merkitys

155 osumaa haulle. Näytetään tulokset 101–120.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mikä on Ylva nimen alkuperä ja merkitys? Entä Ylva-Lii nimen? 3716 16.9.2011 Ylva on vanha pohjoismainen nimi, joka merkitsee naarassutta. Muiden petojen nimistä johdettujen nimien tavoin se kuvastaa muinaisten skandinaavien ajatusta, että voima oli ihmisen parhaita ominaisuuksia. Tällaisen nimen antaminen lapselle merkisi toivomusta, että hänestä kasvaisi vahva ja voimakas ihminen. Nimen miespuolinen vastine on Ulf. Ylvan nimipäivä Suomen ruotsalaisessa almanakassa on 13.9. Suomessa ensimmäinen Ylva nimettiin tiettävästi 1930-luvulla ja almanakassa nimi on ollut vuodesta 1950. Nimi on Suomessa harvinainen, mutta Ruotsissa huomattavasti yleisempi. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta voi tarkistaa etu- ja sukunimien esiintymisen Suomessa.http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1 Nimi Lii sekä myös...
Mistä Inna-nimi on peräisin? 5064 13.9.2011 Pentti Lempiäisen ”Suuri etunimikirja” (WSOY, 1999) kertoo, että nimeä ”Inna” on käytetty etunimien ”Ina”, ”Inga” ja ”Inka” kutsumamuotona. ”Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön” (Gummerus, 2007) tietää ilmoittaa, että ”Ina” on puolestaan lyhentymä useista ”-ina”-loppuisissa nimistä (mm. ”Josefina” ja ”Karolina”), ja sitä on käytetty myös nimen ”Ines” lempinimenä. ”Inga” on tullut pohjimmiltaan muinaisskandinaavisesta jumalannimestä ”Ing” ja siitä juontuvista nimistä ”Ingeborg”, ”Ingegerd” ja ”Ingrid”. ”Inka” on samaa alkuperää kuin ”Inga” Lempiäinen toteaa, että ortodoksisessa kalenterissa ”Inna” yhdistyy nimeen ”Galene”, joka merkitsee kreikaksi ’tyyntä, hiljaista, rauhallista’. Saksassa ”Inna” on lyhentymä nimestä ”Innocentia”, jonka...
Haluaisin tietää nimen Ella- Maria Lilja Hannele nimen merkityksen ja alkuperän 2843 16.8.2011 Elina, Elna, Ellen, ELLA 10.2. Kustaa Vilkuna tarkisti nimipäiväkalenterin v 1950 almanakkaa varten. Silloin lisättiin nimet Elna ja Ella, jotka olivat siihen aikaan kuitenkin jo vanhoja nimiä. Ella tunnetaan monien eri nimien lyhennettynä muotona. Tällaisia ovat Elina tai Eleonoora, jonka Englannissa tulkitaan tarkoittavan kaunista keijukaista. Eleonooran alkuperä on arabian sanassa Ellinor = Jumala on valoni. Ella voi olla muunnos myös Helenasta (kreikan ’loistava, säteilevä’) tai Elisabetista (hepr. ’Jumala antaa avun’, ’Jumala on valani’). Alkuperä voi olla myös germaaninen Alia tai Alja (suom. ’kaikki’). MARIA, Maija, Mari 2.7. Maria, Jeesuksen äidin nimi, on Suomen yleisin naisennimi, koko maailmassa toiseksi yleisin (tilastoa on...
