Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Viktor Rydbergin Tonttu-laulu näkyy ja kuuluu joka paikassa Valter Juvan suomentamana. Muistan, että lauloimme sitä koulussani ennen sen suosituksi tuloa ja… 5705 27.12.2006 Viktor Rydbergin Tonttu-runon on suomentanut Valter Juvan lisäksi Yrjö Jylhä. Jylhän suomentamana Tonttu-runo löytyy esimerkiksi teoksesta Runon pursi : maailmankirjallisuuden kertovaa runoutta. 3. painos. WSOY, 1980 (sivut 344-347). Tämä teos löytyy Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmista. Jylhän suomentamana runo löytyy myös Urho Somerkiven kirjasta Neljäs lukukirja, jota on luettu kouluissa. Sitä ei löydy meidän kokoelmistamme mutta esimerkiksi Jyväskylän kaupunginkirjastosta se löytyy.
Minkä ikäisiä Leo, Dick, Anne ja Pauli ovat kirjassa Viisikko kuiskausten saarella? 2385 27.12.2006 Teoksessa Koski, Mervi: Ulkomaisia nuortenklassikoita (2000) sivulla 34 mainitaan Viisikko-sarjan lasten iäksi 10-12 vuotta. Teoksessa mainitaan lisäksi, että pojat käyttäytyvät hyvin aikuismaisesti ikäänsä nähden. Viisikko-kirjoissahan ei kerrota täsmällistä ikää, mutta niissä kerrotaan, että Leo on vanhin, Dick ja Paula (Pauli) ovat seuraavat ja samanikäiset, Anne nuorin. Tämän tarkemmin emme osaa sankareiden ikää kertoa.
Selvittämäni Mobergin Maastamuuttajat-sarja: -Utvandrarna - Maastamuuttajat 1 & 2 -Invandrarna - Maastamuuttajat 3 & 4: Uuteen maahan 1 & 2 -Nybyggarna -… 2837 27.12.2006 Kirjastopalvelun Aikuisten jatko- ja sarjakirjat 2005 teoksen mukaan sarjan järjestys on juuri esittämäsi mukainen, eri painoksissa jako on hieman erilainen: Maastamuuttajat. 1958 Maastamuuttajat 1: Vanhassa maassa 1. 1974 Maastamuuttajat 2: Vanhassa maassa 2. 1974 Maastamuuttajat 3: Uuteen maahan 1. 1975 Maastamuuttajat 4: Uuteen maahan 2. 1975 Uuteen maahan 1-2 yhtenä niteenä 1959 Maastamuuttajat 5: Raivaajat 1. 1975 Maastamuuttajat 6: Raivaajat 2. 1975 Raivaajat 1-2 yhtenä niteenä 1960 Maastamuuttajat 7: Viimeinen kirje Ruotsiin. 1975 Kahdeksatta osaa ei ole, eikä sarjaan kuulu muista osia. (Mobergin kirjat Raskin perhe, Käytös alennettu, Uneton ja Anna meile maa muodostavat oman sarjansa.)
