Espoo

Viimeisimmät vastaukset

4584 osumaa haulle. Näytetään tulokset 2461–2480.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Olisikohan tällaista kirjaa mahdollista saada Kouvolaan kaukolainaksi jostain: Kaplan & Saccuzzo, 2013. Psychological assessment and theory: creating and using… 175 Näyttää siltä, ettei kirjaa ole Suomen yleisten kirjastojen kokoelmissa, mutta se löytyy Helsingin yliopiston lisäksi myös Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuskirjastosta lainattavana kappaleena (https://finna.fi/Record/josku.871723). Kaukolainattavuudesta on tiedusteltava oman kirjaston kautta tai suoraan Joensuuhun yhteyttä ottamalla. Tampereen yliopiston kirjastolla kirjaa on kolme kappaletta ja yksi varaus, mutta tämäkin on kurssikirjana eikä välttämättä saatavana kaukolainaksi. Vähän huonolta siis näyttää, kun Helsingissäkin varauksia on 18 kpl. Heikki Poroila
Viddla-palvelun käyttö: missä kirjastoissa tämä on käytössä? 2117 Kirjastot.fi sivustolta selvisi, että "Viddla elokuvia ovat toistaiseksi hankkineet asiakkaidensa käyttöön Kuopion verkkokirjasto ja Rantasalmen kirjasto."   Palvelu vaikuttaa kätevältä. Toivottavasti kokeilun tulokset ovat myönteisiä ja palvelu leviää muuallekin. https://www.viddla.fi/  
En löydä hakupalvelusta kirjaa Somerjoki Aili, Vaarojen polku, Gummerus. Onko sitä saatavilla jostain? 145 Kysyjän tarkoittama Aili Somersalon kirja Vaarojen polku on julkaistu vuonna 1930 (Gummerus). Lainattava kappale Helsingin Pasilan kirjavarastosta, HelMet (http://luettelo.helmet.fi/record=b1521721~S9*fin), Tampereella se on kotiseutukokoelmassa, jota ei lainata. HelMetin kappaleen voi kaukolainata Turun kaupunginkirjaston kautta. Heikki Poroila
Haluaisin tietää, miksi Juha Hurmeen Niemi -teoksessa lukutaitoisen niemeläisten/ suomalaisten osuus on laskettu aivan järkyttävän pieneksi. 586 Löysin varmaan saman vastauksen. Kopioin sen tuohon alas. Varmaan prosenttitulkinta heittää hieman, jos kirjoitustaitokin lasketaan osaksi lukutaitoa. Kaunokirjallisen teoksen faktat ovat aina osin kirjailijan tulkintaa. Lukion kurssikirja netissä kertoo näin: "Kaunokirjallisuudesta käytetään usein nimitystä fiktio, sillä kaunokirjallisuus on sepitettyä eli fiktiivistä, ei faktaa. Varsin usein kaunokirjallisuus kuitenkin hyödyntää todellisen elämän henkilöitä, tapahtumia ja muita aiheita, joita muokataan ja yhdistellään siten, että lopputulosta voidaan pitää fiktiona. "  http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/peruskoulu/ai/ai2/06   Hurme itse kertoo "röyhkeästi huuleillen" niemen historiaa...
Klassikot äänikirjoina? 783 Hyvää ja kattavaa listaa klassikoista on hankala laatia. Klassikoiksi luettavia kirjoja on niin paljon ja erilaisia klassikon määritelmiä on myös monia. Äänikirjoja julkaistaan myös koko ajan lisää. Vapaasti luettavia klassikoita löytyy e-kirjoina, mm. Projekti Gutenbergin suomenkielisistä kirjoista, https://www.gutenberg.org/browse/languages/fi. Muita e-kirjakokoelmia, https://www.makupalat.fi/fi/k/18378%2B590/hae?category=114641&sort=titl… Nimenomaan äänikirjoja löytyy useammasta palvelusta. Vapaasti luettavia on koottu Makupalat.fi:n, johon on koottu tiedonhaun lähteitä, https://www.makupalat.fi/fi/k/all/hae?sort=title&order=asc&f%5B0%5D=fie… Klassikoita äänikirjoina löytyy Helmet-kirjaston...
