Eduskunnan kirjasto

Aihealue
oikeus
eduskunta
politiikka

Oikeudellinen tieto, eduskuntatieto, tiettyjä yhteiskuntatiedon erityisalueita – mm. politiikka, kansainväliset suhteet, kansainväliset järjestöt, yhteiskuntahistoria, Euroopan unioni – sekä viranomaistieto.

Viimeisimmät vastaukset

504 osumaa haulle. Näytetään tulokset 241–260.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mikä on liitteen kuvan kirjahyllyssä oleva tumma, kovakantinen kirjasarja, jossa on kullanvärisiä raitoja ja vuosiluvut? Kirja löytyy lakimiesten kirjahyllystä… 157 Hei, Koska kuvan kirjojen vuosiluvuista tai nimekkeistä ei saa selvää, on sen perusteella harmi kyllä hyvin vaikea sanoa mikä julkaisu voisi olla kyseessä. Epäilisin kuitenkin, että kyseessä on jonkin juridisen julkaisun yksiin kansiin koottu vuosikerta, sillä ainakin Lakimies ja JFT -lehtien vuosikertoja on koottu aivan samannäköisten kansien väliin.
Kuinka paljon kirjaston kokoelmatyöhön kohdistuu ulkoista painetta silloin, kun kyse on ideologisista tai poliittisista teemoista? Vaikuttaako mahdollinen… 138 Kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestä.  Olen yli 20 vuotta tehnyt Eduskunnan kirjastolle kirjahankintoja. Näiden vuosien aikana en ole kertaakaan kohdannut minkäänlaista ideologista tai poliittista painetta hankintojen tekemiseksi tai kirjojen poistamiseksi.  Historian aikana tällaista toki joskus on voinut tapahtua. Toisen maailmansodan jälkeen - Pariisin rauhansopimuksen mukaisesti - yleisön saatavilta poistettiin Neuvostoliittoon kriittisesti suhtautuvaa kirjallisuutta. Tiedetään, että tuolloin  Eduskunnan kirjastolle kaavailtiin yhteiskunnallista tehtävää, jonka perusteella se olisi vastannut neuvostovastaisen kirjallisuuden poistoista niin suomalaisista kirjastoista kuin kirjakaupoistakin. Tämä valtioneuvoston...
Vaalivilppi USA:ssa paljastuu, miten suomen vaalivilpit paljastetaan, olisi kiva tietää paljonko ääniä oma ehdokkaani olisi saanut oikeesti. Pystyykö näitä… 511 Vaalitilastoja ja muuta vaaleihin liittyvää tietoa löytyy näiltä sivustoilta. Vaalitilastoja https://www.doria.fi/handle/10024/67153 Oikeusministeriön vaalit-sivusto https://vaalit.fi/oikeusministerio
Suomen eduskunnalla on käytössä sähköinen äänestyskone. Tämä ei ole itsestäänselvää monen eurooppalaisen valtion kohdalla, saati sitten maailmanlaajuisesti… 202 Korona-rajoitusten tähden emme pääse tarkastamaan kaikkia asiaan liittyviä yksityiskohtia. Tämä kuitenkin tiedetään:  eduskunnassa on ollut äänestyskone käytössä syksystä 1927 lähtien. Kone maksoi 171. 000 silloista markkaa ja sen valmisti osakeyhtiö L.M. Ericsson.  Tämä äänestyskone ei näyttänyt, miten yksittäinen kansanedustaja äänesti, vaan ilmoitti ainoastaan äänestyksen kokonaistuloksen. Käytännössä koneen avulla voitiin korvata silloin käytössä usein olleet huutoäänestykset. Kansliatoimikunta esitti arvion, että vastaavaa äänestyskonetta ei ole missään muualla käytössä.  Valitettavasti en pääse tarkastamaan, milloin käyttöön otettiin äänestyskone, joka näytti myös yksittäisten kansanedustajien äänen. Muistitiedon...
