Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Kosketinsoittimissa on paljon ns. valmiiksi tehtyä taustamusiikkia yms. ääniä. Jos näitä käyttäisi esim. taustamusiikkina päteekö niihin tekijänoikeus vai… 249 Äänet eivät nauti tekijänoikeuden suojaa, mutta taustamusiikin osalta tekijänoikeudellinen suoja riippuu siitä, mistä sävellyksistä (teoksista) taustamusiikki koostuu. Teos on tekijänoikeuden suojaama tekijän eliniän ja 70 vuotta hänen kuolinvuotensa päättymisestä. Jotta kysymyksessä on teos, sen on oltava riittävän omaperäinen.   Tietoa tekijänoikeudesta: Tekijänoikeus.fi: https://tekijanoikeus.fi/ Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus: https://ttvk.fi/tekijanoikeus      
Mistä tulee sana "lautanen"? 1029 Suomen sanojen alkuperä (osa 2; SKS ja Kotus, 1995) kertoo, että sana ”lautanen” on tosiaan johdos sanasta ”lauta”. Teos ei kuitenkaan selitä tarkemmin, millä perusteella tuo johdos on synnytetty. Suomen kirjakielessä sanan ”lautanen” ensiesiintymä on vuodelta 1637. Teos Suomalaisen arjen historia. 1 : Savupirttien Suomi (Weilin + Göös, 2006) kertoo, että vielä 1600-luvun lopulla henkilökohtaisia ruokailuvälineitä oli vähän. Ruokapöydässä saattoi olla kuitenkin lautasia eli ruokalautoja. Näkisin itse, että merkitys saattaisi liittyä siihen, että suomessa ja useissa sukukielissä ”lauta” on voinut merkitä pöytää, ja edellä mainitussa teoksessa kerrotaan, että itämerensuomalaisilla pöytä saattoi olla irrotettava levy. Usein johdin -nen...
Koskaan rakkaus kuole ei, nuotit 506 "Koskaan rakkaus kuole ei", alun perin Francis Goyan "Daddy's Bolero", on nuotinnettu ainakin kokoelmalle Pop tänään. Vol 26 (Fazer, 1983). Kokoelmaa näyttäisi löytyvän myös Siilinjärven pääkirjastosta. https://siilinjarvenkirjasto.finna.fi/Record/siilinjarvi.43385
Osasiko J.L. Runeberg puhua suomea miten hyvin? Tuli näin Runebergin päivänä mieleen kun hänhän puhui ja kirjoitti ruotsiksi, mutta en löytänyt juuri netistä… 1296 Runeberg ilmeisesti puhui suomea. Ei kovin hyvin, sanotaan, mutta pystyi kuitenkin suomeksi keskustelemaan. Kaikki työnsä hän kirjoitti ruotsiksi. runeberg.net kertoo hänen ajastaan Saarijärvellä: ”Runebergin suomen kielen taito oli puutteellinen. Seurustelemalla rahvaan kanssa hän sai kuitenkin tietyn käsityksen sen elinehdoista sisä-Suomessa. Oleskelu Saarijärvellä oli ratkaiseva tekijä Runebergin käsitykselle suomalaisesta luonnosta ja Suomen kansasta.” http://www.runeberg.net/fin/a_2_t.html
Millä Fredin levyllä Oi tuntematon löytyy ? 266 Fredi esitti kappaleen Oi tuntematon vuoden 1967 euroviisukarsinnoissa. Hän ei itse sitä koskaan levyttänyt. Vuonna 1967 kappaleen lauloi levylle Irja Kuusela ja myöhemmin sen ovat levyttäneet ainakin Taneli Mäkelä ja Eino Grön. Fredin Yleisradion kantanauhalle tallennetun tulkinnan voi kuunnella YouTubelta. https://eurovision.fandom.com/fi/wiki/Oi_tuntematon  
Onko Shostakovichin second waltz kirjoitettu johonkin filmiin? 4649 Dmitri Šostakovitšilla on useampikin 2. valssi eri teossarjoissaan, mutta eräs tietty niistä yhdistyy elokuviin. Sarja varieteeorkesterille (n. 1956) sisältää kahdeksan osaa, ja sen seitsemäs osa on Valssi II.  Šostakovitš sävelsi musiikin vuonna 1955 julkaistuun elokuvaan Первый эшелон (Pervyi eshelon), ja yllä mainittu valssisävelmä kuullaan siinä. Tämän elokuvan musiikista koostetun orkesterisarjan teosnumero on 99. Sen takia Valssi II -sävellykseen saatetaan viitata myös opus 99 -teosnimellä.  Myöhemmin elokuvamusiikkina sävellystä käytti ohjaaja Stanley Kubrick elokuvassaan Eyes wide shut (1999).  Šostakovitšin sävellysten dokumentointiin liittyy monenlaisia sekaannuksia....
