Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Luin Komodonvaraanien pystyvän pystymään munimaan kuoriutuvia munia ilman koiraitaja ja näin dokumentin jostakin aavikkoliskosta jonka lajissa ei ole koiraita… 219 Noin prosentti liskoista pystyy lisääntymään partenogeneesin avulla. Siinä naaraat kloonaavat itsensä tuottaen jälkeläisiä, joilla on sama perimä kuin vanhemmallaan. Joidenkin tutkijoiden mielestä tällaiset lajit ovat alttiimpia sukupuutolle, koska niiden geneettinen vaihtelu sukupolvesta toiseen on vähäistä. Lisätietoa: National Geographic Suomi
Kiinnostaa, milloin lukiot saivat Suomessa alkaa hakea erityistehtäviä opetukselleen, esim. ilmaisutaitoa yms. Ja myös se, milloin Tampereen lyseon lukiossa… 465 Erikoislukioiden historia alkoi 1960- ja 1970-luvuilla, kun valtioneuvosto myönsi oikeuden taideaineiden opetuksen painottamiseen neljälle lukiolle: Savonlinnan Taidelukiolle, Kaustisen lukiolle, Kuopion musiikkilukiolle ja Madetojan lukiolle. Vuonna 1991 toimivalta lupien myöntämisessä erikoislukioille siirtyi valtioneuvostolta opetusministeriölle. Suomen ja samalla Pohjoismaiden ensimmäinen erikoislukio oli "taidekasvatuksessa erityisen koulutustehtävän saanut" Savonlinnan Taidelukio. Suomen Kasvatusopillisen yhdistyksen puheenjohtajan, professori Martti Ruudun ja Savonlinnan kaupunginjohtajan Viljo Virtasen tekemän työn tuloksena valtioneuvosto antoi 17.5.1967 lukion kannatusyhdistykselle luvan kolmiluokkaisen yhteislukion...
Tänään kaupungilla kaverin kanssa epämieluisan asian puheeksi tullessa tokaisin: "No voi perseensuti!" Seuralaiseni oudoksui kirosanavalintaani. Nyt illalla… 1971 'perseensuti' on yhdyssana, jonka Jari Tammi määrittelee hauskasti Suuressa kirosanakirjassa seuraavassa kirjaston antamassa vastauksessa: [Jari Tammi] Suuressa kirosanakirjassaan (Kuippana 2002) perseensudista näin: "Tarunhohtoinen amuletti - tiukan paikan tullen jokainen duunari manaa esiin perseensutia ennen kuin turvautuu saatanallisiin säkeisiin. Kukaan ei ole sitä sutia nähnyt tai käyttänyt, mutta kaikki tietävät sen olevan olemassa ja puhuvat siitä. Suomalaisen kiromaiseman Loch Ness." http://www.kysy.fi/kysymys/mista-tulee-sanonta-perseensuti
Tiina-kirjoista on joskus tehty lyhyt sarja. Sekä sarjassa että jossain alkupään kirjassa Tiina lukee sairaalle Sylville satukirjaa, jossa on tarina, jonka… 453 Sylvi ja kysymyksessä mainittu kohtaus, jossa Tiina lukee ääneen satua kyttyräselkäisestä tytöstä, sisältyy kirjaan Tiina aloittaa oppikoulun: "Lapsijoukko kuunteli hisahtamattoman hiljaa, miten hän luki sadun pienestä köyhästä tytöstä, jolla oli kyttyrä selässään. Tämä oli hyvin onneton ja sai kärsiä hyvin paljon, ja kaikki pilkkasivat hänen rumaa kyttyräänsä. Kerran eräs poika heitti siihen suuren kiven, ja silloin kyttyrä aukeni, ja siitä tulivat esille hopeanhohtoiset, ihanat siivet, jollaisia kukaan ei ollut koskaan nähnyt. Pieni tyttö muuttui itsekin kauniiksi ja lensi siivillään kauas, kauas pois, ikuisen kesän maahan." (s. 119-120) Aihelma kyttyrään kätkeytyvistä siivistä löytyy useastakin sadusta, mutta useimmissa löytämistäni...
