Hei, olisin kiinnostunut lukemaan suomalaisten naiskirjailijoiden teoksia 1930-1940- luvuilta. Etenkin sellaisten kirjailijoiden, joista on kirjoitettu elämäkerta, ja jotka ovat kirjoittaneet useampia teoksia. Ketkä ovat tunnetuimpia kirjailijoilta kyseisiltä aikakausilta?
Vastaus
Helvi Hämäläinen debytoi vuonna 1930 romaanillaan Hyväntekijä. Runoilija Saima Harmaja julkaisi esikoiskokoelmansa Huhtikuu vuonna 1932. Aale Tynnin esikoiskokoelma Kynttilänsydän ilmestyi vuonna 1938 ja Elvi Sinervo debytoi vuonna 1939. Muita 1930-luvun tärkeitä naiskirjailijoita olivat Aino Kallas, Maria Jotuni, Maila Talvio ja Hella Wuolijoki, joiden kirjailijaura oli alkanut jo aikaisemmin. 1930-luvulla kirjoittaneista runoilijoista pitää mainita myös Elina Vaara ja Katri Vala.
Kaikista edellä mainituista kirjailijoista on elämäkertakirjallisuutta, joka löytyy helposti Helmet-haulla kirjoittamalla hakulaatikkoon kirjailijan nimen ja hakusanan ”elämäkerrat”.
1940-luvun aikana kirjallisuuden kentälle tulivat mm. Eila Pennanen romaanillaan Ennen sotaa oli nuoruus (1942), Tove Jansson Småtrollen oh den stora översvämningen (1945). Muita tärkeitä nimiä olivat prosaisteista mm. Iiris Uurto ja Irja Salla ja runoilijoista Eila Kivikk’aho ja Sirkka Selja. Myös Eeva-Liisa Manner ja Aila Meriluoto julkaisivat esikoisteoksensa. Näistä kirjailijoista varsinainen elämäkerta tai elämäkertoja on julkaistu vain Tove Janssonista ja Aila Meriluodosta, mutta toki muuten tietoa löytyy kaikista varsin hyvin.
Tarkempia tietoja kirjailijoiden tuotannosta löydät esimerkiksi Kirjasammosta. Kai Laitisen teoksen Suomen kirjallisuus 1917 – 1967 (Otava, 1967) avulla saa hyvän kuvan kyseisten vuosikymmenten kirjallisuuden suuntauksista ja keskeisimmistä kirjailijoista.
Kirjailijoiden teosten saatavuuden pääkaupunkiseudun kirjastoissa voit tarkistaa HelMet-hausta.
http://www.kirjasampo.fi/
http://www.helmet.fi/fi-FI
Laitinen, Kai: Suomen kirjallisuus 1917 – 1967 (Otava, 1967)
Kommentoi vastausta