1970-luvulla Suomessa ilmestyi P.S.-niminen juorulehti/naistenlehti/yleisaikakauslehti. Olen yrittänyt etsiä siitä tietoa tai jäljittää sen vuosikertoja, mutta… 515 Kyseessä on kaiketikin Yhtyneiden kuvalehtien vuosina 1976-1979 julkaisema aikakauslehti P.S : paljon puhuva, suoraan sanova. P.S.-lehteä on vain muutaman yliopistokirjaston kokoelmissa. Pääkaupunkiseudulla lehden voi lukea Kansalliskirjastossa, mutta kotilainaan sitä ei saa. https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.3422984 Kansalliskirjaston palveluista nyt poikkeusaikana voit lukea lisää täältä: https://kansalliskirjasto.finna.fi/
Miksi peleissä on merkintöjä ikärajoista 239 Ikärajamerkinnät perustuvat Kuvaohjelmalakiin. Lisätietoa ikärajoista löytyy mm. seuraavasta sivustosta https://kavi.fi/ikarajat/ Kuvaohjelmalaki Finlexissä https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110710  
Haluan kysyä onko kirjastossa Sidney Sheldon ruotsin kielelle käännettyjä teoksia, haluaisin lainata. 160 Helmet-kirjastojen kokoelmissa on 10 nimekettä Sidney Sheldonin teoksia ruotsinnettuina. Löydät teokset helposti kirjoittamalla Helmet-hakuun "sheldon sidney" ja rajaamalla hakutuloksen sivun vasemmassa laidassa olevilla rajoittimilla kirjoihin, ruotsikielisiin teoksiin ja kaunokirjoihin.  Jos kirjastokorttiisi on liitetty nelinumeroinen pin-koodi, voit varata teokset omaan lähikirjastoosi. https://www.helmet.fi/fi-FI
Onko Kalle Päätalon Susipari -teosta saatavana muuna kuin näytelmäversiona? Äitini väittää lukeneensa sen romaaniversion aikoinaan. Hänen kotipaikkakuntansa… 424 Aiheesta on kysytty palvelussamme aiemminkin. Kalle Päätalon Susipari on luettavissa vain näytelmänä. Samannimistä romaania hän ei ole julkaissut. https://www.kirjastot.fi/kysy/kalle-paatalon-kirja-susipari-v
Mahtaako tanskalaisen Adam Gottlob Oehlenschlägerin runosta "Guldhornene" löytyä suomennosta? Kiitos vastauksesta jo etukäteen! 194 Valitettavasti ei löydy.  Adam Gottlob Oehlenschlägeristä löytyy wikipediasta tietoa: https://fi.wikisource.org/wiki/Luokka:Adam_Gottlob_Oehlenschl%C3%A4ger Linkki maailman runouteen tietokanta löytää 12 suomennosta, mutte ei runoa Guldhornene http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/AdvancedSearch.aspx?AuthorID=f1a0d45d-d67a-4ab3-b53d-c0bdecd71e2d&LanguageID=&Country=
Huomasin, että minulta peritään varausmaksuja joistain kirjoista, mutta ei kaikista. Mikä on systeemi? Luulin, ettei varauksista tarvitse mitään maksaa… 248 Kirkes-kirjastoissa peritään varausmaksua ainoastaan noutamattomista varauksista ja oman varauskokoelman ulkopuolelta tehdyistä seutuvarauksista.  