Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Tarvitsisin tietoa suomeen ensimmäisenä rakennetusta rivitalosta..kuulin, että se olisi Kulosaaressa ja rakennettu joskus 1910-luvulla. Olisi hyvä jos siitä… 1709 Laura Kolben teoksesta "Kulosaari : unelma paremmasta tulevaisuudesta" vuodelta 1988 (s. 162) löytyi tieto, jonka mukaan arkkitehti Armas Lindgrenin suunnittelemat Ribbinghofin rivitalot olivat Suomen ensimmäinen rivitalokokonaisuus. Ne valmistuivat v. 1916-17. Kirjassa on myös piirroskuva alueen suunnitelmasta sekä runsaasti taustatietoja asiasta. Olli Lehtovuoren kirjassa "Suomalaisen asuntoarkkitehtuurin tarina" vuodelta 1999 kerrotaan ensimmäisistä rivitaloalueista ja ensimmäisistä elementtirakenteisista rivitaloista 1950-luvulla.
Olisiko teiltä mahdollista saada tietoa Reijo Mäen teoksien lainausmääristä, onko hänen teoksensa kuinka suosittuja kirjaston kirjojen joukossa? Miten hänen… 1525 Reijo Mäen dekkarit ovat hyvin suosittuja niin Lahdessa kuin muuallakin Suomessa. Turussa Mäen suosiota kasvattaa todennäköisesti se, että kyseessä on turkulainen ja Turkua teoksissaan usein kuvaava kirjailija. Emme voi antaa tietoja muiden kuin Lahden kaupunginkirjaston lainausluvuista, jotka näyttävät tällä hetkellä seuraavilta (Enkelit kanssasi -teos): - v:n 1995 painoksella (13 nidettä) on yht. 1848 lainaa, joista 70 on tältä vuodelta - v:n 1999 painoksella (1 nide) on 90 lainaa, joista 3 on tältä vuodelta - v:n 2002 painoksella (5 nidettä) on yht. 143 lainaa, joista 25 on tältä vuodelta. Luvut sisältävät sekä pääkirjaston, autokirjaston että lähikirjastojen lainausluvut. Huonokuntoisia niteitä on kuitenkin poistettu. Aivan tarkkoja...
Onko mahdollista saada mitään tietoa Pohjoismaiden realismista? Haen tietoa lukion äidinkielen 5 kurssin projektityötä varten. 1014 Realismia Pohjoismaiden kirjallisuudessa on käsitelty mm. seuraavissa teoksissa: Kansojen kirjallisuus 8, 1976 Kansojen kirjallisuus 9, 1978 Kirstinä, Leena: Kirjallisuutemme lyhyt historia, 2000 Koskimies, Rafael: Maailman kirjallisuus 4, 1965 Otavan kirjallisuustieto, 1990 Vartiainen, Pekka: Kirjallisuuden länsimaista historiaa, 2002 Zetterholm, Tore: Kirjaniekat, 1984 Äidinkieli ja kirjallisuus: Käsikirja, 2004 Kirjojen saatavuuden voit tarkistaa Kuopion kaupunginkirjaston aineistotietokannasta: http://kirjasto.kuopio.fi/ Muutama aiheeseen liittyvä nettiosoite: http://jt-www.arthis.jyu.fi/kirjallisuushistoria/index.php/16_1800-luku… http://jt-www.arthis.jyu.fi/kirjallisuushistoria/index.php/16_1800-luku…
Onko olemassa kirjallisuutta koskien Yhdysvaltain pohjois- ja etelävaltioiden kulttuurillisista eroista? 1179 Seuraavista kirjoista saattaisi olla sinulle jotain apua: Kero, Reino: Uuden maailman jättiläinen. Yhdysvaltain historia. (Luku Yhdysvaltojen kulttuurista); Tamminen, Seppo: Kulttuurisukellus - kohteena Yhdysvallat; Häikiö Martti: Amerikan ihmeitä (Luku New Orleans ja etelävaltioiden erilaisuus); Haarla, Pekka: Yhdysvallat. Taustatietoa maasta, valtiosta ja taloudesta; Winter, Jane Kohen: Culture shock! USA - the south. Näiden kirjojen saatavuuden voit tarkistaa osoitteesta www.helmet.fi . Kirjastojen käsikirjastoissa on myös erilaisia hakuteoksia, tietosanakirjoja. Esim. musiikin eri lajeista, jazz, blues jne. voit hakea tietoa musiikin hakuteoksista. Otavan Suuri Ensyklopedia -kirjasarjan (ainakin v. -81)Yhdysvaltoja koskevassa osassa...
