| Isäni lapsuudenkoti sijaitsee Uudellamaalla, Vihdin Irjalassa (Kartanotie). Sitä kutsuttiin aikoinaan kasarmiksi. Olemme miettineet miksi. Oliko sinne… |
2756 |
|
|
|
Irjala oli ollut rälssitilana vapautettu maaverosta kuninkaalle suoritettavaa ratsupalvelusta vastaan. Käytettävissä olevista kartanokirjoista eikä verkosta löytynyt vastausta kysymykseen miksi kartanoa kutsuttiin kasarmiksi. Voisikohan nimitys juontaa jurensa rälssiajoilta? Kirjastoissa on jonkin verran kartanokirjoja, joita kannattaa tiedustella niistä etenkin jos niiden tietoja ei ole aineistoluettelossa. Esim. teoksessa Suomen kartanot ja suurtilat (1939)on Irjalan kartanosta kirjoitettu sivulla 192. Kirjaan voi tutustua mm. Sellon kirjastossa Leppävaarassa ja sen sivuista voi ottaa valokopioita.
|
| Olen muutaman päivän ajan yrittänyt tehdä osoitteenmuutosta verkossa, mutta yhteyttä palveluun ei saada. Onkohan ongelma korjaantumassa lähiaikoina? |
795 |
|
|
|
Pahoittelemme hetkittäisiä ongelmia viikko sitten avatussa uudessa helmet.fi -sivustossa. Kokeilimme hetki sitten kirjautumista sivulle http://helmet.fi sekä Chrome että Internet explorer -selaimille ongelmitta. Toivottavasti kirjautumisongelmanne on jo menneisyyttä.
|
| Missä uusilla sivuilta löytyy uutuudet RSS- syötteenä? Ja olisin kokeillut taas tuota Naxoksen musiikkitietokantaa, mutta sen ohjesivua ei löydy tällä hetkellä… |
1060 |
|
|
|
Naxos-musiikkikirjaston linkki ei vielä ole tässä sivustomme beta-versiossa kovin hyvin esillä. Sen löytää Info -> Kun et pääse kirjastoon tai Vinkit ja helmet -> Kirjaston tietokannat -> Musiikki.
Suoran osoitteen http://helsinkilib.naxosmusiclibrary.com voi myös tallentaa itselle selaimen suosikkeihin.
Uutuudet löytyvät, kun klikkaat etusivulla vasemman ylälaidan kohtaa hae. Sieltä löytyy tuttu HelMet-etusivu, jonka alalaidassa ovat uutuudet, myös RSS-syötteenä. Uutuuksien alapuolella on linkki, josta myös pääsee Naxokseen. Sieltä löytyvät ohjeet, kuinka Naxokseen kirjaudutaan.
|
| Ehkä tyhmä kysymys, mutta kuulin huhua, että kirjastoista saa lainattua mitä erikoisimpia laitteita..? Onko siis mahdollista lainata kosteuden mittaamiseen… |
1409 |
|
|
|
Kaikenlaisia esineitä voi kirjastosta lainata, mutta valitettavasti kosteusmittaria ei meillä ole.
Esineet voi tarkistaa HelMet-hausta näin: laita hakusanaksi esine ja valitse esine myös kohdasta aineisto. Näin saat luettelon kaikista niistä esineistä, joita helmet-kirjastot lainaavat.
|
| Voinko noutaa lapseni varaamat kirjat omalla kortillani ja maksaako se? |
796 |
|
|
|
Kyllä voit. Ota mukaan sekä lapsen kirjastokortti että omasi.