Mitä Harry Potter& Salaisuuksien Kammio Kirjassa ja Elokuvassa esiintyvän Gilderoy LockhartIn etunimi Gilderoy tarkoittaa? 303 Gilderoy on mitä luultavimmin anglisoitu muoto "punatukkaista poikaa" merkitsevästä gaelinkielisestä ilmauksesta gille ruadh. Vaihtoehtoisen tulkinnan mukaan (johon esimerkiksi suosittu Harry Potter -fanisivusto Harry Potter Wiki tukeutuu) Gilderoy tarkoittaa "punatukkaisen palvelijan poikaa" tai "kuninkaan palvelijan poikaa". J. K. Rowlingin kerrotaan löytäneen Gilderoy-nimen hakuteoksesta Brewer's dictionary of phrase and fable, jossa kerrotaan skottilaisesta lainsuojattomasta Gille Ruadhista (Pádruig Mac Griogair) eli Gilderoysta (Patrick McGregor). https://harrypotter.fandom.com/wiki/Gilderoy_Lockhart#Etymology
Etsin luetun/kuullun ymmärtämisen kirjallisuutta 1-3 luokkalaiselle lapselle. Vinkkejä? 290 Luetun ja kuullun ymmärtämiseen liittyviä erityisopetuksen harjoituskirjoja ei löytynyt kirjaston kokoelmista. Ne ovat ammattikirjallisuutta, ja niiden lainausoikeuksia on siis todennäköisesti rajoitettu. Harjoituskirjojen sijaan suosittelisin lukemaan opetteleville tarkoitettua helppolukuista kirjallisuutta. Olisi tärkeä löytää sellaista kirjallisuutta, joka olisi innostavaa ja vetävää luettavaa, mutta samalla kieleltään tarpeeksi helppoa. Helmet-lukudiplomissa olisi yhtenä osa-alueena "Helppolukuiset sarjat". Sieltä voisi löytyä sopivaa luettavaa:  https://kirjasto.one/lukudiplomi/index.php?dipl=1  Tässä Louna-kirjaston 1. ja 2. luokkalaisille suunnattujen helppolukuisten kirjojen lukudiplomilista: https://...
Voiko näin sanoa: Kalle ja Liisa menevät tapaamaan tulevaa naapuriaan, mutta tämä erehtyy pahan kerran heidän henkilöistään. Onko HEIDÄN HENKILÖISTÄÄN oikea… 329 Lause vaikuttaa kieltämättä hiukan kankealta ja epäluontevalta. 'Henkilö'-sanalla voidaan tarkoittaa ihmisen yksilöllistä olemusta kuten tuossa mainitsemassasi lauseessa. Sana ei siis ole väärä, mutta käyttäisin mieluummin muotoa 'hän erehtyi arvioimaan heidän olemuksensa/luonteensa väärin' tai 'hän arvioi heidät väärin ihmisinä' tai jotain vastaavaa. 'Henkilö'-sanalla voidaan myös viitata kirjan henkilöhahmoihin, yrityksen henkilökuntaan, jne. Sanan sävy on aina hiukan vieraannuttava, ja se on usein korvattavissa sanalla 'ihminen'. Kotimaisten kielten keskuksen sivuilta löytyy hyvä artikkeli 'henkilö'-sanan käytöstä: https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/kieli-ikkuna_…
Mikä laulu ja sanat ja kuka lauloi? ...tuo tietäjä saapui..ja kuin ... Tarina kotkasta tummasta..jne Olisiko laulaja ollut Ritva Mustonen/Laurila, en tiedä… 449 Kyseessä on Kuusamon kotka (Balladi Julmalta Ölkyltä); säv. Jukka Haavisto; san. Sauvo Puhtila.  Ritva Mustonen on kyllä levyttänyt sen v. 1963 singlen A-puolelle.  Matti Ojalan levytys on tuoreempi, ja löytyy YouTubesta kappaleen nimellä. Sanoista ainakin osa on Ojalan verkkosivulla http://www.mattiojala.com/kuusamon%20kotka.html  
Naisesta tulee naimisiin mennessään "Mrs Jack Taylor" (esim.) ainakin ameriikoissa. Onko tämä aviomiehen nimen "saaminen/sanominen" oikeasti tapana? Onko… 539 Nykypäivänä mainitsemaasi muotoa 'Mrs. Jack Taylor' ei enää käytetä kuin harvoin, mutta entisaikaan se oli tapana. Nykypäivänä voidaan käyttää pariskuntaa esiteltäessä muotoa 'Mr. and Mrs. Jack Taylor', mutta vaimoa esiteltäessä muoto on 'Mrs. Elizabeth Taylor' tai mahdollisesti 'Doctor Taylor', jne. Nykypäivänä ei ole myöskään olennaista onko nainen naimisissa vai ei, joten muotojen 'Ms.' ja 'Mrs.' merkitys on nykyään olematon. Käytäntöjen taustalla on pitkälle 1900-luvulle jatkunut käytäntö, jossa aviomies ajateltiin perheen ja pariskunnan keskeisenä hahmona. Kyse on siis patriarkaalisesta tavasta, joka on nykypäivänä liudentunut vähitellen pois yhteiskunnan kaikilta tasoilta. Vastaavanlaisia tapoja puhutella löytyy myös muista Euroopan...