Lainaamani lasten uudehkon videokasetin nauha katkesi. (En tiedä syytä). Kirjastosta sanottiin, että korvaussumma on 42 euroa tai ainakin puolet summasta. Eikö… 1162 Porvon kirjaston käyttösäännöissä mainitaan, että viottuneistä videoista, dvd-levyistä yms. peritään asiakkaalta kirjaston määräämä korvaushinta. Videokasetteja, joiden nauha on poikki, emme voi korjata, koska viottunut nauha katkeaa pian uudelleen ja voi myös vahingoittaa asiakkaiden videolaitteita. Tiedustelimme myyjältä, voiko ko. videota ostaa uuden kappaleen kirjastoon, mutta saimme kuulla, ettei sitä ole enää saatavana. Tässä tapauksessa meidän täytyy periä asiakkaalta videon koko hinta eli 42 euroa. Asiakas saa korvaamansa videokasetin omakseen. Videoita ei asiakas voi korvata jollakin toisella videolla, koska kaikilla kirjaston videoilla täytyy olla lainausoikeudet. Juuri nämä kirjasto-oikeudet tekevät kirjaston videoista...
Mistä saisin suhteellisen uutta tietoa hyvän esitteen tekemisestä? Olen tekemässä esitettä vanhustyöhön. Nyt haluaisin löytää teoriaa esitteen teosta ja saada… 903 Uudehko opas mm. esitteen tekoon on Roger C. Parkerin Hyvältä näyttää (1998). Jari Kainulaisen Mainospainotuotteen ostajan oppaassa (2004) käsitellään myös esitteitä.
Löytyykö mitään kokoomateosta tms. viktoriaanisen ajan englantilaisista kirjailijoista, n. ajalta 1750-1900 (esim. Scott, Trollope, Hardy, Austen, Brontë)?… 284 The Viktorian Web (http://www.victorianweb.org ) tarjoaa laajan portaalin Viktorian ajan historiaa, kulttuuria ja kirjallisuutta käsitteleviin sivustoihin. Muita sivustoja aiheeseen löytyy osoitteista: http://en.wikipedia.org/wiki/Victorian_era http://victorian.lang.nagoya-u.ac.jp (The Victorian Literary Stdies) http://http://www.bavsuk.org (Britissh Association for Victorian Studies) Kirjatietoa Englannin viktoriaanisen ajan kirjallisuudesta löytyy muun muassa Kansojen kirjallisuudesta, osa 8.
Olisin halunnut tietää, onko seuraava kirja tulossa kirjaston valikoimiin: Ville Sutinen: George W. Bush- Unohtumattomimmat Savukeidas kustannus 979 Kirja on ilmestynyt huhtikuussa 2005. Välitän hankintatoivomuksesi Espoon kaupunginkirjaston aineistokeskukseen. Hankintatoivomuslomake Espoon kaupunginkirjaston asiakkaille löytyy netistä osoitteessa http://www.espoo.fi/kirjastolomakkeet/hankintalomake.htm
Millainen on Latvian historia? 1488 Latvia instituutin laatima katsaus Latvian historiaan löytyy sivuilta http://www.li.lv/old/fi/Latvian_historia.htm http://www.rozentals-seura.fi/index.php?lang=fi&page=lhistory&menu=latv… Teoksia: Alenius, Kari: Latvian historia.2000 Mela, Marja: Latvian historia.1997 Tarkista saatavuustiedot HelMet aineistoluettelosta http://www.helmet.fi
Teen historiassa esitelmää aiheesta rikas pohjoinen, köyhä etelä. Materiaalina saa käyttää vain kirjoja. Minkä niminen kirja pitäisi lainata ? 1270 Sinulle voisi olla hyötyä seuraavista kirjoista. Wilska Kent: Köyhdytetyt:ihmiskunnan epävirallinen enemmistö. Shiva Vandana: Taistelu vedestä Chossudovsky Michel: Köyhyyden globalisointi
