Millaisiin visailuohjelmiin pääsevät alle 18-vuotiaat? Eikös Onnenpyörän ikäraja ainakin ollut ja on 18 vuotta? Minulle on kuitenkin jäänyt mieleen juttu, että…

Kysytty
3.9.2018

Millaisiin visailuohjelmiin pääsevät alle 18-vuotiaat? Eikös Onnenpyörän ikäraja ainakin ollut ja on 18 vuotta? Minulle on kuitenkin jäänyt mieleen juttu, että Onnenruuduissa, jota esitettiin vuosien 1997-1999 kesinä, kesällä 1998 oli kilpailemassa joku alle 18-vuotias. Päättelin hänen olevan 16-vuotias, koska hän sanoi jakson alussa lopettavansa lauantaina peruskoulun. Eli jakso oli siis kuvattu toukokuun 1998 lopulla ja esitettiin muistaakseni sitten kesäkuun alkupuolella.

Vastaus

Vastattu
11.9.2018
Päivitetty
11.9.2018

Valitettavasti tähän kysymykseen en löytänyt mitään selkeää vastausta. Voisi olettaa, että rahapelit, joiden ikäraja on muutenkin 18 vuotta, ovat sellaisia, etteivät niihin voi osallistua alaikäiset. Samaa voisi olettaa parinmuodostus-, -vaihto- tai -pettämiskilpailuista. Janne Porkan haastattelusta käy ilmi, että Onnenpyörää on on nauhoitettu laivalla silloin, kun hän sitä juonsi, joten voi olla, että sekin on ollut yksi syy ikärajaan, https://www.mtv.fi/viihde/televisio/artikkeli/missa-he-ovat-nyt-janne-p…

Onnenruudut on näköjään ollut myös MTV:n ohjelma. Valitettavasti MTV lupaa palautesivullaan kylläkin lukea kaikki palautteet, muttei vastata niihin, joten en tiedä, hyödyttäisikö sinun kysyä sieltä, palaute löytyy sivujen alareunassa, https://www.mtv.fi/. Nelosella on erikseen koottu haku ohjelmiin sivulle Osallistu nelosen ohjelmiin, https://www.nelonen.fi/osallistu. Niihin on merkitty ohjelmien ikärajat. Ylen palautteessa on erilaisia vaihtoehtoja, https://palaute.yle.fi/ kohta ohjelmatiedustelu olisi varmaan se, josta kannattaisi tällaista kysyä.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.