Mikäli varauksesi eivät vielä ole Roihuvuoressa odottamassa noutoa tai matkalla Roihuvuoreen, voit vaihtaa noutopaikaksi Herttoniemen kirjaston.
Herttoniemen kirjasto avataan 14.5. klo 10.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Herttoniemen_kirjasto
Ns. opistoinsinöörejä valmistui teknillisistä oppilaitoksista. Riihimäen teknillisessä oppilaitoksessa koulutettiin insinöörejä 1960-luvulla. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa 21.7.1968 julkaistun ilmoituksen mukaan Riihimäelle otettiin uusia oppilaita koneosaston valmistustekniikan ja sähköosaston puhelintekniikan insinööriopintoihin. Kolme vuotta kestäneen koulutuksen edellytyksenä oli ylioppilastutkinto.
http://oulun1.blogspot.com/2010/02/insinoorien-heikentynyt-arvostus.html
Helsingin Sanomat, arkistohaku
Franklin kirja ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1978. Osmo Jokisen ja Eila Sandborgin suomennos perustuu Franklin teoksen vuonna 1963 julkaistuun laitokseen, jonka esipuheen on kirjoittanut Gordon W. Allport. Kirjan alkukieliseen laitokseen 80- ja 90-luvulla tehdyt lisäykset tai Harold S. Kushnerin uusi esipuhe eivät näin ollen sisälly Ihmisyyden rajalla -kirjan suomenkieliseen laitokseen: kirjasta otetut uudet painokset ovat täsmälleen vuonna 1978 julkaistun ensipainoksen mukaisia.
Kiitos kysymyksestä!
Leipätekstin fontti kuuluu Garamond- perheeseen. Fontti oli suosittu 1990-luvulla, jolloin kirja on kirjoitettu ja painettu. Epilogin fontti on kursivoitu versio leipätekstistä. Suurella todennäköisyydellä fontti on joko EB Garamond tai Adobe Garamond.
Kyseiset tiedot löytyvät esimerkiksi Markus Itkosen kirjasta Kirjaintyypit ja tyyli (2015). Lisää fonteista löydät verkkokirjastosta asiasanalla kirjasinlajit.
Miekkonen oli yksi hollantilaisen kirjoittaja-kuvittajan Max Velthuijsin henkilöhahmoista. Ensimmäinen hänestä kertova kirja Miekkonen etsii kotia alkaa juuri kysymyksessä muistellulla tavalla. Miekkosen puutarhalle hyvää tekevä sade jatkuu monta päivää ja tärvelee hänen kenkälaatikkoasumuksensa, minkä vuoksi hänen on lähdettävä etsimään uutta kotia. Lisää Miekkosesta voi lukea kirjoista Miekkonen löytää onnen ja Miekkonen auttaa ystävää.
Jäniksen kokemaan ihmisen pelkoon vaikuttaa sen luontainen käyttäytyminen ja geenit – ihminen on jänikselle peto, jota pelätään ja jolta suojaudutaan. Luonnossa elävien eläinten käytöstä ohjailevat ne perustarpeet, jotka palvelevat niiden selviytymistä (ruuansaanti, poikasten suojeleminen, lepopaikan löytäminen). Lisäksi käytökseen vaikuttavat opitut asiat, tunteet, sekä yksilöllinen käyttäytyminen.
Myös linnut pelkäävät petoja ja suojautuvat niiltä. En löytänyt lähdettä siihen, että linnut olisivat erityisesti oppineet olemaan pelkäämättä ihmisiä, enemmänkin että perustarpeiden täyttäminen menee pelon edelle tai että ne ovat oppineet erilaisia keinoja löytää ruokaa. Arkielämässä tästä on paljon esimerkkejä mm....
