Kysyin ohjeita kollegaltani, joka toimii it-tukihenkilönä. Hän kertoi seuraavaa:
Uudella Wordilla luodut asiakirjat tallentuvat tiedostotyyppinä, jota vanhemmat versiot eivät osaa täysin lukea. Siksi ohjelma herjaa ja kiukuttelee, esimerkiksi juuri sillä tavalla kuin sinulle. Muitakin herjauksia ohjelman valikoimassa kuulemma on...
Sinun täytyy nyt aukaista dokumentti Wordin 2007 versiossa ja tallentaa se uudelleen niin, että vaihdat tallennusmuodon sellaiseksi, jonka ymmärtävät sekä uusi Word että vanhemmatkin versiot. Omalla koneellani tallennusmuodon oletuksena on Word-asiakirja, jota vanhemmat ohjelmat eivät siis oikein ymmärrä. Kollegani mukaan tallennusmuodoksi kannattaisi pudotusvalikosta valita esimerkiksi Word 98 - 2003 -asiakirja...
Asiasanalla myynninedistäminen löytyy Porin kaupunginkirjastosta 69 teosta. Tässä uusimmasta päästä muutamia: Godin, Seth: Kaikki markkinoijat ovat valehtelijoita (2008), Laine, Petteri: Myynnin anatomia : anna asiakkaan ostaa (2008), Vuorio, Pauli: Myyntitaidon käsikirja : puhetaito ja tahtotila myyntityössä (2008), Bergström, Seija: Markkinoinnin maailma (2007) ja Hollanti, Jarmo: Visio : markkinoinnin soveltaminen liiketoiminnassa (2007). Kirjojen saatavuuden voi tarkistaa ja etsiä lisää kirjallisuutta aineistotietokannastamme osoitteesta: http://weborigo.pori.fi/
Kirjallisuusviitteitä löytyy myös esimerkiksi Fennica-tietokannasta, joka on vapaasti käytettävissä internetissä osoitteessa: https://finna.fi
Yliopistokirjastojen...
Kirja jossa varmasti kerrotaan lasten ja vanhempien yhteisten lukuhetkien tärkeydestä on Aikaa lapselle: Lukuhetki päivässä (Grönholm, Maj-Britt, Opetushallitus 1996). Pienten lasten taidekasvatusnäkökulmasta kirjallisuutta käsitellään kirjassa Elämysten alkupoluilla: lähtökohtia alle 3-vuotiaiden taidekasvatukseen (Toim. Seija Karppinen, Arja Puurula, Inkeri Ruokonen, 3.p. 2007).
Lukukeskuksella oli muutama vuosi sitten Lukuleikki-kampanja, johon liittyi kirjanen Lukulahja lapselle (Toim. Päivi Heikkilä-Halttunen). Se sisältää loruja ja lukuvinkkejä, mutta myös pieniä artikkeleita kirjallisuuskasvatuksesta ja lastenkirjallisuudesta. Kirjasen voi löytää kirjastoista mutta myös Internetistä:
http://www.lukukeskus.fi/www/uploads/pdocument/...
Lainojen uusiminen liian pian.
Lainojen uusiminen lainauspäivänä on estetty. Samalla on estetty lainan uusiminen toiseen kertaan samana päivänä.Siksi teksti punaisella: uusitaan liian pian.
Käyttösääntöjen mukaan uusia voi 3 kertaa ilman aineistoa. Asikas näkee uusimiskertojen lukumäärän HelMetin Omista tiedoista
Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa (www.helmet.fi) on DVD-muodossa viisi Tauno Palon elokuvaa: Neiti talonmies, Kulkurin valssi, Niskavuori taistelee, Hilja - maitotyttö ja Niskavuoren Aarne. Kysymäsi elokuvat ovat kyllä kirjastojen kokoelmissa, mutta ainoastaan vhs-videokasetteina. Videokaseteilla on suuri määrä muitakin Tauno Palon tähdittämiä elokuvia.
Usein syynä siihen, ettei elokuva ole kirjastojen kokoelmissa, on se, ettei siihen ole saanut hankituksi lainausoikeuksia, jotka kirjasto tarvitsee ostaakseen elokuvan. Monesti elokuvaa taas ei ole lainkaan myytävänä. Selvitän kirjaston hankintaosastolta, mikä on kysymiesi elokuvien tilanne.
Porvoon kirjastoon voi palauttaa vain Porvoon kirjaston toimipisteistä lainattuja kirjoja. Ainoa poikkeus on meidän kauttamme tilatut kaukolainat ja kimppalainat(Askolan, Pornaisten ja Sipoon kirjastoista).
Tarkoitatko Helsingin Puistolaa? Helsingin kaupunginarkistossa on koulujen oppilasmatrikkeleita, sieltä voisi löytyä myös Puistolan kansakoulun oppilastietoja.
Kaupunginarkiston yhteystiedot.
http://www.hel2.fi/Tietokeskus/kaupunginarkisto/nayttelyt.html
Tarkoittanet kirjaa "Make over your metabolism". Suomesta sitä ei löydy maakuntakirjastoista eikä tieteellisten kirjastojen yhteistietokannasta. Englantilaisella kirjakaupallamme sitä näyttäisi olevan. Tilaamme Lahden kirjastoon yhden kappaleen. Lastu-tietokannasta voit seurata sen saapumista, aikaa voi mennä viikkoja.
