Suoritin 2003 kirjasto- ja informaatiomerkonomin tutkinnon. Sen jälkeen sain kaksi sijaisuutta kirjstoista mutta viimeisen työsuhteen loputtua, kohta vuosi…

Kysytty
19.6.2005

Suoritin 2003 kirjasto- ja informaatiomerkonomin tutkinnon. Sen jälkeen sain kaksi sijaisuutta kirjstoista mutta viimeisen työsuhteen loputtua, kohta vuosi takaperin, en ole yrityksistä huolimatta onnistunut saamaan kirjastoista töitä. Minua kiinostaisi tietää että miksi koulutetaan kirjastotyöntekijöitä jos kirjastot ottavat mielummin sivareita ja työllistämistuki ihmisiä töihin. Eihän sairaanhoitajankaan työtä pääse tekemään ammattitaidottomat henkilöt. Eli osaatko kertoa mikä on kirjastoalan koulutuksen saaneiden työllistymistilanne????

Vastaus

Vastattu
21.6.2005
Päivitetty
21.6.2005

Hei!

Työministeriön sivuilla kerrotaan eri ammateista. Kirjastovirkailijan työllisyystilanteesta kerrotaan seuraavaa:

"Kirjastovirkailijoiden työllisyystilanne on tyydyttävä sekä tieteellisissä että yleisissä kirjastoissa. Huolimatta kunnissa toteutetuista säästötoimista vakinaista henkilökuntaa ei ole juurikaan irtisanottu, vaan työvoiman vähentäminen on kohdistunut kirjaston käyttämiin tilapäisiin työntekijöihin. Toisaalta ei myöskään uusia virkoja ole juurikaan perustettu. Alalle valmistuneiden on vaikea saada vakituista työtä, mutta projektiluonteisia töitä on tarjolla jonkin verran."

Lähde:http://www.mol.fi/webammatti.cgi?ammattinumero=08140&kieli=00#tyomarkki…

Muut kirjastoalan ammatit tietoineen saat esiin, kun kirjoitat hakulaatikkoon sanan kirjasto http://www.mol.fi/webammatti.cgi

Lähitulevaisuudessa työpaikkoja toivon mukaan vapautuu suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Katso jatkokoulutusmahdollisuuksista esim. ammattikorkeakoulussa kirjastot.fi -verkkoportaalista http://www.kirjastot.fi/fi-fi/kirjastoala/opiskelu/

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.