Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mikä on Elma nimen historia ja merkitys? 3450 Eeva Riihonen kirjoittaa teoksessaan Mikä lapselle nimeksi?, että Elma voi olla muunnelma monestakin eri nimestä, esim. nimestä Ihanelma tai Thelma. Pentti Lempiäinen on puolestaan sitä mieltä (Suuri etunimikirja), että nimi lienee ulkomaalaisperäinen, sillä se tavataan useissa kielissä lyhentymänä nimiyhdisteistä, joiden alkuosana on Elsa, Else tai Elisabet ja jälkiosana esim. Maria. Saksassa, Italiassa ja Amerikassa Elman kantanimiksi on mainittu myös Vilhelmina ja siitä muodostunut Guglielma. (Riihosen mukaan Vilhelmiina on Vilhelmille kuuluva, mahtava suojelija).
Voisitteko mitenkään antaa mulle kaikkea mahollista tietoa Måns Gahrtonista ihan niinku suomeks? 786 Måns Gahrtonista on usein kysytty. Verkosta ei löydy tietoa kirjailijasta suomenkielellä, ainoastaan kirjaesittelyjä, mutta kirjassa Koski, Mervi : Ulkomaisia nuortenkertojia 1, s. 96-103 kerrotaan kirjailijasta ja hänen teoksistaan.
Haluaisin tietää minkälainen Måns Gahrtonin lapsuus oli? 853 Kirjassa Koski, Mervi : Ulkomaisia nuortenkertojia 1, s 96 kerrotaan Måns Gahrtonin lapsuudesta.
Mistä saisin tietoa tutkielmaani varten, tutkielmani koskee Meksikon ruokakulttuurin kehitystä ja sitä mitä se nykyään on. 989 Monissa meksikolaista ruokaa käsittelevissä kirjoissa on lähinnä reseptejä. Tässä kuitenkin muutamia kirjoja, joissa on ainakin jonkin verran tietoa Meksikon ruokakulttuurista yleensä: Liimatainen, Aura: Ruokapurjehdus Karibianmereltä Meksikoon. Helsinki: WSOY, 2003. Nuuttila, Mirjaliisa: Elämäniloisia ruokia Lousianasta ja Meksikosta. Porvoo: WSOY, 1993. Ontto-Panula, Terhi: Ruokaa maailmalta. Helsinki: WSOY, 2005. Suomalainen ruokapöytä 8: ja muiden maiden keittiöt. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982. Seuraavissa lehtijutuissa kerrotaan Meksikon ruokakulttuurista: Cameron, Fiona: Liekkejä lautasella (Makumatka). Matkaopas 2003 ; 5: s. 48-51. Uljas, Raija: Värien ja makujen Meksiko. Et-lehti 1998 ; 5: s. 82-88.
Mitä kirjoja Hans Christian Andersen on kirjoittanut? 1927 Hans Christian Andersen on kirjoittanut satuja. Tähän kysymykseen on vastattu tällä palstalla pari vuotta sitten. Löydät vastauksen Kysy kirjastonhoitajalta -sivun linkistä Vastausten arkisto kirjoittamalla laatikkoon andersen hans christian. Jos haluat tarkempaa tietoa, saat sitä suomenkielisenä osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Hans_Christian_Andersen Sivuston lopussa on luettelo Andersenin suomennetuista teoksista ja myös linkkejä muille Andersen-sivuille.
Haluaisin kysyä jos jostain löytyisi luettelomaisesti luokiteltu aineisto koskien satuhahmoja, lastenkirjahahmoja, sarjakuvahahmoja ja mielikuvitusolentoja ym… 991 Lasten satuhahmoja voi esim. hakea kirjastojen satuhakemistoista. Kallion kirjaston Satukortistosta, osoitteesta http://pandora.lib.hel.fi/kallio/sadut , on hyvä aloittaa. Satukortistosta löytyy satujen sankareita ja linkkejä toisiin satuhakemistoihin. Kirjastoista löytyy tietysti myös painettuja satuhakemistoja ja tekijähakemistoja. Esimerkiksi Satuhakemisto / Korhonen, Maija ; Rinta-Tassi, Raili. Kirjastopalvelu 1995 löytyy monen kirjaston käsikirjastosta.
