Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Minua kiinnostaisi seuraavanlainen asia. Miten tekojärvi saadaan tehtyä. Esim. Lokka ja Porttipahta. Vesihän tietenkin otetaan joesta, mutta tehdäänkö… 3247 Tekojärviä muodostuu varastoitaessa vesiä patorakennelmilla sopivaan maaston painanteeseen. Vedenkorkeutta voidaan säädellä patolaitteilla. Pato on siis tärkein osatekijä tekojärven syntymisessä, minkä vuoksi tekojärvet usein nimetäänkin niiden rakentamiseksi tehdyn pääpadon mukaisesti. Kanavien ja muiden rakenteiden tarve riippuu täysin järven tyypistä. Rakenneominaisuuksiensa perusteella voidaan erottaa kolmenlaisia tekojärviä: jokialtaat, järvimäiset altaat ja vuoristoaltaat. Jokialtaat ovat jokiuomien porrastuksessa syntyneitä, pituuteensa verrattuna kapeita tekojärviä. Järvimäiset altaat ovat laakean maljamaisia tekojärviä, joiden pohja-alasta vain pieni osa on ennen patoamista ollut veden peittämää aluetta (ellei pohjalla ole...
Milloin kirjasto järjestää seuraavan kirjojen poistomyynnin? 897 Hei! Jyväskylän kaupunginkirjastossa on iso poistomyyntitapahtuma kerran vuodessa. Seuraava järjestetään siis loka-marraskuun vaihteessa 2013. Lisäksi poistettua aineistoa on myynnissä kirjastoissa ympäri vuoden, mutta vain pieniä määriä. Pääkirjastossa poistomyyntihylly sijaitsee lehtilukusalissa.
Onko kKäpylän kirjastossa jonkinlaista tilaa ryhmätyön tekemiseen? sellainen, että saisi vapaasti keskustella häiritsemättä ketään? 562 Käpylän kirjastossa ei valitettavasti ole tällaista tilaa.
Saako Helsingissä missään kirjastossa digioitua vanhaa materiaalia VHS-kaseteilta dvd-levyille? 409 Kyseinen digitointi on mahdollista Myllypuron mediakirjastossa ja Kohtaamispaikalla Lasipalatsissa. http://www.lib.hel.fi/fi-FI/myllypuro/yhteystiedot/ http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kohtaamispaikka/yhteystiedot/
Etsin suomenkiielistä, 1990-luvun alkupuolella (ennen v. 1996) julkaistua kirjaa, joka sisältää yhden tarinan eri tyylilajein kirjoitettuna. Itse tarina on… 1372 Tyylilajeilla leikitellyt Raymond ei ollut Carver, vaan Queneau. 1991 suomeksi julkaistussa Tyyliharjoituksia-kirjassa Queneau kertoo saman ulkoisesti lyhykäisen ja yksinkertaisen tapahtumasarjan 99 eri tavalla.
Minulla on suhteellisen varma mielikuva, että kouluissa käytössä olleessa Musiikin maailma -oppikirjasarjan jossain osassa oli nuotit Beatlesin All My Loving … 1326 Kyseessä on ilmeisesti peruskoulun musiikin oppikirjasarjan Musican osa 7 - 9, "Musiikki ja me : Oppilaan kirja" (Tapani Arvola, Gudrun Kämäräinen, Brita Tapio), johon etsimäsi Lennonin ja McCartneyn kappale "All my loving" (suom. Kaikki rakkauteni) sisältyy. Sarjan osilla on tosiaan eri tekijät; osan 3 - 4 ovat tehneet Sointu Annala, Erkki Pohjola ja Aulis Sallinen. Lähteet: http://jkl226.jkl.fi/Aalto?formid=find2 http://www.helmet.fi/fi-FI
Olen ostanut kirpparilta 60-70 luvun hopea koruja. Kaksi niistä on M.J. Hyvärisen. Niissä on merkki zi suorakaiteen sisällä. Mitä se tarkoittaa? Muissakin… 1335 Kysymys vaatii vastaajakseen korualan asiantuntijan. Suomalaista korutaidetta käsittelevät teokset keskittyvät vanhempiin koruihin. Designmuseo on juuri julkaissut teoksen Koru Suomessa, jossa on jo mukana uudempia tekijöitä. Esimerkiksi Gloria antiikilla on palvelu, jossa he vastaavat valikoiden heille osoitettuihin kysymyksiin - kysymyksen voi lähettää sähköpostitse: antti.karjalainen@sanomamagazinet.fi, palstan nimi on mikä/missä/miten.