Kuvan laite on vuonna 1990 valmistettu neuvostoliittolainen IRI-1 Bereg -merkkinen säteilyannosmittari eli dosimetri.
https://www.avito.ru/uglich/kollektsionirovanie/izmeritel_radiatsii_1446327941
https://www.avito.ru/sankt-peterburg/remont_i_stroitelstvo/indikator_mo…
Runo on nimeltään En enää etsi sanoja ja jatkuu näin:
”Koko suvisen yön
olen saarta kiertänyt
ja vedenrajasta sinulle
sanoja etsinyt.”
Koko runo löytyy Tauno Koskelan runokokoelmasta Monterilai : runoja kahdella kielellä (Länsi-Suomi, 1996).
Runo on myös kuunneltavissa Tauno Koskelan itse lausumana osoitteessa
http://www.raumakuvasto.fi/index.php?url=http://www.raumakuvasto.fi/tiedosto.php?id=1225
Kuppien valmistajista ja erityisesti hinta-arvioista kannattaa kysyä vanhojen astioiden myyntiliikkeistä, tässä muutama Astiataivas https://www.astiataivas.fi/ ja Huutokauppa Helander https://www.helander.com/fi. Myös Facebookissa on keskusteluryhmiä keräilijöille, https://www.facebook.com/search/top/?q=arabia-iittala-ker%C3%A4ily-k%C3…
En löytänyt näitä leimoja tästä ruotsinkielisestä sivusta, jossa on suomalaistenkin posliinivalmistajien leimoja, http://www.signaturer.se/index.htm Leimoja on aika vähän julkaistu hakemistoina, https://www.makupalat.fi/fi/k/all/hae/?search_api_views_fulltext=leimat
Someron kaupunginkirjastosta löytyy kirjallisuutta posliinista ja sen keräilystä, https://somero.finna.fi/Search/Results?...
Hei,
Kiitos kysymyksestäsi! Saimme selville, että talo on kyllä pystyssä, mutta se on yksityisomistuksessa. Väriltään talo on nyt punainen.
Leppävaaran tila sijaitsee Mouhijärvellä. Mouhijärvi on liittynyt osaksi Sastamalan kaupunkia vuonna 2009.
Facebookissa on ryhmä Metsolat, jossa käydään vilkasta keskustelua sarjaan liittyvistä asioista, joten sieltä
saisi varmaan lisää mielenkiintoista tietoa.
Suomen Kalakirjastosta Ari Savikko vastaa näin: Kohosiimakalastus on pintaan viritetystä pitkäsiimasta käytetty nimitys Pohjois-Karjalassa. Siima viritetään kohojen avulla pintaan, ja koukuissa käytetään kalasyöttiä. Pyydystä käytetään lähinnä lohikalojen pyynnissä. Tämä nimi tämänkaltaiselle pitkällesiimalle ei ole laajemmin levinnyt, vaan nimenomaan Pohjois-karjalassa käytössä. Siellä se on kirjoitettu myös kalastussääntöihin.
Suomen kalakirjasto sijaitsee Muoniossa, siellä on laajan kalakirjallisuuden ja sarjajulkaisujen lisäksi erittäin hyvää asiantuntemusta vastata kalakysymyksiin https://www.suomenkalakirjasto.fi/
Tätä elokuvaa emme tunnistaneet. Elonetistä ja IMDb:stä ei myöskään löytynyt oikein sopivaa,
Kavin Elonet, https://kavi.finna.fi/Search/Results?sort=relevance&bool0%5B%5D=AND&loo…
IMDB, https://www.imdb.com/find?q=tv-watching&s=tt&ref_=fn_al_tt_mr
Tunnistaisikohan joku lukijoistamme elokuvan?
Vital lies, simple truths -teos tosiaan sijaitsee Pasilan kirjavarastossa. Asiakkaat eivät voi itse hakea aineistoa sieltä, mutta voit varata kirjan maksutta valitsemaasi Helmet-alueen kirjastoon. Jos sinulla on kirjastokortti ja PIN-tunnus, voit itse tehdä varauksen tämän linkin kautta: https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1261552__SVital%20lies%2C%20simple%20truths__Orightresult__U__X7?lang=fin&suite=cobalt.