Mikä on karjalaisen sukunimen Lukka etymologia ja merkitys? 2708 20.7.2011 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan Sukunimet (Otava, 2000) selvittää Lukka-sukunimen taustaa seuraavasti: "Raamatun Luukas-nimestä on johtunut joukko suomalaisia sukunimiä, joista yksi on karjalainen Lukka. Se on esiintynyt Hiitolassa, Kurkijoella, Suistamolla ja Kontiolahdella. Vaikka talonnimi Lukkala on karjalainen, on sillä vahva edustus myös Länsi-Suomen vanhimmilla asutusalueilla, missä on vakiintunut sukunimi Lukkala. 1500-luvun lähteissä ei ole vielä pidetty erossa Luukas-nimestä polveutuneita erimuotoisia sukunimiä [Lukka ja Luukka, Lukkala ja Luukkala]." Karjalan nimistöä perusteellisimmin tutkinut Viljo Nissilä (Suomen Karjalan nimistö. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö, 1975) ei käsittele Lukka-nimeä erikseen, mutta...
Mitä tarkoittaa tai mistä juontuu (suku)nimi Kuosma? 3973 21.6.2011 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teos ”Sukunimet” (Otava, 2000) kertoo, että karjalaisperäiset sukunimet ”Kuosma” ja ”Kuosmanen” ovat peräisin pyhimysnimestä ”Kosmas” ja sen venäläisestä muodosta ”Kuźma”. Englanninkielisen Wikipedian artikkelista osoitteesta http://en.wikipedia.org/wiki/Saints_Cosmas_and_Damian löytyy lisää tietoa pyhimyksestä, joka lienee vaikuttanut nimen yleistymiseen. Behind the Name -sivusto osoitteessa http://www.behindthename.com/name/cosmas paljastaa, että taustalla on kreikkalainen ’järjestystä, säädyllisyyttä’ (’order, decency’) merkitsevä sana ”kosmos” (”κοσμος”). Varhaisimmat kirjalliset maininnat sukunimestä ”Kuosma” löytyvät 1500-luvulta, ja sitä lienee käytetty harvinaisena etunimenäkin.
Mitä sukunimi Rieppo tarkoittaa? 3236 21.5.2011 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teos ”Sukunimet” (Otava, 2000) kertoo, että sukunimellä ”Rieppo” saattaa olla useita alkuperäisiä merkityksiä. Se saattaa olla lyhentymä sukunimestä ”Riepponen”, jonka kerrotaan olevan mahdollisesti paikallinen muunnelma nimestä ”Reponen”. ”Reponen” viittaa kettuun; nimi on saatettu aikoinaan antaa omistajan kettuun liitettyjen luonteenpiirteiden vuoksi. Toinen vaihtoehto on, että ”Rieppo” on syntynyt sukunimestä ”Repo” paikallismurteen liudennuksen kautta (”Repo > R’epo > Rjepo > Rieppo”). Kolmas mahdollisuus on Mikkosen ja Paikkalan mukaan, että ”Rieppo” on lainaa venäjän ’naurista’ merkitsevästä sanasta ”repa”. Toivo Vuorelan ”Kansanperinteen sanakirja” (WSOY, 1979) kertoo, että Savossa ja...
Mitä tarkoittaa nimi Celeste? 3413 18.5.2011 Nimen ”Celeste” alkuperästä kertoo Behind the Name -sivusto osoitteesta http://www.behindthename.com/name/celeste. Sivuston mukaan se on feminiininen muoto muinaisesta roomalaisesta nimestä ”Caelestis”, jonka merkitys on sivuston mukaan ’of the sky, heavenly’ eli ’taivaan, taivaallinen’.
Mistä saa tietää sukunimensä alkuperän ja sen merkityksen? 6921 16.5.2011 Suomalaisten sukunimien alkuperiä ja merkityksiä löytyy sukunimikirjoista. Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teos ”Sukunimet” (Otava, 2000) lienee laajin esitys niistä. Vanhempia teoksia ovat ”Uusi suomalainen nimikirja” (Otava, 1988) ja Mikkosen ja Paikkalan ”Suomalaiset sukunimet” (Weilin+Göös, 1993). Ulkomaalaisten nimien alkuperiä löytyy Behind the Name -sivustolta osoitteesta http://surnames.behindthename.com. Välttämättä kaikkien sukunimien alkuperiä ei kirjoista löydy, mutta yleisimmät sukunimet lienee otettu mukaan aika kattavasti. Kirjojen selityksiin kannattaa suhtautua riittävällä varauksella, koska ne saattavat olla välillä vain arveluita. Sukunimillä voi olla myös useita eri alkuperiä, joten kirjojen selityksiä ei voi ihan...
