Kuinka kauan suomalaisen täytyy olla Yhdysvaltain kansalainen (Etelä-Kalifornia), jotta hän pääsee äänestämään Yhdysvaltain presidentin vaalissa? |
94 |
|
|
|
Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa voivat lähtökohtaisesti äänestää kaikki Yhdysvaltojen kansalaiset riippumatta siitä, kuinka kauan he ovat olleet kansalaisia. Katso https://www.usa.gov/who-can-vote ja https://www.sos.ca.gov/elections/voting-resources/voting-california/who-can-vote-californiaKansalaisuuden lisäksi äänestäjän tulee olla rekisteröinyt se osavaltio asuinpaikakseen, jossa hän äänestää; eli äänestääkseen Kaliforniassa tulee henkilön olla virallisesti rekisteröitynyt Kalifornian asukkaaksi. Ollakseen virallisesti Kalifornian asukas henkilön ei kuitenkaan tarvitse olla Yhdysvaltojen kansalainen, joten tämänkään seikan ei tarvitse tuoda mitään aikarajaa sille, kuinka pitkään henkilön olisi oltava Yhdysvaltojen kansalainen ennen... |
Tyttäreni (syntynyt 1988) muisteli yhtä kirjaa, jota luin heille lapsena. Muut lapset ovat syntyneet 1988 ja 1993. Kirja ei kertonut Suomesta vaan ehkä… |
104 |
|
|
|
Kirja tunnistettiin Cynthia Voigtin romaaniksi Matkalla kotiin, 1984. Se on ensimmäinen osa Tillermanin sisaruksista kertovaa kirjasarjaa. Seitsemänosaisesta englanninkielisestä sarjasta on suomeksi ilmestynyt kuusi.Matkalla kotiin Kirjasammossa: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au2ace945a-79c5-4b43-8fc0-d5f22905dc4a |
Kartoitan sukuhistoriaani ja yritän etsiä tietoa siitä, millaista elämä ja erityisesti muutto Suomesta Amerikkaan oli 1900-luvun alussa (sukulaiseni muuttivat… |
82 |
|
|
|
Tässä löytämiäni tietokirjoja ja romaaneja Amerikan siirtolaisuudesta ja matkustamisesta 1900-luvun alussa. Tietokirjoja:Reino Kero: Suureen länteen : siirtolaisuus Suomesta Yhdysvaltoihin ja Kanadaan https://finna.fi/Record/anders.909072?sid=4730208241Reino Kero: Migration from Finland to North America in the years between the United States Civil War and the First World War https://finna.fi/Record/luc.991505853806246?sid=4730208457Armas K. E. Holmio: Michiganin suomalaisten historia https://finna.fi/Record/helle.1392854?sid=4730209123Hans Norman: Transatlantic connections : Nordic migration to the New World after 1800 https://finna.fi/Record/helka.99501373506253?sid=4730209897Sakari Saaritsa: Työväki maahanmuuttajana https://finna.fi/... |
Minkälainen "agenttilaki" on yhdysvalloissa? |
95 |
|
|
|
Agenttilaki on Yhdysvaltojen FARA-laki (Foreign Agents Registration Act) eli laki ulkomaalaisista agenteista. Se on luotu alun perin vuonna 1938 Natsi-Saksan propagandan torjumiseksi. LisätietoaU.S. Department of Justice: https://www.justice.gov/nsd-faraForeign Agents Registration Act (FARA): An Overview: https://sgp.fas.org/crs/misc/IF10499.pdfWikipedia: https://en.wikipedia.org/wiki/Foreign_Agents_Registration_Act |
Yhdysvaltain entinen presidentti Ulysses S. Grant vieraili Suomessa. Miten se noteerattiin lehdistössä? |
118 |
|
|
|
Kansalliskirjaston digitoiduista sanomalehdistä voi tehdä hakuja osoitteessa https://digi.kansalliskirjasto.fi/search?formats=NEWSPAPER. Laittamalla hakusanoiksi "Ulysses Grant" ja rajaamalla aika vuoteen 1878 löytyy eri lehtien uutisointia aiheesta.