Pääkaupunkiseudun HelMet –kirjastojärjestelmässä ei ole yhtään kappaletta Nyhjää tyhjästä –videota, vaikka sen tiedot HelMetissä näkyvätkin. Tämä merkitsee sitä että viimeinenkin kappale on jossain vaiheessa, todennäköisesti rikki menneenä poistettu. Eräissä maamme muissa kirjastoissa videota on kyllä saatavana ja se on mahdollista tilata kaukolainana. Kaukolainapyynnön voi tehdä Internetissä osoitteessa http://www.lib.hel.fi/forms/kaukopalvelupyynto.asp
Tietoa kaukopalvelusta, maksuista ym. osoitteessa http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kaukopalvelu/
Monipuoliset ja ajantasaiset nettisivut Timo Parvelasta löytyvät Helsingin kaupunginkirjaston ylläpitämästä Sanojen aika -kirjailijatietokannasta. Sivuilla kerrotaan perustiedot Parvelasta, listataan hänen julkaisunsa ja annetaan tekstinäytteitä. Sivuilla on myös linkkejä kirjailijan kotivulle, hänen haastatteluihinsa ja kirja-arvosteluihin.
Linkki Timo Parvelan esittelyyn Sanojen ajassa löydät tästä osoitteesta: http://kirjailijat.kirjastot.fi/kirjailija.aspx?PersonId=538&PageConten…
Tämän lisäksi katso myös kustannusyhtiö Tammen nettisivut, jossa kirjailijaesittelyn lisäksi listataan hänen teoksensa, teosten käännökset ja hänen saamansa palkinnot. Löydät sivut täältä: http://www.tammi.fi/kirjailijat/kirjailija/64
Pasilan kirjavarasto on ihan täällä Pasilan kirjastossa, lainausosaston alapuolella 2. kerroksessa. Saat sieltä kirjoja muutamassa minuutissa – jos ne vain eivät ole mystisesti kadonneet hyllyiltä.
Paikan päällä Pasilassa voit tilata varastokirjoja lainauspalvelun virkailijoilta. He soittavat alakertaan, mistä teokset kiikutetaan hissillä ylös.
Jos haluat varmistaa, että tarvitsemasi kirjat ovat todellakin paikalla kirjavarastossa, voit soittaa suoraan varastoon, puh. 09-310 85230. Teokset poimitaan hyllyiltä ja varataan omalle nimellesi ns. suullisina (maksuttomina) varauksina, jotka sitten toimitetaan lainaukseen sinua odottamaan. Saat varaukset virkailijalta.
Lainattavissa olevia varastokirjoja voit varata etukäteen myös verkkokirjasto...
Helsingin kaupunginkirjasto järjestää monenlaisia tietotekniikkaan liittyviä kursseja ja opastuksia. Ne ovat kuitenkin pääosin tietokoneen käytön alkeista lähteviä. Tietoa syksyn kursseista löydät täältä:
http://www.lib.hel.fi/fi-FI/asiakasopastukset/
Helsingin työväenopistossa voi harjoitella mm. tietotekniikan ajokorttitutkintoa varten. Harjoitella voi myös ohjaajan opastuksella. Opiskelupaikat ja -ajat löytyvät täältä:
http://www.hel.fi/wps/portal/Tyovaenopisto/Artikkeli?WCM_GLOBAL_CONTEXT…
Kyseessä on Immi Hellénin runo Aamukahvin ääressä. Se on julkaistu mm. kokoelmissa Hopoti hoi: lastenrunoja isoäidin ajoilta (Otava 1990) ja Pikku Pegasos: 400 kauneinta lastenrunoa (Otava 2005).
Internetistä löytyy mainitsemiesi lisäksi mm. seuraavat suomenkieliset ja ilmaiset jalkapallomanagerointipelit:
Xpert Eleven http://www.experteleve.com
Freekick http://www.freekick.org/
Sinua voisi ehkä kiinnostaa myös suomenkieliset ilmaiset jääkiekkomanagerointipelit, joita ovat mm.:
PowerPlay Manager http://hockey.powerplaymanager.com/fi/online-jaakiekko-manager-ointi-pe…
Hockey Arena http://www.hockeyarena.net/fi/
Hei!
emme ole varsinaisia flunssa-asiantuntijoita, mutta tässäpä jotain aiheesta löydettyä.
Nielun infektoituminen aiheuttaa jo sinälläään yskää, koska ylähengitysteissä, erityisesti kurkunpäässä, on runsaasti yskänrefleksin laukaisevia hermopäätteitä.
Parainfluenssavirusten aiheuttamassa infektiossa tavallisimpia ensioireita ovat yskä ja nuha kuten mainitsitkin sekä lisäksi kurkkukipu ja korkea kuume.
Toinen nimenomaan nenän ja nielun ensimmäiseksi infektoiva flunssavirus näyttäisi olevan adenovirusten ryhmä, niiden aiheuttamissa infektioissa alkuoireita ovat nielutulehdus, yskä, päänsärky ja kuume.
RS-viruksen aiheuttaman taudin oireet vaihtelevat lievästä infektiosta alempien hengitysteiden vaikeisiin infektiotiloihin. Tyypillisiä...
Pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen yhteisestä verkkokirjastosta Helmetistä http://www.helmet.fi/ löytyy seuraava teos:
- Talo-80 -ryhmä: Määrälaskentaohje Talo-80 nimikkeistöjärjestelmän mukaan. Rakentajain kustannus, 1985. (3. täydennetty painos, 1989)
Suomen kansallisbibliografia Fennicassa https://finna.fi ovat nämä kolme opusta:
- Määrälaskentaohje Talo-80 nimikkeistöjärjestelmän mukaan. Rakentajain kustannus, 1989.
- Määrälaskentaohje Talo-80 nimikkeistöjärjestelmän mukaan. Rakentajain kustannus, 1982.
- Rakennuttajan määrälaskennan täydennysohje. Rakentajain kustannus, 1988. (Tämä ohje täydentää vuonna 1982 ilmestynyttä määrälaskentaohjetta.)
Teokset kuuluvat Helsingin yliopiston kirjastossa majailevaan kansalliskokoelmaan,...