Haluaisin tietää Suvi nimestä lisää? Vaikuttas aika harvinaiselta nimeltä, vaikka suomalainen perusnimi onkin, mutta silti harvalla tytöllä se nimi. Sen… 2282 Väestörekisterkeskuksen nimipalvelun mukaan Suvi-nimisia naisia on Suomessa 13357. Katso lisää: https://192.49.222.187/Nimipalvelu/default.asp?L=1 Suvi tarkoitaa siis kesä. Lempiäisen Suuren etunimikirjan mukaan nimi Suvi esiintyy 7.6. suomalaisessa almanakassa v:sta 1950 lähtien. Suvi on myös suosittu yhdysnimen alku. Suomen ortodoksisessa kalenterissa Suvi on 17.5.
Mistä löytyisi tilastotietoja suomalaisesta kirjakustannuksesta? Tarvittaisiin nimikemäärät/vuori, painosmäärät/vuosi. Myös myyntiluvut ja muut kirja-alan… 1279 Suomen kustannusyhdistys julkaisee hyvää tilastoatietoa vuosittain. Katso tästa: http://www.skyry.net/y_tilastot.htm Tilastokeskuksesta löytyy myös mielenkiintosia kirjatilastoja: http://www.stat.fi/til/jvie/2004/jvie_2004_2005-11-01_tau_086.xls http://www.stat.fi/til/jvie/2004/jvie_2004_2005-11-01_tau_087.xls
Mistä löytäisin kuvia Italiasta (joku suomalainen sivu)? Kysyisin myös mistä saa tietoa mikä ilmasto Italiassa on (esim. meri ilmasto..) ja muuta sen… 988 Internetistä löytyy muutamia hyviä suomenkielisiä sivustoja, jotka käsittelevät melko laajasti mm. Italian historiaa, kulttuuria ja ruokakulttuuria. Kaikki seuraavassa mainitut sivut löytyvät hakukoneilla, kuten Googlella, hakemalla sanalla Italia ja rajaamalla haun Googlen asetuksista koskemaan vain suomenkielisiä sivuja. Wikipedian laaja Italiaa käsittelevä sivusto löytyy osoitteesta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Italia. Helsingin yliopiston kielikeskuksen sivuilla on myös käsitelty Italiaa: http://www.helsinki.fi/kksc/italia/italia/. Italialaisesta ruoasta löytyy tietoa esimerkiksi Raimo Miettisen opinnäytetyöstä, joka on hänen kotisivuillaan: http://www.uusikaupunki.fi/~ramiett/italialainen_ruokakulttuuri.html . Näillä sivustoilla ei...
Mistä löytäisin tutkittua tietoa työvoiman palvelukeskuksen tuottamista täydentävistä palveluista? Lehtiartikkeleita? 586 Ihan näin tarkkaa tietoa ei löydy suoraan, mutta ehkä sitä löytyy näistä artikkeleista, jotka käsittelevät työvoiman palvelukeskuksia: Tällaisia lehtiartikkeliviitteitä löytyy Aleksi-tietokannasta: 1.Ovet auki yrityksiin : ammattilaiset valmentavat töihin Liukkonen, Johanna Monitori 2005, nro 4, sivu 10-11 2 Reitti avoimille työmarkkinoille Saarinen, Erja Sosiaaliturva 2004, nro 19, sivu 4-7 3 Työvoiman palvelukeskus yhdistää palvelut : pitkäaikaistyöttömien palvelut paranivat, 18 kuntaa kokeili (Tieto plus) Salonen, Mirja Kuntalehti 2003, nro 17, sivu 42-43 ja Arto-tietokannan viitteet: Työvoiman palvelukeskukset tarjoavat moniammatillista asiakaspalvelua / Erja Saarinen artikkeli kausijulkaisussa Sosiaaliturva. issn 0355-6565. 92 (...
