Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Miten puolitajuton eroaa tajuttomasta? 260 Tajuttomuus eli kooma merkitsee sitä, että henkilöä ei voi herättää. Hän voi silti reagoida joihinkin ärsykkeisiin. Tajunnan tason aleneminen johtaa aluksi uneliaisuuteen, mutta hänet voi herättää puheella tai kosketuksella. Tajunnan tason vielä aletessa henkilön voi herättää vain voimakkaalla ärsytyksellä, kuten huutamalla tai aiheuttamalla kipua. Tällaiseen tilaan liittyy usein myös sekavuus, Lähde: Neurologia, Duodecim 2011
Miksi basilosaurus on saurus? 484 Basilosaurus on varhainen valas. Kun ensimmäiset fossiililöydöt tehtiin 1830-luvulla, niitä pidettiin matelijan jäännöksinä, ja siksi laji sai virheellisen nimen basilosaurus ("kuningaslisko"). Fossiilit muistuttivat tuolloin hyvin tunnettua mosasaurusta, joka oli merissä elävä matelija ja nykyisin elävän komodonvaraanin sukulainen. Tarkemmissa tutkimuksissa kävi ilmi, että basilosaurus kuuluu nisäkkäisiin, ja sen uudeksi nimeksi ehdotettiin zeuglodonia. Nimeä käytetäänkin basilosaurus-nimen rinnalla, mutta jo rekisteröityä nimeä ei muutettu. ‭Lähteet: Encyclopedia of Alabama: http://www.encyclopediaofalabama.org/article/h-1386 Prehistoric Wildlife -sivusto: http://www.prehistoric-wildlife.com/species/b/basilosaurus.html Earth...
Haluaisin tietää Mianna nimen alkuperän, tarkoituksen ja mistä maasta nimi on peräisin? Googlesta en saanut apua. Ja nimi on siis Mianna, ei Minna. Moni… 2276 Kansainvälisissä yhteyksissä Mianna ja Mianne on tavallisimmin tulkittu lyhentymiksi nimistä Marianna ja Marianne. Suomalaisittain voisi ehkä ajatella sen olevan muunnos Miasta tai Mian ja Annan yhdistelmä. Mahdollista on myös nähdä Mianna muunnoksena mahdollisesti kelttiläisperäisestä nimestä Rianna, jonka taustalla on kelttiläisen hedelmällisyyden jumalattaren Rhiannonin nimi. Viime vuosina Rianna ja muut samankaltaiset nimet ovat saaneet sijaa suomalaisessa etunimistössä: nimille Briana, Brianna, Kiana, Kianna, Lianna, Miana, Mianna, Tiana, Tianna, Vianna löytyy kaikille useita kantajia, ja lisäksi on vielä muutama uniikki nimi (Fianna, Jianna, Pianna, Xianna). Juri Nummelin ja Elina Teerijoki, Eemu, Ukri, Amelie : 2000...
Olisko mitään tietoa poljettava singer ompelukone.Koneen päällä tunnus EK 721010 ja koneen alla SIMANCO 125255. 408 EK-alkuisella tunnuksella varustetut Singerit valmistettiin yhtiön Clydebankin tehtaassa Skotlannissa vuosina 1954-56. EK 721010 kuuluu 40 000 koneen erään, jonka valmistus alkoi 6.9.1955. Vuosina 1884-1980 toiminnassa ollut Kilbowien tuotantolaitos Clydebankissa oli aikanaan maailman suurin ompelukonetehdas. http://ismacs.net/singer_sewing_machine_company/serial-numbers/singer-ek-series-serial-numbers.html http://ismacs.net/singer_sewing_machine_company/singer_dating_by_serial_number.html https://www.singersewinginfo.co.uk/kilbowie/
Onko L-sarjan 20€ seteleillä muuta kuin nimellisarvoa? 2222 L-sarjan 20€ seteleiden arvo riippuu painokoodista ja nimikirjoituksesta. Numismaatikkoliiton sivuilta löytyy taulukko, jossa kerrotaan myös setelien kunnon vaikutus arvoon. http://www.numismaatikko.fi/index.php/tietopankki/vaikeat-l-sarjan-eurosetelit Iltalehti 5.7.2019 opastaa lukemaan seteleitä. https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2015091220337548 Mielenkintoinen artikkeli keräilyrahojen arvosta löytyy myös Vantaan sanomien numerosta 30.01.2019 https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/740885-hilkan-87-kotoa-loytyy-tuhansien-kolikoiden-kokoelma-numismaatikko-paljastaa sekä Taloussanomissa 20.8.2008 https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005796763.html Numismaatikkoliitosta kannattaa kysyä myös suosituksia...
