Korpiselän pitäjän Tolvajärven kylästä ei löydy Joensuun kaupunginkirjastosta karttaa, jossa olisi asukkaiden nimet.
Kirjassa: Korpiselkä : muistelmia kirjoituksin ja kuvin. 1958, on luku Korpiselän kylät ja erikseen myös Tolvajärvi. Siinä on sanallisesti kerrottu tarkkaan kylän asukkaista ja missä heidän talonsa ovat sijainneet kylässä.
Porvoon kirjastossa on seuraava teos, josta sukunimen alkuperä, historia ja levinneisyys selviävät:
Mikkonen, Pirjo & Paikkala, Sirkka: Sukunimet (1992)
Ko. hakuteoksen mukaan sukunimi Pelli ja sen eri muodot, esim. Pellinen ovat kehittyneet etunimen Pekka kansanomaisesta kutsumamuodosta Pelle, jonka suomalaistunut versio on i-loppuinen Pelli. Lisätietoja voit saada em. nimikirjasta.
FENNICA-tietokannan mukaan se Hannu Nieminen joka on kirjoittanut Jää solmussa -kirjan on kirjoittanut myös
- Dunk-juttu : kuunnelma lapsille ja koko perheelle (1991)
- Ikkuna maailmaan Valitut palat 1945-1995 (1995)
- Produkt och miljö 1 (1991)
- Rikki (velox-paperille vedostamisesta) (1996)
- Snobin kirja (1994)
- Tuote ja ympäristö : 1 : Yleisjakso (1989, ajantas. 1992)
Muiden samannimisten tuotantoa voi tarkistaa samasta lähteestä, https://finna.fi
Kirja on suomeksi Sisyfoksen myytti ja se löytyy kokoelmasta Albert Camus: Esseitä. Kirjaa on saatavissa pääkaupunkiseudun kirjastoissa, saatavuustiedot osoitteessa www.helmet.fi
Mikäli kyseessä on kirja Kupittaan savi oy: keramiikkavalm. v. 1941, sitä on saatavana sekä Suomalaisessa kirjakaupassa (www.suomalainen.com) että Akateemisessa kirjakaupassa (www.akateeminenkirjakauppa.fi). Lisäksi kirjaa voi tiedustella myös antikvariaateista.
Laulu "Käy Muumilaaksoon" löytyy ainakin seuraavista nuottikirjoista:
Lasten oma toivelaulukirja. F-Kustannus, 2007.
Musiikin maailmaan : Lauluja ja runoja. Weilin & Göös, 1997 (Satumaassa-sarja)
Muksuboksi : 40 suosituinta lastenlaulua Mörri-Möykystä Putte-Possuun. Warner/Chappell Music Finland, 1995.
Lasten kultainen laulukirja 1. Fazer Musiikki 1992.
1990-luvulla lama vaikutti suuresti erityisesti kuntien kirjastojen toimintaan. Kirjastopalvelujen kysyntä kasvoi lama-aikana, mutta kunnat joutuivat silti vähentämään kirjastojen resursseja tinkimällä aineistohankinnoissa ja lisähenkilöstön palkkaamisessa. Kirjastolaitos säilyi tästäkin huolimatta kansainvälisessä vertailussa korkeatasoisena, mutta yksittäisten kuntien väliset erot ovat kasvaneet. Vuonna 1999 voimaan astunut uusi kirjastolaki takaa edelleenkin maksuttomat kirjastopalvelut joka kuntaan.
Toinen merkittävä tekijä 1990- ja 2000-luvuilla on ollut tietoyhteiskuntakehitys, jossa kirjastojen merkitys on ollut keskeinen. Kirjastot ovat siirtäneet tietokantojaan, aineistojaan ja palvelujaan verkkoon sekä tarjonneet asiakkailleen...
Museoviraston julkaisema korjauskortti, Hirsitalon rungon korjaus, löytyy PDF -versiona museoviraston sivuilta:
http://www.nba.fi/tiedostot/e1d5b07e.pdf
PDF -korjauskortteja ei voi tulostaa. Museovirastosta voi myös ostaa painetun version.
http://www.nba.fi/fi/korjauskortit
Kyseinen korjauskortti löytyy myös kirjastoista.
