Olen ulkomailla aikuisikäni viettänyt eläkeläinen. Olen havainnut että kieli on muuttunut tänä aikana todella paljon. Aloin kiinnittämään asiaan huomiota lukiessani Suomen mediaa verkossa. Useiden sanojen tarkoitus näyttää muuttuneen.
Erityisesti hämmästyttää kaksi sanaa jotka esiintyvät usein artikkeleissa, joiden kirjoittajat ovat siis ammatikseen kirjoittavia henkilöitä.
Ensiksi tämä lähi-sana. Itse käytän sitä kun puhun tulevaisuudesta. Artikkeleissa se yleensä esiintyy menneisyyttä kuvaavissa lauseissa. Jotain tapahtui lähiaikoina. Onko tämä todella oikea tapa käyttää lähi-sanaa?
Toinen oudolta tuntuva sana on asumus. Se esiintyy usein jutuissa joissa mainitaan "kuninkaallinen asumus". Minulle asumus tarkoittaa kehnoa mökkiä tai hyvinkin rähjäistä asuntoa. Onko oikein käyttää asumus-sanaa jopa hyväkuntoisista kartanoista, palatseista ja linnoista? Toki hyvin rähjäinen kartano voi mielestäni olla jonkun asumus, mutta ei upea kunnossa oleva rakennus.
Vastaus
Kielitoimiston ohjepankin mukaan lähi-sanan avulla kerrotaan ensisijaisesti tulevasta. Ohjeessa mainitaan, että lähi-alkuisia sanoja näkee käytettävän myös silloin, kun tekstissä viitataan menneeseen. Tällainen kirjoitustapa ei kuitenkaan ole yleiskielen suosituksen mukainen. Adjektiivilla viime kuvataan puheessa ja tekstissä mennyttä aikaa. (viime aikoina)
Kielitoimiston ohjepankin sivulla on esitetty lähiaikoina ja viime aikoina ilmaisujen sekoittumiselle selitykseksi sitä, että Suomen kielessä on lähi-alkuisia sanoja, jotka viittaavaat menneeseen. Tällaisia ovat lähihistoria ja lähimenneisyys.
Kielitoimiston sanakirjassa sana asumus on määritetty seuraavasti:
substantiivi (vaatimaton, alkeellinen) asunto.
Tilapäisesti kokoon kyhätty asumus.
Sanan määritelmän mukaan käyttö ei vaikuttaisi oikealta suhteessa käsiteltyyn aiheeseen.
Lähteet:
Kielitoimiston ohjepankki. Ajanilmaukset: lähiaikoina ja viime aikoina.
https://kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/ajanilmaukset-lahiaikoina-ja-viime-aikoina/
Kielitoimiston sanakirja. asumus
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/asumus
Kommentoi vastausta