Ilma on kuin linnunmaitoa

Kysytty
12.3.2008

Ilma on kuin linnunmaitoa

Vastaus

Vastattu
13.3.2008
Päivitetty
13.3.2008

Sakari Virkkusen toimittaman Suomalaisen fraasisanakirjan mukaan linnunmaidolla viitataan leikkimielisesti makeaan viinaan eli johonkin niin hyvään, ettei sitä voi olla olemassakaan. "Se on kuin linnun maetoa, sano ukko, kun tenttuva ryyppäsi", kertoo kajaanilainen sanonta.
Tästä päätellen ilman ollessa kuin linnunmaitoa, sää on epätodellisen, uskomattoman, sanoinkuvaamattoman hieno.
Toini Vuorelan Kansanperinteen sanakirjassa puhutaan linnunpiimästä, joka tulee viron piim-sanasta(=maito). Myös Vuorelan mukaan sen merkitys viittaa äärimmäiseen harvinaisuuteen, olemattomuuteen tai hienoon herkkuun. Hämeenlinnasta tulee sanonta " Kaikkija rahalla saa, paitti Jumalan armoo ja linnun piimää." Toiselta puolen muinaiseen Kreikkaan ja toiselta itämerensuomalaisiin kieliin palautuva arvoituksellinen käsite on todennäköisesti tarkoittanut myös hunajaa.
Kielitoimiston sanakirja vuodelta 2006 antaa linnunmaidolle kaksi merkitystä:Se on yksi tähdikki-kasvin nimityksistä (ks. kuva linkissä http://www.vastavalo.fi/displayimage.php?pos=-85107) ja toisaalta merkitsee nautinnollista, ihanaa (Elämä on kuin linnunmaitoa).

Lähteet:
Grönroos, Eija-Riitta et al.(toim.) 2006: Kielitoimiston sanakirja. 2. osa. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus,Jyväskylä.
Virkkunen, Sakari (toim.)1981: Suomalainen fraasisanakirja. Suomen kielen sanakirjat osa 2.(3.painos). Otava, Keuruu.
Vuorela, Toivo 1979: Kansanperinteen sanakirja. WSOY, Porvoo.

8 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Miksi lintu, miksi maito?
Linnut munii.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.