Milloin on alettu käyttää sanaa "julkkis"?
Kiitos vastauksesta jo etukäteen
Vastaus
Ylen tietojen mukaan Julkkis-sana on vakiintunut suomalaiseen kielenkäyttöön 1970-luvulla.
Lähde: Julkkisten tilitykset alkoivat 60-luvulla, https://yle.fi/a/3-5894068 (luettu 23.9.25).
Kommentit
Kansalliskirjaston toistaiseksi digitoimista lehdistä näyttäisi ilmenevän, että sana on lähtenyt yleistymään nopeasti kesästä 1969 eteenpäin. Sen varhaisin haulla löytyvä esiintymä on vasta 9.5.1969 Suomen Kuvalehdessä, mutta jo ennen vuodenvaihdetta 1969–70 sitä oli käytetty jo yhdeksän kertaa, lehtinä SK:n lisäksi myös Helsingin Sanomat ja Suosikki.
Rinnakkaismuoto julkimo on vastaavasti ilmestynyt käyttöön vuonna 1976 ja yleistynyt sekin yhtä nopeasti: toistakymmentä esiintymää jo alle vuoden sisällä.
Onkohan mallina ollut ruotsin "kändis" joka lienee 1960-luvulta
Aa, sen takiako ammattikirjoittajat yrittivät puskea julkimoa -- ettei vaan käytettäisi käännöslainaa. Mutta eipä julkimo tarttunut paperilta puheeseen. Vaikka svetisismit yleensä ärsyttävät minua, niin täytyy myöntää, että julkkis on harvinaisen hyvä käännöslaina.
Kommentoi vastausta