Mitkä muut Euroopan kaupungit ovat Turun tapaan oman maansa entisiä pääkaupunkeja? Pietarin tiedän olevan ja ilmeisesti myös Kaunas ja Bonn. Onko muita? 1621 Mitään kaiken kattavaa listaa Euroopan entisistä pääkaupungeista on vaikea antaa, koska valtakuntien rajat ja nimet ovat muuttuneet niin paljon historian aikana. Oheisella Wikipedian sivulla on englanninkielinen lista maailman entisistä historiallisista pääkaupungeista http://www.absoluteastronomy.com/reference/list_of_historical_national_… Lisäksi Konstantinopoli oli Turkin pääkaupunki vuoteen 1923 (vuodesta 1930 nimellä Istanbul), sen jälkeen pääkaupungiksi tuli Ankara. Toledo oli Kastilian pääkaupunki 1085-1561 ja 1400-luvulta vuoteen 1561 koko Espanjan pääkaupunki. Bulgarian pääkaupunkeja ovat olleet Preslav, Tarnovo (Tirnovo, Tabrevernovo,1965 alk. Veliko Tarnovo) ja nykyisin Sofia. Kreikan entisiä pääkaupunkeja ovat olleet Aigina (...
Mistä kirjoista löytäisin suhteellisen laajoja kuvauksia anglikaanisen kirkon alkuajoista? 1214 Kovin laajoja kuvauksia anglikaanisen kirkon alkuajoista ei suomen kielellä tunnu löytyvän. Jonkin verran aihetta käsittelevät esim. GASCOIGNE, Bamber: Kristikunnan historia (ss.168-173; Weilin+Göös 1978) sekä ALNAES, Karsten: Euroopan historia. Herääminen: 1300-1600 (Otava 2004). Myös suuret yleishistorian kirjasarjat tietenkin käsittelevät aikakautta, mutta yleensä melko pinnalliseen sävyyn. Nämä teokset ovat saatavilla Helmet-kirjastoissa. Perusteellisempaa ja syvempää tietoa aiheesta löytyy Helsingin yliopiston kirjaston kokoelmista, sekä pääkirjastosta että opiskelijakirjastosta. Tämä aineisto on kuitenkin lähes tulkoon yksinomaan englanninkielistä, esim. ELTON, G.R.: Reformation Europe 1517-1559 (1990); FENWICK, John: The Free Church...
JGR Lindin esitelmä v.1934 laivanvarustaja Wolffista Vasa Handelsgilletissa. 81 Vaasan kaupunginkirjastossa on kopio kyseisestä esitelmästä lainattavissa. Voit mennä tekemään kotikuntasi kirjastoon kaukolainapyynnön, niin lähetämme sen. Esitelmä on myös kotiseutukokoelmassa, mutta tätä kappaletta ei lainata vaan sitä voi tulla lukemaan paikanpäälle.
Sain kuulla, että Leena Lander on kirjoittanut kirjan, jossa käsitellään metsä- eli kaskisuomalaisia. Voiko kyseessä olla Mikaelin kronikka vai jokin muu hänen… 899 Leena Lander on käsitellyt metsäsuomalaisia juuri Mikaelin kronikka -teoksessaan.