Kuinka kauan on ollut olemassa perinne, että uusille naapureille viedään leipää ja suolaa? 14669 Perinne on niin vanha, ettei sen alkua voine selvittää. Varmaan jo kivikaudella ihmiset lahjoittivat ruokaa toisilleen ystävyyden osoituksena.Kysy-palstalla Helsingin kaupunginkirjasto on vastannut  2009 kysymykseen miksi tuodaan leipää ja suolaa uuteen kotiin seuraavasti: "Ari Turusen kirjassa Hyvän ja pahan merkit eli taikauskoisten tapojen tarina (Ateena kustannus 2002) selitetään suolan ja leivän merkitystä. Suola on yksi tärkeimmistä yhteenkuuluvuuden symboleista. Vanhan uskomuksen mukaan suolan tuominen perheen emännälle tai isännälle uuden vuoden aattona tuo onnea. Suomessa tapa liittyy tupaantuliaisiin, jolloin suolaa ja leipää viedään uuteen kotiin, jotta ruokaa riittäisi aina ja jotta se säilyisi. Suola ja leipä kertovat...
Missä päin Helsingissä sijaitsee kaikkein upeimmat, erikoisimmat ja taiteellisimmat kaivonkannet? Onko jotain listaa? Suurin osa kaivonkansista on… 1094 Helsingin katukaivojen kansista ei ole luetteloa. Uusi Suomi -lehden päivän kuvassa 14.7.2015 pohditaan miksi kaivon kannet ovat pyöreitä ja jutussa on myös kuvia erilaisista kaivonkansista.https://www.uusisuomi.fi/autot/88999-paivan-kuva-miksi-katujen-kaivonkannet-ovat-pyoreita Wiki-sivulta löytyy lisää vinkkejä kaivonkansien jäljittämiseen ja kuvia kansista. https://wiki.openstreetmap.org/wiki/Fi:Key:manhole Flicristä löytyy runsaasti kuvia, mutta valitettavasti paikannus ei yleensä onnistu. (Hakusanat: Manhole Cover in Helsinki ) https://www.flickr.com/search/?text=manhole%20cover%20in%20Helsinki Lasketko taideteokset kaivonkansiksi? Tuula Närhisen vuonna 2003 valmistunut taideteos kluuvinlahden fossiilit löytyy...
Maksavatko kirjastot kirjoista saman hinnan kuin kuluttaja? 1267 Yleisesti ottaen voisi sanoa, että kirjastot maksavat kirjoista vähemmän kuin kuluttajat. Tämä johtuu siitä, että tavallisesti kirjastot kilpailuttavat yrityksen, jonka kanssa tehdään hankintasopimus. Hankintasopimuksen perusteella kirjasto saa tavallisesti tietyn prosenttimääräisen alennuksen kirjavälittäjän hinnoista. Se on tavallisesti edullisempi kuin kuluttajien maksama hinta. Kirjavälittäjälle toiminta taas on kannattavaa pienemmälläkin voitto-osuudella, kun kirjastojen hankinnat ovat suuria. Kirjastot voivat toki ottaa vastaan kirjoja myös lahjoituksina, jolloin kirjasto ei kirjoista maksa mitään. Hinnasta, jolla kustantaja kirjan myy, neuvottelevat kustantaja ja kirjavälittäjä keskenään. Kirjasto ei siis yleensä neuvottele suoraan...
Miksi arkeologit piirtävät käsin, malla ja vedessä, vaikka käytössä on huippu kuvauslaitteita? 283 Arkeologit piirtävät käsin varmasti monestakin syystä, mutta Johanna Roihan pro gradu tutkielmasta löysin pari selitystä.  Tiedon säilytys on vielä ongelmallista uusilla menetelmillä: ".... erityisen tärkeää olisi ratkaista tiedon säilyttämiseen liittyviä kysymyksiä. 3D-mallinnus dokumentointimenetelmänä on nopeasti yleistymässä ja mikäli malleja ei lopulta virallisesti talleteta mihinkään tai missään muodossa, ne ovat lopulta vaarassa kadota. Samalla menetettäisiin tietoa, johon tulevaisuudessa olisi vaikea enää kenenkään palata. Tarvitaan siis monenlaisia ratkaisuja siihen, mikä on ”hyvää” dokumentointia nykymenetelmillä, mitkä menetelmät toimivat missäkin tilanteessa, millainen on hyvä raportti ja miten tietoa käsitellään sekä...