Minkä järjestön kautta voi päästä kummiksi eksoottiselle eläimelle? 1795 Keniassa toimiva Sheldrick Wildlife Trust pelastaa ja palauttaa luontoon orvoksi jääneitä norsun ja sarvikuonon poikasia. Projektia rahoitetaan kummitoiminnalla, josta saa lisätietoa säätiön sivuilta: https://www.sheldrickwildlifetrust.org/orphans. Kummiuteen kuuluu nimikko-orpo, jonka kuulumisista saa tietoa säännöllisesti. Maailman luonnonsuojelusäätiö (WWF) tarjoaa symbolisia lajiadoptioita, joilla voi tukea useiden eri eläinlajien suojelua. Adoptoija saa halutessaan aiheeseen liittyvän lahjapaketin. Lisätietoa: https://gifts.worldwildlife.org/gift-center/gifts/species-adoptions.aspx.
Mitä Harry Potter elokuvissa ja kirjoissa esiintyvän Bellatrix Lestrangerin etunimi Bellatrix nimi tarkoittaa ? 800 Encyclopedia Britannican mukaan Bellatrix tarkoittaa naissoturia. Bellatrix on myös yhden Orionin tähdistöön kuuluvan tähden nimi. J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjoissa on muitakin henkilöhahmoja, jotka kantavat astronomisia nimiä (The Harry Potter characters named after constellations).
Haluaisin lukea vanhaa Hämeenlinnaa koskevaa historiallista romaania, miksei myös nykyistä Hämeenlinnaa kuvaavaa. 322 Hei, viitteitä Hämeenlinna-aiheiseen kaunokirjallisuuteen löydät Vanamo-verkkokirjastosta sivulta Hämeenlinna kaunokirjallisuudessa Luettelon avulla voi löytää kaunokirjallisia teoksia, joiden tapahtumapaikkana on Hämeenlinna tai jotka muulla tavalla liittyvät Hämeenlinnaan tai hämeenlinnalaisiin henkilöihin. Luettelo sisältää romaaneja ja näytelmiä, joissa kuvataan Hämeenlinnaa tai lähiympäristöä sekä runoja ja runoteoksia, joissa Hämeenlinna maisemineen tai henkilöineen on tunnistettavissa. Luettelossa mainituissa teoksissa liikutaan usein muissakin ympäristöissä, mutta ainakin osa tapahtumista sijoittuu Hämeenlinnan seudulle.
On olemassa vanha satu punatukkaisesta prinsessasta, jonka hiustenväri kyseenalaistettiin koska prinsessalla piti olla tukka musta kuin eebenpuu tai valkea… 435 Kyseessä saattaisi olla Dahris Butterworth Martinin Punatukkainen prinsessa, joka sisältyy 1950-luvulla ilmestyneen Aarteiden kirja -sarjan kolmanteen osaan Oli kerran.
19-vuotias tytär toivoo joululahjaksi jotakin yllätyskirjaa. Hänen lempikirjailijansa on Milan Kundera ja tämän kirjoista lempikirja on erityisesti Olemisen… 267 Kysyin asiaa kollegoilta ja sain tällaiset ehdotukset: Robert M. Pirsigin Zen ja moottoripyörän kunnossapito ja Jenny Erpenbeckin Mennä, meni, mennyt. Kirjailijoista suositeltiin Garcia Marquez, Eco (erityisesti Foucaultin heiluri), Murakami, Ishiguro, Martel, Calvino, Auster, Pamuk, Rushdie. Kirjasammossa on lukijoiden kirjahyllyjä. Kunderan kirja löytyy useammasta, myös niistä voisi selailla vinkkejä, mitä muuta lukijat, jotka ovat pitäneet siitä, ovat halunneet suositella. Tästä Metafiktiivista-nimisestä hyllystä näyttäisi löytyvän aika hyviä joululahjavinkkejä, https://www.kirjasampo.fi/fi/node/704, esim. J.M. Coetzeen Foe, Pamuk Orhanin Viattomuuden museo tai Jose Saramagon Oikukas kuolema. Tämän kuvauksen...