Artikkelit näyttävät keskittyvän Grantin matkareitin ja vierailuohjelman selostamiseen ja hänen aiempien vaiheidensa kertaamiseen. Esimerkiksi Sanomia Turusta -lehdessä 31.7.1878 julkaistussa jutussa kerrotaan laajasti "tuon mainion henkilön" roolista Yhdysvaltain sisällissodassa ja politiikassa: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/495906?term=Ulyss….
|
Miä nimi oli matkalipulla silloin kun 1800 luvulla suomalaisia lähti Amerikkaan siirtolaisiksi? No2: Koska nimi kinkerit on otettu yleiseen käyttöön? |
196 |
|
|
|
Matkalipun ostaminen valtamerentakaisiin maihin ei ollut Suomessa mahdollista vielä 1870-luvulla eikä 1880-luvun alussakaan, vaan siirtolaiseksi lähtevän oli hankittava matkalippunsa joko Ruotsista tai Norjasta. Tämän lisäksi suomalaiset siirtolaisiksi aikovat saivat kuitenkin jo hyvin varhain matkalippuja myös Yhdysvalloista, jossa laivayhtiöillä oli asiamiehiä. Näiltä siirtolaiset saattoivat osaa niin sanottuja prepaid-lippuja, joita voitiin lähettää Eurooppaan. Suomalaisten lähtö siirtolaiseksi helpottui huomattavasti vuonna 1886: tästä alkaen siirtolaiseksi haluava saattoi nimittäin ostaa matkalippunsa jo kotimaasta. Ensimmäisen "tikettikonttorin" avasi kauppias K. J. Wahlstein Vaasassa.
Amerikan Suomalaisessa Lehdessä yleensä... |
Miten lasketaan äänestysprosentti Yhdysvaltain presidentinvaalissa: äänestäjäksi rekisteröityneistä vai kaikista joilla olisi ollut mahdollisuus rekisteröityä? |
154 |
|
|
|
Kysyin asiaa viisaammilta ja vastaus oli että ihan normaalisti eli äänestysprosentti on suhteessa kaikkiin äänioikeutettuihin. Linkki WikipediaanLisää USAn väälijärjestelmän kiemuroista saa tietää suomeksi Janne Isosävin artikkelista (19.4.2017) Linkki artikkeliin |
Jos jostain asiasta tehdään kaikenkattava esitys, jossa on kaikki faktat esim. kirjoitettuna tai videolla, sitä usein kutsutaan 101, esim. "kissarodut 101"… |
135 |
|
|
|
101-numerosarjan käyttäminen kuvaamaan jonkun asian perusteiden opettamista on peräisin Yhdysvaltain korkeakoulujen tavasta numeroida kurssit. Yhdysvalloissa yliopistot alkoivat 1920-luvulla käyttää järjestelmää, jossa eri kursseille annettiin nimi joka koostui aineen nimestä ja kolminumeroisesta luvusta. Luvun ensimmäinen numero tarkoittaa sitä, monentenako opiskeluvuonna se yleensä suoritetaan ja kaksi muuta kuvastaa ainetta ja kurssien keskinäistä numerointia. Jonkin aineen kurssi "101" on siis yleensä ensimmäinen koko aiheesta uusille opiskelijoille. Tiettävästi ensimmäisen kerran tätä järjestelmää käytti Buffalon yliopisto vuonna 1929 ja ajan kuluessa ilmaisu on tullut yleiskieleen.
Lähde: https://slate.com/news-and-politics/2006/09/... |
Minkähän takia amerikkalaisissa koulumaailmaa kuvaavissa elokuvissa (esim. 50-80-luku) teini-ikäiset kanniskelevat oppikirjojaan hankalan näköisesti … |
195 |
|
|
|
Erinomaisen havainnollisessa amerikkalaisen koulurepun vaiheita kartoittavassa artikkelissaan From 'Book strap' to 'Burrito' : a history of the school backpack Lee Hale ajoittaa kantohihnan käytön kulta-ajan 1900-luvun ensimmäisiin vuosikymmeniin, joten sodanjälkeistä koulumaailmaa kuvaavissa elokuvissa tai televisio-ohjelmissa ne eivät ole mukana ainakaan autenttisuuden vuoksi. "Käytössä olet sellaista tuskin nähnyt, mutta elokuvissa jokseenkin varmasti", Hale huomauttaakin kantohihnaa esitellessään.
Hale ei valitettavasti tarjoa tulkintaa ilmiölle. Ehkäpä kyse on yksinkertaisesti siitä, etteivät laukku tai selkäreppu näytä hyviltä elokuvallisessa mielessä. Toisaalta, koulukirjat näkyviin jättävä remmi toimii myös kätevänä... |
Olen hämmentynyt englanninkielisen maailman käsityksestä kesän pituudesta. Monessa amerikkalaisessa mediassa elokuusta puhutaan vuoden kuumimpana aikana ja… |
311 |
|
|
|
Tähän on hankalaa löytää mitään yksiselitteistä vastausta. Asia on mitä luultavimmin kulttuurisidonnainen sekä tapoihin ja perinteisiin liittyvä.