Mikä ja kenen on novelli, jossa vihreäsilmäinen apina ilmestyy naiselle? 312 Vihreäsilmäisestä apinailmestyksestä kertovaa novellia ei löytynyt. Voisiko kyse olla irlantilaisen Sheridan Le Fanun (1814-1873) novelleista? Savukeidas on julkaissut kokoelman Le Fanun suomennettuja novelleja. Kokoelman nimi on ”Carmilla ja muita kertomuksia”, ja se on julkaistu vuonna 2012. Yhdessä kokoelman novelleista ilmestyy haamunomainen apina, tosin pastorismiehelle eikä naiselle. Apinalla ei myöskään ole vihreitä silmiä vaan punaiset. Novellin nimi on kuitenkin ”Vihreää teetä”. Toisessa novellissa, nimeltään "Carmilla", tyttö kokee kauhistuttavan ilmestyksen. Tässä ei kuitenkaan ole kyse apinasta vaan vampyyrista. Kaiken kaikkiaan novelleja on kokoelmassa neljä.    
Katoavatko poistetut keskustelut lopullisesti? 138 Tämä riippuu aivan järjestelmästä, jota keskustelupalsta käyttää. Esimerkiksi Wikipedian käyttämättä järjestelmässä keskustelut jäävät oletusarvoisesti näkymään, myös vanhat versiot niistä, mutta räikeästi loukkaavia kohtia voidaan laittaa piiloon, jolloin niitä näkevät vain ylläpitäjät. Asiasta löytyy lisää tietoa osoitteesta https://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Piilottaminen. Jos keskustelujärjestelmä poistaa keskustelun aivan kokonaan (toisin kuin Wikipediassa), se saattaa hävitä täysin lopullisesti. Tosin pelkkä poistaminen ei kadota tietoa palvelimelta, mutta jos palvelimen tallennustilaan kirjoitetaan muuta ja useaan kertaan, se saattaa olla lopullisesti tavoittamattomissa. Kiintolevyn tuhoamisen haasteellisuudesta kerrotaan...
Moikka! En tiedä, onko ihan oikea paikka tällaiselle kysymykselle, mutta yritän etsiä tietynlaista kirjaa (tai useampaa), mutta en googlesta löytänyt hakemaani… 314 Suoralta kädeltä tulee mieleen tuore kotimainen kirja, Niina Meron Englantilainen romanssi (Gummerus 2019). Siinä sisarensa häihin Oxfordiin lähtevä nuori kirjallisuutta opiskeleva Nora alkaa selvitellä sulhasen suvun synkkiä salaisuuksia. Tarina on jännittävä kooste goottitunnelmaa, kartanoromantiikkaa ja kirjallisuustiedettä. Toinen määritelmääsi sopiva uutuuskirja on Anniina Tarasovan Venäläiset tilikirjani (Gummerus 2018), jossa Pietariin konsernin sisäistä tarkastusta suorittamaan komennettu Reija löytää itsensä selvittelemästä muitakin kuin tilikirjoista löytyviä sotkuja. KirjaSammosta löytyy hakusanalla harrastelijasalapoliisit paitsi Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarja myös pari hieman vanhempaa romaania...
Murteellapuhumisen SM kilpailu, Voittajat 619 Wikipedian mukaan murteella puhumisen SM-kisoja on järjestetty vuodesta 2001 alkaen. Aluksi kilpailut käytiin vuosittain, vuoden 2005 jälkeen on kilpailtu joka toinen vuosi. Seuraavat SM-kisat käydään Helsingissä keskustakirjasto Oodissa 3.8.2019. Voittajat ovat seuraavat: 2001 Anneli Valta-Lisitsin (Lapinlahti) 2002 Annikki Koponen (Karttula) 2003 Aila Vuorinen (Laitila) 2004 Marja-Liisa Asplund (Tornionjokilaakso) 2005 Jonna Kinnunen (Suomussalmi) 2007 Maija-Liisa Korhonen (Lapinlahti) 2009 Eila Hautamäki (Alahärmä) 2011 Aino Mäki-Kaukola (Seinäjoki) 2013 Lauri Andersin (Varkaus) 2015 Hannakaisa Heikkinen (Kiuruvesi) 2017 Esko Vepsä (Helsinki) Vuosien 2001-2002 ja 2004-2013 tiedot: https://fi.wikipedia.org/wiki/...
