Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Voiko HelMet-kirjastosta lainata ilman, että kirjastokortti on mukana, jos muistaa oman kirjastokortin numeron ja salasanan ? 10826 Jos sinulla on voimassa oleva HelMet-kirjastokortti, voit lainata HelMet-kirjastojen aineistoa esittämällä kuvallisen henkilötodistuksen, esim. ajokortin tai passin. Sen sijaan pelkästään muistamalla ulkoa kirjastokortin numeron ja pin-koodin et pysty lainaamaan.
Paljonko palkka ja onko hankalaa? Minkä koulutuksen tarvii että pääsee kirjastonhoitajaksi? 1625 Kirjastonhoitajan työhön vaaditaan korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu informaatiotutkimuksen opinnot. Informaatiotutkimus voi olla joko pää- tai sivuaineena. Tutkinnon voi suorittaa Tampereen ja Oulun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa. Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa liiketalouden ammattikorkeakoulututkinnon tradenomi (AMK) kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelmassa. Yleisten kirjastojen palkkaus määräytyy KVTESin mukaan (ks. lähdeluettelo). Kirjastonhoitajan palkkaan vaikuttavat monet asiat, esimerkiksi tehtävien vaativuus ja mahdollinen vuorotyö. Tiede- ja yliopistokirjastoissa palkat ovat jonkin verran korkeampia. Kirjastonhoitajan koulutuksesta ja palkkauksesta on kysytty palvelussamme...
Kun paljon puhutaan kynttilöiden polton aiheuttamista pienhiukkasista, niin tuumimme, että mikä olisi parhain vaihtoehto perinteiselle steariinikynttilälle?… 1294 Helsingin kaupungin ympäristökeskuksesta vastattiin näin: Kysymykseen kynttilän ja öljylampun paremmuudesta on vaikea antaa oikeata vastausta, koska vertailevaa tutkimustietoa esim. hiukkaspäästöistä ei tunnu helposti löytyvän. Yleisesti voi kuitenkin sanoa, että palamisen päästöt ovat mahdollisimman pienet silloin, kun polttoaine on puhdasta ja palaminen saadaan sujumaan mahdollisimman täydellisesti. Harkiten voisi päätellä, että puhtaan lamppuöljyn palaminen hyvissä olosuhteissa tuottaa vähemmän hiukkaspäästöjä kuin kynttilän polttaminen. Öljylampun tai –tuikun säätäminen (esim. sydämen oikea pituus) lienee helpompaa kuin kynttilässä, joka ainakin jossakin palamisen vaiheessa aina savuttaa näkyvästi eli tuottaa silmin havaittavia...
Onko Vili (Viljo) Vesterinen soittanut Sam(Samuel) Sihvon marssia Muistoja Pohjolasta? 718 Ilmeisesti ei ole soittanut ainakaan niin, että kappale olisi äänitetty. Suomen kansallisdiskografia Violan (https://finna.fi kautta löytyvät tiedot kotimaisista äänitteistä. Tarkempia tietoja Violasta: http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/viola.html
Löytyykö mistään suomalaisesta kirjastosta (mielellään pääkaupunkiseudulta) nuottia kappaleeseen Brita Koivunen: Kanssasi saippuakuplassa? Myös alkuperäisen… 1386 Tämä Britt Lindeborgin säveltämän ja sanoittama kappale löytyy Brita Koivusen laulamana vuonna 1961 ilmestyneeltä vinyylilevyltä Aatu ja Iita. Brita Koivusen laulaa kappaleen myös Ylen Iskelmäkaruselli-videotallenteella (1999) Lähde: Suomen kansallisdiskografia Viola: https://finna.fi Ikävä kyllä nuottia siihen ei ole kirjastoissa.
Onko jostain saatavana J. S. Bachin säveltämän Kahvikantaatin (Kaffee-Kantate) tekstin suomennos? 1192 Suomennos löytyy Kadonnutta kahvilaa etsimässä -kokoomateoksesta, jonka ovat toimittaneet Eero Balk ja Tapani Kärkkäinen (Otava, 2000, 951-1-15972-0). Tästä suomennoksesta kuitenkin puuttuu pieni pätkä tekstiä, toinen resitatiivi, joka saksaksi alkaa sanoilla "Du böses Kind, du loses Mädchen...". Vapasti suomennettuna (ilman runomittaa) se kuuluisi: Ilkeä lapsi, huonotapainen tyttö; milloin saan tahtoni läpi: luovu kahvista! - Voi isä, älkää olko niin ankara. Jos en saa juoda kolmea kupillista kahvia päivässä, kärsin tuskasta kuin vuohi paistinvartaassa.
