yleiset kirjastot

308 osumaa haulle. Näytetään tulokset 181–200.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Minulla olisi tälläinen idea, jota voisi ruveta toteuttamaan kirjastoissa. Kun ihminen lukee tietystä kirjastosta lainaamaansa kirjan, niin hän ilmoittaisi… 988 22.7.2013 Mielenkiintoinen idea, mutta tällä hetkellä vaikea toteuttaa. Jotkut kirjastot kyllä valitsevat ja palkitsevat "vuoden lainaajan", mutta meidän kirjaston (Pietarsaaren kaupunginkirjasto) tietojärjestelmästä ei voi saada tietoa asiakkaan edellisistä lainoista. Idea vaatisi paljon työtä sekä henkilökunnalta että asiakkaalta.
Minulla on lainassa (ja tulossa) Henriette Kress:n kirjoja. Esim Mintusta voikukkaan. Tilatessani huomasin, että kirjoja on aika paljon kirjastojen hyllyssä… 813 4.6.2013 Kirjaston luetteloista poistettavaa aineistoa ei voi varata itselleen etukäteen. Henkilökunnan resurssit eivät toistaiseksi vielä riitä siihen.
Miten Sellon kirjastosta haetaan varatut niteet/kirjat? ~Ensikertalainen 1470 22.5.2013 Ota kirjastokortti mukaan. Ehdit noutaa varauksen vielä 27.5. Pääset Sellon kirjastoon remontin vuoksi Viaporintorilta pääoven kummaltakin puolelta, sieltä löytyy sisäänkäynnit. Kirjaston alemman kerroksen aulasta löytyvät varatun aineiston hyllyt. Saat noutaa itse omat varaukset hyllystä. Omat varaukset voit myös lainata lähellä olevilla lainausautomaateilla. Kysy myös apua kirjastossa, kaikki kirjastolaiset auttavat mielellään. Tunnistat kirjaston henkilökunnan työliiveistä. Tervetuloa!
Asun ulkomailla mutta olen tulossa Suomeen parin viikon kuluttua. Aion asua äitini luona Vantaan Kaivokselassa, joten lähin kirjasto on Myyrmäessä. Olen … 953 15.5.2013 Tervetuloa Myyrmäen kirjastoon. Olemme Myyrmäkitalossa, osoitteemme on Paalutori 3, Vantaa. Olemme avoinna arkisin klo 9-20 ja lauantaisin klo 10-16. Kesäaika, alkaen 27.5. on muuten sama mutta perjantaisin suljetaan klo 16. Opiskeluhuoneet varataan nimellä. Varasin teille alustavasti opiskeluhuoneen 3 tostaiksi 30.5. klo 9-20. Peruttehan varauksen jos ette tarvitsekaan sitä :) Opiskeluhuoneet ovat usein varattuja jo monta päivää aikaisemmin, joten varaukset kannattaa tehdä ajoissa. Opiskeluhuoneiden tietokoneissa on Office-ohjelmia, myös PowerPoint. USB -paikkoja on myös. Opiskeluhuoneesta voi tulostaa, tulosteiden hinta on á 40 snt. Jos on Suomessa oleva osoite, saa oman kirjastokortin. Varaukset noudetaan itse. Äitinne voi varata...
No mitä on olla koko ajan koneella ja vastailla tyhmille kysymyksille? 798 3.4.2013 Jäiköhän kysymyksestä puuttumaan osa? Tai onkohan se tarkoitettu meille Kysy -kh -palvelun vastaajille? Kiitos kysymästä. Kysy kh -palvelu täytti 10 vuotta vuonna 2009. Pientä juhlahetkeä kuvaavasta artikkelista (linkki) voi huomata että vastaajat ovat kokeneet työstään usein iloa voidessaan oppia uusia asioita vastaamisen lomassa ja voidessaan tutustua asiakkaiden tiedontarpeisiin koittaen löytää sopivaa vastausta. Itsekin yhdyn täysin noihin tuntoihin. Ai niin, tätä vastaamistahan tehdään kaiken muun työn ohessa, tuskinpa kellään on aikaa olla pitkään koneilla. Sanoisin että asiakkaiden lähettämät kysymykset ovat aina hyviä. http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastopro/ajankohtaista/arkisto/tiedote…
Saako teiltä ostaa vanhoja kirjoja? Hakusessa olisi Kirsti Kivisen ja Annami Poivaaran 3 vanhaa satukirjaa: 1. Hyvänyön satuja: unihiekkaa 2. Hyvänyön satuja:… 963 2.4.2013 Poistettavia kirjoja ei valitettavasti voi varata ostettavaksi. Useissa kirjastoissa myydään jatkuvasti poistokirjoja, ehkäpä nämäkin mainitut kirjat löytyvät eräänä päivänä lähikirjaston poistomyyntikirjojen joukosta.
