Yritän selvittää novellikokoelman nimeä, joka luetutettiin meillä lukiossa äidinkielen tunneilla noin vuonna 2005

Kysytty
28.12.2020

Yritän selvittää novellikokoelman nimeä, joka luetutettiin meillä lukiossa äidinkielen tunneilla noin vuonna 2005. Mielestäni kyseinen novellikokoelma oli tuolloin vuosia, ellei vuosikymmeniä vanha. Kirjan kansi oli jotenkin minimalistinen ja modernistinen. Valkoista, sinistä, mustaa. Novellit olivat ymmärtääkseni kaikki suomalaisia.

Yhdessä novellissa kuvattiin entisajan arkielämää talossa maaseudulla talvella, ehkä joulun aikaan. Tämä novelli tuntuikin lähinnä tunnelmalliselta, miellyttävältä ja yksinkertaiselta tilannekuvaukselta, johon ei liittynyt sen syvällisempiä merkityksiä.

Toiseen novelliin saattoivat liittyä sellaiset asiat kuin nainen, ikkuna, peili ja jää. Tämä novelli taas oli enemmän symbolinen ja vaati tulkintaa. Novelli ei tuntunut mukavalta vaan enemmänkin pelottavalta ja häiritsevältä. Kokoelmassa oli muutenkin erityyppisiä novelleja.

Mielestäni kokoelmassa oli useampia novelleja, ei siis vain kahta tai kolmea. Lisäksi luulen, että novellit olivat usealta eri kirjoittajalta.

Vastaus

Vastattu
2.1.2021

Kyseessä voisi olla kotimaisten novellien antologia Mielen maisemat (Laatusana, 1993). Sen sisältämät novellit näet esim. Kirjasammon sivuilta: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Aucb1448d9-ca88-4480-8613-8….

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.