Varaus omasta varauskokoelmasta on siis maksuton. Järvenpään, Mäntsälän ja Tuusulan kirjaston kokoelmat muodostavat yhteisen varauskokoelman. Näillä paikkakunnilla asioiva voi siis varata maksutta sekä Järvenpään, Tuusulan että Mäntsälän aineistoa. Keravalla asioiva asiakas voi varata maksutta Keravan aineistoa. Noutamatta jääneen varauksen maksu on 1,50 €. Myös seutuvaraus koko Kirkes-kokoelmasta maksaa 1,50 € / kpl. Seutuvaraus kohdistuu kaikkien neljän Kirkes-kunnan aineistoon (Järvenpää, Kerava, Mäntsälä ja Tuusula).
On puhuttu että maailmankaikkeus saattaa joskus lakata laajenemasta ja alkaa kutistumaan takaisin singulariteettiin josta se räjähti. 266 Kaikki saattaisi tapahtua tavallaan uudelleen, muttei taaksepäin kelautuvan elokuvan tavoin, vaan enemmänkin eteenpäin jatkumisen tunnelmana. Ihminen on niin pieni otus universumissa, ettemme nytkään tiedä ilman tutkimusta, onko maailmankaikkeus laajenemassa vai supistumassa.  Esim. BBC ja Wikipedia ovat vastailleet kysymykseen Miten maailma loppuu? http://www.bbc.com/earth/story/20150602-how-will-the-universe-end ja https://en.wikipedia.org/wiki/Ultimate_fate_of_the_universe
Olisin kiinnostunut lasten kirjojen lukemisesta äänikirjoiksi. Mihin pitää ottaa yhteyttä? 144 Äänikirjojen lukijoiden rekrytoinnista vastaavat yleensä äänikirjatuotantoyhtiöt, joten kannattaa olla heihin suoraan yhteydessä ja tutustua heidän rekrytointivaatimuksiinsa. Joillakin yhtiöillä on vaatimuksena näyttelijäkoulutus ja ne vaativat yleensä myös muutaman minuutin pituisen ääninäytteen hakemuksen yhteydessä.   Äänikirjoja tuottavia tuotantoyhtiöitä ovat esimerkiksi Dramafoni: https://www.dramafoni.fi/ Silencio: http://www.silencio.fi/index.php Book Brothers: https://www.bookbrothers.fi/   Hakusanalla äänikirjatuotantoyhtiö löytyy useita pienempiä ja suurempia äänikirjapalveluita tuottavia studioita. Kaikilla niillä ei ole selkeitä rekrytointisivuja, mutta niihin voi tietenkin olla suoraan yhteydessä ja kysyä mitä...
Etsin vanhaa laulua ”Metsässä niin pimeässä” joka on ilmestynyt Hengellisiä Wirsiä 2 kokoelmassa vuodelta 1870 vihot 27-28 laulu 23 Ja Siionin kannel 1892… 91 Hei,   tuota Siionin kannelta en onnistunut löytämään, mutta Hengellisiä wirsiä 2 näyttäisi olevan yksi (mutta huonokuntoinen) kappale varastokirjastossa. Valitettavasti erittäin suppeiden luettelointitietojen vuoksi en voi olla varma siitä että se olisi juuri oikea teos.   https://finna.fi/Record/vaari.632848   Mutta jos olet sitä mieltä että se on luultavasti oikea, niin siitä voi tehdä kaukopalvelutilauksen kirjaston kautta. Kaukolainoista peritään 4 euron kaukopalvelumaksu ja tilauksen voi tehdä itse suoraan oheisen linkin takaa löytyvällä lomakkeella:   https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu/Kaukopalvelupyynto   Jos tarvitset vain sivun tai pari, niin periaatteessa olisi...