Mistä nimi Hanna on peräisin? 2653 Hanna-nimi esiintyy Vanhassa Testamentissa. Nimi tulee heprean sanasta "hannah" ja se tarkoittaa armoa. Samaa kantaa on myös nimi Anna. Lempiäinen, Pentti: Nimipäiväsanat (Kirjapaja, 1994) http://fi.wikipedia.org/wiki/Hanna
Kenen runo on kyseessä: Olit lävitse sieluni viluisen yön syystumman ja tuulien haroman yön sinä kulkenut lyhtyä kantain 516 Runolle ei valitettavasti löytynyt tekijää. Tunnistaisiko joku lukijoista tämän runon?
Haluaisin tietää, kuinka monta ihmistä menehtyi 7.10.2013. Löin asiasta tavallaan vetoa eikä löydy virallisesti kuin jotain kuukausitilastoja.. 628 Tilastokeskuksen kirjastosta kerrottiin, että tietoja tiettynä päivänä menehtyneistä ei saada heti. Lokakuussa kuolleista tilastot tulevat marraskuun loppupuolella.
Olisin kiinnostunut romaaneista, joissa liikutaan merten syvyyksissä, eli vaikka tutkitaan merenpohjaa tai etsitään Atlantista tms. Osaisitko suositella jotain… 1320 Jos Cusslerin rajaa ulkopuolelle, kirjailijoita jotka olisivat erikoistuneet vedenalaisiin seikkailuihin ei ole suunnattomasti, aiheen tarjoamista mahdollisuuksista huolimatta. Asiasanalla sukellusveneet kokoelmista löytyy luonnollisesti paljonkin teoksia, mutta niistä suurin osa on sotaromaaneja tai moderneja trillereitä sellaisilta kirjailijoilta kuin Ilkka Remes, Tom Clancy ja niin edelleen. Suomenkielisiä tai suomennettuja, kohtuullisen tuoreita jännäreitä tai scifikirjoja, joissa seikkaillaan veden alla tai vesielementti on oleellisessa roolissa, ovat muun muassa seuraavat. Näistä Crichtonin romaani tunnetaan myös elokuvana Sphere. Steve Alten: Meg Robin Cook: Kaappaus Michael Crichton: Vieras tulevaisuudesta Risto Isomäki: Con Rit...
OULAN nimipäivä 1032 10.10. on Oulan nimipäivä ortodoksisen kirkon nimipäiväkalenterin mukaan, kertoo Yliopiston nimipäiväalmanakka 2013 (http://almanakka.helsinki.fi/nimipaivat/).
Tiedustelen 1910-1940 välissä poliisina toimineen henkilön osalta löytyykö POLIISIMATRIKKELEITA? 599 Poliisimuseolta varmistamani tiedon mukaan varsinaisia poliisimatrikkeleita ei löydy. Jotkin poliisilaitokset ovat voineet pitää henkilöstöluetteloa omista työntekijöistään, mutta Poliisimuseon mukaan tällainen toiminta ei ole ollut lakisääteistä, joten tietojen saaminen tätä kautta on hyvin epävarmaa.
Mistä nimi Kauko on peräisin? 2221 Pentti Lempiäisen kirjassa Suuri etunimikirja kerrotaan, että Kauko on lyhentymä kansanrunojen Kaukamoisesta ja Kaukomielestä. Kaukomieli on Kalevalassa Lemminkäisen kertonimi.
