Tällaisia kirjoja Porvoon kaupunginkirjaston lasten- ja nuortenosasto suosittelee. Kannattaa myös tutustua Sivupiirin suosituksiin sivulla www.sivupiiri.fi
Marttila, Hanna Marjut: Tulikirja
Melkein 14-vuotias Kalle on joutunut mielisairaalaan. Hän ei oikein tiedä miksi hän on siellä, mutta hän kutsuu sitä hermolomaksi. Tulikirja on Kallen oma kertomus asioista, joista hän ei halua puhua. Tarina tempaisee lukijan tiukasti mukaan Kallen maailmaan, hänen ajatuksiinsa ja kokemuksiinsa. Koskettava ja ajatuksia herättävä lukukokemus!
Hotakainen, Kari: Näytän hyvältä ilman paitaa
Kokoelma novelleja, joissa seurataan nuoria ja heidän omituista elämäänsä. Pete, ex-Ilari Purontakanen kertoo tarinoissa itsestään, tavalla tai toisella. "Mä en kerro...
Olen selaillut hakemistoja ja itse nuotteja läpikäyden kymmenkunta 1970-luvulla julkaistua laulukirjaa (opetuskäyttöön tarkoitettua), mutta tällaista laulua en ole niistä löytänyt. Näissä kokoelmissa on yleensä hakemistossa myös alkusanojen mukainen haku, mutta sen paremmin muodolla "ootsevista" kuin "otsevista" eri muunnoksineen ei valitettavasti löytynyt mitään. Vilkaisin huonolla tuloksella myös joitakin unkarilaista perinnemusiikkia sisältäviä kokoelmia, vaikka tuo teksti ei itsestäni kyllä kuulosta unkarilta.
En löytänyt kirjaston kappaleista aivan kysyjän kuvaaman väristä kokoelmaa, joten voi olla, että juuri se meiltä puuttuu. Toisaalta jos tuo laulun alku meneekin jotenkin toisin, olen etsinyt väärästä paikasta. Itselleni eivät...
Varausmaksua ei tarvitse maksaa paitsi siinä tapauksessa, jos varamaansa aineiston hakee kirjastosta. Varattua aineistoa säilytetään kirjastossa varattuna asiakkaalle kahdeksan päivän ajan, jonka jälkeen varaus peruuntuu automaattisesti.
Ainakin jos varatusta aineistosta on paljon kysyntää ja varauksia, voisi toki olla ystävällistä muiden varaajien kannalta, jos varauksen, jota ei tarvitsekaan, muistaisi myös peruuttaa.
Pääkaupunkiseudun Helmet-yhteisluettelotietokannasta http://www.helmet.fi löytyy kaksi suomenkielistä kirjaa, joista on sinulle apua. Jos olet tekemeässä opinnäytetyötä aiheesta tarvitset todennäköisesti materiaalia melko laajasti. Sellaisia kauhukertomuksia, jotka eivät ole mangasarjakuvia, löytyi yllättävän vähän.
Kirjasta "Vampyyrit kansanperinteestä populaarikulttuuriin" (Turun yliopisto 2011) löytyy Maria Patjaksen artikkeli "Vampyyrit japanilaisen populaarikulttuurin tuotteissa". Kirjan ovat toimittaneet Tuomas Hovi & Merja Leppälahti ja se kuuluu Turun yliopiston Folkloristiikan julkaisuja -sarjaan.
Toinen kirja on nimeltään Intohimon karma : Japanin kummitustarinoita (Orienta 2003). Kirjan on kirjoittanut Lafcadio Hearn....
Animorphs-kirjoja on suomennettu noin kaksi vuodessa, jos myös Megamorphsit lasketaan mukaan. Sarjan kustantaja Suomessa on Tammi (www.tammi.fi). Sieltä voi tiedustella seuraavien osien suomennosaikataulua ja sitä, aikooko kustantaja julkaista sarjan suomeksi kokonaisuudessaan.
Vanhoja Ilta-Sanomien ja Iltalehden numeroita voi lukea Helsingin kaupunginkirjaston Pasilan toimipisteen lehtiosastolla. Vuoden 2006 lehdet ovat luettavissa mikrofilmattuina.
Digitaalisen mikrofilmien lukulaitteen voit varata Varaamon kautta:
https://varaamo.hel.fi/
Kirjastossa on myös kaksi mikrofilmien lukulaitetta, joita ei voi varata etukäteen. Niissä ei ole kopiointimahdollisuutta.
Lisätietoja voit tarvittaessa kysyä Pasilan kirjaston lehtiosastolta, puh. (09) 3108 5426.
