Olen lukenut suomalaisia runoilijoita 80- ja 90-luvulla. Nyt haluaisin hieman päivittää tietojani, ketäs suomalaisia runoilijoita tällä hetkellä onkaan? Koska…

Kysytty
12.6.2009

Olen lukenut suomalaisia runoilijoita 80- ja 90-luvulla.
Nyt haluaisin hieman päivittää tietojani, ketäs suomalaisia runoilijoita tällä hetkellä onkaan?
Koska kaikkia ei ehdi lukea, onko jotain must-kokoelmia, joista kannattaisi aloittaa? Tyyliin, jos luet tänä vuonna vain yhden kirjan, lue Oksesen Puhdistus. Vähän samalla idealla.

Yhteen aikaan lehdissä kehuttiin murteella kikkailevia runoilijoita, joten joku sellainen voisi olla yksi valinta.
Toisaalta 80- ja 90-luvun runoista voin sanoa sen verran, että Ahdin runoista en ymmärtänyt mitään, ei siis please niin vaikeita, Rasan runot olivat toisesta päästä, kovin lyhyitä ja vähän pikkuvanhoja. Holappa, P. Nieminen ja Tiainen olivat riittävän ymmärrettäviä ja mielenkiintoisia.
Taloudellista ahdihkoa, Dionyysoksia ja muita antiikin hahmoja ja poliittista paatosta en lue mielelläni. Mielummin positiivisia ja elämänmyönteisiä.
Kiitos paljon

Vastaus

Vastattu
16.6.2009
Päivitetty
5.10.2018

2000-luvun runouden kenttä on varsin moniääninen ja kiinnostava: on niin sanottua language-runoutta ja googlerunoutta kuin keskeislyriikkaakin, sekä roolirunoihin keskittyviä teoskokonaisuuksia. On ilmestynyt uusia pikkukustantamoja, kuten ntamo, jotka julkaisevat kokeellisempaa runoutta, suurempien kustantajien keskittyessä ehkä vähän ”kansantajuisempaan”, mutta ehdottomasti hyvin laadukkaaseen runouteen. Se millaisesta runoudesta kukakin sitten pitää, on tietysti hyvin henkilökohtainen juttu. Mutta mikäli Risto Ahti on liian korkealentoista ja Risto Rasa taas liian pelkistettyä, niin kokeilepa esimerkiksi alla olevaa listausta!

Helena Sinervo: Ihmisen kaltainen (Wsoy, 2000)
- ihmisyyden eri puolia koskettavasti ja humoristisesti tarkasteleva teos, joka iloittelee kielellä, mutta ei kikkaile vaikeilla metaforilla.

Riina Katajavuori: Kerttu ja Hannu (Tammi, 2007)
- Vanhan sadun riemastuttavan feministinen tulkinta aikuisiksi kasvaneista sisaruksista.

Tomi Kontio: Vaaksan päässä taivaasta (Teos, 2004)
- Kontulalaista lähiöelämää on kuvattu sekä rujoin että herkän lyyrisin äänenpainoin ja ehdottoman koskettavasti.

Heli Laaksonen: mikä tahansa teos
- Elämänmyönteisiä ja humoristisia runoja tilanteeseen kuin tilanteeseen,- ja leveällä lounaismurteella.

Saila Susiluoto: Siivekkäät ja hännäkkäät (Otava, 2001)
- Proosarunoja kuin aikuisten satuja.

Sanna Karlström: Harry Harlow’n rakkauselämät (Otava, 2009)
- Runokokoelma 1950-luvun tiedemiehestä joka tutki apinakokeilla rakkauden olemusta. Haikean kaunista ja pelkistettyä runokieltä.

Teemu Manninen: Lohikäärmeen poika (Tammi, 2007)
- Internetin chattailukieltäkin hyödyntävä, huumorillakin ajan ilmiöitä tarkasteleva runokokoelma.

Olli Heikkonen: Jakutian aurinko (Tammi, 2000)
- Siperian maisemiin sijoittuva esikoiskokoelma, jossa rytmi ja kielen hengästyttävä kauneus vakuuttavat.

Panu Tuomi: Einsteinin viimeiset sanat (Wsoy, 2008)
- Runoteos on viimeisiä tuntejaan elävän fyysikon ja tämän hoitajan välinen kuvitteellinen dialogi. Teoksen tiivis tunnelma ja taiturimaisen kaunis kieli pitävät otteessaan.

Johanna Venho: Tässä on valo (Wsoy, 2009)
- Hieno kokoelma pohtii lapsi – vanhempi –suhdetta Valo-nimisen, symbolisiakin piirteitä omaavan lapsen ja tämän äidin kautta.

Antoisia lukuhetkiä! teosten saatavuustiedot voit tarkistaa pääkaupunkiseudun Helmet-aineistotietokannasta: http://www.helmet.fi/search~S9*fin/X

7 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.