Kansalliskirjastossa on useita eri laitoksia Josephus Flaviuksen teosta, joista löytyy alkuperäisteksti ja käännös englanniksi, saksaksi tai ranskaksi. Sinun kannattaisi käydä siellä tutustumassa niihin. Voisit myös tiedustella klassillisten kielten laitoksen kirjastosta, mikä teksteistä olisi suositeltava ja ehkä saatavissakin.
Moniosainen sarja
Iosephus Flavius
Flavius Josephus, translation and commentary / edited by Steve Mason. Leiden : Brill
näyttäisi olevan tuore, 2000-luvulta, joten sitä voisi olla saatavana.
Seuraavasta laitoksesta on otettu useita painoksia, joten sitäkin voisi yrittää etsiä.
Iosephus, Flavius
Geschichte des jüdischen Krieges |d Flavius Josephus |e Übersetzung von Heinrich Clementz
5. Aufl 1982...
Suomen perintökaaren mukaan kuulutte ns. toissijaisiin perillisiin. Perintökaari 2 luku 2§
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040
Toisaalta Perintökaaren 7 luvun 1 § mukaan vain rintaperillisellä sekä ottolapsella ja tämän jälkeläisellä on oikeus lakiosaan perittävän jälkeen.
Jäämistöstä voidaan määrätä testamentilla. Testamentteja voi olla erilaisia. Yleistestamentti voi kattaa testamentin tekijän koko omaisuuden tai vain määräosan testamentin tekijän koko omaisuudesta tai jäljelle jäävän osan, kun testamentin tekijän kaikki muut määräykset on toteutettu.
Erityistestamentin kohteena voi olla tietty esine omistusoikeuksin, tietty raha-arvo tai koko omaisuus omistusoikeutta vähäisemmin oikeuksin (käyttöoikeus tai oikeus...
Eila Tiittanen on kirjoittanut myös kirjan Leea. Ristin voitto 1961. Kirja löytyy Tampereen kaupunginkirjastosta. Saatavuuden voi tarkistaa osoitteesta: http://kirjasto.tampere.fi/Piki?formid=find2&sesid=1194680210&ulang=fin
Eila Paynen nimellä löysin taas kirjan Ylätasangon toverukset. Ristin voitto 1968. Tuota kirjaa ei ole Tampereen kaupunginkirjastossa. Se löytyy kuitenkin Pellon kunnankirjastosta, Porin kaupunginkirjastosta, Kajaanin kaupunginkirjastosta ja Varastokirjastosta. Kirjasta voi jättää kaukopalvelupyynnön, josta saa lisätietoja osoitteesta http://www.tampere.fi/kirjasto/kauko.htm
Edunvalvoja on henkilö, jonka tehtävä on 1999 annetun holhoustoimilain mukaan valvoa niiden henkilöiden etua ja oikeutta, jotka eivät vajaavaltaiduuden, sairauden, poissaolon tai muun syyn vuoksi voi itse pitää huolta taloudellisista asioistaan.
Uskottu mies oli vuoteen 1999 asti käytetty termi nykyisestä edunvalvojasta. Uskotuiksi miehiksi sanotaan myös kuolinpesän hoitajan kutsumaa kahta perunkirjoituksen toimittajaa. Uskottuja miehiä on myös mm. eräissä maanjakotoimituksissa.
(lähde Facta-tietopalvelu, osoite http://www.facta.fi/?cookies=True )
Kyllikki Forssellin muistelmateos "Suurella näyttämöllä" ei valitettavasti ole vielä tullut kirjastoihin. Kirjaa on tilattu monta kappaletta, ja ne ovat varattavissa todennäköisesti muutaman viikon sisällä.
http://www.helmet.fi/
Kaikista kirjailijoista ei tosiaan löydy suomen kielellä tarpeeksi tietoa esitelmää varten. Joan Aikenista ei löydy tietoja suomenkielisistä kirjoista, mutta netissä on sentään jotain.
Wikipediasta löytyy hyvin niukka artikkeli osoitteessa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Joan_Aiken ja suomenkielisillä scifi- ja fantasiakirjallisuussivuilla on myös vähän tietoa osoitteessa:
http://fi.risingshadow.net/index.php?option=com_library&Itemid=67&actio… . Muuten Google-haulla (suomenkielisiltä sivuilta) tuli esille lähinnä kirjannimiä.
Tiedot löytyvät Helsingin kaupungin nettisuilta www.hel.fi :
Etusivulta voi edetä linkeittäin: Terveyspalvelut / Hammashoito / Hammashoito Helsingissä / Hammashoidon sähköiset palvelut.
