Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Onkohan kirjastossa mahdollisesti aineistoa ammattikorkean merkonomista tradenomiksi etäkoulutuksen pääsykokeista?? 826 Turun kaupunginkirjastossa ei ole aineistoa tällaiseen pääsykokeeseen (mahdollisia tenttikirjoja lukuunottamatta). Sinun kannattaa olla yhteydessä kyseiseen ammattikorkeakouluun ja kysyä lähempiä tietoja pääsykokeesta. Jos kyseessä Turun ammattikorkeakoulu, sen yhteystiedot löytyvät sivun alareunasta: http://www.studentum.fi/education/kirjasto-ja-tietopalvelu-aikuiskoulut…
Minä vuonna Japani on itsenäistynyt ja minkälainen hallintomuoto siellä on? Kysyisin myös, mitkä ovat Japanin viisi suurinta agglomeraatiota? 3634 Japani on perustuslaillinen monarkia. Japanin varhaisin asutus on jääkaudelta, noin vuodelta 100 000 eaa. Japani oli Yhdysvaltojen miehittämä 2. maailman sodan jälkeen vuosina 1945-1952. Vuonna 1952 Japanille kuitenkin palautettiin sen itsenäisyys. Tarkkaa itsenäistymis-vuotta ei siis ole määritelty, sillä Japani on ollut koko historiansa ajan itsenäinen valtio lukuun ottamatta Yhdysvaltain miehitysaikaa. Japanin suurimpiin metropolialueisiin kuuluvat Suur-Tokio 36.507 milj, Osaka-Kobe 11.325 milj, Suur-Nagoya 3.257 milj,Fukuoka-Kitakyushu 2.809 milj ja Sapporo 2.673 milj. Tiedot ovat vuodelta 2009. Lähteet ja lisätietoa: http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=17223&contentlan=1&… https://www.cia.gov/library/...
Haluaisin lukea kirjan nuoren kasvamisesta aikuiseksi 80- ja 90-luvun Helsingissä. Mitä suosittelisitte tähän? 1085 Kirjoitin HelMet-hakuun seuraavan rimpsun: 1980-luku aikuistuminen Helsinki. Arvasin (toivottavasti oikein) että etsitään suomenkielisiä teoksia. Vastaukseksi tuli seuraavia kaunokirjoja: Lähiöoksennus, Betoniyö, Älä käy yöhön yksin, Tytöt. Tietokirjoja (vähän eri hakusanoilla piti näitä etsiä): City on sinun : kuinka uusi kaupunkikulttuuri tuli Helsinkiin, Hip-hoppareita, lähiöläisiä ja kultturelleja : nuorisoryhmistä 80-luvun lopun Helsingissä / Jaana Lähteenmaa. 1990-lukua koskeva kaunoteosten haku ei tuottanut vastauksia samalla haulla kuin 1980-lukuun liittyvä haku. Kokeilin sitten hakua 1990-luku nuoret Helsinki ja sain seuraavia kaunokirjoja: Tom Tom Tom, Jalkapallotaivas, Lucky Dan. Tietokirjat: City on sinun : kuinka uusi...
William Faulknerilla on novelli nimeltä Barn burning. Löytyyköhän tätä suomeksi ja minkä nimisessä teoksessa? 1416 Etsimäsi William Faulknerin novelli on suomennettu nimellä "Navetta palaa" ja se löytyy mm. William Faulknerin novellien kokoelmasta "Karhu ja muita novelleja" (Tammi, 1969). Kyseinen novelli sisältyy myös kokoelmiin "21 Nobel-kirjailijaa Björnstjerne Björnsonista Ivo Andricíin" (toim. Jarl Hellemann, Tammi, 1962) ja "27 Nobel-kertojaa" (toim. Jarl Hellemann, Tammi, 1987). Kaikki edellä mainitut teokset löytyvät HelMet-kirjastojen kokoelmista. http://www.kirjasampo.fi/ https://www.vaskikirjastot.fi/web/arena/welcome http://www.helmet.fi/fi-FI
Jos helsinkiläisenä varaan aineistoa ja valitsen toimituspaikaksi Vantaan kirjaston, niin saanko varauksen noutaa maksutta? Asun kaupunkien rajan tuntumassa,… 770 Vantaan kirjastoissa kaikki varaukset saa maksutta, vaikka ne olisi tilattu muualla.