Lasten aineistosta ei peritä varausmaksua, aikuisten aineistosta peritään. Varausmaksu ei siis mene sen mukaan, onko varaaja tai lainaaja aikuinen tai lapsi, vaan sen mukaan, onko varattu aineisto lasten tai aikuisten aineistoa.
|
| Voisitteko suositella alle kouluikäiselle sopivia kirjoja, jotka käsittelevät sitä, miten vauvat syntyvät ja miten he saavat alkunsa? |
2307 |
|
|
|
Lasten kuvakirjoja, joissa raskautta ja uutta perheenjäsentä käsitellään perhesuhteiden kautta:
Sanna Pelliccioni: Onni-pojasta tulee isoveli
Giles Andreae ja Vanessa Cabban: Äidin vatsassa on talo
Brigitte Weninger ja Eve Tharlet: Pasi saa pikkusiskon
Sibylle ja Jürgen Rieckhoff: Ellasta tulee isosisko
Liane Schneider ja Eva Wenzel-Bürger: Laurasta tulee isosisko
Kuvakirjoja lasten seksuaalikasvatuksesta:
Janosch: Äiti, mistä lapset tulevat?
Katerina Janouch ja Mervi Lindman: Mistä on pienet vauvat tehty?
Dan Höjer ja Boel Werner: Tervetuloa meille, vauva!
Vauva tulee valtakuntaan (kirja avuksi vanhemmille, jotka haluavat keskustella lastensa kanssa vauvan syntymään liittyvistä asioista)
Annika Sandelin ja Linda Bondestam: Retkuliina... |
| Geoffrey Huntington, Blood Moon Onko lisää tietoa ko. kirjasta milloin ilmestyy? uutisia englanninkielisestä versiosta? |
1788 |
|
|
|
Korppikartanon salojen kolmannen osan kohtaloa on kysytty täältä aiemminkin. Löydät aiemmat vastaukset Kysy kirjastonhoitajalta -arkistosta hakemalla kirjailijan nimellä.
Netin keskustelupalstoilta löysin tiedon, että kolmas osa on julkaistu hollanniksi ja ranskaksi. Ilmeisesti Huntingtonin englanninkielinen kustantamo meni konkurssiin, mistä syystä kirjaa ei ole julkaistu englanniksi. Sarjan viimeinen osa sekään ei kuitenkaan ollut, vaan loppu oli edelleen jäänyt avoimeksi.
WSOY on aiempien vastausten perusteella ilmoittanut, ettei aio suomentaa kyseistä kirjaa.
Ikävä kyllä mitään uutta tietoa kirjan ilmestymisestä englanniksi ei vieläkään löytynyt.
|
| Nimeni on vaihtunut, mutten pääse muuttamaan sitä omiin tietoihini. Mitä kautta muutoksen voi tehdä? |
806 |
|
|
|
Nimenvaihto ilmoitetaan kirjastolle henkilökohtaisen käynnin yhteydessä. Kirjaston virkailijalle tulee näyttää henkilöllisyystodistus uudella nimellä. Nimenvaihdon yhteydessä asiakas saa myös uuden kirjastokortin, joka on allekirjoitettava uudella nimellä. Kortin vaihto on tässä tapauksessa ilmaista.
|
| Voiko menettämisen pelko olla kirjan teema? Kirja on Reckless - kiveen kadonnut. Jos ei voi olla, niin mikä voisi olla sen kirjan teema? |
969 |
|
|
|
Tästä linkistä löytyy kustantajan kuvaus kirjasta: http://www.otava.fi/kirjat/lasten_ja_nuorten/2011/fi_FI/reckless_kiveen…
Kuvauksen perusteella menettämisen pelko voisi hyvinkin sopia kirjan teemaksi. Myös katoaminen toiseen maailmaan vaikuttaa keskeiseltä teemalta.
|
| Pitääkö alle 18-vuotiaan maksaa myöhästymismaksuja? |
3805 |
|
|
|
Myöhästymismaksut eivät mene lainaajan iän mukaan vaan aineiston mukaan. Maksu on 0,20 e vuorokaudessa aikuisten aineistosta. Lasten aineistosta ei tule maksua. Toisin sanoen jos alle 18-vuotias lainaa aikuisten aineistoa eikä palauta eräpäivään mennessä, hänen on maksettava myöhästymismaksu.
|
| Muistan lapsuudestani kirjan, jossa pieni tyttö saa elämänsä ensimmäisen posliininuken. Nuken pää menee rikki ja tyttö on kovin surullinen. En muista kuinka… |
1304 |
|
|
|
Olisiko kyseessä Barbro Sedwallin kirja Nukkeni Maija?