Kuka oli Suomen Siemenssin toimitusjohtaja vuonna 1985 ja milloin hän aloitti? Kiitos Kalevi 375 Suomen Siemensin toimitusjohtajat: 1977-1983 Ville Arvola 1983-1985 Volker Arlt 1985-1988 Anders Kranck
Missä suomalaisessa ehkä lyhytelokuvassa Seela Sella näytteli vanhan talon kummitusta? Näin joskus televisiossa elokuvasta vain kohtauksen, jossa nuori poika… 512 Kyseessä voisi olla Yökyöpelit -lastenohjelma, vaikkei Seela Sella esittänyt kummitusta vaan roolinimi oli Mahtimummeli Päätäi Väätäinen. Yökyöpelit on Ylen tuottama 13-osainen lastenohjelma, joka esitettiin Pikku Kakkosessa kevättalvella 2015. Sarja perustuu Yökyöpelit-lastennäytelmään, jonka ensi-esitys oli Helsingin Kaupunginteatterissa keväällä 2011. Näytelmän ja televisiosarjan pohjana ovat Laura Ruohosen kirjoittamat ja Erika Kallasmaan kuvittamat kirjat Allakka pullakka ja Yökyöpelit. Musiikin on säveltänyt Anna-Mari Kähärä, ja kappaleet on julkaistu myös albumilla Yökyöpelit. Ohjelman koreografiasta vastasi Marjo Kuusela. Juoni: Agenttinero Narun ( Martti Suosalo)auto katoaa merkillisesti ja autoa etsiessään agenttinero päätyy...
Rönkkö-suvun vaakuna? 477 Sinun kannattaa tiedustella asiaa Rönkköjen sukuseuralta. On hyvä muistaa, että vaakunakin on todennäköisesti tekijänoikeuslan suojaama teos, jonka julkiseen käyttöön täytyy hankkia lupa. Luultavasti sukuseurat yleensä sopivat vaakunan suunnittelijan kanssa, että heillä on oikeus päättää vaakunan käytöstä, joten siksi sukuseura olisi todennäköisesti oikea osoite luvan kysymiseen.
Onko pesukarhu eli supi jo levinnyt Suomeen? 3848 Pesukarhu on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Sitä esiintyy nykyään esimerkiksi Saksassa, Ranskassa ja Tanskassa, missä kanta on saanut alkunsa istutuksista ja toisaalta luontoon vapautetuista, ensin lemmikkeinä pidetyistä yksilöistä. Pesukarhu ei siis ole levinnyt luontaisesti vaan ihmisen toiminnan seurauksena. Pesukarhu on kaikkiruokainen, kiipeilee taitavasti ja voi kantaa ja levittää monia sairauksia, joten se aiheuttaa uusille alueille levitessään monenlaisia ongelmia sekä alkuperäiselle luonnolle että ihmisille. Pesukarhusta ei ole toistaiseksi varmoja havaintoja Suomessa. Haitalliseksi vieraslajiksi luokittelu tarkoittaa, sitä ei saa tuoda maahan eikä pitää hallussa, kasvattaa tai...
Etsin saksankielisiä sanoja Pirkko Mannolan 60-luvulla levyttämään biisiin, jonka nimi on englanniksi Who put the Bomp in the Bomp (Bomp, Bomp). Suomeksi se… 300 Pirko Manolan (!) saksankielinen versio Who put the Bompista on Wikipedian mukaan nimeltään "Bam-schi-bam"  https://fi.wikipedia.org/wiki/K%C3%BCsse_im_Mondschein Venäläisellä subscribe.ru -sivustolla on Bam-schi-bamin saksankieliset sanat, mutta ei ole varmuutta ovatko ne oikein  https://subscribe.ru/group/nemetskij-yazyik-estradnyih-pesen/2975346/
Kuka on kirjoittanut runon "Saareen"? Runo alkaa sanoin: Tuuli laulaa ja purjeet liehuu, mennään saareen kaikki. Siel' ongitaan kunnes kahvi kiehuu. Tulkaa,… 742 Lea Tastula ja Marjaana Hietala Tampereen kaupunginkirjaston musiikkiosastolta selvittivät asian perusteellisesti: Alice Tegnérin säveltämän Saareen-laulun alkuperäinen nimi on Dansvisa. Laulu löytyy hänen nuotistaan "Sjung med oss, mamma!", osasta 4:  http://carkiv.musikverk.se/www/dansvisa_bi_13590_04.pdf. Nuotissa tekstin tekijäksi on merkitty O. v. Dalin ja tarkemmassa kuvauksessa Olof von Dalin https://katalog.visarkiv.se/lib/views/visolat/ShowRecord.aspx?id=1031979. Toisella sivustolla tekstintekijän etunimi lienee väärin (Otto), mutta tällä sivustolla lukeekin: Lyrics after Otto von Dalin: http://www.acc.umu.se/~akadkor/AT.html. Olof von Dalinin runossa tai sanoituksessa "Skatan sitter på kyrkotorn" 3. ja viimeisessä...
Kuka tai ketkä ovat Helsingissä sijaitsevan Kivelän sairaalan ylilääkäri/ylilääkäreitä? 245 Kivelän sairaala ei ole enää sairaala,  vaan monipuolinen palvelukeskus. Talossa ei ole enää ylilääkäriä, ylin talon toiminnasta vastaava on johtaja Helena Venetvaara-Nurmi. Tiedot saatu Kivelän keskuksesta.