Tässä lyhyt info:
"Hammashuollon sähköisten palvelujen avulla voitte:
* katsella ajanvaraustietojanne
* vahvistaa, perua tai siirtää saamanne ennakkoajanvarausajan
* perua tai siirtää ajanvarauksianne
* katsella hammashoidon jonotustietojanne tai poistaa itsenne hammashoidon jonosta.
Hammashoidon ensimmäinen vastaanottoaika tulee aina varata puhelimitse. Hammashoidon alueelliset ajanvarausnumerot.
Mikäli käytätte hammashuollon sähköisiä palveluja ensimmäistä kertaa, niin täyttäkää ensin itserekisteröitymislomake.
Jos olette käyttänyt...
Vaikea on löytää tähän yksiselitteistä ehdokasta. Tarjoan tässä aluksi kahta, joista jälkimmäinen ei täytä ajallista ehtoa (eli on myöhempi)
Llull, Ramon (n. 1235-n. 1316)
Ylistän rakastettuani. - Helsinki, 1983.
Gracian, Baltasar (1601-1658)
Maallisen viisauden käsikirja. - Porvoo, 1994.
(aikaisempi suomennos nimellä Viisauden käsikirja)
Gracian, Baltasar
Sankarin taskupeili. - Porvoo, 1996.
Gracian oli jesuiittaveljeskunnan jäsen, joka epäilyttävinä pidettyjen mielipiteidensä vuoksi erotettiin opetustehtävästään.
Muita vaihtoehtoja (lähinnä keskiaikaisia, joitakin myöhempiäkin):
Boethius (n. 485- n. 525)
Filosofian lohdutus
Tuomas Akvinolainen (1225-1274)
Usko ja rukous : apostolisen uskontunnustuksen ja Herran rukouksen selitys
Summa...
1960-luvulla julkaistuja puutarhakirjoja löytyy jonkin verran. Hämeenlinnan pääkirjaston varastosta ovat lainattavissa mm. kirjat
Lokonen, Pentti: Kaunistamme kotipihaa (Kirjayhtymä, 1966)
Badermann, Elmar: Kaunis piha (Kirjayhtymä, 1969)
Sonesson, Nils: Suuri puutarhakirja 1 ja 2 (Otava, 1961-62)
Puutarhakasvien nimistö (Puutarhaliitto, 1967)
Lisäksi Hämeenlinnan pääkirjaston käsikirjaston varastosta löytyy Kaunis koti -aikakauslehden vuosikertoja 1960-luvulta. Ne sisältävät jonkin verran myös piha- ja puutarha-aiheisia artikkeleja. Käsikirjaston aineisto on käytettävissä kirjaston tiloissa,
se ei ole lainattavissa.
Asuinpaikkasi lähikuntien kirjastoista löytyvät lisäksi esimerkiksi kirjat
Rosenbröijer, Maj-Lis: Pihoja ja puutarhoja, 1968...
Vaikuttaa siltä, ettei Charles Baudelairen runoa Le mauvais moine ole suomennettu. Pahan kukkia –kokoelmassa on vain osa alkuperäisen runoista, eikä kysymäsi ole niiden joukossa. Yksittäisiä runoja on suomennettu paljonkin. Erinomainen lähde maailman runouden suomennoksiin on Lahden kaupunginkirjaston tekemä runotietokanta
http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/
Sen mukaan Baudelairen suomennoksia on monissa antologioissa ja esim. Parnasso-lehdessä. Tietokannan mainitsemien lisäksi muutama hänen runonsa on ainakin Lyyra ja paimenhuilu (1917, V. A. Koskenniemen suomennoksia) –teoksessa. Missään näistä ei kysymääsi runoa kuitenkaan ole.
Vuoden 1997 Helsingin Sanomat löytyvät mikrofilmattuina Helsingistä Pasilan pääkirjastosta. Voit käydä lukemassa/kopioimassa niitä joko paikanpäällä Pasilassa tai kaukolainata mikrofilmirullat Järvenpään kirjastoon. Järvenpään kirjastossa on kopioiva mikrofilmien lukulaite. Tietoa kaukolainauksesta löytyy Järvenpään kirjaston nettisivuilta osoitteesta: http://www.jarvenpaa.fi/sivu/index.tmpl?sivu_id=1034