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Yhtey…
http://www.helmet.fi/fi-FI
Joensuun seutukirjastossa on Introactive -palvelu, johon voi asettaa omia hakuehtoja ja saada ilmoituksen niillä löytyneistä uusista teoksista. Palvelussa voi myös luoda omia virtuaalisia "kirjahyllyjä" ja tallentaa teoksia niihin sekä kirjoittaa kommentteja teoksista. Historiallisien romaanien asiasanoina käytetään paitsi historialliset romaanit myös aikakausiromaanit -asiasanoja. Ne kannattaa asettaa hakuehdoiksi. Introactive -palvelu täytyy ensin aktivoida kirjastossa. Sen jälkeen siihen pääsee omalla kirjastokortissa olevalla tunnusluvulla (kirjastokortin numerolla) ja nelinumeroisella salasanalla. Jokusen valikossa on Introactive -painike.
Tällainen mahdollisuus on lähiaikoina tulossa Oulun kaupunginkirjaston musiikkiosastolle, luultavasti jo tammikuun aikana.
Kun palvelu on tarjolla, siitä tiedotetaan osaston kotisivulla http://www.ouka.fi/oulu/kirjasto/musiikki sekä Oulun musiikkikirjasto -Facebook-sivulla (linkki löytyy kotisivulta).
Ulla-Maija Peltosen kirjan Muistin paikat: vuoden 1918 sisällissodan muistamisesta ja unohtamisesta (2003) mukaan vuonna 1929 Suomessa oli 333 valkoisille pystytettyä muistomerkkiä 316 paikkakunnalla. 11 paikkakunnalla oli punaisten muistomerkki. 1940- ja 50-luvuilla punaisten muistomerkkejä pystytettiin lisää 117 paikkakunnalle. Tämän jälkeenkin niitä on tullut lisää.
Täsmällisiä lukuja on siis vaikea antaa, mutta vaikuttaa siltä, että 1920-luvulla pystytettiin pääosin valkoisten muistomerkkejä ja yhteiskunnallisen tilanteen muututtua 1940-luvulla punaisten muistomerkkien määrä lisääntyi huomattavasti.
Ulla-Maija Peltosen kirjassa on aiheesta paljon tietoa. Muita hyviä lähteitä ovat ainakin alla mainitut kirjat:
- Monumentum :...
Ranskalainen näytelmäkirjailija Molière on käsitellyt vehkeily- ja teeskentelyteemoja sekä ”Tartuffe”(1669) että ”Scapininin vehkeilyt” –nimisissä näytelmissä(1671).
Tartuffe tunkeutuu hyväuskoisen Orgonin kotiin teeskennellen äärimmäistä siveellisyyttä, pyrkimyksenä päästä käsiksi tämän rahoihin naimalla Orgonin tyttären, mutta samanaikaisesti Tartuffe yrittää myös vietellä Orgonin vaimon.
http://www.arthis.jyu.fi/kirjallisuushistoria/index.php/13_klassismi/3_…
http://en.wikipedia.org/wiki/Moliere
”Scapinin vehkeilyt”-näytelmässä viekasteleva ja vehkeilevä palvelija yrittää saada rahallista hyötyä talon isännältä nuorenparin avioliittojärjestelyllä.
http://en.wikipedia.org/wiki/Les_Fourberies_de_Scapin
Saadaksesi kirjastokorttiisi liitetyn tunnusluvun sinun pitää käydä henkilökohtaisesti jossakin HelMet-kirjaston toimipisteessä. Kirjastojen yhteystiedot löydät HelMet-palvelusivuston oikeassa laidassa olevasta pudotusvalikosta "Löydä kirjastosi". Ota mukaan voimassa oleva kuvallinen henkilötodistus, passi, ajokortti tai kuvallinen Kela-kortti.
http://www.helmet.fi/fi-FI
http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Kirjastokortti_j…
Terve postcrossing-harrastaja!
Minäkin olen harrastanut postcrossingia tähän mennessä 949 päivää. Olen lähettänyt ja saanut 258 korttia. Vain neljä lähettamääni korttia on jäänyt vaille vastakaikua. Tällä hetkellä minulla on oikeus 14:ään yhtä aikaa matkalla olevaan korttiin. Yhtaikaa liikkeellä olevien korttien määrä kasvaa sitä mukaa kun lähetettyjen korttien määrä kasvaa. Tällä tavalla varmaan testataan harrastajan sitoutumista harrastukseensa. En onnistunut löytämään millä määrillä lähetettävien korttien määrä kasvaa. Suomenkielisillä postcrossingharrastajilla on omat sivut, osoite
http://www.postcrossingyhdistys.fi/.
Postikortteja lähettämällä on osoitettu mieltä Sevettijärven postipalvelujen puolesta ja ilahdutettu sairaita tai...