Säällä on varmasti osuutensa sillä kaikkien lämpimimmät ja kuumimmat säät ajoittuvat molemmissa maissa kesä-elokuun välille. Yhdysvalloissa tietyissä osavaltioissa syyskuussakin saattaa olla lähelle 30 asteen lämpötiloja.
Mitä tulee vuodenaikoihin ja niiden jakautumiseen kolmen kuukauden jaksoihin niin vuodenaikojen vaihtelu ilmenee sekä pohjoisella että eteläisellä pallonpuoliskolla sitä selvemmin, mitä kauempana päiväntasaajasta ollaan. Siksi meidän on täällä Suomessa ja varmasti myös muissa Pohjoismaissa helppo erotella ne toisistaan.
Ilmatieteenlaitos.fi
Foreca.fi
Tieteen Kuvalehti:... |
Onko Edith Whartonin The House Of Mirth - kirjaa suomennettu? |
122 |
|
|
|
wikipedia kertoo: "Edith Newbold Wharton (o.s. Jones, 24. tammikuutalähde? 1862 New York, New York, Yhdysvallat[1] – 11. elokuutalähde? 1937 Saint-Brice-sous-Forêt, Ranska[1]) oli yhdysvaltalainen kirjailija.[1] Hän sai vuonna 1921 Pulitzer-palkinnon romaanista Viattomuuden aika (Age of Innocence, 1920). Hänen tunnetuin teoksensa on Säätynsä uhri (House of Mirth, 1905). |
Mitä yhdysvaltalaisia saippuasarjoja, perhesitcomeja ja perhedraamasarjoja on tullut Suomessa vuosien varrella? |
125 |
|
|
|
Wikipedia-sivustolta löytyi luettelo yhdysvaltalaisista televisio-ohjelmista. Pääsivua on päivitetty viimeksi vuonna 2013, joten mitenkään kattava luettelo ei ole ja suhtautuisin pienellä varauksella Wikipedian artikkelin tietoihin.
Etelä-Suomen Sanomien artikkelissa (21.10.2016) muistellaan 1980-lukua. Artikkelissa mainitaan muun muassa Dallas, Dynastia ja Kauniit ja rohkeat.
Iltasanomien artikkelissa (6.9.2016) palataan 1960-luvulle Peyton Placen, Bonanzan ja The Munstersin pariin.
Mahdollisesti Veijo Hietalan teoksesta Ruudun hurma voisi myös olla apua.
Tällä hetkellä katsottavia sarjoja voi tarkistaa muun muassa Yle Areenasta (The Sinner, Catch-22), MTV Katsomosta (Always sunny in Philadelpia, Friends) ja Nelosen... |
Tulin katsoneeksi dokumenttifilmin pätkiä Amerikan yhdysvalloista toisen maailman sodan jälkeen. Miten sodan jälkeen nuorisolla Amerikassa olikaan noin… |
193 |
|
|
|
Sodanjälkeistä ajanjaksoa 1945–65 Yhdysvalloissa on luonnehdittu "huikean taloudellisen kasvun vuosiksi". Sota vaikutti 1930-luvun lamavuosien jälkeen Yhdysvaltain talouteen elvyttävästi. Sodan aiheuttama kysyntä antoi talouselämälle vauhtia ja sotaa seuranneet vuodetkin olivat nopean taloudellisen kasvun aikaa. Välittömästi toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaisten tulot olivat korkeammat kuin yhdenkään toisen valtion asukkaiden.
Dwight D. Eisenhowerin presidenttikaudella (1953–61) Yhdysvaltojen hallitus koostui pääasiassa liikemiestaustaisista ministereistä, jotka painottivat talouspolitiikassa vahvaa julkista taloutta ja hyvää palkkakehitystä. Eisenhowerin Amerikassa julkisen sektorin vaikutus maan talouselämään tuntui läpi koko... |
Saako Yhdysvaltain, samoin kuin SUomen, presidentin virasta poistuessaan automaattisesti eläkkeen? |
286 |
|
|
|
Wikipedian mukaan palkka on $226,300.
