Lastensuojeluun liittyvä kysymys: Menneinä vuosikymmeninä tuhannet ja tuhannet suomalaiset lastensuojelun toimenpiteiden kohteena olleet lapset tulivat…

Kysytty

Lastensuojeluun liittyvä kysymys:
Menneinä vuosikymmeninä tuhannet ja tuhannet suomalaiset lastensuojelun toimenpiteiden kohteena olleet lapset tulivat sijoitetutksi maataloihin, jonne heidät käytännössa usein unohdettiin. Käsittääkseni huostaanotettujen lasten elinkustannukset korvattiin erikseen kunnille valtion varoista. Kysymys kuuluu - onko olemassa tutkimuksia tai selvityksiä tai tuonaikaisia valtakunnallisia taksoja siitä kuinka paljon näistä lapsista maksettiin sijaisvanhemmille esimerkiksi 1970-luvulla? Oli varmaan starttirahat + kuukausikorvaukset ym ym

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Jo 1800-luvun puolivälistä lähtien Euroopassa lapsia alettiin sijoittaa kasvatuslaitosten sijaan maaseudulle perhemäisiin olosuhteisiin. Suomessa perhekoteihin siirryttiin 1970-luvulla.

Maaseudulla sijainneita sijoituskoteja valvoivat kuntien sosiaalilautakunnat. Maaseutukoteihin suorittivat tarkastuksia kyseisen tarkastusalueen lastensuojeluviraston tarkastajat.

Helsingin kaupungin kunnalliskertomuksesta, kylläkin vuodelta 1964, on nähtävissä, että hoitomaksut perhehoitoon sijoitetuista lapsista tuolloin vaihtelivat 50 mk:sta 150 mk:aan kuukaudessa.
Keskimääräinen hoitomaksu oli 90-120 mk/kk.

Edellä mainitut tiedot löytyivät seuraavista sähköisistä dokumenteista:

http://www.hel2.fi/Helsingin_kunnalliskertomukset/pdf/1964_02/1964_02_2… (s.10-11)

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/25607/URN:NBN:fi:j…

Valitettavasti 1970-luvun vastaavia tietoja ei ollut saatavilla. (Vertailla voi vuoden 2011 lasten- ja nuortenhuollon korvauksiin osoitteessa http://dynasty.selanne.net/kokous/201144-10.HTM ).

Yleisiä lastensuojelua koskevia tutkimuksia 1970-luvulta haettiin seuraavista tietokannoista:
https://helka.linneanet.fi ja www.helmet.fi . Tehdyillä hauilla löytyi mm. seuraavat tutkiukset:

-Ihalainen, Paula: Huostaanotettujen lasten ja nuorten perhehoitoprojekti 1878-1980: perhehoidon kustannukset osana lasten ja nuorten huollon kustannuksia. Jyväskylän yliopisto. Psykologian laitoksen tutkimuksia; 231, 1980.

-Rauhala, Urho: Huostaanotto, Sosiaali- ja terveysministeriö, 1978

-Vastoin vanhempien tahtoa, Helsingin kaupungin tietokeskus, 2002

Helsingin yliopiston kirjaston Helka-tietokannasta hakuja tehtiin seuraavilla hakulausekkeilla:
-huostaanotto ja sijaiskodit (hakutyyppinä komentohaku)
-huostaanot? (hakutyyppinä sanahaku)
-haun rajaus: suomen kieli

Pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen Helmet-aineistohausta löytyi hakusanoilla: huostaanotto 1970-luku, seuraava tutkimus:
-Saurama, Erja: Vastoin vanhempien tahtoa, Helsingin kaupungin tietokeskus, Tutkimuksia; 2002:7

Edellä mainittujen tutkimusten täsmällinen sisältö ei käynyt ilmi sisällönkuvailun asiasanoista.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.