Mistä nimi Jenny ja Nelly tulee... 2609 26.4.2011 ”Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön” (Gummerus, 2007) kertoo, että nimi ”Jenny” on hellittelymuoto englantilaisista nimistä ”Jane” ja ”Nanet”. Ne perustuvan nimeen ”Johanna”, joka puolestaan on naispuolinen versio miehennimestä ”Johannes”. ”Johanneksen” merkitys on ’Jumala on armollinen”. Osa ”Jenny”-nimistä saattaa olla myös nimen ”Jennifer” lempinimi, jolloin alkuperä olisi keltin sana ”gwen” tai ”gwyn” (’kaunis, valkoinen’). ”Nelli” on peräisin englantilaisista nimistä ”Eleonora” ja ”Helena”. ”Eleonora” saattaa pohjautua arabialaiseen nimeen ”Ellinor” (’Jumala on valoni’), mutta pohjimmiltaan sen taustalla saattaa olla kreikan kielen sana ”eleos” (’armo’). ”Helena” on myös kreikkalaista alkuperää ja merkitsee ’loistavaa’.
Mitä tarkoittaa nimi Celia? 2738 28.3.2011 Nimen ”Celia” alkuperästä kertoo Behind the Name -sivusto osoitteesta http://www.behindthename.com/name/celia. Sivuston mukaan se on faminiininen muoto muinaisesta roomalaisesta sukunimestä ”Caelius”. ”Caelius” puolestaan on peräisin latinan sanasta ”caelum”, jonka merkitys on ’taivas’. ”Celia” saattaa olla myös lyhennys nimestä ”Cecilia”, joka on peräisin latinan sanasta ”caecus” (’sokea’).
Mitä Emelie nimi tarkoittaa? 2384 15.3.2011 ”Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön” (Gummerus, 2007) kertoo, että nimi ”Emelie” on yhdistetty nimiin ”Emilia” ja ”Amelie”. ”Emilia” perustuu antiikin Rooman ylimyssukuun ”Aemilius” Behind the Name -sivusto osoitteessa http://www.behindthename.com/name/emil kertoo sen juontuvan latinan sanasta ”aemulus”, jonka merkitys on ’kilpaileva, kateellinen’. ”Amelie” on ranskalainen muoto nimestä ”Amalia”, joka puolestaan pohjautuu saksalaisiin ”amal”-alkuisiin nimiin. Tuon alkuosan merkitykseksi on tulkittu ’työ’ tai ’tehokas, uuttera’.
Mikä on tappuri? 3518 11.3.2011 Toivo Vuorelan Kansanperinteen sanakirjan (WSOY, 1979) mukaan tappuri on puimakone. "Hevosvoimin vedettävän kiertolaitteen avulla pyöritettävä ja olkien pudistelua varten kohlimilla varustettu puimakone kuuluu jo tälle vuosisadalle. Varsinaisen puintikoneen, rosman eli tappurin, voimanlähteenä käytettiin aluksi höyrykonetta tai polttomoottoria ja viimeksi sähkömoottoria, kunnes sotien jälkeen leikkuupuimuri on nyt valtaamassa kaikkien vanhempien puimakoneiden aseman." (Toivo Vuorela, Suomalainen kansankulttuuri. WSOY, 1975)
Mitä nimi Iida tarkoittaa? 6007 18.1.2011 ”Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön” (Gummerus, 2007) kertoo, että etunimi ”Iida” on suomalainen versio muinaissaksalaisesta nimestä ”Ida”. Ilmeisesti tuo nimi on lyhentymä jostakin nimestä – esimerkiksi Idaberga tai Ibuberga –, joka sisältää alkuosan ”ida” tai ”idu”, jonka merkitys on ’työ, toiminta’. ”Iida” ja ”Ida” ovat eläneet Suomessa rinnakkain 1800-luvulta alkaen. ”Ida” on esiintynyt Saksassa jo varhaiskeskiajalla ja Ruotsissakin jo ainakin 1300-luvulta lähtien.