Miten päättyy vanha runo "Tammi-, helmi-, maaliskuussa meillä tuima talvi on jne.". Mitkä ovat marraskuu-joulukuun säkeet? 4289 Etsimäsi runo vuodenajoista sisältyy esimerkiksi kirjaan Hietala - Seppälä: Koulun juhlat : ohjelmakirja peruskoulun 1.-6. luokille (Gummerus, 1982). Saat runon sähköpostiisi. Lähteet: https://www.vaskikirjastot.fi/web/arena Hietala - Seppälä: Koulun juhlat : ohjelmakirja peruskoulun 1.-6. luokille (Gummerus, 1982)
Kirjallisuuden opetuksessa kaanonlistausta on käytetty suomenruotsalaisen lukion opetussuunnitelmassa. Millainen on tuo suomenruotsalaisen lukion kaanonlistaus? 677 Suomenruotsalaisen lukion kirjalista on julkaistu vuoden 1977 opetussuunnitelmassa. Siinä lueteltiin suositeltavat maailmankirjallisuuden, pohjoismaisen ja suomenruotsalaisen kirjallisuuden teokset. Luettelossa mainittiin seuraavat teokset: 1.Maailmankirjallisuus Platon: Faidon, Valtio Vuorisaarna Darwin: Lajien alkuperä Montesquie: Lakien henki Voltaire: Candide Rousseau: Emile Freud: Unien tulkinta Beecher-Stowe: Setä Tuomon tupa Marx: Kommunistinen manifesti Gogol: Reviisori Turgenev: Metsämiehen muistelmia Orwell: Vuonna 1984 Swift: Gulliverin retket de Beauvoir: Toinen sukupuoli Solzenitsyn: Ivan Denisovitshin päivä Anne Frankin päiväkirja Angela Davisin omaelämäkerta 2. Pohjoismainen kirjallisuus Strindberg: Uusi valtakunta Ibsen:...
Olisiko mahdollista saada listausta suomalaisista kirjailijoista ja/ tai teoksista jotka voisivat kiinnostaa teinipoikia n. 16-18 vuotiaita? Niin klassikkoja… 838 Hei, tässä joitakin ehdotuksia mahdollisesti 16-18-vuotiaita poikiakin kiinnostavista suomalaisista teoksista. Tietysti on aina hyvin yksilöllistä, mistä kukakin pitää, mutta ehkä näitä voisi ainakin kokeilla! Kotimaista nykykirjallisuutta: Kari Hotakainen: Klassikko Risto Isomäki: Con Rit/ Sarasvatin hiekkaa Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä/ Anna minun rakastaa enemmän/ Seitsemäntoista Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita Tuomas Kyrö: 700 g Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max Mike Pohjola: Ihmisen poika Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani Kauko Röyhkä: Ocean City, Miss Farkku-Suomi Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi/ Kädettömät...
Minulla on joskus elohiiri silmässä, mutta aina vasemmassa - miksi? Mistä kirjasta löytäisin tietoa! 1772 Elohiiri (myokymia) on yleensä toisessa alaluomessa tai jossakin silmän ympäristössä http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00… ja http://www.tohtori.fi/?page=5331684&id=7415790 Neurologian kirjassa on kerrotaan, että kyseessä on tavallinen ja terveelläkin henkilöllä oleva tahaton lihasten nykiminen. Helsingin sanomissa on monipuolinen artikkeli elohiirestä. Elohiiri voi johtua silmien lihasten kuormittumisesta, ehkä toisen silmän lihakset kuormittuvat enemmän http://www.hs.fi/elama/a1342927713291
Etsin teiltä paljon sellaista kirja kuin kivaa yhdessä mutta en ole löytänyt sitä joten voisitteko auttaa minua 652 Tarkoitakohan tätä kirjaa: Leanne Warrick, Kivaa yhdessä: paljastavia testejä, mystistä magiaa, kivoja reseptejä ja käsitöitä, 2006. Kirjaa on useassa Kouvolan kirjastossa.
Mikä on sanan "valtoimenaan", "valtoin" tai jonkin muun taivutuksen alkuperä? 1141 Nykysuomen sanakirjassa (WSOY 1996) on seuraavasti: Sana valtoi|n adj. -mesti adv. valloillaan oleva, irrallinen, irtain. - V:mina tai alustaan kiinnitettyinä eläviä leviä. Äiti kokosi v:met hiuksensa sykerölle. V:mena tai lauttoina uitettu puutavara. – Valtoimena(an) adv. vapaana, irrallaan, omin valtoineen, valtoinaan. Valtoinaan adv. valtoimenaan.
Kirpeä kirsikkamehu, ei plantattu, voiko marevania käyttävä nauttia mehua? 1129 Ruokavalion tai tiettyjen ruoka-aineiden vaikutuksesta lääkitykseen on aina viisainta keskustella hoitavan lääkärin tai muun asiantuntevan hoitohenkilökunnan kanssa. http://www.sydanliitto.fi/kasvisten-kaytto1 http://www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=1843&i=ORION+PHARMA_MAREVAN%2C+…