Australian valtiomuoto 455 Valitettavasti emme löytäneet suoraa vastausta kysymykseen.  Voit etsiä tietoja asiasta seuraavista tiedonlähteistä. Kirjat Benjamin T. Jones (2018). This Time: Australia's Republican Past and Future (Redback) Paperback Turnbull, Malcolm (1999). Fighting for the Republic: the Ultimate Insider's Account. South Yarra: Hardie Grant Books Kirjoja ei löytynyt suomalaisten kirjastojen yhteisluettelosta. Voit tiedustella kirjojen kaukolainausmahdollisuutta lähikirjastostasi.   Australian Republic Movement https://republic.org.au/   Records of the Australian Republican Movement, [manuscript]. Unpublished - 1987-2009 https://trove.nla.gov.au/work/7458662?q&versionId=8583984   Australian Republic Movement...
Voiko pysäköintialueeksi "P"-liikennemerkillä 521 osoitetulla hiekkakentällä, jossa ei ole merkittynä minkäänlaisia parkkiruutuja, saada pysäköintivirhemaksun… 230 Kirjastot ovat kirjastoja. Ne tarjoavat asiakkaille aineistoja - kirjoja ja tutkimuksia -  esimerkiksi tieliikennelain tulkitsemisesta, mutta eivät anna oikeudellista neuvontaa yksittäisistä tulkintakysymyksistä. Tässä tapauksessa tulkinnan antaminen kuuluu tieliikennelakiin erikoistuneelle juristille.  Jos asiasta tahtoo keskustella juristin kanssa, silloin voi käyttää hyväkseen esimerkiksi Suomen asianajajaliiton maksutonta asianajajapäivystystä:  https://asianajajaliitto.fi/asianajopalvelut/mista-loydan-asianajajan/m…        
Työlainsäädäntö 245 Valitettavasti Eduskunnan kirjasto ei anna oikeudellista neuvontaa vaan ohjaa asiakkaita tiedonlähteille.   Työ- ja elinkeinoministeriöllä on työlainsäädäntöä koskeva sivusto https://tem.fi/tyolainsaadanto   Työ- ja elinkeinoministeriön yhteystiedot Valtioneuvoston vaihde 0295 16001 kirjaamo@tem.fi
Eduskuntatalo on siis 25 m korkea,mutta miten korkeat(pitkät) ovat nuo pylväät ? 553 Pylväiden korkeus on 17,42 m. 
Mistä löytäisin määritelmät käsitteille aluerakenne ja yhdyskuntarakenne? Haluaisin tietää kuinka nämä käsitteet eroavat toisistaan. 466 Hei Aluerakenteen määritelmästä löytyy oheisen tuoreen seminaariaineiston (sivu 4) kautta määritelmä, kuten se on tarkoitus uudistuvan maankäyttö- ja rakennuslain myötä määritellä. Lainsäädäntöuudistus on kesken, eikä varsinaista hallituksen esitystä, jossa tuo määritelmä tulee todennäköisesti olemaan, ole vielä saatavilla. Teksti vielä tässä: Tässä laissa tarkoitetaan: 1) aluerakenteella keskuksia ja niiden välisiä liikenneyhteyksiä sekä teknisen huollon infrastruktuuria siltä osin kuin niillä on valtakunnallista tai maakunnallista merkitystä; Aluerakenteeseen kuuluisivat erikokoisten keskusten suhde ajatellen keskustatoimintoja, asutusta ja palveluja. Teknisen huollon infrastruktuuri käsittäisi vesi- ja jätehuollon sekä...
Rivitalossa päätyasunnossa on havaittu lattian painumista. Mikä on virallinnen toteamis ja seuranta asian varmistamiseksi. Pitääkö tehdä pöytäkirja /… 173 Hei, kysymyksesi on kiinteistöjen korjausta koskevien käytäntöjen tulkintaan liittyvä, eikä Kysy kirjastonhoitajalta -palvelusta saa laintulkinnallista apua. Kiinteistönhuoltoon olevissa seikoissa kannattaa olla ensisijaisesti yhteydessä isännöitsijään/taloyhtiön hallitukseen. Esimerkiksi Kiinteistöliitto tarjoaa jäsenilleen neuvontaa mm. laki- ja korjausasioissa.