Onko Petri Laaksosen In memoriam - levyn kappaleista saatavissa nuotteja? 681 Seuraavista albumin lauluista löytyy nuottijulkaisu: Hyvää matkaa (Juhlalaulut, Juhlien toivelaulut, Parhaat hengelliset laulut, Viihdesävelmiä, Suuri toivelaulukirja - Toivotuimmat ja Janoinen sydän) Ota hänet vastaan (100 kauneinta laulua, Suuri toivelaulukirja 16, Sydämeni laulut, Messulauluja ja Saavu valo) Täällä Pohjantähden alla (tämä laulu löytyy kymmenistä eri kokoelmista, esimerkiksi Suuri toivelaulukirja 10). Muita albumin lauluja ei ainakaan toistaiseksi ole julkaistu nuottina. Heikki Poroila
Olen muuttanut Ouluun 1.9.2017 ja en enää tarvitse kirjastokorttia tai asiakkuutta Helsingissä. Kuinka voin lopettaa Helmet kirjastokortin? Ystävällisin… 205 Hei! Sinulla ei ole varsinaisesti mitään pakottavaa syytä HelMet-järjestelmän asiakkuuden lopettamiseen ainakaan kirjaston puolelta. Helsingin kaupunginkirjasto on yleisten kirjastojen keskuskirjasto, joka myöntää kortin sitä tarvitseville Suomessa asuville. Voihan olla, että jossain vaiheessa tarvitsetkin Suomen yleisten kirjastojen suurinta kokoelmaa ja silloin voimassa oleva HelMet-kortti on hyvä olla. Jos kuitenkin ehdottomasti haluat tietosi pois järjestelmästä, sinun täytyy ottaa yhteyttä johonkin HelMet-järjestelmän kirjastoon (kaikki yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.helmet.fi). Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että joudut jotenkin todistamaan henkilöllisyytesi, koska kirjasto ei voi poistaa tietojasi noin vain...
Mitä tarkoittaa kirjastojärjestelmän päivitys? 371 Tiukasti ottaen se tarkoittaa aivan samaa kuin muissakin tietokoneohjelmistoissa eli ohjelmakoodin uuden version asentamista vanhan tilalle. Päivityksen tarkoituksena voi olla ohjelmasta löytyneiden koodausvirheiden korjaaminen, tietoturvan lisääminen tai kokonaan uusien toimintojen ottaminen mukaan ohjelmistoon. Käytännössä päivityksellä tarkoitetaan aina siirtymistä uudempaan, ei vanhempaan ohjelmistoversioon. Arkikielessä kirjastojärjestelmän päivityksellä tarkoitetaan yleensä isompia muutoksia, jotka ovat sekä henkilökunnan että asiakkaiden havaittavissa. Ääritapauksessa ilmaisua voidaan käyttää myös tilanteessa, jossa koko järjestelmä vaihdetaan toiseen. Tällöin sanaa "päivittäminen" käytetään jossain määrin ironisessa mielessä,...
Vanha sanonta väittää, että kukaan ei ole koskaan saanut potkuja ostettuaan tuotteita/palveluita IBM:ltä. Pitääkö tuo sanonta paikkansa? 300 Itse en tällaista sanontaa ole kuullut, mutta yleisen elämänkokemuksen pohjalta vastaisin, että ei varmaankaan pidä paikkaansa. Asiaa on tietysti mahdotonta kenenkään tietää (pitäisi ensin saada lista kaikista IBM:n tuotteita tai palveluita ostaneista ja sitten tieto heistä jokaisesta, onko elämän varrelle sattunut potkuja), mutta voidaan myös loogisesti kysyä, millä tavalla IBM:n tuotteiden ostaminen voisi varjella potkuilta. Näillä asioilla ei yksinkertaisesti ole mitään sellaista yhteyttä, joka edes teoriassa voisi suojella ketään potkuilta. Jos taas kysyjä tarkoittaa sitä, ettei kukaan IBM:n palveluksessa ollut olisi koskaan saanut potkuja, lyhyelläkin googlaamisella voi todeta, ettei tämä ainakaan pidä paikkaansa. Heikki Poroila
Mitkä asiat vaikuttavat peniksen pituuteen? Miksi miehekkäillä miehillä on pitempi penis kuin vähemmän miehekkäillä? 5372 Vaikka Wikipedian artikkeli on muuten varsin monipuolinen ja jopa kuvitettu, kysyjän muotoilemaan kysymykseen se ei vastaa, tyytyy vain lakonisesti toteamaan, että "Yksilöiden väliset erot siittimen koon ja ulkonäön suhteen ovat huomattavia." Tämänhän me tiedämme muutenkin. Syynä artikkelin vähäsanaisuuteen voi olla se, että peniksen pituus on samalla lailla biologinen eli geenien ja myöhemmän hormonitoiminnan tuottama kuin kaikki muutkin ihmisen osien koossa ja muodossa ilmenevät erot eli ei ole olemassa mitään erillistä selitystä juuri peniksen pituudelle. Sehän tunnetusti myös vaihtelee hyvin suuresti ja usein sillä lailla "tasoitusta" tuottaen, että lepotilassa kookas elin kasvaa erektion myötä vähemmän kuin lepotilaisena...
