Luin juuri, että USAssa New Jerseyn osavaltiossa ei saa lain mukaan itse tankata autoaan. Siellä on ilmeisesti henkilökunta tähän tehtävään. Mikä on tämän lain takana?
Vastaus
New Jersey on kieltänyt itsepalvelutankkauksen yleisen hyvän nimissä. Syyt tiukkaan lainsäädäntöön näyttävät perustuvan pääasiassa yleiseen turvallisuuteen ja terveyteen liittyviin tekijöihin.
Tulipalovaaran takia on tärkeää, että kaikki turvallisuustekijät – kuten auton moottorin sammuttaminen ja tupakoinnin välttäminen – tulevat ehdottomasti huomioiduiksi. Autosta poistuminen tankkauksen ajaksi voi olla vaaraksi kuljettajalle, etenkin iäkkäille tai liikuntarajoitteisille: voi kaatua tai tulla jopa ryöstetyksi. Bensiinihöyryille altistuminen on vaaraksi terveydelle, etenkin raskaana oleville naisille.
Itsepalveluasemien katsotaan myös haitallisesti vähentäneen korjaus- ja huoltopalvelujen saatavuutta huoltoasemilla, millä nähdään olevan liikenneturvallisuutta heikentävä vaikutus.
Kommentoi vastausta