Löytyykö Kokkolan kirjastosta mitään vatsastapuhumisesta? 843 Kokkolan kirjastosta löytyy nuorten osastolta 3 kirjaa aiheena vatsastapuhuminen: Luokka 03 Nuorten maailma / [toim. ja julk. yhteistyössä oy Valitut palat ab ja Verlag das Beste GmbH sekä Sélection du Reader's Digest] ; käännös: Anja Aatola, Marja Huuskonen, Kirsti Luova ; [piirroskuv.: Maurice Espérance ... et al.] Hki : Valitut palat, 1980 (pain. Saksan liittotasavallassa). ISBN 951-9078-80-0 Luokka 79.91 Björnberg, Karl-Axel Buktalarboken : en handbok i buktaleri / Karl-Axel Björnberg ; [illustrationer: Robert Nyberg] Stockholm : Alfabeta, 1992. ISBN 91-7712-303-4 Luokka 79.85 Mikki Hiiren taikatemput / Walt Disney ; Ken Hardy ; suomentanut Anja Leppänen. [Helsinki] : Sanoma, 1990 (Keuruu : Otava) Sudenpentujen kirjasto ISBN 951-9133-...
Mikä lastenlaulu alkaa sanoin: Kun pellollaan on maamies pikkuinen? 1558 Laulu on nimeltään Pikkuinen maamies säv. Robert Schumann, sanat trad. Löytyy Anni Tannin kevätlauluja-kasetilta tai - cd-levyltä (1989, jolla Johannes Kangas esittää laulun.
Löytyykö vuosilta 2000 - 2006 tutkimuksia, jotka liittyvät lasten sairaanhoitoon. 1368 Lasten sairaanhoidosta yleensä: Lasten ja nuorten hoitotyön käsikirja / toimittaneet Paula Koistinen, Susanna Ruuskanen, Tuula Surakka ; [piirrokset: Inkeri Patrakka ja Susan Reed]. Helsinki : Tammi, 2004 Lasten infektiosairaudet / toimittajat: Olli Ruuskanen, Heikki Peltola, Timo Vesikari.Helsinki : Lastentautien tutkimussäätiö, 2001 Lasten ja nuorten sairaudet / Niilo-Pekka Huttunen (toim.) ; [piirrokset: Maija Raitanen ja Eila Sinivuori], Helsinki : WSOY, 2002 Lastentaudit / toimittajat Jari Petäjä, Martti A. Siimes. Helsinki : Duodecim, 2004 Jalanko, Hannu, 100 kysymystä lastenlääkärille / Hannu Jalanko. Helsinki : Duodecim, 2003 (Sarja: Hippokrates Duodecim -sarja) Hoidatko minua? : Lapsen, nuoren ja perheen hoitotyö / Päivi...
Olen etsinyt Ariadnen lanka -nimistä kirjaa jo pitkään useista kirjastoista, mutta en ole sitä onnistunut löytämään. Onko teillä tietoa, vieläkö minulla olisi… 2558 Lemmikki Beckerin Ratko Ariadnen lankoja: juonikas seuraleikki (1991) voisi olla tarkoittamasi kirja.
Mikä olisi sopiva äänikirja ruotsin yo-kirjoituksiin valmistautuvalle 19 v. pojalle (lyhyt ruotsi eikä kovin vahva) ja voiko samaa teosta kirjana käyttää myös… 1568 Sopivia voisi olla nuorille tai lapsille tarkoitetut kirjat. Helmet-aineistohausta http://www.helmet.fi/search*fin/X löytyy nuorten äänikirjat sanahaulla talböcker ungdomslitteratur ja lasten äänikirjat sanahaulla talböcker barnlitteratur Dekkarit löytyvät sanahaulla kriminalfiktion talböcker Vastaavat tekstimuotoiset kirjat löytyvät sitten nimekehaun avulla. Ruotsin kuullunymmärtämistehtävät löytyvät sanahaulla ylioppilastutkintolautakunta ruotsin kieli Valitettavasti tuoreimmatkin ovat vuodelta 1993.
Mistä löytäisin tietoa kirjailija Virginia Andrewsista? 940 Viginia Andrews syntyi 6 kesäkuuta 1923 ja kuoli 1986 rintasyöpään. Hän on yhdysvaltalainen kirjailija joka oli niin suosittu että hänen kuolemansa jälkeen perikunta päätti jatkaa hänen kirjallista tuotantoa haamukirjoittajan avuin. Katso lisää: http://en.wikipedia.org/wiki/Virginia_C._Andrews