Jo edesmennyt äitini kertoi lukeneensa veljelleni Smeds Evertin kirjaa Kiva Kalle, 1940-luvulla.Kirjaa en ole löytänyt antikvariaateista.Kyseessä on kai runo… 337 Tämä kirja on tosiaan Suomen julkisissa kirjastoissa varsin harvinainen, mutta Kansalliskirjastossa siihen voi tutustua sekä suomen että ruotsin kielellä. Helsingin kaupunginkirjaston kirjavarastossa on vuoden 1954 suomenkielisestä painoksesta yksi kappale (http://luettelo.helmet.fi/record=b1518645~S9*fin), jota säilytetään työhuoneessa eikä sitä siis voi lainata. On kuitenkin mahdollisuus pyytää kirjastoa tekemään vain 10 sivua laajasta kuvakirjasesta valokopio (maksullinen) tai jos se teknisesti on kirjavarastossa mahdollista, digitaalinen skannauskopio (tekijänoikeuslain 12§:n mukaan tämä on yksityiseen käyttöön laillista). Kannattaa selvittää vaihtoehdot ottamalla suoraan yhteyttä Pasilan kirjavarastoon. Varastossa on avoimet ovat...
Katselin Ylen dokumentin Berliinin kesäolympialaisista 1936 ja siinä vilahti kuva jossa suomalainen on pronssi pallilla. Kuka suomalainen? 254 Kysyjä lienee tulkinnut kuvan perusteella suomalaisen mitalin värin väärin, siinä näyttää olevan suomalainen hopeasijalla, ei pronssilla. Suomalaisista hopeamitalilajeista tähän kuvaan sopii ainoastaan kuulantyöntö, jonka voitti Saksan Hans Woellke, hopealle tuli Suomen Sulo Bärlund ja pronssia sai Saksan Gerhard Stöck. Heikki Poroila
Minne Tuulikki Pietilä on haudattu? 1472 Internetin tarjoamien tietojen perusteella (http://www.silviisii.com/vls/mic/124.shtm) Tuulikki Pietilän hauta on Turun hautausmaalla, osoite Hautausmaantie 21, 20720 Turku. Heikki Poroila
Marianne faithfull - this little bird <- onko tuosta kappaleesta monta eri suomennosta. Youtubesta ja Spotifystä löysin Ankin ja Topi Sorsakosken versiot?… 691 Viola-tietokannan mukaan John D. Loudermilkin sävellyksestä This little bird on tehty kaksi levytettyä suomennosta, molemmat tosin samalla nimellä Pieni lintu. Tutumpi ja vanhempi (1966) on Saukin eli Sauvo Puhtilan Ankille tekemä suomennos, jota ovat käyttäneet myöhemmin monet muutkin, mm. Topi Sorsakoski. Toisen käännöksen teki Vexi Salmi Kai Hyttisen albumille Tuulta purjeisiin (Finnlevy 1977). Tämä versio on julkaistu myös vuonna 1990 CD- ja kasettimuodossa kokoelmassa Kai Hyttinen. Lahden kaupunginkirjastosta löytyy Marianne Faithfulin tulkinta laulusta kahdelta CD-levyltä, The very best of Marianne Faithful ja North Country Maid. Heikki Poroila
Löytyykö nuottia (Erkki Friiman/Turkka Mali) kappaleisiin ja Esko Rahkosen levytyksiin Onnen sävel ja Soita hiljaa kitaraani? 571 Valitettavasti Erkki Frimanin sävellystä Onnen sävel Turkka Malin tekstiin ei ole julkaistu nuottina, ei myöskään Jarmo Jylhän säveltämää ja Kyösti Timosen sanoittamaa laulua Soita hiljaa kitaraani. Ainoa keino taitaa olla yrittää ottaa tekijöihin yhteyttä. Suomessa julkaistaan viihdemusiikkia nuotteina suhteellisen vähän ja kaupallisista syistä yleensä vasta sen jälkeen, jos kappale osoittautuu äänitteenä suosituksi. Sekään ei ole tae kokonaisen nuottivihkon julkaisusta, mutta aniharvoin nuottia tehdään ilman äänitteen menestystä. Heikki Poroila
Tarkoittaako välittömästi samaa kuin heti 1766 Välittömästi ja heti tarkoittavat kielitoimiston sanakirjan (Kotimaisten kielten keskuksen suomen kielen sanakirja) mukaan samaa asiaa Tosin näillä sanoilla on eri yhteydessä myös toisia merkityksiä (kohdat 2 ja 3) .  Kirja on vapaasti verkossa luettavissa https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/netmot.exe?motportal=80 Ohessa kopioitu em. verkkojulkaisusta (Kielitoimiston sanakirja. 2014. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 35. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. URN:NBN:fi:kotus-201433, ISSN 2323-3370. Verkkojulkaisu HTML. Päivitettävä julkaisu) Haettiin "välittömästi-" Kielitoimiston sanakirjasta "1. väliasteettomasti, -vaiheettomasti, suoraan, suoranaisesti, heti; us. luontevammin toisin....