|
| Olen kummastellut mistä mahtaa johtua varaamani aineiston matka-ajan vaihtelut. Normaalisti kirjat voi hakea noutokirjastosta 1-2 vuorokauden kuluttua siitä… |
852 |
|
|
|
Normaali matka-aika on 2-3 päivää. Normaalit kuljetusajat koskevat kaikkea aineistoa, myös elokuvia. Koska tätä työtä tekevät inhimilliset ihmiset (toki laitteiden avustamana), voi viivästyksiä matkan aikana tapahtua mille tahansa aineistolle. Jos viivästys on pitkä, kannattaa tehdä uusi varaus. Varattu aineisto on saattanut pahimmassa tapauksessa kadota. Tämä on kyllä varsin harvinaista.
Viivästyksiä voi aiheuttaa esimerkiksi se, että elokuvaa ei löydetäkään, jolloin varaus siirretään toiselle kirjastolle. Toinen syy viivästykseen voisi olla se, että kirjastossa paikan päällä olevat asiakkaat saattavat ehtiä lainaamaan kyseisen elokuvan nopeammin kuin henkilökunta ehtii noutaa varauksen hyllystä, varauksia kun on joka tapauksessa useita... |
| Koitin varata netistä 2 numeroa ottobre:n lehdestä. Onko siinä jokin juttu, että saa varata / lainata vain yhden lehden kerrallaan? Tuli error että teos olisi… |
1300 |
|
|
|
HelMet-säännöissä (www.helmet.fi/ohjeita) sanotaan lehtien varaamisesta näin:
"Toistaiseksi voit itse varata kerrallaan vain yhden numeron kutakin lehteä. Voit pyytää kirjaston henkilökuntaa tekemään varauksia useammista saman lehden numeroista."
|
| Olisin kysynyt kirjoista, joiden avulla voi käsitellä lapsen pelkoja, lähinnä kuolemanpelkoa. Kiitos! |
2576 |
|
|
|
Kysymyksestä ei tule esille, haetaanko lasten vai aikuisten kirjoja eli tarvitseeko lapsi välineitä kuolemanpelon kohtaamiseen vai tarvitseeko aikuinen tietoa, miten auttaa lasta. Myöskään lapsen ikä ei tule esille. Vastauksessani on nyt lähinnä lasten kuvakirjoja.
Tässä on joitakin lasten kuvakirjoja kuolemasta ja kuolemanpelosta: Timo Parvela: Tuleeko vaari vielä takaisin? (kuten nimikin sanoo, vaarin kuolema)
Mari Mörö: Surunappi (sisaruksen vaikea sairaus ja kuolema pikkuveljen pohdintojen kautta kerrottuna, tosi hyvä kirja jossa on pikkuveljen kuolemanpelkoa myös)
Ulf Nilsson: Leikitään hautajaisia (kuolleita pikkueläimiä ja surua elämän päättymisestä)
Ulf Nilsson: Adjö, Herr Muffin (marsuvaarin kuolema. Ihana kirja, jota ei ikävä... |
| Missä novellissa on sellainen tapahtuma, jossa kuvitteellisella planeetalla on neljä aurinkoa, joten kukaan sen planeetan asukkaista ei ole koskaan nähnyt… |
1357 |
|
|
|
Kyseessä on tosiaan Isaac Asimovin vuonna 1941 kirjoittama novelli "Yö saapuu". Vuonna 1990 Asimov laajensi novellinsa romaaniksi apunaan kirjailija Robert Silverberg. Alkuperäisnovelli on sijoitettu romaanin keskivaiheille. Romaani löytyy pääkaupunkiseudun kirjastoista. Lisäksi kirjastoista saa scifi-novellien kokoelmateosta "A science fiction omnibus" sekä "The science fiction hall of fame. Volume one : 1929-1964". Molemmista novelli löytyy englanniksi nimellä "Nightfall". Novellia voi etsiä myös suomenkielisistä kokoelmista, mutta valitettavasti niitä ei ole asiasanoitettu riittävästi, jotta pystyisin sanomaan, mistä sitä löytyy. Joka tapauksessa novelli löytyy yllä mainitusta romaanista "Yö saapuu".