Olen löytänyt itsellenni harvinaisen kirjan jossa on yli 2000 sivua. en uskalla lukea kirjaa koska se kuluttaisi kirjan kuntoa kohtuuttomasti. Päätin etsiä… 1706 Kirjan pelastamiseksi mahdollisia toimenpiteitä: Konservointi ja restaurointi Kopiointi tai digitointi Alkuperäinen neutraaliin suojakoteloon Museoviraston sivulla on tietoja vanhojen kirjojen käsittelystä: http://www.nba.fi/fi/tietopalvelut/kirjasto/tietoa_vanhoista_kirjoista Kirjansitomoja, joissa kunnostetaan vanhoja kirjoja löytyy Internet-haulla käyttämällä hakusanaa "kirjansitomo". Seuraavalta sivulta löytyy lisätietoja: http://suku.genealogia.fi/archive/index.php/t-10268.html Lukutelineitä ei ole tietääkseni ainakaan yleisissä kirjastoissa käytössä, mutta niitäkin löytyy alan liikkeistä, esim.: http://www.umodel.fi/ Liikkeitä löytyy Internetistä hakusanalla "lukuteline". Hankinnassa kannattaa huomioida, että teline soveltuu...
Menossa syyskuussa bosniaan,serbiaan,montenegroon ja ehkä albaniaan. voiko albaniassa käydä, kun passi menee vanhaksi helmikuussa 14,siis 5 kk:n matkan jälkeen… 1115 Ulkoasiainministeriön Turvallisuusohjeita matkalle -tiedotteessa sanotaan mm. näin: "Tarkista ajoissa, että matkustusasiakirjat ovat kunnossa (passi voimassa vähintään 6 kuukautta matkan päättymisen jälkeen)." Ohjeet ovat yleisiä, eivät siis koske mitään maata erityisesti. Kokonaisuudessaan ohjeet löytyvät täältä: http://formin.finland.fi/public/download.aspx?ID=24145&GUID={559DB272-6229-4535-B071-450005962426} Juna ei näytä kulkevan Montenegron Podgoricasta Albanian Skoderiin (kirjoitetaan ainakin myös Shkoder tai Skader): http://www.zcg-prevoz.me/timetable-international.html Tällä aiemmin käytössä olleella junayhteydellä näyttää olleen korjaustöitä jo pidemmän aikaa. Myöskään bussiyhteyttä kaupunkien välillä ei ilmeisesti ole: http...
Mistä tulee sanonta olla käsi? Sanonta ilmenee erityisesti nuorilla aikuisilla ja tarkoittaa, ettei osaa jotain hyvin. 6176 Stadin slangisanakirjan mukaan ihmisestä puhuttaessa käsi -sanalla tarkoitetaan tunaria tai möhläriä. Olla käsi tarkoittaa, että on todella huono jossain, esim. "Olen ihan käsi matikassa". Saman sanan johdannainen on myös sanonta mennä käsille, mikä tarkoittaa että jokin menee pilalle tai epäonnistuu pahasti. Tässä merkityksessä käytettynä käsi -sanaa sekä siitä johdettuja sanontoja on käytetty Helsingin nuorisoslangeissa 1990-luvulta lähtien, mistä se lienee levinnyt nuorison puhekieleen muuallekin. Lähde: Paunonen, Heikki: Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii. Stadin slangin suursanakirja.
Pieni nukke Fredin laulamana, haluaisin tulostaa nuotit ja sanat 538 Pieni nukke -kappaleen nuotti ja sanat löytyvät mm. Suuresta poptoivelaulukirjasta. Internetin kautta vapaasti tulostettavaa nuottiversiota ei näyttäisi olevan.