Voisiko universumi olla sellainen että ikuisen paluun teoria toteutuisi? 221 Iltalehti 8.11.2019 uutisoi:"Universumin muodosta on käyty kosmologipiireissä pitkään kiivasta väittelyä, mutta nykyisin yleisesti vallalla olevan käsityksen mukaan universumi on litteä ja ääretön. Siten esimerkiksi valonsäde, joka lähetetään eteenpäin, jatkaa matkaansa suoraviivaisesti ikuisesti palaamatta koskaan takaisin. Kuitenkin maanantaina Nature Astronomy -lehdessä julkaistun uuden tutkimuksen mukaan universumin muoto on ehkä käsitetty väärin. Tutkimuksessa vedotaan Planckin avaruusobservatoriossa tehtyihin mittauksiin kosmisesta taustasäteilystä. Ne antavat viitteitä siitä, että universumi olisikin muodoltaan enemmän pallon kaltainen ja äärellinen. Näin ollen suoraan eteenpäin lähetetty valonsäde voisi periaatteessa...
Voisiko ihminen joskus olla kuolematon? 722 Tätä kysymystä on pohdittu, varsinkin vuonna 2017; monessa yhteydessä. Prisma Studio 2.3.2017 ""Periaatteessa telomeerien lyheneminen on ratkaistavissa ongelma. Yksinkertaisimmillaan ihmissoluihin voitaisiin rakentaa geeni, joka tuottaa telomeraasia, joka puolestaan estää telomeereja lyhenemästä. Tällainen on esimerkiksi hummereilla", maalailee bioteknologian tutkija Lauri Reuter."  https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/03/07/prisma-studio-elammeko-pian-500-1000-vuotta  Mikro Bitti 5.10.2017 Kertoo aikeesta siirtää tietoisuus keinokehoon. "Yksi tähän tähtäävä hanke maailmalla on ökyrikkaan venäläisen Dmitry Itskovin perustama 2045 Iniative, jonka tarkoituksena on pidentää ihmisen elinikää ja lopulta tehdä...
Onko viimeaikoina tullut uusia puutarhakirjoja Järvenpään kirjastoon? 230 Kirkes-kirjastojen kokoelmiin on tullut tähän mennessä yksi vuonna 2021 ilmestynyt puutarhakirja. Se on Joel Rosenbergin Pähkinöitä omasta puutarhasta: opas suomalaisten pähkinöiden kasvattamiseen. Vuoden 2020 aikana ilmestyi varsin montakin. Luettelo niistä löytyy alta: https://kirkes.finna.fi/Search/Results?sort=main_date_str+desc&limit=0&…  
Miten kuuluvat Friedrich Hölderlinin "Hyperions Schicksalslied" sanat suomeksi? Hyperionin kohtalonlaulu siis, teoksesta: Hyperion oder der Eremit in… 225 Uuno Kailas ja Aarni Kouta ovat suomentaneet kyseisen runon. Lähetän sähköpostiisi Uuno Kailaan käännöksen. http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/AdvancedSearch.aspx?AuthorID=&PoemName=Hyperions+Schicksalslied&LanguageID=&Country=
Missä kirjassa nuori briteistä lähtöisin oleva pappi päättää kuljettaa lasisen kirkon Australian erämaille? 156 Kaiketi kyse on Peter Careyn romaanista Oscar ja Lucinda. Se ilmestyi Tammen kustantamana suomeksi vuonna 1989 Keltainen kirjasto -kirjasarjassa. https://www.risingshadow.fi/library/book/5341-oscar-ja-lucinda