Olen ostanut kirpputorilta pari vanhaa valokuvaa (iältään n. 70-100 v.) ja skannannut ne. Aion käyttää niitä blogissani ja se lienee ok, kun kuvat ovat niin…

Kysytty
18.11.2015

Hei, olen ostanut kirpputorilta pari vanhaa valokuvaa (iältään n. 70-100 v.) ja skannannut ne. Aion käyttää niitä blogissani ja se lienee ok, kun kuvat ovat niin vanhoja. Kuvaajatkin ovat olleet kuolleena jo yli 70 vuoden ajan. Mutta: onko minulla nyt mitään oikeutta kuviin niiden omistajana? Tarkoitan esim. mahdollista kuvien kopiointia blogisivultani ja käyttämistä jossain muualla minulta lupaa kysymättä. Yritin estää kuvien kopioinnin (= ettei kuvan tallentaminen katsojan koneelle olisi mahdollista), mutta ohjelmassa ei ollut siihen mahdollisuutta (tai en löytänyt sitä).

Vastaus

Vastattu
18.11.2015
Päivitetty
22.2.2016

Valokuvilla on kahdenlaista tekijänoikeuden suojaa. Kaikki kuvat saavat 50 vuoden suoja-ajan kuvaushetkestä laskien. Siten ns. amatöörin ennen vuotta 1964 näppäämät kuvat ovat tekijänoikeudellisesti vapaita. Jos kuva kuitenkin katsotaan itsenäiseksi teokseksi - tämä on aina harkinnanvarainen tulkinta, joka ratkeaa viime kädessä oikeudessa -, sen suoja jatkuu kuvaajan kuolemasta 70 vuotta. Eli jos kuvaaja on kuollut 1943 tai aikaisemmin, kuva on tältä osin vapaa.

Valokuvasta tehdyn vedoksen omistusoikeus on samanlainen kuin millä tahansa teoskappaleella. Laillisesti ostetun teoskappaleen käytöstä saa omistaja päättää. Mutta tämä koskee vain sitä vedosta, ei verkkoon skannattua valokuvateosta. Jos alkuperäisen valokuvan oikeudet ovat rauenneet, ne eivät siirry vedoksen omistajalle millään tavalla. Voit toki yrittää estää kopioinnin teknisesti, mutta lain näkökulmasta sinulla ei ole itse kuvaan sen suurempaa oikeutta kuin kellään muullakaan.

Samasta asiasta on kyse, kun esimerkiksi taidemuseot varjelevat hallussaan olevista taideteoksista tehtäviä kuvia ja niiden käyttöä. Uniikin taideteoksen omistava museo voi laillisesti kieltää ja estää sen kuvaaminen ja kuvan julkistaminen. Mutta jos taideteos on tekijänoikeudellisesti vapaa, voi siitä tehtyä valokuvaa kopioida ja levittää rajoituksessa ilman että taidemuseo voi sitä estää muuten kuin nostamalla oikeusjutun ja väittämällä, ettei taideteoksesta ole markkinoilla laillista kuvaa. Useimpien julkisten taidekokoelmien kohdalla näin on todella harvoin, mutta yksityiskokoelmissa tilanne voi olla toinen. Jos omistaa uniikin taideteoksen, ei sitä ole velvollisuutta antaa kenenkään ulkopuolisen valokuvattavaksi.

Heikki Poroila 20.1.2014

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.