Etsin lasten kuvakirjaa, joka meillä oli kotona 90-luvulla ja 2000-luvun alussa. Olen siis 92-syntynyt ja muistan että kirjaa luettiin lapsuudessani, eli on…

Kysytty

Hei! Etsin lasten kuvakirjaa, joka meillä oli kotona 90-luvulla ja 2000-luvun alussa. Olen siis 92-syntynyt ja muistan että kirjaa luettiin lapsuudessani, eli on varmaan julkaistu joko 90-luvun aikana tai sitä ennen.
Tarinassa kaksi otusta tai eläintä patikoivat, ja toinen otuksista tekee jotain väärää, en muista tarkalleen mitä, olisiko rikkonut toisen otuksen esineen? He patikoivat mäkeä ylös, ja syyllisyyden/salaisuuden tunne otuksen harteilla kasvaa koko ajan isommaksi, kunnes hän mäen huipulla tunnustaa väärän tekonsa ja syyllisyys-hirviö selässä kutistuu ihan pieneksi taas.
Tämän tarkemmin en tarinaa muista, mutta muistan että kyseessä oli isohko kokoinen kuvakirja. Yritin itse etsiä verkosta mutta tuloksetta, joten olisiko teistä apua? :)

Vastaus

Vastattu

Etsitty kirja saattaisi olla Hans Wilhelmin Valheella on lyhyet jäljet (Lasten parhaat kirjat, 1997), jossa vahingossa rikottu kello ja siitä kerrotut valheet kasvavat melkoiseksi taakaksi pesukarhu Maurin mielessä vuoristoretkellä hänen parhaan ystävänsä Riku-jäniksen kanssa.

https://www.kirjastot.fi/kysy/ois-hakusessa-yks-kirja-jota?language_content_entity=fi

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.