Isäni syntyi 1914 asui pohjois pohjannmaalla hän oli sodassa mukana, olin lapsi muistan kun isäni puhui sodasta kavereille ja muistan että hän ollis…

Kysytty
8.10.2017

Isäni syntyi 1914 asui pohjois pohjannmaalla hän oli sodassa mukana, olin lapsi muistan kun isäni puhui sodasta kavereille ja muistan että hän ollis maininnut että oli käynyt Viipurissa armean,
minua on nyt jäänyt vaivaamaan tämä asia että oliko siihen aikaan Viipurissa armea ? Tai voisiko saada jostain arkistosta tiedon
missä hän suoritti asepalveluksen ?

Vastaus

Vastattu
9.10.2017
Päivitetty
4.2.2018

Isänne lienee vuonna 1914 syntyneenä suorittanut varusmiespalveluksensa oletettavasti 1930-luvun puolivälin tienoilla. Tuolloin Viipurissa sijainnut joukko-osasto oli nimeltään Karjalan Kaartin Rykmentti, jossa isänne on siis hyvin voinut palveluksensa suorittaa.

Lähisukulainen voi saada varmuuden asiasta tilaamalla Kansallisarkistosta kyseisen henkilön kantakortin, johon on merkitty palvelustiedot niin varusmiesajalta kuin viime sodistakin.

Lisätietoja ja ohjeet kantakortin tilaamiseen:
http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Kantakortti

Ystävällisin terveisin,
Maanpuolustuskorkeakoulun kirjasto

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.