Nykyään puhutaan usein siitä, kuinka mikään nettiin laitettu kuva tai teksti ei häviä sieltä lopullisesti koskaan. Itse löysin nettiarkistoja etsiessäni vain… 914 Mikään tieto, kuva tai sivuston osa ei varmasti säily netissä loputtomiin, mutta myöskään ei voi olla täysin varma, että ne ovat sieltä kadonneet. Sivusto on saatettu lopettaa, ja sen myötä suuri osa sivustosta on kadonnut, mutta jotkin osat ovat voineet esimerkiksi linkityksen kautta siirtyä muualle ja säilyä. Aiheesta lisää tietoa mm. Tietosuojavaltuutetun toimiston Lapsille ja nuorille -sivulta: http://www.tietosuoja.fi/51785.htm
Onko muualla Pohjoismaissa käytössä samankaltaista kulttuurikorttia kuin Suomessa Turussa ja Ähtärissä on? 538 Kulttuurikortti on käytössä ainakin Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Kaikilla se on kuitenkin vähän omanlaisensa. Tietoa esim. näistä linkeistä: http://www.kulturkortet.se/ http://www.ungdomma.no/?ac_id=65&PHPSESSID=5e7bb6dfd83881f7d57633b82679… http://kulturkort.dk/medieinfo.pdf Suomessakin se on käytössä Turun ja Ähtärin lisäksi myös monessa muussa kunnassa.
Etsin tietoa taidemaalari Kaija Väreestä, mutta sitä on tosi vaikea löytää. Kaija Väre on syntynyt 1900-luvun alkupuolella, vaikuttanut Porissa ja Helsingissä… 2635 Taiteilija Kaija Väreestä ei tosiaan ole tietoa taiteilijamatrikkeleissa tai historiikeissa. Hän on maalannut muotokuvia mm. näyttelijä Ansa Ikosesta ja Tarmo Mannista. Tarmon Mannin muotokuva on näytteillä Saarijärven museossa. Valokuva muotokuvasta löytyy tämän blogin sivulta: http://jalkaisin.blogspot.fi/2012/07/saarijarvi-muotokuvia.html Yksi lehtiartikkeli löytyy. Glorian antiikki -lehdessä (2010, nro 2, s. 75) on Muotokuva kertoo -artikkelisarjassa artikkeli Kaija Väreen Ansa Ikosen muotokuvasta. Lehti löytyy muutamista Helmet-kirjastoista: http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__S%28glorian%20antiikki%29%20…
Löytyykö Kuusankosken kirjastosta Kari Hotakaisen romaani Ihmisen Osa? 782 Kuusankosken kirjaston kokoelmassa on kaksi kappaletta Kari Hotakaisen kirjaa Ihmisen osa. Niistä toinen on nyt hyllyssä, toinen lainassa.
Useissa Etelä-Pohjanmaan talojen perukirjoissa esiintyy sana koppakaari. Mikä kyseinen esine / laite on? 1110 Suomen murteiden sanakirja määrittelee koppakaarin "huutokaupassa viimeiseksi, yhdellä kertaa myytäväksi (sekalaiseksi t. arvottomaksi) tavaraeräksi". Perunkirjassa se merkitsee sekalaista, erikseen luokittelematonta omaisuutta tai varallisuutta.
Löytyisikö jostain miesten jääkiekon ketjukokoonpanoja olympialaisista ja mm-kisoista? Olisin kiinnostunut 2000-luvun Venäjän ketjuista, erityisesti ketkä ovat… 585 Netistä ei tätä tietoa löytynyt, myöskään yleisen kirjaston lähteistä en onnistunut ketjuja löytämään. Otin yhteyttä Urheilukirjastoon, sieltä vastattiin, että nämä tiedot pystyy heidän kokoelmansa lähteistä kokoamaan. Se vaatii kuitenkin niin paljon työtä, että tiedonhaku kirjaston puolesta on maksullinen. Sinun kannattaisi käydä Urheilukirjastossa ja tutkia, millä tavalla parhaiten pystyt saamaan tiedot, itse etsimällä vai maksullisella tiedonhaulla. Urheilukirjasto on yleisölle avoin kirjasto, sen yhteystiedot löytyvät täältä http://www.urheilumuseo.fi/Default.aspx?tabid=2976 .