Saako kirjastosta lainaksi tablet tai muita tietokoneita? Ja saako kirjastossa apua tietokoneen tai tabletin käytössä? Ystävällisin tervisin 1019 6.2.2013 Ainakin Entressen kirjastossa on ollut lainattava iPad. Kysy lisää kirjastosta, seuraava linkki avaa yhteystietosivun http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Entressen_kirjasto/Yht… Kirjastojen Mobiililaitteet ja älypuhelimet -työpajoissa voi käsitellä, kokeilla ja kysyä laitteista. Esim. Sellon kirjaston seuraava mobiilityöpaja on ensi perjantaina 8.2. klo 16.30. Tervetuloa! Kirjastoissa saa apua laitteiden käyttöön esim. Lainaa kirjastonhoitaja -palvelussa. Varaa aika seuraavan linkin avaamalta sivulta. http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Kysy_meilta
Olen etsinyt Seppo Kajaksen gradua Folklorismi perinneilmiönä,1998. HY Folkloristiikan laitos, S-sarja ;476. Helsingissä on 5 kpl. Turussa ei ilmeisesti… 822 3.2.2013 Kaukolainapyynnön voi tehdä netissä seuraavan linkin kautta http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu HelMet -alueella kaukopalvelutilaus (1 kpl) maksaa 3-7 euroa riippuen minkä kunnan kirjastoon tilaus tehdään. Espoossa tilaus maksaa 7 euroa. Hinnastoon tästä linkistä: http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu/Kaukopalv…
Teemu Masalin on kirjoittanmut UUDEN oppaa UUDELLE iPadille. Painettu 2012. En löydä sitä HELMETin kautta. Milloin olisi saatavissa?? Utelee 647 10.10.2012 Kirjastot ovat tilanneet tämän teoksen jo kesällä mutta kirjoja ei ole tullut vielä kirjastoon. Kirja on ilmestynyt syyskuussa joten ei sen tulo kirjastoihin varmaan enää kauaa kestä. Teos löytyy jo muualta, esim. Turussa, Lahdessa, Tampereella. Tiedustelen asiaa myös hankintatoimistostamme.
Pitääkö olla asukkaana kunnassa, jotta voi saada itselleen kyseisen kunnan/kaupungin kirjastokortin ja käyttää sen palveluita? Oman kuntani kirjaston tarjonta… 3355 2.10.2012 Ei tarvitse. Esimerkiksi meillä pääkaupunkiseudulla HelMet-kirjastojen käyttösäännöissä todetaan kirjastokortin hankkimisesta seuraavasti: Henkilökohtaisen kirjastokortin, lainausoikeuden ja tunnusluvun saat mistä tahansa HelMet-kirjastosta tai kirjastoautosta. Kortin saat, kun ilmoitat osoitteesi ja esität kirjaston hyväksymän voimassaolevan henkilötodistuksen, jossa on valokuva ja henkilötunnus. Kirjastokortin myöntämiseen tarvitaan Suomessa oleva osoite. Tervetuloa siis asiakkaaksi!
Tahtoisin tietää, miten monta yleistä kirjastoa Suomessa on. Lisäksi haluaisin tietää, miten monta peruskoulun opettajaa Suomessa on. Ja vielä: Miten monessa… 1385 6.8.2012 Hei, Suomessa oli vuonna 2011 (pois lukien Ahvenamaa) 836 yleistä kirjastoa. Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Tilastovertailu yleisten kirjastojen toiminnasta vuosina 2010-2011 (pdf) http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Kirjastot/tilastot/liitte… Tilastokeskuksen Työssäkäyntitilaston 2009 mukaan Suomen työllisessä työvoimassa oli 31.12.2009 yhteensä 29 308 peruskoulun ja lukion lehtoria ja tuntiopettajaa. Lähde: Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto, Tietokantataulukot, Työllinen työvoima ammattiryhmän, sukupuolen ja iän mukaan 2006-2009 http://pxweb2.stat.fi/Database/StatFin/Vrm/tyokay/tyokay_fi.asp Suomessa 81 % kotitalouksista oli internetyhteys vuonna 2010. Tilastokeskuksen teito- ja viestintätekiniikan käyttö tilastoa ei...
