-pe klo 8 - 16.
Suomen standardisoimisliitto SFS myy standardeja. Kysymäsi standardi, ISO 6053:1979, löytyy heidän luettelostaan (hinta 27,84 euroa). Luettelo myytävistä standardeista sekä paljon tietoa standardeista ja standardisoinnista löytyy SFS:n sivuilta. http://www.sfs.fi/
|
| Estejuoksun vesihaudan synty. |
7390 |
|
|
|
Suomen Urheilukirjastosta kerrottiin, että heidän kokoelmistaan löytyy tietoa asiasta. "The Oxford Companion to Sports & Games" kirjan mukaan ensimmäinen maininta tulosmaininta on Oxfordissa vuonna 1850 juostusta kisasta. Kisa juostiin maastojuoksuna, joten on mahdollista, että radalla on ollut vesieste aivan samoin kuin hevosten maastoradoilla. Suomen Urheilukirjaston yhteystiedot löydät osoitteesta:
http://www.urheilumuseo.org/museo_suomi/kirjasto_suo_main.htm
|
| Etsin lukion projektityötä varten geologista tietoa Suomen järvistä. Tietoa keskisyvyydestä, luokittelusta, muodoista yms. geologista tietoa. |
983 |
|
|
|
Suomen järvien keskisyvyys on noin 7 metriä ja pienten järvien ja lampien syvyys on noin 2-3 metriä. Nämä
tiedot löytyvät Jyväskylän yliopiston tekemästä tutkimuksesta seuraavalta sivustolta:
http://www.compuline.fi/ComDocs/Suomi/uushlp/html/fin-2378.htm
Lisää tietoa suomen järvistä löytyy myös Suomen ympäristökeskuksen sivuilta osoitteesta:
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=8103&lan=FI
Järvien synnystä ja geologiasta kerrotaan muunmuassa seuraavissa kirjoissa:
Suomen geologia (toim. Kalervo Rankama, Kirjayhtymä, 1964)
Suomen kallioperä: 3000 vuosimiljoonaa (toim. Martti Lehtinen, Pekka Nurmi, Tapani Rämö, Suomen geologinen seura 1988)
|
| Löytyisikö tietoa Adolf Erik Nordenskiöld ihmisestä? |
644 |
|
|
|
Suosittelen, että käväiset kirjastossa. Sieltä löytyy joitakin kirjoja, joissa käsitellään A. E. Nordenskiöldiä, myös henkilönä.
Tässä pari esimerkkiä: ”Suomalaiset Aasian-kävijät” / toim. Kerkko Hakulinen. Kirjayhtymä, 1980. ISBN 951-26-1876-1
”Matka-arkku : Suomalaisia tutkimusmatkailijoita” / toim. Markku Löytönen. SKS, 1989.
ISBN 951-717-561-2
Mielenkiintoinen on myös Nordenskiöldin itsensä kirjoittama ”Vegan matka Asian ja Europan ympäri ynnä historiallinen katsahdus pitkin Vanhan mailman pohjoisrannikkoa tehtyihin löytöretkiin.” Teoksessa on kaksi vankkaa osaa, jotka Otava julkaisi näköispainoksena v. 1980.
Niitä sinun tuskin kannattaa ryhtyä perusteellisemmin lukemaan, koska kielikin on vanhanaikaista. Mutta vilkaise ainakin, saat... |
| Onko olemassa aikuisille kirjeenvaihtoystävä järjestöjä kuten lapsille ja nuorille on IYS International Youth Service? Haluaisin opiskella englannin kieltä… |
1574 |
|
|
|
EnglishClub.com osoitteessa http://learners.englishclub.com/index.htm on tarkoitettu englannin kielen opiskelijoille. EnglishClubia ylläpidetään Cambridgessä, vaatii rekisteröitymisen, mutta ei maksa mitään. EnglishClubissa on kieliharjoituksia sekä keskustelufoorumi, jolla on myös kirjeenvaihdosta kiinnostuneiden palsta (ESL Penpals). Muistathan, että kaikessa Internet-kommunikoinnissa on syytä olla varovainen henkilökohtaisten tietojen ilmoittamisesta julkisesti. Tutki ensin foorumin muita kirjoituksia, niin että saat käsityksen sen toiminnasta. Henkilötiedot ilmoitetaan tavan mukaan foorumin yksityisviesteissä.
|
| Haen tietoa keittiö- ja kattaustarvikkeiden materiaaleista sekä käyttö-, käsittely- ja hoito-ohjetietoa (muovit, metallit, lasit, posliinit...). |
594 |
|
|
|
Internetistä löytyy osoitteita, joissa on tietoa nykyajan taloustarvikkeista, niiden materiaaleista, hoidosta ja käytöstä. Seuraavassa osoitteessa on myös säilytystietoa: http://www.ikea.fi/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?catalogId=1… . Seuraavassa taas on linkkejä hoito-ohjeista materiaalin mukaan http://hackman.fi/designor/web/hackmanwww.nsf/0/B5621309CF860210C2256E7… . Aineistohaku Helmetistä http://www.helmet.fi/ löytyy aihehaulla niksit runsaasti teoksia, joissa on tietoa taloustarvikkeiden ja eri materiaalien hoidosta ja käsittelystä.
|