Otsikko
Varausten nouto numeroiden mukaan?

Kysytty

Helmetin chatissa Sellon kirjastonhoitaja ei ollut koskaan kuullutkaan Helsingin puolella toimivasta kirjojen numeroiduista varaushyllystä. Koetaanko muiden kaupunkien kirjastoissa nimen tai nimimerkin toimivan paremmin? Ainakin Malmilla ja Jakiksessa haetaan kirja numeron kohdalta. Miten on päätetty miten toimitaan missäkin?

Vastaus

Vastattu

Helsingissä on otettu kaikissa kirjastoissa käyttöön varausten nouto varausilmoituksessa olevan numeron mukaan. Tämä liittyy Helsingissä tehtyyn logistiikkauudistukseen, jossa varauksia on siirrytty käsittelemään kokonainen laatikko kerrallaan sen sijaan, että jokainen varaus jouduttaisiin käsittelemään kerrallaan. Ennen aineisto järjestettiin varaushyllyssä tekijän nimen mukaan, mutta uusi numerolla toimiva järjestelmä säästää työtä, kun henkilökunnan ei tarvitse enää aakkostaa.

Espoo, Vantaa ja Kauniainen eivät ole kuitenkaan mukana tässä logistiikkauudistuksessa, eikä niillä ole siksi Helsingin logistiikkajärjestelmää käytössä. Muut kaupungit ovat toki seuranneet Helsingissä tapahtuneita uudistuksia, mutta niissä on ainakin toistaiseksi haluttu pitäytyä omissa järjestelmissä. Osaksi syynä voi olla hinta, sillä uusi logistiikkajärjestelmä toki maksaa.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.