Onko olemassa mitään eurooppalaisten kirjastojen tietokantaa/luetteloa, josta voisi tarkistaa, mihin pohjoismaalaisiin kirjastoihin olisi ostettu lisenssi… 956 Yhteistietokantaa tällaisesta aineistosta en löytänyt. WorldCatin mukaan tietokantaa ei olisi eurooppalaisissa kirjastoissa, mutta tietokannassa eivät ole kaikki kirjastot mukana. Gabriel (http://www.lib.helsinki.fi/gabriel/ ) voisi olla paikka, jossa olisi tietoa aiheesta. Ehdottaisin, että tiedustelet asiaa suomalaisesta kansallisesta elektronisesta kirjastosta FinELib:istä, http://www.lib.helsinki.fi/finelib/ . Heiltä saattaisi saada käypiä vinkkejä siitä, miten asiaa kannattaa lähestyä. Pohjoismaisen kirjastoaineiston paikannukseen sinänsä löytyy neuvoja Kirjastot.fi:n kaukopalvelusosioista, kohdasta Paikannusvälineitä, http://www.kirjastot.fi/kirjastoala/kaukopalvelu/paikannus/ . Voisit myös yrittää kääntyä muiden pohjoismaisten Kysy...
Juutalaisuuden sairauskäsitys 1559 Juutalaista kulttuuria ja uskontoa esittelevistä kirjoista löytyy vähän myös suhtautumisesta terveyteen, sairauteen ja kuolemaan. Seuraavissa kirjoissa oli aiheesta jotakin: Levinson: Mitä on juutalainen usko, 1992 (Luku Lääketiede ja etiikka) Ikkuna juutalaisuuteen, 2003 (ympärileikkaus) Juutalainen maailmani, 1997 (Sairaala ja vanhainkoti) Laukkanen: Monikulttuurinen kuolema, 2001 (Juutalainen seurakunta) Lisäksi Suomen lääkärilehdessä 2000, nro 11 on artikkeli Juutalaisen perinteen terveysohjeet. Lähetän artikkelin sinulle erillisessä viestissä liitteenä.
Mitä on suomeksi portugalinkielinen ruoka-aine cidrão cristalizado? 1063 Valitettavasti emme mekään löytäneet tarkkaa käännöstä ruoka-aineelle cidrão cristalizado. Sen verran saimme selville, että cristalizado tarkoittaa sokeroitu. Sitrushedelmä on portugaliksi citrino tai fruta cítrica ja sitruunamelissa erva-cidreira. Tästä voisi ehkä päätellä, että cidrão cristalizado olisivat sokeroituja sitrusheemänpalasia. Oliko leivonnaisissa tällaisia tai jotain sen tapasta?
Lieneekö olemassakaan suomenkielisiä fanisivuja Darren Shanin kirjoille? Siis "The Saga of Darren Shan"-kirjoille. Googlen kautta olen jo tuloksetta etsinyt,… 133 Valitettavasti en löytänyt yhtään Darren Shan suomenkielistä fanisivustoa. Keskustelua kirjoista on kuitenkin käyty mm. osoitteessa http://1678rapidforum.com/topic=100384967737&reverse=1
Missä suomenkielisessä lastenkirjassa tai kirjailijan teoksessa on yksi päähenkilöistä nimeltään "Hissipoika Nappi" ? Kirja on todennäköisesti kirjoitettu 1950… 287 Voisiko kirja olla Annie G.M. Schmidtin: Lentävä hissi. Kirja kertoo hissipojasta nimeltään Aapeli Rahtunen. Hän työskentelee hissipoikana Hoppu nimisessä tavaratalossa. Aapelilla on hopeien rintanappi jossa lukee Hoppu.
