Salasanan eli tunnusluvun saat käymällä missä tahansa HelMet-kirjastossa (tai kirjastoautossa) ja esittämällä pojan henkilöllisyystodistuksen, esim. kuvaton Kela-kortti käy tähän tarkoitukseen.
Kun henkilö on suorittanut korkeakoulututkinnon yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa, hän täyttää kelpoisuusvaatimuksen suoritettuaan vähintään 60 opintopistettä korkeakoulutasoisia kirjasto- ja informaatioalan opintoja. Myös osa laajemmasta tutkinnosta antaa pätevyyden, kunhan opintopisteitä on suoritettu mainitut 60 op.
Pääkirjaston kaunokirjallisuus- ja kielitiede-aihepiiristä vastattiin, että he voivat hankkia kirjan. Haluatko jättää teokseen ennakkovarauksen?
Kotisivuillamme on varsinainen hankintaehdotuslomake,
jota kautta voi kätevimmin ehdottaa kirjastoon hankittavaa teosta. Otamme aina mielellämme vastaan hankintaehdotuksia
http://www.vaasa.fi/WebRoot/380444/Vaasa2010SubpageKirjasto.aspx?id=104…
Kuppeja näkemättä niitä on vaikea tunnistaa. Alla olevien linkkien kautta löytyy kaksi kuppia, joihin kuvauksesi voisi sopia:
http://www.google.com/imgres?q=arabian+kuppeja&hl=fi&sa=X&rls=com.micro…
http://www.google.com/imgres?q=arabia+kahvikupit&hl=fi&rls=com.microsof…
Esimerkiksi Krookilan Wanhat Kupit -sivustolta löytyy laaja Arabian kuppikuvasto:
http://www.krookila.fi/component/option,com_virtuemart/page,shop.browse…
Kannattaa vilkaista myös tätä: Keräilijän aarteet : Arabian astiastoja / Marjut Kumela, Marja Blåfield (2010). Kirjan saa lainaksi kirjastoista.
Suomesta ei varsinaista pelkästään fantasiakirjallisuuteen erikoistunutta yleistä kirjastoa löydy. Multian kirjastossa on yksi Suomen parhaista kokoelmista: areena.yle.fi/video/1312950853916
Science fiction -seuroilla on jäsenilleen yksityisiä kirjastoja. Esim. Helsingissä yliopiston scifiklubi www.googoomuck.org/kirjasto tai Turussa Turun Science Fiction Seura www.tsfs.fi/kirjasto/
Fantasiakirjallisuutta löytyy kaikista pääkaupunkiseudun kirjastoista. Jos lähikirjastostasi ei löydy haluamaasi kirjaa, voit tilata sen toisesta kirjastosta.
Espoon kaupunginkirjastolla on oma blogi fantasiakirjallisuuden valinnasta ja hankinnasta www.fantasiaespoo.fi
Tätä kannattaa kysyä Suomen Kirjasäätiöltä, joka jakaa palkinnot. Tässä kirjasäätiön nettisivut, joista löytyy myös yhteystiedot: http://www.kustantajat.fi/kirjasaatio/kirjasaatio/
Karjalassa ja Kainuussa huuhta on tarkoittanut havumetsään raivattua kaskea. Ehkäpä Huuhtlampi on saanut nimensä tästä. Muuta selitystä emme onnistuneet löytämään.
Hulkkonen-nimeä on selitetty monin tavoin. Se voi juontaa juurensa joukkoa merkitsevästä sanasta hulkka. Tai pohjana voivat olla saksalaiset henkilönnimet Fulca, Fulco, Fulka, Fulk ja Hulke (Lähteenä kummankin nimen kohdalla Mikkonen ja Paikkala, Sukunimet, 2000).