Mitä tarkoittaa nimi Laura? 6151 17.1.2011 ”Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön” (Gummerus, 2007) kertoo, että etunimi ”Laura” on taustaltaan italialainen. Se on lyhentymä nimestä ”Laurentia”, joka puolestaan on miehennimen ”Laurentius” naispuolinen vastine. Nimen taustalla on latinan kielen sana ”laurus”, jonka merkitys on ’laakeripuu, laakeriseppele’. Varhaisina aikoina nimi ”Laura” nousi tunnetuksi italialaisen runoilijan Francesko Petrarcan runojen kautta, sillä ne oli omistettu tämän Laura-nimiselle rakastetulle. Englannissa nimi alkoi tulla käyttöön 1500-luvulla, Ruotsissa 1700-luvulla ja viimein Suomessa 1800-luvun alkupuolella. Almanakkaan ”Laura” pääsi silti vasta 1908. Varsinaisen suosion nimi saavutti Suomessa 1980-luvulla: parinkymmenen vuoden aikana nimen sai yli 17...
Mikähän mahtaa olla nimen Tami alkuperä ja historia? 3050 14.1.2011 Suomen ortodoksisen kalenterin mukaan Tami on lyhentymä nimestä Damianos, jonka pohjana on hedelmällisyyden ja synnyttämisen jumalatar Damian. Taustalla on myös mahdollisesti kreikan verbi, jonka merkitys on kesyttää. Kustaa Vilkunan mukaan Tami on muunnos Aatami nimestä. Englantilaisella kielialueella Tami on yksi kirjoitusmuoto naisennimelle Tammy, joka taas on hellittelymuoto tam-alkuisista nimistä kuten Tamara. Suomessakin Tami on käytössä myös tyttöjen nimenä. Ensimmäiset Tamit ilmestyivät katukuvaan Suomessa 1970-luvulla, ja vuoteen 2006 mennessä nimi löytyi 90 pojalta, näistä suurin osa on syntynyt 2000-luvulla. Tunnettuja Tameja muun muassa Tami Tamminen sekä Tami Kiuru.
Nimien Minja, Vanja, Suvi, Sofi, Mirella ja Marina merkitykset ja alkuperät? Kiitos! 4607 11.1.2011 ”Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön” (Gummerus, 2007) osaa kertoa nimien merkityksistä ja alkuperistä. Tässä siis tietoa kysymistäsi nimistä: Nimen ”Minja” alkuperästä ei ole varmaa tietoa. Se saattaa olla muunnelma joko nimistä ”Mina” tai hiukan samalta muistuttavista nimistä ”Ninja”, ”Pinja” ja ”Tinja”. ”Mina” on lyhennelmä nimestä ”Vilhelmina” tai muista ”-mina”-loppuisista nimistä. ”Vilhelmina” on johdettu muoto vanhasta saksalaisesta miehennimestä ”Vilhelm”, jonka merkitys on ’lujatahtoinen kypäränkantaja’. ”Ninja” on muunnelma portugalilaisesta nimestä ”Nina”; sillä ei liene mitään tekemistä japanilaisten salamurhaajaninjojen kanssa. ”Pinja” on peräisin männynsukuisesta pinjapuusta. Se ja ”Tinja” saattavat olla myös vain muunnelmia...
