Onko mahdollista, että hallituksessa on kaikki puolueet, jolloin oppositiota ei ole?

Kysytty
4.7.2020

Onko mahdollista, että hallituksessa on kaikki puolueet, jolloin oppositiota ei ole?

Vastaus

Vastattu
6.7.2020

Hei,

tämä on täysin mahdollista. Hallituksen muodostaminen tapahtuu perustuslaissa säädettyjen muotojen mukaisesti. Yksikamarisen eduskunnan olemassaoloaikana vuodesta 1907 lähtien mikään säädös ei koskaan ole estänyt sellaisen hallituksen muodostamista, jossa kaikki eduskunnassa edustettuina olevat puolueet olisivat mukana.

Poliittisesti ei kuitenkaan ole pidetty hyvänä, että eduskunnassa ei lainkaan olisi oppositiota vaan kaikki puolueet olisivat mukana hallituksessa. Tällaiseen ratkaisuun on päädytty vain äärimmäisessä hätätilanteessa.

Jatkosodan aikana vuosina 1941-43 toimi esimerkiksi Jukka Rangellin hallitus, jossa mukana olivat kaikki eduskuntapuolueet: SDP, maalaisliitto, kokoomus, edistyspuolue, IKL, Rkp.

Toki lähes aina eduskunnassa on myös pieniä yhden tai kahden hengen ryhmiä, joiden osallistumista hallitukseen ei ole pidetty tärkeänä edes poikkeustilanteisssa. Niinpä Rangellin hallituksen aikana eduskunnassa oli esimerkiksi kahden hengen ryhmä: Suomen pienviljeliäin ja maalaiskansan puolue. Se kuitenkin päätti liittyä osaksi maalaisliiton eduskuntaryhmää kesällä 1941.

Sota-aikana oppositiota ei ollut myöskään siitä syystä, koska sosialistisen eduskuntaryhmän kuusi edustajaa oli vangittu.

 

 

 

 

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.