Saako mistään selville Ruotsin kummeja sota-ajalta. Isäni on ollut kaksi vuotias vuonna 1944, kun hänelle on hankittu kummi Ruotsista. Kummi pyysi valokuvan ja… 721 Professori Aura Korppi-Tommola on käsitellyt tutkimuksessaan ”Ystävyyttä yli Pohjanlahden : Ruotsin ja Suomen välinen kummikuntaliike 1942-1980” Ruotsin apua Suomen lastensuojelutyölle jatkosodan aikana ja raskaina jälleenrakentamisen vuosina. Suomen Kansallisarkistoon on tallennettu Suomen-Ruotsin Kummikuntatoimikunnan Keskusliiton sekä Sotakummivaliokunnan asiakirja-aineistoa, joista löytyy tietoja sotakummilapsista. http://www.arkisto.fi/arkistolaitos/kansallisarkisto/
Olemme luokanopettajaopiskelijoita ja suunnittelemassa opetuskokonaisuutta ala-asteelle aiheesta lasten kapina/anarkia/epäsovinnainen elämäntyyli. Tämän… 1597 Tuo ehdottamanne Siiri Kolun Me Rosvolat sopii varmasti aiheeseenne hyvin. Rosvoloihin on tullut myös jatko-osia (Me Rosvolat ja konnakaraoke sekä Me Rosvolat ja Iso-Hemmin arkku). Rosvolat sopivat ehkä parhaiten kolmas-viidesluokkalaisille, päähenkilö Vilja on muistaakseni ensimmäisessä kirjassa 10-vuotias. Muita ehdotuksia: Pilkey, Dave: Kapteeni Kalsari -sarja Kaverukset Erno ja Huuko rakastavat erilaisia piloja, joiden kohteena usein on heidän koulunsa rehtori Kruppi. Pojat luovat myös omia sarjakuvasankareita, parhaimpana luomuksena alkkareihin pukeutuva Kapteeni Kalsari. Meno äityy hurjaksi, kun erilaisten sattumusten seurauksena tiukkapipoinen rehtori alkaa kuvitella olevansa tuo supersankari. Hulvatonta, sarjakuvilla höystettyä...
Mikä on EU:n koillisin paikkakunta tai piste? 1329 Eu-alueen koillisin maa on Suomi. Suomen koillisinta paikkakuntaa tai pistettä ei liene määritelty, mutta Savukosken kunta ja Korvatunturi saattaisivat olla hyvät ehdokkaat.
Löytyykö Helsingin kirjastoista suomenkielisiä kirjoja, jotka käsittelevät symboliikkaa kirjallisuudessa ja taiteessa? 1909 Haut tehtiin kahdesta tietokannasta: http://www.helmet.fi/fi-FI (pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastot) ja https://finna.fi (Helsingin yliopiston aineistohaku). Hakutulosten joukossa on enemmän tietyn taitelijan/kirjailijan tuotantoa ja tiettyjä taidesuuntia koskevia tutkimuksia kuin kirjallisuuden ja kuvataiteen symboliikkaa käsitteleviä yleisteoksia. Helmet-haussa haku rajattiin koskemaan suomenkielistä tietokirjallisuutta (rajoittimet vasemman laidan palkissa). Helka-haussa käytettiin seuraavia hakusanoja ja komentotyyppejä: symbolism? (katkaistu sanahakua) ja symboliikka ja kirjallisuus (komentohaku). Haun rajaus: suomi (painike hakusivun alareunassa). Seuraavassa poimintoja hakutuloksista. Osa teoksia käsittelee sekä kirjallisuutta...
Etsin runoa, jossa sanoina on: Tuo tyttö jota rakastan hän ruusunnuppu on, hän alkaa kohta kukkia.... sen seuralaiset ....matara ja ...on,... enempää tietoa… 1174 Kyseinen runo sisältyy Kerttu-Kaarina Suosalmen kirjoittamaan satuun Tuo tyttö jota rakastan. Sadun voi lukea Kerttu-Kaarina Suosalmen teoksesta Sadun lintu ja Takkutukka: tarinoita pienistä tytöistä sekä satukokoelmasta Aurinkoiset kesäsadut.
- oletteko hankkimassa Tua Harnon kirjaa (Saarikoski kirjoituskilpailun voittaja)? 306 Hei! Teos ei ole vielä Hämeenlinnan kirjaston kokoelmassa, mutta uskoisin, että se hankitaan. Voit jättää siitä hankintapyynnön kirjaston sivulla palautekohdassa.
Mitä tarkoittaa tujakka? 3750 Nykysuomen sanakirjassa ei ole sanaa "tujakka". Kielitoimiston sanakirjassa on sana "tuju", joka tarkoittaa laaatusanaa "väkevä", "voimakas" esim. tuju ryyppy. Tujakka-sanaa saatetaan käyttää arkikielessä tässä merkityksessä. Toisaalta karjalan kielessä on sana "tujakka", joka merkitsee laatusanaa "tuulinen", "tuittupäinen", "oikukas" sekä substantiivia "hiprakka", "hutikka". Lähteet: Kielitoimiston sanakirja. 3. osa. 2006. Karjalan kielen sanakirja. 6. osa. 2005.