Mitä asioita päätetään ja käsitellään kuntatasolla ja mitä päätetään eduskuntatasolla. Mitä näihin toimiin hakeutuvat tulisivat tietää yhteiskuntarakenteesta? 436 Hei, tässä hyvin tiivistetty vastaus. Lopussa lukuvinkkejä aiheesta. Eduskunta edustaa ylintä päätöksentekovaltaa ja sen tärkein tehtävä on lakien säätäminen. Lakien säätämisen lisäksi eduskunta päättää valtion budjetista ja Suomea koskevien kansainvälisten sopimusten hyväksymisestä. Kuntien tehtävä on järjestää kuntalaisille peruspalvelut, joista on säädetty laeilla. Kuntien itsehallinnosta on säädetty perustuslaissa (731/1999), ja valtiolla on vain rajattu oikeus puuttua itsehallinnollisten yhteisöjen toimintaan. Kunnalliseen hallintoon kuuluvat virkamiehet työskentelevät käytännössä tiiviisti valtion alue- ja paikallishallinnon viranomaisten kanssa. Kuntien ylimpänä päätöksentekoelimenä on kuntavaaleilla valittu valtuusto. Kuntien...
Onko opettajilla ja luokanvalvojilla vaitiolovelvollisuutta? 4466 Hei, Opettajien salassapitovelvollisuudesta säädetään perusopetuksen osalta perusopetuslain 40 §:ssä, joka kokonaisuudessaan kuuluu seuraavasti: ”Opetuksen järjestämisestä vastaavien toimielinten jäsenet, 37 §:ssä tarkoitetut henkilöt, kouluterveydenhuollon edustajat, koulukuraattorit, koulupsykologit ja opetusharjoittelua suorittavat eivät saa sivullisille ilmaista, mitä he ovat tämän lain mukaisia tehtäviä hoitaessaan saaneet tietää oppilaiden tai tässä laissa tarkoitetun henkilöstön taikka heidän perheenjäsentensä henkilökohtaisista oloista ja taloudellisesta asemasta. Sen estämättä, mitä 1 momentissa tai salassapitovelvollisuudesta erikseen säädetään, on oppilaan oppilashuoltotyöhön osallistuvilla oikeus saada toisiltaan ja...
Suomessa serkusten väliset avioliitot ovat sallittuja, mutta luin netistä myös, että oikeusministeriön myöntämällä erityisluvalla avioliiton voi solmia sisaren… 566 Avioliittolain 9 §:n mukaan Avioliittoon eivät saa mennä keskenään ne, joista toinen on toisen veljen tai sisaren jälkeläinen, ellei oikeusministeriö erityisistä syistä anna siihen lupaa. Laki siis tosiaan sallii avioliiton oman sisaruksensa lapsen kanssa (oman tädin/sedän/enon kanssa), jos siihen on saatu lupa oikeusministeriöltä. Lupahakemus perusteluineen osoitetaan suoraan oikeusministeriölle. Jos oikeusministeriö päättää antaa luvan läheisten väliseen avioliittoon, sen on tarvittaessa annettava hakijoille tieto käytettävissä olevasta perinnöllisyysneuvonnasta sekä sen toimi­paikoista (Avioliittoasetus 12 §). Tarkistamistani teoksista en löytänyt tarkempia perusteluja kyseiselle lainkohdalle. Oikeusministeriöltä saamieni tietojen...
Tekijänoikeus 334 Eduskunnan kirjasto ei anna oikeudellista neuvontaa vaan ohjaa tiedonlähteille.   Tekijanoikeus.fi –sivustolla on tietoa tekijänoikeudesta ja linkkejä tekijänoikeusjärjestöjen sivuille https://tekijanoikeus.fi/   Tekijänoikeuslaki https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tekij%C3%A4noikeu%2A
Voiko eduskuntaan mennä TET-harjoitteluun, kun on korona vielä? Ja jos voi niin miten se onnistuu? 242 Eduskunta ei ota TET-harjoittelijoita tällä syyslukukaudella.
Valtionvelka ja kauppatase 380 Hei, avataan hieman ensin termistöä. Kauppatase kuvaa ulkomaisen tavarakaupan tasapainoa. Sen ollessa alijäämäinen menoja ulkomaille on enemmän kuin tuloja ulkomailta. Taloudellista toimintaa ulkomaille kuvaa laajemmin vaihtotase, jonka yhtenä osana kauppatase on. Pelkkä kauppataseen alijäämä ei siis tarkoita automaattisesti, että koko ulkomaankauppa olisi alijäämäinen. Mikäli valtion tulot eivät riitä kattamaan sen menoja, jäljelle jäävä osuus katetaan velalla, jonka määrän määrittelee eduskunta. Valtionvelkaa mitataan euromääräisesti, mutta myös suhteessa bruttokansantuotteeseen. Velka voi siis saman aikaisesti euromääräisesti kasvaa, mutta laskea suhteessa BKT:een  Ulkomaankaupan ylijäämä kasvattaa myös valtion käytettävissä...