Miksi Eläintarhan kenttää Helsingissä kutsutaan Eläintarhan kentäksi? 3960 Eläintarhan urheilukenttä on saanut nimensä sitä ympäröivän Eläintarha -nimisen puistoalueen mukaan. Nimi on ollut käytössä kentän rakennusvaiheesta 1907 lähtien. 1800-luvun puolessavälissä kauppaneuvos Henrik Borgström perusti osakeyhtiön, joka vuokrasi Helsingin kaupungilta Töölön lahden pohjoispuolella olevan alueen. Tarkoitus oli rakentaa paikalle vesiparantola ja muuttaa alue puistoksi. Siihen aikaan alueella oli kaupungin vuokrapalstoja. Vesiparantolan perustaminen raukesi, mutta puisto perustettiin. Sinne suunniteltiin myös eläintarhan perustamista, joten puistoa ruvettiin kutsumaan Eläintarhaksi. 1880-luvulla tämä nimi oli jo yleisesti käytössä, vaikka eläintarhaa puistoon ei tullutkaan. Puisto luovutettiin kaupungille 1877....
Sanat, Jukka salmisen lauluun Kaksi pientä karhulasta.. 603 Hei, sanat löytyvät esim. seuraavasta nuottijulkaisusta: SALMINEN, Jukka (säv.) Jalanjäljissä : lauluja matkan varrelta Tätä nuottijulkaisua ei valitettavasti ole Vaasan kokoelmissa, mutta sen voi tilata kaukolainaksi esim. Tampereen kaupunginkirjastosta. Kaukolainapyynnön voi lähettää myös sähköpostitse, osoitteella kasi.kirjasto@vaasa.fi. Kaukolainat ovat maksullisia, toki useimmiten peritään vain ilmoitusmaksu 50 snt (ellei lähettävä kirjasto peri omaa maksuaan). yt Leena Salminen Vaasan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto
Tervehdys Oulusta! Ongelma on seuraava: Pitäisi opettaa oppilaille, kuinka internetistä löytää tietoa mahdollisimman helposti ja älykkäästi. Kysyisin, onko… 894 Seuraavissa kirjoissa on muutamia hyviä Internet-tehtäviä: - Tiedonhakijan teho-opas, 2001 - Ari Haasio: Internet-tiedonhaun opas, 2003 Kirjastot.fi sivustosta löytyy osoitteita verkkotiedonhaun sivuille http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tiedonhaku/perusteita/ ja tietoa verkkotiedonhausta http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tiedonhaku/perusteita/hakutavat/. Tehtäviä oli esim. sivulla http://myy.helia.fi/~torir/tiha/tehtava2.htm . Muita http://www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi/koulutus/verkkokurssi/que… Internetissä on useita kirjastojen tekemiä tiedonhakusivustoja, mutta monet niistä opastavat kirjastojen aineistotietokantojen haussa.
Etsin tietoa puutarhamatkailusta (myös vihermatkailu). Erilaisista matkailukohteista löytyy kyllä paljon tietoa mutta ei asia- tai tutkimustietoa. Haluaisin… 1450 Aiheesta on jonkin verran artikkeleita suomeksi. Artikkeleita löytyy mm. ARTO-tietokannasta, jota voit käyttää ainoastaan kirjaston työasemilla. Monissa löytämissäni artikkeleissa oli näkökulma lähinnä luontomatkailussa (Lappi jne.) ARTO-tietokanta on käytössäsi kaikissa yleisissä ja tieteellisissä kirjastoissa. Kirjastossamme on käytössäsi myös Ebsco MasterFile Elite-tietokanta, josta saa englanninkielisiä artikkeleita kokoteksteinä. Tampereen kaupunginkirjaston kokoelmissa ei ole juurikaan matkailun erikoiskirjallisuutta. Puutarhoihin liittyvä kirjallisuus on lähinnä kotipuutarhureille tai viheralueiden suunnitteluun liittyvää. Hakusanalla puutarhataide löytyy kirjallisuutta merkittävistä puutarhoista sekä puutarhojen historiasta. Piki-...
Löysin vintiltä vanhan Kyläkirjaston Kuvalehden 1901-1905 Kirja on ehjä ja hyväkuntoinen. Mikä on kirjan arvo? 1046 Kirjaston työntekijöiden on hankala lähteä arvioimaan oikeaa arvoa vanhoille kirjoille, etenkin kirjaa näkemättä. Suosittelen, että käännytte asiantuntevan antikvariaatin puoleen. Tällöinkin kannattaa ottaa kirja mukaan, jotta kirjan arvon arvioija näkee itse kirjan kunnon.