|
| Minulla on ollut kaksi varausta useita kuukausia. Miten voin seurata varaukseni tilaa? Mitä tarkoittaa varauksen tilan merkintä 24/141 tai toisessa 563/752 ? |
2417 |
|
|
|
Varausten tilaa voi seurata helmet-sivustolta www.helmet.fi. Sivun oikeassa ylälaidassa lukee Omat tietoni ja sieltä pääsee näkemään omat lainat ja varaukset. Varauksen kohdalla lukee aina tila eli varauksen sijainti varausjonossa. Jos varauksen tila on "matkalla", on varaus tulossa asiakkaan noutokirjastoon. Jos tila on "noudettava viimeistään xx", varauksen voi käydä noutamassa kirjastosta mainittuun päivämäärään mennessä.
Merkintä 24/141 tarkoittaa sitä, että kirjaan on tehty kaiken kaikkiaan 141 varausta. Ensimmäinen numero tarkoittaa asiakkaan sijaintia varausjonossa. Toiseen kirjaan varauksia on tällä hetkellä tehty yhteensä 752, ja tässä varausjonossa teidän sijaintinne on 563. Nämä numerothan muuttuvat koko ajan, kun varausjono... |
| Ohjaaja kehotti lukemaan "tiukkoja" tai "kovia" naiskirjailijoiden teoksia, eurooppalaista tai maailmankirjallisuutta. Hän nimesi vain Marguerite Durasin ja… |
909 |
|
|
|
Varsin monet naiskirjailijat ovat nykyään "kovia", pehmeys kun ei ole kovinkaan trendikästä. Tässä joitakin "tiukkoja" naisia. Kaikilta löytyy suomennettuja teoksia.
Annie Proulx
Claire Castillon
Elfriede Jelinek
Joyce Carol Oates
Siri Hustvedt
|
| Haluan jatkaa lainassa olevan kirjan laina-aikaa. Miten teen sen Helmet-kirjastossa netissä? Mistä löydän sieltä minulla jo lainassa olevat kirjat? |
1957 |
|
|
|
Helmet-nettisivut löytyvät täältä: www.helmet.fi. Klikkaa oikeassa yläkulmassa kohtaa "Omat tietoni". Seuraavaksi kirjoita kirjastokortin numero ja nelinumeroinen pin-koodi. Mikäli pin-koodi puuttuu, sen voi käydä pyytämässä kirjastosta. Uuden pin-koodin saa myös klikkaamalla samalta sivulta kohtaa "Unohditko tunnuslukusi". Kirjattuasi kirjastokortin numeron ja pin-koodin, klikkaa "jatka". Nyt näet kaikki lainat. Valitse "Uusi kaikki lainat", mikäli haluat uusia kaikki lainat. Mikäli haluat uusia vain jonkin tietyn lainan tai joitakin lainoja, laita rasti lainan kohdalle ja valitse "Uusi merkityt lainat". Myös kirjaston henkilökunnalta voi tarvittaessa pyytää HelMet-opastusta kirjastokäynnin yhteydessä.
|
| Tietääkö joku mistä tulee yleinenkin sukunimi Koivisto? Olen alkujaan sen niminen. |
920 |
|
|
|
Yleensä Koivisto sukunimenä perustuu asutusnimeen. Talo, joka on rakennettu koivuja kasvavalle paikalle, on saanut nimen Koivisto usein Länsi- ja Keski-Suomessa, joskus myös Savossa.
Lähde: Pirjo Mikkonen ja Sirkka Paikkala: Sukunimet. Otava 2000
|
| Miten saan selville Helmetin sivuilta, mitä konsolipelejä on tarjolla Kinect for Xbox 360:iin Espoon kirjastoissa? En tiedä, mitä pelejä ylimalkaan on tarjolla… |
717 |
|
|
|
Kirjoittamalla hakukenttään sanan Kinect saat näkyville 10 hakutulosta, myös Zumban.
|