Hyvä kirjastonhoitaja! Voitko kertoa ammattitaitosi salaisuudet? Olen kiinnostunut kirjastonhoitajan tai kirjastovirkailijan ammatista. Olen helsinkiläinen,… 1019 Kirjastoalan ammattitaito ei ole salaisuus: kirjastot.fi-sivustolta löytyy kattava paketti alan koulutuksesta: http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastoala/opiskelu/ Samalla sivulla on myös linkki kirjastoalan koulutus- ja kelpoisuusvaatimuksiin: http://www.minedu.fi/OPM/Kirjastot/kirjastoalan_koulutus/?lang=fi Korkeakoulututkinnosta on paljonkin apua, pätevöitymisessä se otetaan huomioon ainakin yliopistossa opiskeltaessa. Tutkinto voi olla yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suoritettu korkeakoulututkinto, ammatillinen perustutkinto tai ammattitutkinto. Helsingin seudulla ei järjestetä yliopisto- tai ammattikorkeakoulutason koulutusta, lähimmät paikkakunnat ovat Tampere ja Turku. Kursseja on joinakin vuosina ollut mahdollista suorittaa...
Mitkä ovat edullisimpia proteiininlähteitä? Nimenomaan niin, että hinta per proteiinigramma on halpa? 1421 Proteiinit koostuvat yhteensä 20 eri aminohaposta, joista kymmentä ihmisen elimistö ei pysty itse valmistamaan, vaan ne täytyy saada ruoasta. Aminohapot toimivat rakennusaineina kudos- ja entsyymiproteiineissa sekä monissa hormoneissa ja hermostollisissa välittäjäaineissa. Proteiinissa on energiaa 17 kJ (4 kcal) grammaa kohden. Proteiinin ylimäärä ei varastoidu vaan muuttuu elimistössä rasvaksi http://www.fineli.fi/component.php?compid=2230&lang=fi Proteiineista voi lukea lisätietoa esimerkiksi teoksesta Peltosaari, Leena et al.(2002): Ravitsemustieto, s. 75 – 90. Teoksen mukaan runsaasti proteiinia 100 grammaa kohden on esimerkiksi soijajauhossa, maitojauheessa, edamjuustossa, vehnäalkiossa, maapähkinässä, kalassa ja raejuustossa (...
Kotimaisen dekkarin päähenkilö on yksinäinen mies. Hänellä on kaveri - luultavasti nimismies - jolla on kaksoset Mari ja Sari. Juoni ei erityinen mutta mukana… 1177 Kysymyksen henkilögalleria viittaa vahvasti Matti Rossin salanimellä Olavi Kokko kirjoittamiin dekkareihin, joiden kertojana ja päähenkilönä on entinen päätoimittaja, kirjailija Juuso Rinne. Yksinäinen mies Rinne tosin ei ole, sillä hänen rikoksia ratkaisevaan seurueeseensa kuuluu nimismies Rauno Kettusen ohella myös naisystävä Paula Kiviluoto. Kettusen kaksostytöt Sari ja Mari laulavat innokkaasti isänsä opettamia pohjalaisia kansanlauluja; kysymyksessä mainitut löytyvät järjestyksessä kolmannesta (ja viimeisestä) Rinne-dekkarista Varo valhetta, matkamies.
Mista lyhennys "VL" tulee voittomaali kisan voitosta? 6711 VL tulee sanasta voittolaukaus ja ottelutilastoissa sillä ilmaistaan voittajan ratkaistun voittolaukauskilpailulla.
Anders Jacobssonin ja Sören Olssonin kirjoittamissa Lasse-kirjoissa on kerrottu, että Lassen koko nimi on Kalle Lasse Rudolf Andersson. Muistaakseni kyseisissä… 1042 Lassen joulu -kirjan mukaan Lassen siskojen nimet ovat Anna Kristina Viktoria ja Margareta Isabelle.