Kalle Päätalojen kirjojen pohjalta on tehty elokuva Elämän vonkamies. Mitä tarkalleen ottaen tarkoittaa sana vonkamies? Entä miksi Kallelle annettiin nimeksi…

Kysytty
11.11.2019

Kalle Päätalojen kirjojen pohjalta on tehty elokuva Elämän vonkamies. Mitä tarkalleen ottaen tarkoittaa sana vonkamies?

Entä miksi Kallelle annettiin nimeksi Kaarlo Alvar kun häntä kutsuttiin kuitenkin Kalleksi? Muutenkin niillä seuduilla missä hän lapsuutensa asui ihmisiä ei jostain syystä kutsuttu heidän virallisilla nimillään. Kallen veli esimerkiksi oli nimeltään Herman, mutta häntä kutsuttiin kuitenkin Manneksi ja ainakin minä olen kuullut manne-sanaa käytettävän haukkumanimenä romaanien heimon jäsenistä.

Vastaus

Vastattu
12.11.2019

Vonkamies tarkoittaa uitossa tukkien kulkua vartioivaa miestä. (Unto Ylisirniö, Iltapihti pirtin päälle : kirjailija Kalle Päätalon sanastoa)

Viralliset ristimänimet  - eritoten tuplanimet -  koettiin ennen vanhaan tarpeettoman juhlallisina arkikäyttöön ja kyläyhteisöissä oli aivan tavallista, että ne lyhenivät, muuntuivat tai korvautuivat erilaisilla lempi-, kutsuma-, kölli- ja haukkumanimillä.

"Vaikka kumpaisellekin aviopuolisolle oli kasteessa annettu tuplanimet, ja vaikka kirkkoherra kirjoitti myös kenkkäämäänsä vihkiraamattuun vaimon nimeksi Riitta-Stiina ja miehen kohdalle Lauri Herman, ei heitä ruvettu puhuttelemaan näin juhlallisesti. Riitta-Stiina lyheni Riituksi ja Lauri Herman muuttui peräti Herkoksi tai Hemmaksi. Ani harva kutsui Hermanniksi ja Laurista ei puhunut kukaan."  (Kalle Päätalo, Isäni Hermanni)

Kallen Herman-veljen kutsumanimi lienee johdettu hänen etunimensä jälkimmäisestä tavusta, eikä se sinänsä liity romaneista käytettyyn halventavana pidettyyn manne-nimitykseen.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.