Voiko Presidentti palata rivikansanedustajaksi presidenttikauden loputtua?
Vastaus
Hei,
presidentti voi virkakautensa jälkeen hyvin asettua ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin ja tulla valituksi kansanedustajaksi. Näin on tapahtunutkin. Itsenäisen Suomen ensimmäinen presidentti - K.J. Ståhlberg - valittiin kansanedustajaksi vuonna 1930. Viisi vuotta sen jälkeen, kun hän oli lopettanut virkakautensa presidenttinä.
Tämä on mahdollista, koska perustuslaissa presidentin viran aikaisempaa hoitamista ei ole katsottu esteeksi vaalikelpoisuudelle. Perustuslain mukaan kaikki eivät toki voi asettua vaaleihin ehdokkaiksi, kuten esimerkiksi sotilasvirassa olevat henkilöt, korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden jäsenet tai oikeuskansleri. Presidentin tehtävän aiempi hoitaminen ei kuitenkaan muodosta estettä kansanedustajan toimelle.
Kommentoi vastausta