Muovittaako kirjaston kirjat ihminen vai kone?

Kysytty
19.8.2019

Hyvä kirjastonhoitaja,
miten kirjastossa päällystetään kirjat: tekeekö sen ihminen vai kone? Työkaverini on epätoivoinen päällystäessään koululaisensa kirjoja. Saisiko teiltä vinkkejä miten päällystetään kirja kontaktimuovilla - kiitos!

Vastaus

Vastattu
19.8.2019

Helsingin kaupunginkirjaston kirjoista suurin osa tulee tukkutoimittajalta valmiiksi muovitettuina. Niistä luultavasti suurin osa muovitetaan koneella, mutta muodoltaan tai muuten ulkoiselta asultaan hankalampia tapauksia joudutaan varmasti muovittamaan käsin. Jonkin verran lahjoituskirjoja, poikkeuksellisia hankintakanavia kautta hankittuja kirjoja ja muita erikoistapauksia muovitetaan myös kirjastossa. Toimintatavat saattavat vaihdella Suomen eri kirjastoissa, ja onpa Kuopion kaupunginkirjastossa kokeiltu jättää muovittamatta uudet kirjat kokonaan. Osoitteesta https://yle.fi/uutiset/3-10789504 löytyy Ylen juttu tuosta kokeilusta.

Itse kirjoja aika paljon muovittaneena sanoisin, että sujuvaan muovittamiseen on kaksi poppakonstia: viivoitin ja hyvä, riittävän paksu kontaktimuovi, esimerkiksi kotimainen Pelloplast-merkki, jota meillä Helsingin kaupunginkirjastossa käytetään.

Muovittamiseen on olemassa useita tekniikoita. Itse aloitan siitä, että mittaan sopivan palan kontaktimuovia siten, että asetan kirjan muovin päälle, katson etukannen reunasta katsottuna parin sentin ylimääräisen osan, käännän kirjan ensin selkämys alaspäin ja sitten vielä yhden kerran niin, että takakansi on alaspäin. Sitten katson myös takakannesta pari senttiä ylimääräistä muovia ja leikkaan tällä tavalla mitatun palan irti kontaktimuovirullasta. Leikkaan myös mahdollisen ylimääräisen muovin pois palasta siten, että kirjan ylä- ja alapuolelle jää myös vain tuo parin sentin ylimääräinen alue.

Kömpelösormisena muovittajana käytän tekniikkaa, jossa aloitan muovittamisen taittamalla takakannen mitoista katsotun ylimääräisen muovin vasten suojapaperia. Sitten irrotan suojapaperin tuon ylimääräisen alueen osalta ja kiinnitän tuon ohuen kaistaleen takakannen sisäpuolelle. Takakannen reunan pitäisi siis osua silloin juuri tuon ylimääräisen alueen taitoksen kohdalle.

Sitten alan irrottaa suojapaperia takakanteen tulevasta kontaktimuovista. Teen sen niin, että suojapaperia irrottaessani painan viivoittimella ja liu’utan viivoitinta muovia pitkin. Silloin muovin alle ei jää ilmakuplia. Kun muovi on kiinnittynyt takakanteen, vedän suojapaperia irti selkämyksen kohdalta ja käännän kirjan selkämys alaspäin, jolloin muovi liimautuu selkämykseen. Sitten käännän kirjan etukansi ylöspäin ja alan taas painaa ja liu’uttaa viivoitinta, jotta muovi kiinnittyy etukanteen. Taitan sitten vielä ylimääräisen muovin etukannen sisäpuolelle.

Lopuksi leikkaan nurkista hiukan vinottain kontaktimuovia palaset irti ja taitan ylä- ja alareunoissa olevat ylimääräiset muovit kannen sisäpuolelle. Selkämyksen kohdalta voi leikata muovia irti tai taittaa sen kohdalle osuvan reunamuovin selkämyksen sisälle, mikäli kirjan rakenteessa sellainen on mahdollista.

Muovittamiseen löytyy paljon ohjeita, esimerkiksi osoitteesta http://hameenlinnankirjastonlokikirja.blogspot.com/2007/08/muovita-ilman-kyyneleit.html. Siinä käytetään hiukan erilaista tekniikkaa kuin mitä minä käytön, mutta se toimii toki myös. YouTubesta (https://www.youtube.com) löytyy paljon ohjevideoita vaikkapa hakusanalla ”muovitus”.

 

Toivottavasti näillä vinkeillä muovittaminen alkaa sujua!

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.