Olen jo pitkään yrittänyt etsiä nimeä eräälle kirjalle. Kyseessä on lapsille tarkoitettu uskonto-aiheinen kirja, jossa kerrotaan lyhyiden tarinoiden avulla…

Kysytty
3.10.2011

Hei! Olen jo pitkään yrittänyt etsiä nimeä eräälle kirjalle. Kyseessä on lapsille tarkoitettu uskonto-aiheinen kirja, jossa kerrotaan lyhyiden tarinoiden avulla esim. uskosta, Jumalasta, kuolemasta, rukouksesta, Taivaasta jne. Jotenkin on jäänyt mieleen, että kyseisen kirjan nimi olisi "Onko Taivaassa kissanpentuja", mutta kyseinen hakusana ei ole tuottanut tulosta. Muistaakseni eräs kirjan tarina oli sellainen, että siinä kirjan kirjoittaja (tai joku heistä) kertoi nähneensä unen, jossa kaikki oli ilmaista, esim. vaatteet kaupassa ja ruoka ruokakaupoissa. Henkilö kysyi ruokakaupassa, että onko jäätelökin ilmaista ja hänelle vastattiin, että kyllä, mutta hänestä jäätelö tuntui liian hyvältä ollakseen totta. Kuitenkin hän näki muiden ihmisten kärryissä jäätelöä ja tajusi että hänen kärryssään ei ole sitä, koska hän ei ottanut sitä. Sama pätee sitten Jumalan rakkauteen kirjan mukaan. Sekin on ilmaista, mutta voi tuntua joistain ihmistä liian hyvältä ollakseen totta tai ilmaista, joten he eivät ota sitä vastaan. Kirja on ilmestynyt muistaakseni 1990-luvulla tai mahdollisesti 1980-luvun lppussa tai 2000-luvun alussa. Muistaakseni kirja on ainakin ollut joskus Tampereen pääkirjasto Metson lastenosastolla luokassa 03, siinä on muistini mukaan keltaiset kannet ja etukannessa on kahden noin 4-8v lapsen kuvat.

Vastaus

Vastattu
4.10.2011
Päivitetty
4.10.2011

Aivan kaikkia kysymyksessä asetettuja ehtoja täyttäviä kirjoja en onnistunut löytämään. Parhaiten kuvauksia vastannevat Pekka Kaskisen kirjat Miksi Jumala loi dinosauruksen (Kirjapaja, 1994) ja Vietetäänkö taivaassa synttäreitä? : Pekka-pappi vastaa (Kirjapaja, 2002). Nämä kirjat on koottu Lastenmaa-lehden Pekka-papin palstalle lähetetyistä kysymyksistä ja vastauksista. Raamatun, Jumalan, luomisen, Jeesuksen, taivaan, kuoleman, maailmanlopun ja enkeleiden ohella käsitellään sitäkin, onko kissoilla taivas.

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Hei! Minä olen kyseinen henkilö, joka lähetti tuon kysymyksen kyseisestä kirjasta viime syksynä. Kävin tänään Tampereella Pääkirjasto Metsossa ja löysin kyseisen kirjan, jota olin etsimässä. Kyseessä on Kirjatoimen julkaisema kirja nimeltä "Isän kämmenellä", jossa on 382 sivua ja joka julkaistu vuonna 1997. Kirjan toimittaja/kirjoittaja on Nancy Beck Irland ja kyseessä on koko perheen hartauskirja, jossa käsitellään esim. seuraavia aiheita: "Onko Taivaassa kissanpentuja", "kuinka vanha Jumala on" ja "miksi enkeleitä ei voi nähdä".

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.