Onko koskaan harkittu että rikoksen minimituomioaika olisi myös todellinen tuomion kesto ilman mitään vankilassaoloaikaan liittyviä "lyhennyksiä"? 160 Voit tutustua Wikipediassa kirjoitettuun https://fi.wikipedia.org/wiki/Armahdus Suomessa on ollut yleistä, että tasavallan presidentti armahtaa elinkautiseen vankeuteen tuomitun noin 10–15 vuoden kuluttua. Voit myös tutustua oikeusministeriön verkkosivuun https://oikeusministerio.fi/armahdusanomus. Sitä onko oikeuslaitoksessa harkittu tai keskusteltu, että rikoksen minimituomioaika olisi myös todellinen tuomion kesto on hankala tietää, kirjoituksia aiheesta ei löydy.
Muistan kuulleeni, että joskus Suomessa säädettiin laki, jossa määriteltiin kaikki protestanttiset uskonyhteisöt Suomessa sallituiksi paitsi että… 220 Hei, vastaukseni perustuu lähinnä Pekka Leinon kirjaan Kirkko ja perusoikeudet sekä muutamaan muuhun tutkimukseen. Viittaamasi laki on vanha. Jo vuonna 1869 säädettiin kirkkolaki, joka sisälsi osittaisen uskonnonvapauden tunnusmerkistöä. Tämä laki antoi evankelisluterilaisen kirkon jäsenelle muodollisen mahdollisuuden erota kirkosta liittyäkseen toiseen kirkkokuntaan. Kirkkolain yhteydessä kumottiin lisäksi vuodesta 1726 asti voimassa ollut säädökset, jotka olivat kieltäneet herätysliikkeiden kokoontumiset. Todennäköisesti tarkoitat kuitenkin vuoden 1889 niin sanottua eriuskolakia. Tämä laki antoi evankelisluterilaisen kirkon lisäksi muille protestanttisille kirkkokunnille mahdollisuuden rekisteröityä uskonnollisiksi yhdyskunniksi....
Onko mahdollista, että hallituksessa on kaikki puolueet, jolloin oppositiota ei ole? 523 Hei, tämä on täysin mahdollista. Hallituksen muodostaminen tapahtuu perustuslaissa säädettyjen muotojen mukaisesti. Yksikamarisen eduskunnan olemassaoloaikana vuodesta 1907 lähtien mikään säädös ei koskaan ole estänyt sellaisen hallituksen muodostamista, jossa kaikki eduskunnassa edustettuina olevat puolueet olisivat mukana. Poliittisesti ei kuitenkaan ole pidetty hyvänä, että eduskunnassa ei lainkaan olisi oppositiota vaan kaikki puolueet olisivat mukana hallituksessa. Tällaiseen ratkaisuun on päädytty vain äärimmäisessä hätätilanteessa. Jatkosodan aikana vuosina 1941-43 toimi esimerkiksi Jukka Rangellin hallitus, jossa mukana olivat kaikki eduskuntapuolueet: SDP, maalaisliitto, kokoomus, edistyspuolue, IKL, Rkp. Toki lähes aina...
Millaiset valtaoikeudet on Botswanan presidentillä? 540 Hei, Botswanan perustuslain mukaan maan presidentti käyttää maassa toimeenpanovaltaa, on maan asevoimien päällikkö ja maan lainsäädäntövaltaa käyttävän kansalliskokouksen jäsen. Presidentillä on esimerkiksi myös valtuudet nimetä sekä erottaa tiettyjen virkojen haltijoita. Tarkempia yksityiskohtia Botswanan presidentin valtaoikeuksista voit lukea maan perustuslaista jonka löydät esimerkiksi täältä: https://www.constituteproject.org/constitution/Botswana_2016?lang=en Maan lainsäädäntöön hieman laajemmin voit sen sijaan tutustua esimerkiksi sivustolta: http://www.elaws.gov.bw/ vaikkakaan kyseistä sivustoa ei ole päivitetty aivan viime vuosiin asti.