Helmet-kirjastojen henkilökunta voi myös tehdä varauksen puolestasi joko paikan päällä kirjastossa tai puhelimitse. Kirjaston asiakaspalvelussa tarvitset kirjastokortin, puhelimessa kirjastokortin numeron.
Lisätietoa aineistojen varaamisesta löydät tästä linkistä: https://www.helmet.fi/fi-FI/...
CD-levyillä löytyy Matti Aslan kappaleet Pepita kokoelmalla Tupla Finnhits 13 & 14 ja Sinne ainiaaksi jään kokoelmalla Tulisuudelma.
Matti Asla albumi Ensimmäinen on julkaistu vain LP-levynä. Päiviä elämässä -niminen albumi on julkaistu sekä LP-levynä että C-kasettina, mutta sitä ei löydy C-kasettina mistään Suomen kirjastosta. LP-levyt on mahdollista saada kaukolainaksi Varastokirjastosta oman kirjaston kautta. Jos LP-levy tulee kyseeseen, kaukolainapyynnön voi täyttää verkkokirjastossa, joka on Lahden seudulla lastu.finna.fi. Etusivun alalaidassa on linkki Lomakkeet, jota klikkaamalla löytyy myös kaukolainalomake.
Olisikohan kyseessä Kaija Pakkasen runo "Sinulle kirjoitan":
"Minä kirjoitan sinulle runon,
ihan pienen ja yksinkertaisen,
niin että kaiken ymmärrät.
Sinä minulle hymyn säteilet,
sen suloisen, niin suloisen,
minä taas hymystä runon teen.
Ja kohta ei teidä kumpikaan,
kuka kirjoittaa,
kuka hymyn suo,
sinä, minä tai sinä -
sama tuo.
Sinä juuri olet lapsi jokainen,
niin tärkeä, pieni ihminen."
Runo löytyy muun muassa Kaija Pakkasen runokokoelmasta "Runoretki", vuodelta 2001.
Lankalasi (wired glass) on lasia, jonka lasimassan sisällä on rautalankaverkko. Sitä on käytetty etenkin turvalasina esimerkiksi ovissa, väliseinissä ja ikkunoissa, sillä lasin rikkoutuessa sirpaleet jäävät kiinni rautalankaverkkoon.
Lankalasin keksijänä pidetään yhdysvaltalaista insinööriä Frank Shumania (1862–1918). Hän patentoi keksintönsä Yhdysvalloissa vuonna 1892 nimellä "Process of embedding wire-netting in glass". Uutta lasia alkoi ensimmäisenä valmistaa Shumanin perustama American Wire Glass Manufacturing Company Philadelphiassa. Shumanin kehittämät lasityypit menestyivät niin hyvin, että hän pystyi pian jättäytymään pois työelämästä ja keskittymään kokopäiväisesti keksintöihinsä. Shumanin nimissä on yhteensä 64 patenttia....
Tammen Maailmantaide -sarjan osa 9 käsittelee barokkia. Se on varmastikin hyvä yleisteos aloittaa tutustuminen tähän tyylisuuntaan.Yleisempi taidehistorian perusteos on Maalaustaiteen historia renessanssista nykypäivään.
Suomen maalaustaiteesta perusteos on Suomen taiteen historia.
Löydät lisää Helmetistä lisää teoksia hakusanalla taidehistoria ja voit halutessasi yhdistää siihen halutun tyylisuunnan.
Jos vaihdetaan lomakohteeksi Italia ja päähenkilön outojen kokemusten selitykseksi mielen järkkymisen sijasta hänen ohimolohkoaan painanut aivokasvain, puhutaan Tess Gerritsenin kirjasta Joka tulella leikkii (Otava, 2016).
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_4306971