Haluaisin tietää tamperelaisen kirjastovaikuttaja, kirjastoneuvos Mikko Mäkelän kuolinvuoden. Hän oli syntynyt vuonna 1910, mutta kuolinvuodesta en löytänyt… 1040 24.3.2012 Kirjastoneuvos Mikko Mäkelä kuoli 7.11.1985 Kangasalla. Lähde: Suomen yleisten kirjastojen historia. Toim. Ilkka Mäkinen. BTJ Kustannus 2009.
Montako kaupungin/kunnan kirjastoa Suomessa tällä hetkellä on? 825 24.2.2012 Suomessa oli 842 kaupungin/kunnan kirjastoa vuonna 2010. Näistä pääkirjastoja oli 312, sivukirjastoja 486 ja laitoskirjastoja 44. Tiedot löytyvät Suomen yleisten kirjastojen tilastoista. Vuosi 2010 on uusin tilastoitu vuosi. Tilasto löytyy alla olevan linkin kautta: http://tilastot.kirjastot.fi/fi-FI/
Voiko tavalliseen kirjastoon palauttaa yliopistokirjastojen kirjoja? Kiitos tiedosta. 811 15.2.2012 Tavallisella kirjastolla tarkoitat varmaankin kaupunginkirjastojen toimipisteitä. Yliopistokirjastoilla ja kaupunginkirjastoilla on eri kirjastojärjestelmät eivätkä ne ota vastaan toistensa palautuksia. Yliopistokirjastojen kirjoja ei siis voi palauttaa kaupunginkirjaston toimipisteisiin.
Jos varaa monta kirjaa kerrallaan pitääkö kaikista maksaa varausmaksu? 985 16.12.2011 Tampereen kaupunginkirjastossa varausmaksu 1 € (muusta PIKI-yhteisjärjestelmän kunnankirjastosta kuljetettava seutuvaraus 2 €) peritään jokaisesta varattavasta kirjasta (äänitteestä, elokuvasta jne.) erikseen. Esimerkiksi varattaessa viisi kirjaa kerrallaan on varausmaksun suuruus 5 €.
Kuinka paljon Suomessa on kunnallisia kirjastoja? Paljonko niissä on yhteensä lainattavia teoksia? Kuinka monella suomalaisella on näihin kirjastoihin… 1594 25.11.2011 Yleisten kirjastojen kirjastotilastot löytyvät sivulta http://tilastot.kirjastot.fi/fi-FI/vuositilastot.aspx . Vuonna 2010 oli pääkirjastoja 312, sivukirjastoja 486, laitoskirjastoja 44 ja kirjastoautoja 154. Kokoelmien suuruus oli 39654678 kappaletta, joista kirjoja 34740021. Kokonaislainaus oli 96228025. Lainaajakorttiaan oli vuonna 2010 käyttänyt 2089096 lainaajaa.
Tehdäänkö yleisissä kirjastoissa maksullista tiedonhakua kuten esim. Helsingin yliopiston kirjastossa? En siis tarkoita kirjastoammattilaisen antamaa ohjausta… 824 23.11.2011 Yleisissä kirjastoissa (kaupungin- ja kunnankirjastot) tiedonhaku ei yleensä maksa erikseen, se kuuluu kirjaston tarjoamiin peruspalveluihin. Vaasan kaupunginkirjastossa voit tulla mille tahansa tietopalvelutiskille esittämään tietopalvelukysymyksiä. Jos kysymys on hyvin laaja tai vie ajallisesti pidemmän ajan, otamme kysymyksen vastaan tiedonhaku-lomakkeella, jossa esitetään tarkentavia kysymyksiä (millä kielellä, materiaalityyppi, aikarajaus ym) ja sen käsittelyyn varaamme 2-3 päivää. Yliopiston kirjastot puolestaan hinnoittelevat palveluitaan eri tavalla kuin yleiset kirjastot. Helsingin Yliopiston kotisivulla kerrotaan, että tietopalvelu hinnoitellaan: Tiedonhaku / aihe / tunti 40,00 ja tietopankkikulut (henkilökunta ja opiskelijat) ja...