Kuka on nuorimpana saanut kirjallisuuden Nobel-palkinnon, minkä ikäinen oli saadessaan sen ja minä vuonna tämä tapahtui? 1808 Nuorin Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja on Rudyard Kipling. Hän sai palkinnon vuonna 1907 ollessaan 42-vuotias. http://www.nobelprize.org/nobel_prizes/lists/laureates_ages/literature_…
Kuka on kirjoittanut runon, jossa mies lähtee aamulla töihin ja illalla palatessaan on enää vaimo kotona? Aika on vierähtänyt ja lapset ovat jo lähteneet. 1505 Voisiko kyseessä olla Helena Anhavan runo joka alkaa ”Mies lähtee aamulla maailmaa valloittamaan” teoksessa Anhava, Helena : Vuorosanoja, 1973. Runo on myös kirjassa Anhava, Helena : Runot 1971-1990 s. 141.
Etsin erään Uukuniemellä v 1889 syntyneen sairaanhoitajattaren (terveyssisar) valokuvaa. Onko Viipurin sairaanhoitajatarkoulusta oppilasmatrikkelia? Mikä muu… 1560 Matrikkelia Viipurin sairaanhoitajattarista ei valitettavasti löydy. Kirja ”Matrikkeli Sairaanhoitajista ja Kätilöistä” (1971) löytyy Turun kaupunginkirjaston käsikirjastosta mikä tarkoittaa että sitä ei lainata. Ei ole varmuutta että kyseistä kirjasta löytyy niin vanha tietoa kuin 1889 syntyneitä ja kirjassa ei ole erillistä hakemistoa syntymäpaikkakunnista tai syntymävuosista. Valokuvia löytyy kirjasta mutta ei kaikista mainituista henkilöistä. Viipurissa sairaanhoitajattaren koulutuksesta oli vastuussa Viipurin Diakonissalaitos joka oli toiminnassa vuodesta 1869–1940, milloin kyseinen laitos muutti Lahteen Viipurin menetyksen takia. Laitoksen historiasta voi lukea Kari Vappulan ”Rientäkää, älkää pysähtykö : laitosdiakonia 70 vuotta...
Tarvitsen vintage-tietokonetta, jossa on toimiva diskettiasema ja USB-portti sekä hallintaohjelma, jolla voidaan siirtää disketeista tiedostoja USB-tikulle… 1490 Helsingin kaupunginkirjastossa on asiakkaiden varattavissa olevia Asko-asiakastietokoneita, joissa vanhemmissa koneissa saattaa olla vielä käytettävissä diskettiasema. Näistä koneista ei kuitenkaan ole listaa Asta-varausjärjestelmessänne https://varaus.lib.hel.fi/. Ennen kuin varaat tietokoneen varmista kirjastosta, missä koneessa on diskettiasema. Esim. Itäkeskuksen kirjastossa koneissa 8-15 on diskettiasema. Diskettiasemia ei kuitenkaan huolleta, eikä niitä vaihdeta uusiin, jos ne ovat rikkoutuneet. Kirjasto ei voi siis taata, että koneessa on toimiva diskettiasema. Jos diskettiasema toimii, pitäisi myös onnistua tiedostojen siirto USB-tikulle.
Mitä on Peter suomeksi ? 2407 Peter on Petrus-nimen muoto esimerkiksi englannin, ruotsin ja saksan kielissä. "Petrus" on latinaa ja tarkoitaa kiveä tai kalliota, samoin kuin kreikan kielen sana "petros". Nimen voidaan katsoa olevan peräisin Jeesuksen opetuslapselta Simonilta, jota kutsuttiin arameaksi nimellä Kefas l. kallio. Nimen kreikankielinen muoto oli siis Petros. Suomenkielisessä Raamatussa nimi on muodossa Pietari. Lähteet: Kutsu vaikka kukkaseksi : nimitiedon vuosikirja Wallensteen - Brusewitz: Våra namn http://fi.wikipedia.org/wiki/Peter http://www.etunimet.net/etunimien-tarkoitus-ja-alkupera/
Mistä kirjastolta löytyy venäjänkielinen alkeispianonsoitto opetuskirja? 647 Tässä on luettelo pääkaupunkiseudun kirjastoista löytyvistä pianonsoitonoppaista venäjäksi. Kun klikkaa teosta, löytyy tarkemmat tiedot sekä kirjasto, mistä teoksen saan. Soitonoppaan voi myös varata omaan lähikirjastoon. Varauksen voi tehdä itse tai sitten voi pyytää kirjaston henkilökuntaa tekemään varauksen. Klikkaa tätä niin löydät luettelon pianonsoitonoppaista venäjäksi: http://luettelo.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=soitonoppaat+and+piano&se…