Osaatko kertoa Jussa nimen historiasta? 3134 20.12.2010 Pentti Lempiäisen ”Suuri etunimikirja” (WSOY, 1999) kertoo, että etunimi ”Jussa” on yksi nimen ”Johannes” kutsumamuodoista; muita muotoja ovat ”Jusa”, ”Juska” ja ”Jusse”, ja myös ”Jussi” on muunnelma ”Johanneksesta”. Aivan varmuudella on toki mahdotonta tietää, onko nimen antamista motivoinut tarkalleen ottaen ”Johannes” vai ”Jussi”. Toisaalta saamelaisten parissa nimeä ”Jussa” on käytetty muunnelmana etunimestä ”Joosef”. ”Jussa” on Suomessa melko harvinainen nimi, sillä sen on saanut väestörekisterikeskuksen osoitteesta http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1 löytyvän nimipalvelun mukaan alle 100 suomalaista lasta, ensimmäiset 1900-luvun alkupuolella. Suurin suosio näyttää olleen 1900-luvun viimeisellä vuosikymmenellä ja...
Mistä voisin saada tietää sukunimeni Aapro taustan? Onko alunperin suomalainen jne... 2275 17.12.2010 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teos ”Sukunimet” (Otava, 2000) kertoo, että sukunimi ”Aapro” on puhuttelumuoto etunimestä ”Aabraham”. ”Aabraham” taas on teoksen ”Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön” (Gummerus, 2007) mukaan suomalainen muunnelma nimestä ”Abraham”, jonka merkitykseksi on tulkittu ’kansojen paljouden isä’. Sen juuret juontuvat luonnollisesti ”Raamattuun” ja sen Abrahamiin. Sukunimi ”Aapro” ei ole kovin yleinen, sillä väestörekisterikeskuksen nimipalvelu osoitteessa http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1 kertoo, että nimeä on kantanut vain 495 suomalaista, joista nykyisenä nimenä se on 273 henkilöllä. Sukunimi on esiintynyt alun perin Kaakkois-Suomessa Lappeella, Miehikkälässä, Savitaipaleella ja Ylämaalla...
Mitäköhän nimi Miranna tarkoittaa? Mikä on nimen alkuperä? 1914 14.12.2010 Pentti Lempiäisen ”Suuri etunimikirja” (WSOY, 1999) kertoo, että ”Miranna” on luultavasti muunnelma nimestä ”Miranda”. ”Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön” (Gummerus, 2007) tietää kertoa, että ”Miranda” pohjautuu latinan sanaan ”mirari” (’ihailla’). Nimi on esiintynyt William Shakespearen näytelmässä ”Myrsky”, ja nimi onkin esiintynyt Englannissa 1600-luvulta lähtien. ”Miranda” on ollut käytössä Suomessa 1900-luvulta alkaen ja ollut suosituin sen kahdella viimeisellä vuosikymmenellä. Muoto ”Miranna” on jäänyt harvinaisemmaksi, ja sen on saanut vain alle 90 ihmistä 1960-luvulta alkaen.
Haluaisin tietää mitä Senja, Satu ja Selena tarkoittavat ja mikä on niiden alkuperä? 4845 13.12.2010 ”Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön” (Gummerus, 2007) kertoo, että etunimi ”Senja” on karjalainen muunnos kreikkalaisesta nimestä ”Ksenia”, jonka merkitys on ’vieras, vieraanvarainen’. Se oli Suomessa yleinen jo 1800-luvulla, mutta suosio lisääntyi 1900-luvulla, jonka aikana nimi annettiin noin 5 000 tytölle. ”Satu” on suomalainen nimi, joka perustuu vastaavaan yleiskielen sanaan (’tarina, kertomus’). Nimeen on otettu ilmeisesti mallia ruotsalaisesta nimestä ”Saga”, jonka merkitys on sama kuin suomen ”Sadun”. Yleiskielen sanan ”satu” alkuperää ei varmuudella tiedetä, mutta se saattaa olla johdos verbistä ”sataa” (’pudota’) tai ”sattua” (’tapahtua’). Ensimmäiset Sadut kastettiin 1900-luvun alussa, ja almanakkaan nimi pääsi 1950. Suosionsa...