Mitä tarkoittaa sukunimi Taskinen? Mistä se tulee? 2829 27.12.2006 Sukunimi Taskinen on todennäköisesti lähtöisin Laatokan Karjalasta ja levinnyt sieltä Pohjois-Karjalaan, Savoon ja Pohjanlahden perukoille asti. Nimeen sisältyvä taski saattaa olla lyhennelmä miehen nimestä Ostaski (Venäjällä Ostas(sh)ko. Taski -sanalle ei löydy selitystä ainakaan Karjalan kielen sanakirjasta. Lisää tietoja voi hakea mm. Väestörekisterikeskuksen sivuilta https://192.49.222.187/Nimipalvelu/default.asp?L=1 ja osoitteesta www.genealogia.fi/nimet/nimi36acs.htm Lähteet: Mikkonen, Pirjo: sukunimet (Uud. laitos) Helsinki, 2000 Uusi suomalainen nimikirja, Helsinki, 1988
Mistähän on peräisin Kuortaneen Ruona-kylän nimi? 2585 27.12.2006 Nykysuomen sanakirjan mukaan Ruona tarkoittaa kalanpyydystä, jonka havaspussi on pohjaansa kohti soukkeneva ja nielutonta rysää, jolla pyydetään myötävirtaan laskeutuvaa kalaa."Lohipatoon laskettiin kahdeksan ruonaa". Suomen sanojen alkuperä -kirjassa tarkennetaan vielä, että kyse on rysämäisestä kalanpyydyksestä, jota käytetään purossa tai lahdessa. Sanan alkuperä on tuntematon. Mistä Ruonan kylä on tarkalleen ottaen saanut nimensä jää valitettavasti selvittämättä? Lähteet: Suomen sanojen alkuperä:etymologinen sanakirja 3: R-Ö. Jyväskylä 2000 Nykysuomen sanakirja 4: O-R. Porvoo, 1956
Radio Suomessa on koko syksyn ajan luettu pyhäaamuisin teosta Epätoivon lautta. Kuka on kirjailija ja onko kimpassa tätä kirjaa. 947 27.12.2006 Epätoivon lautta eli kuinka pakenin muukalaislegioonasta -teoksen on kirjoittanut Ensio Tiira. Kirja on julkaistu 1954 ja siitä on ilmestynyt uusi painos 2006, joten kannattaa tehdä hankintaehdotus kirjastoon. Vanajanverkon kirjastoista Kalvolan kirjastoon on kirja jo tilattu.
Haluaisin tietää nimien Sanna Heidi Elisabet merkityksen? 154 27.12.2006 Sanna on kutsumamuoto Susannasta. Susanna (hepr. lilja). Heidi, Heide, saksalainen lyhentymä Adelheidista (= jalosukuinen, jalomielinen). Nimen toisena juurena voidaan viitata vanhaan pohjoismaiseen nimeen Heid (valo, valoisa, pilvetön). Elisabet, Vanhassa testamentissa muodossa Eliseba (hepr. Jumala on valani tai Jumala antaa avun). (Kirjasta: Lempiäinen: Suuri etunimikirja)
Kuka valittiin vuonna 1930 Merenkulkuhallituksen pääjohtajaksi, Bergman vai Lehtonen? 708 27.12.2006 Teoksessa Kaukiainen, Yrjö: Navigare necesse est: merenkulkulaitos 1917-1992 mainitaan sivuilla 58-59 pääjohtajan vaali. Pääjohtajaksi valittiin vuonna 1930 Väinö Kustaa Bergman, mutta toimikausi jäi alle vuoden mittaiseksi. Luotsi ja majakkaosaston päälliköksi nimitettiin samana vuonna Juho Lehtonen.
Haluaisin tietää nimen Lumia Aurora Janette merkityksen? 3904 27.12.2006 Lumia lienee perua latinan valoa tarkoittavasta sanasta "lumen", mutta Suomessa liittyy luontevasti myös lumi-sanaan, joka on nimenäkin suosittu (Kirjasta: Nummelin: Eetu, Ukri, Amelie - 2 000 kaunista ja harvinaista etunimeä). Aurora (kreik. aamurusko), rinnakkaisasu Auroora, muinaisilla roomalaisilla kreikkalaisten aamuruskon jumalatar Eoksen vastine (Kirjasta: Lempiäinen: Suuri etunimikirja). Jane on englantilainen lyhentymä Johannasta, pitempiä muotoja ovat mm. Janet, Janetta ja Janette. Johanna (hepr. Jahve on osoittanut armonsa, Jumala on armollinen) (Lempiäisen kirjasta)
Lapsena luin monta kertaa kirjan, jossa joukko lapsia ajeli ympäriinsä vanhasta linja-autosta tehdyllä asuntoautolla. Kirjassa puhuttiin auringonkukista. Se ei… 1418 23.12.2006 Kirja on varmaankin Kerttu Juvan Seikkaileva leikkimökki. WSOY , 1956 (Lasten toivekirjasto ; 17). Sisarukset lähtevät leikkimökiksi sisustamallaan vanhalla linja-autolla etsimään isäänsä. Pelitoosa taisi olla ajoneuvon nimi. Kirjasta on otettu kaikkiaan neljä painosta, joten saat sen varmaankin lähikirjastostasi.
