Mistä sukunimi Korhonen, Korhoin, Corhoin tulee?

Kysytty
29.8.2015

Mistä sukunimi Korhonen, Korhoin, Corhoin tulee?

Vastaus

Vastattu
1.9.2015
Päivitetty
2.9.2015

Korhonen kuuluu Suomen yleisimpiin sukunimiin. Se on lähtöisin Itä-Suomesta: Savossa Korhosia esiintyi paljon jo 1500-luvun puolivälissä. Muuttoliikkeen myötä nimi levisi, ja Korhosia tavataan 1500-luvun jälkipuoliskolla Rautalammilta, Ruovedeltä ja Pohjois-Pohjanmaalta ja 1600-luvun alusta alkaen Peräpohjolasta ja Kainuustakin. Toisaalta nimellä on sekä etelä- että pohjoiskarjalaisia juuria. Korho tai Korhoin(nen) esiintyy esim. Viipurissa jo 1550-luvulla.

Periytyvät sukunimet vakiintuivat Suomessa käyttöön pikkuhiljaa, Itä-Suomessa aiemmin ja Länsi-Suomessa myöhemmin. Niitä ennen käytössä oli usein etunimeen liitettäviä lisänimiä, jotka saattoivat viitata esimerkiksi ihmisen koti- tai asuinpaikkaan (Hämäläinen, Ahokas) tai ominaisuuksiin (Partanen, Pitkänen). Osa lisänimistä otettiin sittemmin käyttöön sukuniminä. Korhonen-nimellä arvellaan olevan tällainen tausta. Se tulee lisänimestä Korho, jolla oli monia eri merkityksiä: 'huonokuuloinen', 'kuuro', 'iso mies', 'vanhus', 'ylpeä, rikas, leuhka', 'vähän tyhmä, kömpelö'. Korhonen on voinut alkujaan olla myös lisänimi Korhopää, joka tarkoittaa pörröpäistä.

Lähde: Mikkonen, Pirjo: Sukunimet (Otava, 2000)

Tietoa internetissä:
Wikipedia, https://fi.wikipedia.org/wiki/Korhonen
Tuoma Salsten Sukunimi-info -sivusto, http://www.tuomas.salste.net/suku/nimi/korhonen.html

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.