Yleensä listaus eri kielistä suomen kieleen käännetyistä kirjoista saadaan varsin yksinkertaisella haulla Suomen kansallisbibliografiasta. Koska suurin osa Irlannissa ja Pohjois-Irlannissa kirjoitetusta kaunokirjallisuudesta on kuitenkin kirjoitettu englanniksi (en löytänyt yhtään suoraan iirinkielestä käännettyä) eikä tietokannasta voi rajata käännöksiä kansallisuuden perusteella, perustuu listani osittain muistinvaraiseen tietoon, osittain olen käyttänyt apunani kustantajaluetteloita, Contemporary Authors -romppua ym.Rajanveto irlantilaisten ja pohjois-irlantilaisten kirjailijoiden välille on vaikeaa, kulttuuriset rajat eivät Irlannissa useinkaan noudattele valtiollisia rajoja. Monia irlantilaisia kirjailijoita on myös emigroitunut...
Kyllä vain. Vaikka avotulen teko ei kuulu jokamiehenoikeuksiin vaan edellyttää maanomistajan lupaa, pakkotilassa eli hengen tai terveyden suojelemiseksi tulen voi tehdä rikoslain (4 luku 5 §) nojalla. Tällaisia tilanteita voivat olla esim. jäihin putoaminen tai eksyminen.
Lähde: Jokamiehenoikeudet ja toimiminen toisen alueella. Lainsäädäntöä ja hyviä käytäntöjä. Ympäristöministeriö 2012. (https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/38797/SY30_2012_Jokami…)
'Sacaron' on taivutusmuoto (preteriti) espanjan verbistä 'sacar' eli poistaa ; saada, saavuttaa ; ottaa, tehdä
( http://fi.wiktionary.org/wiki/sacar ) . Esim.'Lo sacaron del equipo' = hänet poistettiin joukkueesta ;
'Me sacaron una muela' = Minulta vedettiin hammas. Taivutustaulukko ja lisätietoa (englanniksi):
http://www.freshdictionary.com/index.php/Sacar .
Brasiliassa, Mato Grosson alueella näyttäisi myös olevan paikka nimeltä Sacaron. Paikalla on toinenkin nimi, Iguatemi.
http://www.tageo.com/index-e-br-v-11-d-m910973.htm .
Asiaa on tiedusteltu syntyperäiseltä espanjan puhujalta, mutta hänenkään tiedossaan ei ole, että sanalla sinänsä olisi jokin oma erityinen merkitys.
Varataksesi aineistoa tarvitset kirjastokortin lisäksi tunnusluvun (se on se sama nelinumeroinen tunnusluku jota tarvitaan lainausautomaatteja käytettäessä).
Hae haluamasi teoksen tiedot http://helmet.fi/ -palvelusta. Klikkaa teoksen nimeä nähdäksesi saatavuustiedot. Saatavuusnäytön vasemmassa yläkulmassa on Varaa painike. Sitä klikkaamalla pääset tekemään varausta. Noutopaikaksi voit valita oman kotikirjastosi.
Kun varattu aineisto on saapunut noutokirjastoon, saat siitä ilmoituksen.
Jos kortillasi ei ole tunnuslukua tai olet sen unohtanut, voit tehdä varauksen myös puhelimitse (kirjastokortinnumero kysytään).
Uuden tunnusluvun saat käymällä kirjastossa henkilöllisyystodistuksen kanssa.
Vuonna 2002 on ilmestynyt kylähistoriikki
Kotalahti ajan virrassa, jonka on toimittanut Jouko Kokkonen ja julkaissut Kotalahden kylähistoriatoimikunta. Teoksessa on sivuja 672.
Kirjaa ei ole Varkauden kaupunginkirjastossa. Sen sijaan se on Leppävirran kunnankirjaston ja Kuopion kaupunginkirjaston kokoelmissa, joten sen saa lainaan niistä tai asiakas voi pyytää sitä kaukolainaan Varkauden kaupunginkirjastosta.
Kysymääsi kirjaa ei valitettavasti voi varata siksi, ettei kirjaa ole enää yhtään kappaletta jäljellä HelMet-kirjastoissa. Virkailijajärjestelmän kautta näen, että ainoa kappale on poistettu Kirjasto Omenassa toukokuussa, kenties huonon kunnon tai vähäisten lainamäärien vuoksi.
Jos kaipaat Miamista kertovia matkaoppaita, tässä olisi pari tuoretta vaihtoehtoa, joita on kirjastoissa paikalla ainakin tällä vastaushetkellä:
http://www.helmet.fi/record=b1979154~S9*fin
http://www.helmet.fi/record=b1879672~S9*fin
Tampereen kaupunginkirjaston lehtilukusalin sivujen (http://kirjasto.tampere.fi/index.php/kirjastot-ja-aukiolot/lehtilukusal…) oikeasta reunasta löytyvät linkit lehtiluetteloihin sekä aakkosjärjestyksessä että järjestettyinä aiheen tai kielen mukaan. Lehden nimen perässä on lueteltu ne kirjastot tai osastot, joille lehti on tilattu.