Tarkastelen kirjaston eksegetiikan kokoelman laajuutta. Hakiessani kirjastojärjestelmästä eksegetiikka-hakusanalla hakutulos jää todella suppeaksi, eivätkä… 1213 28.10.2011 Jos haet koko Lapin kirjaston kokoelmasta, ei eksegetiikka-asiasana todellakaan tuota paljoa. Lapin kirjastossa on 15 eri kunnankirjastoa ja oppilaitoskirjastoa ja niiden kokoelmien asiasanoitus ei ole yhtä systemaattista ennen kuin vasta 2000-luvulla. Luokka 22 jakaantuu vielä alaluokkiin, jotka ovat 22.1 Vanha testamentti , 22.11 Vanhan testamentin historialliset kirjat, 22.12 Vanhan testamentin runolliset kirjat , 22.13 Vanhan testamentin profeetalliset kirjat, 22.2 Uusi testamentti, 22.21 Evankeliumit , 22.22 Apostolien teot. Apostolien kirjeet. 22.3 Raamatun henkilöt. Luokista tarkemmin täällä: http://ykl.kirjastot.fi/ Teologiaa opiskelleen kollegan pohdintaa tähän hakuun: Kyllä minusta pitkälle tuo luokka 22 kattaa koko...
Mitkä ovat tärkeimmät etapit Suomen kirjastolaitoksen kehityksessä? Ensimmäinen kirjakokoelma, jota voidaan pitää kirjastona? Ensimmäinen lainakirjasto?… 2285 25.10.2011 Suomen varhaisimmat kirjakokoelmat olivat luostarikirjastoja ja kirkkojen kirjakokoelmia. Turun Akatemian kirjasto perustettiin vuonna 1640. Jonkinlaisia sivistyneistön lukuseuroja toimi Suomessa jo 1600-luvulla. Lukuseurat yleistyivät 1700-luvun lopulla. Suomen ensimmäinen lainakirjasto syntyi Vaasaan vuonna 1794, kun Vaasan Luku-seuran kirjasto ryhtyi lainaamaan kirjoja kaikille kaupunkilaisille, ei pelkästään lukuseuran jäsenille. Tähän asti kaikki Suomen kirjastot olivat ruotsinkielisiä eikä suuri suomekielinen rahvas näistä kirjastoista hyötynyt. Kansallisen heräämisen aikaan hieman ennen 1800-luvun puoliväliä ylioppilat ja sivistyneistö ryhtyivät perustamaan kirjastoja tavalliselle suomenkieliselle kansalle. 1900-luvun alussa...
C-kasetin, VHS-nauhan ja Lp-levyn digitointi. Monessako kirjastossa nämä tai jokin niistä on mahdollista (arvio tai lkm)? 1550 3.10.2011 Kirjastojen digitointimahdollisuus on uusi palvelu, josta ei ole vielä saatavissa tilastotietoja. Uutisointien mukaan seuraavissa kirjastoissa on ainakin tämä palvelu: Hämeenlinnan kaupunginkirjasto, Turun kaupunginkirjasto, Raision kaupunginkirjasto, Kaarinan kaupunginkirjasto, Piikkiön kunnankirjasto, Naantalin kaupunginkirjasto, Ruskon kunnankirjasto, Helsingin kaupunginkirjasto, Espoon kaupunginkirjasto, Kirkkonummen kaupunginkirjasto, Kauniaisten kaupunginkirjasto, Riihimäen kaupunginkirjasto, Lahden kaupunginkirjasto, Mänttä-Vilppulan kaupunginkirjasto, Tampereen kaupunginkirjasto, Kotkan kaupunginkirjasto, Lapuan kaupunginkirjasto, Kannonkosken kunnankirjasto, JRR-kirjastot eli Joroisten kunnankirjasto, Rantasalmen kunnankirjasto ja...