Mistä löytäisin tietoa Kizhin luostarista ja venäläisestä puukirkkoarkkitehtuurista? 124 Jos hallitsette venäjän kielen niin tutkimuksia Kizin luostarista löytyy useista teoksista eri kirjastoista. Myös jonkin verran näyttäisi löytyvän teoksia, joissa on myös englanninkielinen osuus. Kyyti-kirjastoista löytyy teos: Matkakuvia Laatokan-Karjalasta : tulkua muutkii katsomua : matkakuvia Kiziltä, Sortavalasta, Jaakkimasta, Lahdenpohjasta ja Valamosta kesällä 1988. Noita muita voi kaukolainata lähikirjastosi kautta.
Sarah viroksi, ruotsiksi ja ranskaksi 429 Sarah viroksi, ruotsiksi ja ranskaksi Viroksi: Saara tai Saare Ruotsiksi: Sara Ranskaksi: Zara Lähteet: Den Svenska almanackan,  Nimipäev kalender, Calendrier des Prénoms Majeurs.
Anni Rättyän joulu/kynttilä runo jossa kynttilä ojennetaan eri elämän tilanteissa oleville. 689 Anni Rättyän Valo taittuu pisaroissa -kokoelman (Kirjapaja, 2005) runossa Kynttilänmyyjä kerrotaan joulukynttilöitä myyvästä pikkupojasta. Voisiko kyse olla tästä runosta?
Onko vatsassa oleva suolahappo vetykloridin vesiliuos?Vesiliuosko muka? 584 Suolahappoa nimenomaan syntyy vetykloridin liuetessa veteen. Mahanesteen suolahappo syntyy mahalaukun seinämän parietaalisoluissa. Itse reaktio on selitetty linkeissä. http://www.kysy.fi/kysymys/mahalaukun-seinaman-solut-erittavat-suolahap… https://en.wikipedia.org/wiki/Parietal_cell https://fi.wikipedia.org/wiki/Suolahappo https://fi.wikipedia.org/wiki/Vetykloridi
Mikä on tämän syksyn varatuin uusi dekkari? Muutkin kirjastot Hämeenlinnan lisäksi voisivat vastata. 243 Hei, Vanamo-kirjastoissa tämän syksyn aikana (syyskuun alusta lähtien tähän päivään 23.11.) eniten varauksia saanut jännityskirja on Jo Nesbøn Valtakunta. Seuraavina tulevat Leena Lehtolaisen Jälkikaiku ja Ilkka Remeksen Kotkanpesä.  Tällä hetkellä voimassa olevia varauksia on eniten Lars Keplerin Peilimies-jännityskirjaan. 
Mikä luku on ennen ääretöntä ja osaako kukaan laskea niin pitkään? 666 Sama kysymys on esitetty Helsingin Sanomien Lasten tiedekysymykset -palstalla 17.6.2016, ja matematiikan professori Mats Gyllenberg on vastannut siihen silloin seuraavasti: "Luvulla 'ääretön' ei ole välitöntä edeltäjää. Jokaisella äärellisellä luvulla on äärellinen seuraaja, joka saadaan lisäämällä siihen yksi. Jokaisella äärellisellä luvulla on myös edeltäjä, joka saadaan vähentämällä siitä yksi. Lukuja on kahdenlaisia: peruslukuja ja järjestyslukuja. Perusluvut (1,2,3, jne.) ilmoittavat joukon koon ja järjestysluvut (ensimmäinen, toinen, kolmas, jne.) liittyvät laskemiseen. Kysymyksesi viittaa järjestyslukuihin. Tavallisiin äärellisiin järjestyslukuihin voidaan liittää uusi ääretön järjestysluku sopimalla, että se on suurempi kuin...