"Viisikymmentä vuotta sitten ei tunnettu liukuvaa työaikaa" Aamulehti 25.4.2023 s. B2
Eikö todellakaan tunnettu vuonna 1973? Milloin Suomessa alettiin tuntea liukuva työaika?
Vastaus
Työajan joustosta on puhuttu 1960-luvun lopulta lähtien, ja 1970-luvun alusta löytyy paljon keskustelua ja kokemuksia normaalityöajasta poikkeavista järjestelyistä. Esillä olivat porrastettu ja liukuva työaika, tiivistetty ja laajennettu työviikko, yksilöllinen työaika, joustava eläkeikä, opintovapaat ja sapattivapaa. Tällöin ideoitiin paitsi erilaisia päivittäisiä ja viikottaisia työaikamalleja myös elämänkaaren joustoa.
Liukuva työaika oli 1970-luvulla levinnein näistä uusista työaikaratkaisuista. Sen keksijänä pidetään tavallisesti Christel Kammerer -nimistä saksalaista liikkeenjohdon konsulttia, joka sai aikaan liukuvan työajan käyttöönoton Messerschmitt-Bolkow-Blohm-yhtiössä vuonna 1967. Tämän jälkeen liukuvan työajan käyttö levisi nopesti teollistuneissa maissa, joissa se tavallisimmin otettiin ensimmäisenä käyttöön palvelusektorilla – etenkin julkisissa palveluissa.
Suomessakin varhaisimmat kokeilut tehtiin 70-luvun ensimmäisellä puoliskolla, ja ensimmäinen tutkimus liukuvan työajan soveltamisesta meillä valmistui jo vuonna 1974 (Risto Elorannan Liukuva työaika : tutkimus työaikajärjestelyistä ja työoloista Tampereen ja Turun verovirastoissa). Viitetietokannoista löytyvien kirjallisuus- ja artikkeliviitteiden perusteella liukuvan työajan käsitteellinen läpimurto meillä ajoittuu vuosiin 1973–77. Sosiaaliministeriön julkaiseman Sosiaalisen aikakauskirjan vuoden 1973 laitokseen sisältyy selostus OECD:n syyskuussa 1972 järjestämästä työajan muutoksia käsitelleestä konferenssista, jonka mukaan "päivittäistä työaikaa koskeneessa keskustelussa käsiteltiin pääasiassa ns. liukuvaa työaikaa". Työterveyslaitoksen Työterveystiedote-julkaisusarjassa ilmestyi Terhi Nurmen selvitys Liukuva työaika ja sen merkitys työntekijöille vuonna 1975 ja työmarkkinajärjestöjen Liukuva työaika : selvitys sen eri muodoista, soveltamisesta ja työajan tarkkailusta ilmestyi Teollisuuden kustannuksen julkaisemana 1977. – 1980-luvun alkuun mennessä Suomessa noin 15% kokoaikaisista työntekijöistä oli liukuvan työajan piirissä.
Lähteet:
Raija Julkunen, Joustavaan työaikaan? – Yhteiskuntasuunnittelu 2/1979
Raija Julkunen & Jouko Nätti, Joustavaan työaikaan vai työajan uusjakoon?
Kokousseloste OECD:n järjestämästä työajan muutoksia käsitelleestä konferenssista Pariisissa 26.-29.9.1972. – Sosiaalinen aikakauskirja 1973:1
Kommentit
Kesän 1975 työpaikassani kaupungin hallintotalossa ja muissakin sen virastoissa siirryttiin pysyvästi liukuvaan työaikaan juuri silloin. Liukuvan työajan käsite tunnettiin, ja uutiset olivat kertoneet että ruuhka-Suomessa sitä oli toteutettu jo aikaisemmin - juuri työmatkaliikenteen ruuhkaisuuden kiirehtimänä.
HS-aikakone löytää vuodelta 1973 kymmenittäin työpaikkailmoituksia, joissa mainitaan liukuva työaika. Vuoden 1972 uudenvuodenaaton numeroon oli haastateltu muutamia lukijoita päättyvän vuoden kokemuksista. Yksi insinööri mainitsee merkittävästä muutoksesta "firman siirtyminen liukuvaan työaikaan sopii hänelle oikein hyvin."
Jo muutamissa vuoden 1972 alkupuolen työpaikkailmoituksissa mainitaan liukuva työaika, monesti samassa yhteydessä myös vapaat lauantait tai viisipäiväinen työviikko.
Kelan toimihenkilöiden ja Eläketurvakeskuksen sivuilta ilmenee, että näissä laitoksissa liukuva työaika "aloitettiin kokeiluna 1971" tai "otettiin kokeilun jälkeen käyttöön huhtikuussa 1972".
Kommentoi vastausta