Former Presidents Act - Wikipedia
|
Miksi Yhdysvallat valitsi aikoinaan sähköjärjestelmäkseen 100-120 Volttia/60 Hz? |
371 |
|
|
|
Ensimmäinen sähkön jakelujärjestelmä toteutettiin New Yorkissa vuonna 1882. Edisonin kaksijohtiminen 110 voltin tasavirtaverkko ulottui Pearl Streetin sähköasemalta noin 400 metrin läpimittaiselle alueelle. 4.9.1882 kello kolme iltapäivällä Edison väänsi kytkintä, ja generaattorit alkoivat syöttää 700 kW teholla virtaa 400 hehkulamppuun, joiden määrä kasvoi pian kymmeneen tuhanteen. Edison oli useista syistä – mm. turvallisuuteen liittyvistä näkökohdista – suunnitellut hehkulamppunsa toimimaan 110 voltin käyttöjännitteellä, ja hänen tähän perustuva valintansa toteuttaa Edison Electric Light Companyn sähkönjakeluverkot sen mukaisina loi perustan amerikkalaiselle standardille, varsinkin kun myös Edisonin kanssa kilpailemaan ryhtynyt George... |
Onko syyskuun 11. päivän iskuissa käytetyn neljännen koneen kohde saatu selville ja jos on, mikä se oli? Minulle on väitetty että se oli Valkoinen talo. |
147 |
|
|
|
Mitä luultavimmin Washingtonia kohti matkalla olleen kaapatun lennon 93 aiotuksi kohteeksi on arveltu joko Valkoista taloa tai Yhdysvaltain kongressitaloa. Ehdottoman lopullista ja varmaa tietoa asiasta on ehkä mahdotonta saada. Syyskuun 11. päivän iskuja koskevien tutkimusten yhteydessä kerättyjen lausuntojen perusteella vaikuttaa kuitenkin vahvasti siltä, että terroristien ensisijainen kohde on ollut kongressitalo. Tämän vaihtoehdon puolesta puhuu sekin, että kongressitalo olisi ollut huomattavasti Valkoista taloa "helpompi" kohde löytää ja osua.
Flight 93 was aiming for the Capitol on 9/11 - The Washington Post |
Olisiko suomenkielisiä tietokirjoja, joissa kerrotaan Yhdysvaltain perustuslain toisesta lisäyksestä eli aseenkanto-oikeuden historiasta? |
125 |
|
|
|
Seikkaperäisin yleistajuinen suomenkielinen tietokirja, joka käsittelee Yhdysvaltain perustuslain historiaa, lienee Ari Helon Yhdysvaltain demokratian synty : unionin idea ja amerikkalainen historiakäsitys. Sekään ei kovin monisanaisesti toiseen lisäykseen puutu; kaiketikin takuuta jokamiehen oikeudesta aseenkantoon on perusteltu miliisin eli kansalliskaartin säännöllisen harjoittamisen tarpeella.
Ensimmäiset kymmenen lisäystä muodostavat kokonaisuuden, joka tunnetaan Yhdysvaltain kansalaisoikeuksien nimellä (the American Bill of Rights). Ne kaikki ratifioitiin samanaikaisesti ja ne tulivat voimaan 15.12.1791. |
Kuka laulaja laulaa Jula mainoksessa? Olen kuullut radiossa kerran, mutta nimi jäi kuulematta. |
727 |
|
|
|
Jos kyseessä on tämä Youtubestakin löytyvä mainos, siinä soi taustalla Starship-yhtyeen kappale nimeltä Nothing Can Stop Us Now. Yhtyeen laulusolistit olivat tuolloin Mickey Thomas ja Grace Slick. Molemmat ovat äänessä tässä laulussa. |
Joskus 2000 luvun alussa joku amerikkalainen mies kirjoitti oman suvun historiasta. Hänen suku oli suuri plantaasi viljelijä rotuorjuuden aikana. Heillä oli… |
162 |
|
|
|
Kyse voisi olla Edward Ballin teoksesta Vereen kirjoitettu: plantaasin orjat ja isännät (Otava, 1998). Ballin suku omisti kaikkiaan noin 4000 orjaa. Kirjavinkit-sivulla on hyvä kuvaus kirjan sisällöstä. |
Mistä saisi tietoa siirtolaisista? |
131 |
|
|
|
Ensi alkuun voisi kokeilla Siirtolaisinstituutin tietokantoja. https://siirtolaisuusinstituutti.fi/aineistot/sukututkimus/
Goara vestisyna -sivusto kertoo siirtolaisuudesta Venäjältä ja Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin. https://goaravetisyan.ru/fi/emigraciya-iz-rossiiskoi-imperii-v-ssha-volny-russkoi-emigracii-ot-ivana/
FamilySearch -sivustosta voisi myös olla apua. https://www.familysearch.org/en/wiki/United_States_Emigration_and_Immigration Sieltä löytyy linkkejä erilaisiin arkistoihin Yhdysvalloissa. |