Onko olemassa sähköpostiosoitetta johon voisi lähettää esiintymistarjouksen kaikille Suomen pääkirjastoille? Teos-kustantamo julkaisi kirjani "viulunsoittaja… 203 Valitettavasti tällaista osoitteistoa tai yhtä yhteistä osoitetta ei ole sellaisenaan olemassa, joskin tiedot kyllä saa kerättyä Kirjastot.fin sivuilta. Palvelu tarjoaa tiedon, mutta sitä joutuu vaivalla esiin kaivamaan. Teoriassa kaikki kirjastot voisi tavoittaa juuri kirjastot.fin sivulle laitetulla mainoksella, mutta eihän se oikeasti niin helppoa ole, koska kirjastojen johtajilla ei ole velvollisuutta lukea mitään tällaisia mainoksia. Ehkä voisi olla järkevää ottaa yhteyttä BTJ Finlandiin, joka on nykyisin osa Booky.fi palvelua, ja kysyä, onko heillä valmiina kirjastojen epostiosoitteistoa ja millä ehdoilla he ehkä sen luovuttaisivat. Heikki Poroila
Olen 50-luvulla laulanut Espoossa koulun kuoron kanssa Onni Kauppilan säveltämää juhlakantaattia “Valon vartijat”. Jälkeenpäin olen alkanut etsiä tietoja… 421 Säveltäjä Onni Kauppilasta ei valitettavasti juuri helposti löydettäviä henkilötietoja ole tarjolla, eikä esimerkiksi Viola-tietokannassa ole edes hänen elinvuosiaan. Hänen syntymäaikansa on 6.10.1905 ja ainakin vielä vuonna 1995 hän vietti 90-vuotispäiviään Helsingissä. Kysyjän etsimää kantaattia Valon vartijat ei ole levytetty eikä julkaistu nuottina. Muutamia hänen sävellyksiään on levytetty. Mieskuorolaulu Pohjolanmaa Jaakko Kalmion tekstiin on julkaistu Haukiputaan kunnan julkaisemalla LP-levyllä "Musiikkitervehdys Haukiputaalta" vuonna 1982, esittäjänä Haukiputaan mieskuoro. Sama esitys on julkaistu vuonna 2006 Lions-Club Haukiputaan julkaisemalla CD-levyllä "Haukiputtaalla soi" ja kuoron omalla LP-levyllä "Soi soi laulu" vuonna 1988...
Olen unohtanut tunnuslukuni, korttia ei käytetty moneen vuoteen. En pitkän sairausloman vuoksi pääse kirjastolle. Voinko saada uuden alla olevaan… 227 Nelinumeroinen tunnusluku eli PIN-koodi on vain asiakkaan itsensä tiedossa, kirjaston henkilökunta ei sitä tiedä eikä myöskään voi siksi sitä sähköpostitse lähettää. Asiaan on kuitenkin rakennettu sähköinen vaihtotapa, jos kirjastolla on sähköpostiosoitteesi, joten seuraa seuraavia ohjeita: 1. Mene sivulle https://luettelo.helmet.fi/ 2. Napsauta kohtaa KIRJAUDU oikeassa ylänurkassa 3. Napsauta kohtaa UNOHDITKO TUNNUSLUKUSI? 4. Kirjoita kirjastokorttisi numero ja napsauta JATKA 5. Saat kirjastolle antamaasi sähköpostiosoitteeseen viestin " Viesti on lähetetty asiakastiedoissasi olevaan sähköpostiosoitteeseen. Vaihda tunnuslukusi viestissä olevien ohjeiden mukaan. Jos et saa sähköpostiviestiä, ota yhteyttä kirjastoon." 6....
Miten pääsen käyttämään Matilda Roslin-Kalliolan arkistoa? 445 Matilda Roslin-Kalliolan arkisto löytyy Tampereen yliopiston käsikirjoitusarkistosta eli Linna-kirjastosta. https://libguides.uta.fi/c.php?g=486408&p=3364799 Arkiston ohjeissa kerrotaan: "Käsikirjoitusarkiston kokoelmat ovat suljetussa varastossa. Asiakkaan tilaama aineisto noudetaan sieltä käytettäväksi lukusaliin. Käsikirjoitusarkiston kokoelmien käyttöön tarvitaan lupa. Osassa aineistoa on lahjoittajien asettamia käyttörajoituksia. Käyttöluvan myöntämisestä asiakas saa ilmoituksen puhelimitse tai sähköpostiin. Useimmat käsikirjoitusarkiston kokoelmat löytyvät kohdehenkilön nimellä luetteloista Kohdehenkilöt A-L ja Kohdehenkilöt M-Y. Näihin kuulumaton muu aineisto on järjestetty sisällön...