Jaukka tarkoittaa joissakin suomen murteissa toraa, riitaa ja jupakkaa. Sukunimenä sille ei löytynyt selitystä. (Lähde: Suomen sanojen etymologia: etymologinen sanakirja 1 A-K, 1992)
Väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta löytyvät Henry-nimisistä seuraavat tilastotiedot. Mukana ovat siis myös ne, joiden toinen tai kolmas nimi on Henry. Mielenkiintoista tilastoissa on se, että joukosta löytyy myös naispuolisia henkilöitä:
Syntymävuosi
-1899 miehiä: 33 naisia: 0 yht: 33
1900-19 m: 311 n: 0 yht: 311
1920-39 m: 1252 n: 0 yht: 1252
1940-59 m: 2360 n: 0 yht: 2360
1960-79 m: 1967 n: alle 5 yht: alle 1972
1980-99 m: 2317 n: alle 5 yht: alle 2322
2000-09 m: 601 n: 0 yht: 601
2010 m: 51 yht: 0 yht: 51
2011 m: 26 n: 0 yht:26
Yhteensä m: 8918 n: alle 10 yht: alle 8928
Nimipalvelun tilastoissa ovat mukana myös kuolleet, joten sieltä ei valitettavasti löydy erikseen tietoja siitä, kuinka monta Henry-...
Tällä hetkellä Anders-kimpasta (Kannus ja Kaustinen) löytyy Jean Sibelius: Cello/piano, Finlandia Records FACD351, p1986, joka sisältää Sibeliuksen sellosävellyksiä, sekä sovituksia joistakin tunnetuimmista sävellyksistä (Valse triste, Valse romantique, Canzonetta...). Kokkolan kaupunginkirjastossa cd-levyä ei ole, mutta sen saa tilattua seutulainana Kannuksesta tai Kaustiselta. Varausmaksu on 0,50 euroa.
Toinen on Sibelius: Original works and arrangements for cello and piano, Naxos 8570797, p2008, jonka sisältö on melkein sama yllä olevan levyn kanssa, lisäksi siitä löytyy mm. Finlandia sovitettuna sellolle ja pianolle. Levyä ei löydy valikoimistamme, mutta on kuunneltavissa Naxos Music Library -palvelusta.
Naxos Music Library on...
Kyseisillä tuntomerkeillä varustettuja kalvosinnappeja ei löytynyt ainakaan Puolustusvoimien virkapukukuvastoista vanhemmalta eikä nykyiseltä ajalta. Kadettien juhla-asusta löytyy hopeiset kalvosinnapit, mutta niiden kuvio poikkeaa tässä kuvaillusta. Nappeja kannattanee käydä näyttämässä esim. kultasepänliikkeessä, josta saattaisi löytyä lisävalaistusta asiaan.
Ota yhteyttä Kymen vaalipiirilautakuntaan, jonka tehtäviin kuuluu mm. laskea vaalien tulos vaalipiirinsä alueella.
Kymen vaalipiirilautakunta
Kanslia:
postiosoite: PL 301, 45101 Kouvola
käyntiosoite: Salpausselänkatu 22, Kouvola
puhelin: 040 740 0907
telefax: 05 311 9110
Puheenjohtaja: Aila Potinkara, puh. 0400 657 713; aila.potinkara@aststo.fi
Sihteeri: Mika Viskari, puh. 040 590 3652; mika.viskari@luukku.com
Lue tietoa vaaleista oikeusministeriön vaalisivulta: http://vaalit.fi/index.htm
Asiasta kannattaa tiedustella suoraan Puolustusvoimista omasta aluetoimistostasi, joka hoitaa reserviläisasioita. Yhteystiedot löytyvät esimerkiksi internet-osoitteesta www.puolustusvoimat.fi -> Yhteystiedot -> Maavoimien aluetoimistot.
Lisäys 29.8.:
Puolustusvoimien kautta ei voi hakea Kaitseliittin toimintaan, mutta muun muassa Reserviupseeriliitto ja Reserviläisliitto ovat olleet aktiivisia toiminnassaan Viron Kaitseliittin kanssa. Kääntymistä heidän puoleensa suositellaan.
Yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmän eli YKL:N mukaan suomenkielisen kertomakirjallisuuden luokka on 84.2 ja ruotsinkielisen 84.31. Kauhukirjallisuudella ei ole omaa luokkaa. Monet kirjastot lisäävät kirjaston tietokantaan ja kirjan selkiin erilaisia kirjainyhdistelmiä tai muita merkkejä erottamaan tiettyjä kaunokirjallisuuden genrejä. Mitään yhteistä sovittua tapaa ei kuitenkaan ole.
Verkko-YKL löytyy täältä:
http://ykl.kirjastot.fi/
Joitakin romaaneja kaski- eli metsäsuomalaisista on kirjoitettu, ovat tosin jo aika vanhoja. Kirjat ovat ainakin Kuopion kaupunginkirjaston kokoelmissa ja saatavissa kaukolainaan:
- Yrjänä Kailanen ja hänen poikansa / Schröder Gusta (1934)
- Henkipatot: Kertomus Värmlannin suomalaismetsistä
Kulomaa, J.K (1929)
- Pekka Huuskoinen / Schröder Gustaf(1919)
- Ruotsin salo-suomalaisia / Lindholm Valdemar(1908)
Pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen yhteisestä Helmet-aineistohausta löytyi muutosjohtamisesta seuraavaia teoksia (2010-2011):
Kukkola, Eero
Peruspeliä johtaja! Peruspeliä! : johtaminen on
Books on Demand, 2011
Paasivaara, Leena
Projektijohtaminen hyvinvointipalveluissa / Leena Paasivaara, Marjo Suhonen, Petri Virtanen
Tietosanoma, 2011
Salminen, Jari
Uuden esimiehen kirja / Jari Salminen
Talentum, 2011, 2.p
Valta ja toimijuus aikuiskasvatuksessa / Anneli Eteläpelto, Tuula Heiskanen & Kaija Collin (toim.)
Kansanvalistusseura: Aikuiskasvatuksen tutkimusseura, 2011
Aikuiskasvatuksen ... vuosikirja, ISSN 1237-2951 ; 49
Tuominen, Kari
Johtajuus: itsearvioinnin työkirja : 59 hyvää kysymystä ja esimerkkiparia
Benchmarking, 2010
Johtamisen...
BTJ ja Kirjavälitys välittävät kirjoja kirjastoihin. Kannattaa siis ottaa niihin yhteyttä. Tietoa niistä löytyy netistä www.btj.fi ja www.kirjavalitys.fi.
Kustantaja voi myös tarjota kirjojaan suoraan kirjastoille, mutta se on luonnollisesti paljon työläämpää. Kirjastojen sähköpostiosoitteet löytyvät netistä www.kirjastot.fi. Kannattaa ottaa yhteys kirjaston hankintaosastoon. Mukaan on laitettava seuraavat tiedot: hinta ja alv, tilausosoite sekä kirjan perustiedot ja kunnollinen kuvaus.
Kyseinen satu on varmaankin Aisopoksen Paimenpoika ja susi. Helmet-tietokannasta löytyy kuvakirjoja haulla "valehtelu ja kuvakirjat".
Esim Wilhelm Hansin Valheella on lyhyet jäljet. Myös seuraavissa kirjoissa käsitellään mm. valehtelua: Pinokkio, Keisarin uudet vaatteet ja Hannele Huovin Taikaruukku.
Turussa asuva saa lehdet helpoiten tutkittavakseen Turun yliopiston kirjastossa. Molemmat lehdet näyttävät löytyvän paperiversioina, Paikallissanomat myös mikrofilminä.
Lehdet ovat yliopiston kirjaston varastossa, joten niihin täytyy tehdä etukäteen aineistopyyntö. Kannattaa vaikka soittaa neuvontaan, yhteystiedot löydät kirjaston kotisivuilta: http://kirjasto.utu.fi/