Löytyykö kirjallisuutta parkour -harrastuksesta/ liikunnasta? 1046 23.12.2006 Parkour on niin uusi liikunnanlaji, että kovin paljon siitä ei kirjallisuutta vielä löydy. Kirjoja, joissa kerrotaan mm. parkourista löytyi vain yksi, Heikki Roiko-Jokelan toimittama Alussa oli vesi -teos (2006). Jyväskylän yliopistossa on tehty aiheesta gradu: Varonen, Perttu, Parkour - nuoret liikkeelle (2004). Ruth Rendellin romaanissa Hepokatti (2006) kerrotaan katoilla kiipeilevistä nuorista. Lehtiartikkeleita löytyy hakusanalla parkour useita, Arto-tietokannasta kolme ja Aleksi-tietokannasta seitsemän. Arto ja Aleksi ovat käytettävissä vain kirjastoissa, joten sinun kannattaisi käydä kirjastossa selaamassa niitä. Internetissä on myös lukuisia parkour-aiheisia sivustoja, esim. www.parkour.fi .
Minkä arvoinen on 50 pennin kolikko 1921 vuodelta? 4234 22.12.2006 Jos raha on virheetön ja täysin leimakiiltoinen (kuntoluokka 0), arviohinta on 5 euroa. Jos rahassa ei ole kulumisen jälkiä ja sen pinta on ehjä ja leimakiiltoinen, mutta toisinaan lievästi tummunut (kuntoluokka 01), arviohinta on 2 euroa. Huonompikuntoisten keräilyarvo on vähäinen, jää alle 0,50 euroa. Lähde: Suomen Numismaattisen yhdistyksen julkaisema Suomen rahat arviohintoineen 2005.
Etsin lasten kirjaa, jossa on pikku hutilus -niminen henkilöhahmo. Muuta tietoa ei valitettavasti ole. 1180 22.12.2006 Mahtaisiko kyseessä olla Paula Mattilan kertomus Hutilus. Tarina on julkaistu Mattilan teoksessa Päivänpaisteisia satuja, Karisto, 1949 ja Lasten joulukirjassa, 56, Karisto, 1966. Molemmat kirjat löytyvät Pasilan kirjavaraston kokoelmista. http://www.lib.hel.fi/fi-FI/pasila/ , http://www.helmet.fi/ Hutilus kertoo tytöstä, joka on varsin ahkera ja nopea toimissaan, mutta "kuitenkin oli kaikki, mitä hän teki, niin hutiloitua, ettei äitinsä voinut muuta kuin pudistaa päätänsä ja huokaista: - Voi pikku hutilukseni, pikku hutilukseni" Äiti lähtee kysymään neuvoa viisaalta mummolta, joka kehrää villasta suuren lankavyyhden, jonka hän heittää ilmaan ja antaa toisen pään äidille kotiin vietäväksi. Äidin on annettava langanpää Hutilukselle...
Etsin Carl Michael Bellmanin kahden runositaatin suomennoksia. Toinen on runosta Bacchi Orden (Bellmanssällskapet, Volym IV Bacchi Orden, Stockholm 1932… 1760 22.12.2006 Fredmans epistel 79 löytyy suomennettuna teoksesta Bellman, Carl Michael, Fredmanin epistoloita. Suomentanut Unto Kupiainen Karisto 1957 , ss.140-143. Teos löytyy Pasilan kirjaston varastosta. Teoksesta löytyy myös uudempia painoksia, joita on saatavana muistakin kirjastoista. Bacchi orden'ia en löytänyt mistään suomennettuna. Joitakin erilaisia laulukokoelmia löytyy, mutta niistä mistään en valitettavasti löytänyt suomennettuna ko. runoa. Kuoropartituurista "200 kvartettsånger" (: utgivna av Sällskapet M.M. / Under redaktion av K. G. Hedberg. Helsingfors : Sällskapet M.M., 1958) löytyy Bacchi orden, mutta ruotsiksi. Partituuri löytyy Tikkurilan kirjastosta.
Haen kirjoja suomeksi ja englanniksi aiheesta "elämän kriiseistä selviytyminen". Haen kirjoja eräälle ystävälleni, jolla on leukemiaan sairastunut lapsi ja… 1020 22.12.2006 Jos vain ehdit ja haluat, käy jossain kaupunginkirjaston toimipisteessä, niin voimme yhdessä kanssasi selata kysymiäsi teosluetteloita ja etsiä ja varata kiinnostavimmat. Itse voi kokoelmia selata nettiosoitteessa http//:www.helmet.fi seuraavasti: klikkaa aloitussivulta kirjastoluokka (Helsingin luokka) vaikkapa 188.1 (elämäntaito) tai 617.31 (syöpätaudit) tai aloitussivulta valitse sanahaku ja kirjoita: selviytyminen, niin löytyy monta sivua erilaisia selviytymistarinoita. Kun jokin nimeke tuntuu kiinnostavalta niin klikkaa teoksen nimeä ja näet sen sijainnin .Samalla sivun yläriville ilmestyy VARAUS-laatikko, jonka kautta aineistoa voi varata haluamaansa kirjastoon (tarvitaan voimassaoleva kirjastokortti ja siihen liitetty...
Haluaisin tietää, jos on mahdollista maksaa myöhässä olevien kirjojen maksut verkkomaksulla.. eli tietokoneitse...olen kiinnostunut tästä koska tulen olemaan… 921 22.12.2006 Kirjaston maksujen maksamista verkossa tutkitaan parhaillaan mutta minkäänlaisia päätöksiä sen suhteen ei ole tehty. Sinun kannaltasi hyvä asia on se, että kirjaston maksut eivät kasva korkoa maksua odotellessa. Sakot ovat tietysti korkeammat, jos kirja on enemmän myöhässä. Maksu on 20 senttiä/kirja/päivä. Lainat voit uusia osoitteessa http://www.helmet.fi mikäli uusittavasta materiaalista ei ole varauksia. Lisäksi tarvitaan PIN-koodi, jonka saat halutessasi kirjastosta todistamalla henkilöllisyytesi.
Missä kokoelmassa on Tommy Tabermannin runo Puutarhassa? 2040 21.12.2006 Puutarhassa -niminen runo löytyy Tommy Tabermannin teoksesta Tuli : runoja epäröiville rakastavaisille (Espoo: Weilin + Göös, 1987). Myöhemmin se on ilmestynyt myös kokoelmassa Janus : intohimon ja ymmärryksen runot (Jyväskylä: Gummerus, 1995), johon Tabermann on valinnut runot aiemmasta tuotannostaan.
Kuka esittää taustamusiikin Axe Click-mainoksessa? 130 21.12.2006 Musiikin Axe Click-mainokseen esittää Johnny "Guitar" Watson. Biisin nimi on Gangsters of love. Vastaus löytyi hakusanoilla Axe click - ad - music sivulta www.mystrands.com.
Viipuri vallattiin 1941. Sävel Rantanen -niminen sotilas laski punalipun ja nosti tilalle paitansa. Onkohan tästä kuvaa tai kuvausta? 1427 21.12.2006 Tapauksesta ei löytynyt tietoa. Sotien aikaisesta Viipurista on kirjoitettu varsin paljon ja esim. Niilo Lappalaisen teos Viipuri toisessa maailmansodassa on varsin yksityiskohtainen. Ehkä tapahtuma ei ole ollut sopiva kuvattavaksi historiankirjoissa. Ehkä kannattaisi ottaa yhteyttä Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastoon: http://www.mpkk.fi/fi/kirjasto/
Haluaisin itselleni Helsingin kirjastokortin, minulla on jo Hyvinkään kirjastokortti. Miten saisin hankittua itselleni Helsingin kirjasto kortin? 1440 21.12.2006 Helsingin kaupunginkirjaston kortin voi hankkia jossakin pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastossa. Näitä ovat Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa. Yhdessä HelMet-kirjastossa hankittu kortti käy muissakin kirjastoissa. Kirjastokorttia hankittaessa henkilöllisyys on todistettava. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta www.lib.hel.fi Etusivu > Asiointi kirjastossa > Kirjastokortti. HelMet-kirjastot www.helmet.fi